22.9.2005

Vähän rikollisuudesta vaihteeksi

Päivän Hesarissa kerrotaan, että elo-syyskuun aikana Helsingin keskustