29.3.2007

Vastuullista uutisointia meiltä ja Ranskasta

Viime tiistaina Turun Sanomat uutisoi Klassikon koulun pihalla sattuneesta välikohtauksesta, jossa yläkoulun oppilas uhkasi toista oppilasta veitsellä. Samanlainen tapaus nähtiin saman koulun pihalla kolme viikkoa aiemmin. Yhteenoton taustoista ei sen enempää kerrottu, mutta uutiseen sisältyi seuraava lause:

"Yhteen otti suukovun jälkeen kaksi poikaa, joista molemmat kuuluivat kantaväestöön."

Rikoksen tekijän tai rikoksesta epäillyn etnisen taustan ilmoittamisesta uutisoinnissa on käyty paljon keskustelua. Keskustelu yltyi syksyllä 2005, kun somalien tekemät katuryöstöt Helsingin keskustassa saavuttivat epideemisiä piirteitä, ts. kun todellisuus alkoi omaksi vahingokseen olla yhteensovittamattomassa ristiriidassa virallisen somali- ja monikulttuurisuusteorian kanssa. Somalit ja edistyksellinen toimittajakunta huusivat kilpaa, ettei rikollisten taustaa pitäisi mainita, koska a) tämä lisää ennakkoluuloja ja b) somalit ovat "ihan yhtä suomalaisia" kuin kuka tahansa muukin.

Julkisen sanan neuvosto (JSN) on ilmoittanut kannakseen, että rikollisen tai rikoksesta epäillyn etnisen taustan mainitsemisessa tulisi käyttää harkintaa. Etnisyyden kertomista ei kuitenkaan sinänsä tuomita, kunhan "tieto on uutisen olennaisen sisällön kannalta tarpeellinen". On vaara, että "etnisen alkuperän mainitseminen rikosuutisissa ja muissa kielteisissä yhteyksissä voi vahvistaa ennakkoluuloja ja luoda vähemmistöistä stereotyyppisiä kielteisiä mielikuvia".

JSN:n kantoja on pohtinut lähemmin Lot omassa blogissaan.

Käytännössä kaikki merkittävämmät tiedotusvälineemme ovat luopuneet rikosuutisoinnissaan asianosaisten etnisen taustan kertomisesta, poislukien tapaukset, joissa rikoksen uhri (tai oletettu uhri) edustaa muuta etnisyyttä kuin valkoihoista suomalaisuutta. Tällaisissa tapauksissa etnisen taustan mainitseminen lisää vähemmistöjen uhriutta ja valkoihoisten suomalaisten syyllisyyttä ja on siten sopusoinnussa etnopositiivisen kriteerin kanssa. ("Etnopositiivisuuden" käsitteestä kts. kirjoitus Suvaitsevaisia nyrjähdyksiä.) Vielä toistaiseksi useimmat tiedotusvälineet kuitenkin mainitsevat myös vähemmistöä edustavan rikoksesta epäillyn taustan, jos tämä on perusteltua rikoksen selvittämisen kannalta. Kaikki tiedotusvälineet paljastavat rikollisen etnisen taustan implisiittisesti julkaisemalla pitkiin vankeusrangaistuksiin tuomittujen nimet (vrt. tämä).

Kun puhutaan rikoksen tekijän etnisen taustan mainitsemisesta, on erotettava toisistaan ainakin kolme tilannetta:

a) Tekijä on jo saatu kiinni. Tällöin etnisyyden julkistaminen ei ole pragmaattisesti perusteltavissa. On itsessään legitiimiä (joskin omasta vinkkelistäni katsoen outoa) ajatella, että jokainen Suomeen saapuva on päivästä 1 alkaen yhtä suomalainen kuin minäkin, ja että koko me/muut-asetelma on keinotekoinen.

Käytännössä etnisen taustan salaamiseen kuitenkin liittyy suuria eettisiä ongelmia. Jos etnisyys ei ole oleellinen tieto rikosuutisoinnissa, sen ei pitäisi olla oleellinen tieto missään uutisoinnissa. Etnisyys on kuitenkin vallitsevassa yhteiskunnallisessa keskustelussa kaikkea muuta kuin neutraali asia. Tiedotusvälineillä ei ole minkäänlaisia estoja hehkuttaa uutisoinnin kohteena olevan henkilön maahanmuuttajataustaa positiivisissa yhteyksissä, tai silloin, kun asianomainen henkilö sijaitsee uhripositiossa.

JSN:n ajatuksessa, jonka mukaan rikollisen etnisen taustan mainitseminen voi vahvistaa ennakkoluuloja tai luoda vähemmistöistä stereotyyppisiä kielteisiä mielikuvia, on sisäänrakennettu virhe. Jos vähemmistöt eivät tee suhteessa väestöosuuteensa enempää rikoksia kuin suomalaiset, ne eivät näy sensuroimattomassakaan rikosuutisoinnissa enempää kuin suomalaiset. Elleivät ne näy rikosuutisoinnissa enempää kuin suomalaiset, miksi ja miten sensuroimaton uutisointi voisi lisätä vähemmistöjä koskevia stereotypioita tai ennakkoluuloja? Jos vähemmistöt näkyvät sensuroimattomassa rikosuutisoinnissa suhteettoman paljon, tämä merkitsee, että ne tekevät suhteessa väestöosuuteensa enemmän rikoksia kuin suomalaiset. Mikäli suomalaiset tekevät vähemmistöjen suhteettoman suuren rikosuutisnäkyvyyden perusteella tällaisen johtopäätöksen, kyseessä ei ole mikään ennakkoluulo vaan akkuraatti käsitys todellisuudesta.

Sensuroimattomasta uutisoinnista syntyvän perstuntuman vahvistavat oikeaksi rikostilastot. Maahanmuuttajat, tai tarkemmin ilmaisten tietyt maahanmuuttajaryhmät (irakilaiset, somalit, pohjoisafrikkalaiset), syyllistyvät rikoksiin, etenkin väkivalta- ja seksuaalirikoksiin, suhteessa väestöosuuteensa paljon useammin kuin suomalaiset. Jos kansalainen tekee lukemistaan uutisista vastaavan johtopäätöksen, kyseessä ei ole mikään ennakkoluulo. "Ennakkoluulo" tarkoittaa tietoon ja tosiasioihin perustumatonta ennakkoasennetta. Vaikka suurin osa vastaantulevista somaleista, irakilaisista ja pohjoisafrikkalaisista ei ole ryöstäjiä tai raiskaajia, satunnainen vastaantuleva somali, irakilainen tai pohjoisafrikkalainen on sitä monikymmenkertaisella todennäköisyydellä verrattuna satunnaiseen vastaantulevaan suomalaiseen. Tämä on tosiasia.

Etnisen taustan mainitsematta jättämisellä ei siis pyritä ehkäisemään ennakkoluuloja vaan levittämään virheellistä käsitystä todellisuudesta. Sillä luodaan edellytyksiä virheellisten, positiivisten, ennakkoluulojen leviämiselle. Ajatus siitä, että somalit, irakilaiset ja pohjoisafrikkalaiset olisivat keskimäärin yhtä lainkuuliaisia, työteliäitä, rauhaarakastavia, suvaitsevaisia ja väkivallattomia kuin suomalaiset, on yksiselitteisen virheellinen, koska se ei perustu tietoon ja tosiasioihin vaan uskonnollisista dogmista (monikultturismi, relativismi) kumpuavaan ennakkoasenteeseen. Kyseessä on ennakkoluulo, sanan varsinaisessa merkityksessä. Etnisen taustan mainitsematta jättäminen rikosuutisissa ruokkii tätä ennakkoluuloa. Mikä tärkeintä, tätä ennakkoluuloa ruokitaan tietoisesti. Ihmisille halutaan luoda virheellinen käsitys todellisuudesta.

On totta, että koska tietyt vähemmistöryhmät tekevät suhteessa enemmän rikoksia kuin suomalaiset, sensuroimaton rikosuutisointi on omiaan luomaan näiden ryhmien edustajista kielteisiä stereotypioita. Ne saavat ihmiset siirtymään kadun toiselle puolelle, jos vastaan kävelee joukko somalinuorukaisia. Nuorukaiset saattavat olla tulossa kuoroharjoituksista, missä tapauksessa väistöliike on (kosmisessa mielessä) epäoikeudenmukainen ja (sikäli kuin se havaitaan) mahdollisesti jopa loukkaava. Stereotypiat ovat kuitenkin välttämätön osa kaikkien eläinlajien, myös ihmisen, selviytymisstrategiaa. Elämä ei ole tietokonepeli, jonka voi mokattuaan ja kuoltuaan aloittaa uudelleen. Eläimen on ympäristönsä kanssa toimiessaan kaiken aikaa suoritettava opittuun tietoon perustuvaa todennäköisyyslaskentaa.

On eittämättömän epäreilua, että kuoroharjoituksista palaavia somalinuoria väistetään kadulla siksi, että heidän maanmiehensä tekevät suhteessa väestöosuuteensa enemmän rikoksia kuin suomalaiset. Mutta on yhtä eittämättömän epäreilua, että suomalainen joutuu metsästysretkellä olevan somalijoukon ryöstämäksi tai raiskaamaksi vain, koska hän sensuurista johtuen ei tiedä, että satunnaisesti vastaantuleva somalinuorukaisten joukko ryöstää tai raiskaa hänet monikymmenkertaisella todennäköisyydellä verrattuna satunnaisesti vastaantulevaan suomalaisnuorukaisten joukkoon. Mikä on enemmän oikein? Se, että totuudenmukaisella uutisoinnilla autetaan suomalaisia vähentämään henkeensä, terveyteensä ja omaisuuteensa kohdistuvia riskejä? Vai se, että sensuroidulla uutisoinnilla suojellaan syyttömiä vähemmistöjen edustajia epäoikeudenmukaisilta väistöliikkeiltä?

b) Tekijää ei ole saatu kiinni. Kuten kirjoituksissa Keskustelua meillä ja naapurissa, osa1, osa 2, osa 3 ja osa 4 näimme, Ruotsissa on edetty vaiheeseen, jossa rikollisten taustaa tai edes tuntomerkkejä ei julkaista missään tapauksissa. Ruotsissa rikosten selvittäminen, niiden ehkäisystä nyt puhumattakaan, on vähemmän tärkeää kuin "negatiivisten stereotypioiden" ja "kielteisten mielikuvien" ehkäiseminen.

Suomessa ruotsalaiselle tiedostamisen tasolle on nähdäkseni lähtenyt, tai pyrkimässä, vasta Helsingin Sanomat. Paine kilpailevista medioista, etenkin jonkinlaisen suhteellisuudentajun säilyttäneestä Iltalehdestä, on kuitenkin sen verran suuri, että Pravdan linja haparoi. Tämä tuottaa jatkuvaa tahatonta komiikkaa, jossa verkko-Hesarin rikosuutisia saatetaan julkaisun jälkeen päivittää viisi kertaa, ja "somalialaistaustaisesta, Britanniasta saapuneesta miehestä" tulee ensin "Britanniasta saapunut mies" ja lopuksi pelkkä "mies". (Kts. kirjoituksen Keskustelua meillä ja naapurissa, osa1 kolmas kappale.)

Oulun joulukuisen joukkoraiskauksen yhteydessä Hesari, ilmeisesti ainoana merkittävänä tiedotusvälineenä, ei aluksi kertonut tekijöiden ulkomaalaisuutta tai tuntomerkkejä, vaikka tekijöitä ei ollut saatu kiinni, ja vaikka nämä tiedot olivat vihjeiden saamisen kannalta ensiarvoisen tärkeitä. Uutisjutun kommenttiosastolle tullut kritiikkivyöry pakotti Hesarin paljastamaan, että tekijät olivat ulkomaalaisia, joskin tuntomerkeistä ("tumma") vaiettiin visusti. Sensurointi sai perustelunsa Antero Mukan erikoisessa vuodatuksessa, jonka keskeinen sisältö oli kaiketi se, että mikäli ulkomaalaisten raiskaajien kerrotaan olevan ulkomaalaisia, suomalaiset vetävät välittömästi valkoiset huput päähänsä ja lynkkaavat kaupungin kaikki ulkomaalaiset, mukaanlukien ruotsalaiset, norjalaiset ja amerikkalaiset. Mukka valitteli, että "ulkomaalainen" tekijöiden ainoana tuntomerkkinä leimaa kaupungin kaikki ulkomaalaiset, vaikka Hesari, ainoana tiedotusvälineenä, oli itse päättänyt olla mainitsematta paljon oleellisempia, tummuuteen ja vieraskielisyyteen liittyviä tuntomerkkejä.

c) Etninen tausta ilmoitetaan tai ollaan ilmoittamatta etnopositiivisin kriteerein. Palaamme alussa mainittuun Turun Sanomien artikkeliin. Miksi jutussa mainitaan, että yhteenoton kumpikin osapuoli kuuluu kantaväestöön? Miksi tämä tieto on oleellinen? Tekijät on saatu kiinni, rikos on selvitetty, eikä tekoon missään tapauksessa liity rasistista motiivia. Ihminen, myös toimittaja, on rationaalinen olento, minkä vuoksi haluaisin uskoa, että aina, kun ihminen tekee valintoja, hän on omasta mielestään tekemässä jotain. Mitä toimittaja Hannu Miettunen on omasta mielestään tekemässä välittäessään, Julkisen sanan neuvoston ohjeistusta uhmaten, tiedon asianosaisten etnisestä taustasta? Mieleen tulee kaksi vaihtoehtoa:

1) Miettunen tunnustaa sen empiirisen ja tilastollisen tosiasian, että jos koululaiset heiluvat puukon kanssa, he ovat oletusarvoisesti muita kuin kantaväestön edustajia. Se, että kyseessä ovat kantaväestön edustajat, on itsessään uutisoinnin arvoinen asia. Jos kyseessä olisivat olleet muut kuin kantaväestön edustajat, etnisestä taustasta olisi vaiettu siksi, että tämä ei olisi ollut mikään uutinen. On huomion arvoista, että Miettunen julistaa sanavalinnoillaan juuri sitä samaa stereotypiaa, jonka synnyn torjumiseksi hän olisi jättänyt asianosaisten etnisen taustan mainitsematta, mikäli nämä (tai vain rikoksesta epäilty) olisivat kuuluneet vähemmistöön.

2) Miettunen noudattaa Reinon kirjaamaa etnopositiivisen kriteerin mielenkiintoista mutta ilmeisen todellista korollaaria (tai kääntöpuolta):

"Valkoisen miehen rotu on olemassa vain, jos sillä on [valkoisen miehen kannalta] negatiivinen vaikutus, koska tämä etnopositiivista. Ja tietysti päinvastoin."

Etnopositiivinen kriteeri perusmuodossaan (vähemmistön edustajan etnisyys mainitaan vain, jos sillä on myönteinen vaikutus kyseisen vähemmistön imagoon) on ksenomanian puitteissa helposti ymmärrettävä asia. Vaikeammin ymmärrettävissä on se, miksi myös valtaväestöä koskettava negatiivinen uutisointi on etnopositiivista, vaikka tämä ei suoranaisesti heijastuisi vähemmistöstä muodostuvaan kuvaan. Puheena oleva puukkonujakka itsessäänhän on lähinnä etnoneutraali, eikä asianosaisten etnisyyden mainintaa näin ollen voida selittää etnopositiivisen kriteerin toisella korollaarilla (kts. reino-linkki):

"Etnopositiivisen eksistenssin tärkeimpiä korollaareja on, että keskusteltaessa mistä tahansa negatiivisesta ilmiöstä eksistoituu kristityn valkoisen heteromiehen läsnäolo välittömästi. Yllämainittu korollaari ilmenee käytännössä "Hei mut silti, raiskaavathan / tappavathan / ryöstäväthän / ihmissyöväthän suomalaisetkin" -tyyppisenä argumentaationa."

Sitä, miksi valkoista suomalaista koskeva negatiivinen uutisointi on etnopositiivista myös sinänsä etnoneutraalissa konktekstissa, olen kokenut pohtia kirjoituksessa Gluttons for guilt: Mitä syyllisempiä kaikki moraalisäteilijän inherenttiin viiteryhmään (valkoinen, suomalainen, kristitty) kuuluvat ovat, sitä kirkkaammin säteilee itse moraalisäteilijä sanoutuessaan irti tästä viiteryhmästä.

Edellä sanottu on ehkä kepeää, humoristisviritteistä pohdintaa siitä, mikä panee toimittajat käyttäytymään hassulla tavalla. Mutta toinen, vähintään yhtä mielenkiintoinen, kysymys on se, mihin tällainen toiminta toimittajan omien päämäärien kannalta johtaa. Tietyt rikostyypit, kuten katuryöstöt, päähänpotkiminen, puukotukset (poislukien densoseurueiden jäsentenväliset) ja joukkoraiskaukset, ovat kokonaan tai lähes kokonaan tiettyjen maahanmuuttajaryhmien reviiriä. Vaikka tekijöiden etnistä taustaa ei uutisoinnissa mainittaisi, kaikki tietävät, että nämä todennäköisesti kuuluvat kyseisiin ryhmiin. Nämä uutiset siis ylläpitävät aiemmin mainittuja kielteisiä stereotypioita ja pelkoja sensuroitunakin. Sensuroinnissa on kuitenkin tietty (sisäinen) mielekkyytensä, sillä - kuten tiedämme - tapausta, jota ei ole dokumentoitu, ei ole tapahtunut. Keskustelussa on mahdotonta viitata tiettyjen maahanmuuttajaryhmien tekemiin rikoksiin, jos tekijöiden maahanmuuttajuutta ei kerrota selvin sanoin. Sensuuri antaa uskovaisille mahdollisuuden leikkiä tyhmää. Vaikka tilanne on tiedossa, sen voi pitää poissa mielestä niin kauan kuin sitä ei sanota ääneen.

Vaikka toimittajat ovat sitoutuneet etnisestä taustasta vaikenemiseen, he eivät yksinkertaisuudessaan malta olla johdonmukaisia, jos tekijä sattuukin olemaan suomalainen. Mitä Turun Sanomien uutisesta seuraa? Nyt kaikki tietävät, että jos puukotuksen takana on suomalainen tekijä, suomalaisuus mainitaan Turun Sanomien uutisoinnissa. Tämä merkitsee kääntäen sitä, että jos etnistä taustaa ei mainita, tekijä on ulkomaalainen. Turun Sanomat on tarjonnut meille metodin etnopositiivisen koodauksen purkamiseen. Pelkistetysti koodiavain voidaan esittää näin (merkitys hakasuluissa, koodattu ilmaus kursiivilla):

1) Suomalainen mies puukotti... = [suomalainen-mies-puukotti]
2) Mies puukotti... = [maahanmuuttajamies-puukotti]

Koodatuista ilmauksista pääsemme Ranskan tuoreisiin tapahtumiin. "Nuoriso", joka syksyllä 2005 aloitti Ranskan kaupunkien järjestelmällisen polttamisen, intoutui riehumaan pariisilaisella rautatieasemalla. Syynä "nuorison" vimmastumiseen oli se, että "nuorisoon" kuulunutta liputonta matkustajaa ei kohdeltu tarkastuksessa riittävällä rispektillä. Kuva "nuorisosta" löytyy esim. rähinää käsittelevästä Hesarin uutisesta.

Voidaan kysyä, mitä sillä saavutetaan, että riehuvia maahanmuuttajia, näiden ikään katsomatta, kutsutaan johdonmukaisesti "nuorisoksi". Ensinnäkin eufemismi muuttuu nopeasti parodiaksi, kuten eufemismeilla on tapana (vrt. "huippuosaaja", "kulttuurin rikastuminen"). Toiseksi eufemismi ei hämää ketään, vaan tarjoaa ainoastaan uuden, täysin yksiselitteisen nimityksen vanhalle asialle. Paitsi että kaikki mellakoivat maahanmuuttajat ovat "nuoria", kaikki mellakoivat "nuoret" ovat maahanmuuttajia. Jos opiskelijat mellakoivat, lehdet kirjoittavat "opiskelijamielenosoituksesta". Jos äärioikeisto mellakoi, lehdet kirjoittavat "mellakoivasta äärioikeistosta". Jos äärivasemmisto mellakoi, lehdet kirjoittavat "kansalaisaktivistien protestista". Pelkkä "nuoriso" ei negatiivisissa konteksteissa enää tarkoita mitään muuta kuin maahanmuuttajia.

Kuten odotuksenmukaista oli, vastaavassa Ylen uutisessa ilmaistiin huoli siitä, miten "nuorison" edesottamukset vaikuttavat äärioikeiston kannatukseen. Kukapa niistä rikotuista paikoista ja pahoinpidellyistä ihmisistä nyt jaksaisikaan innostua.


Takaisin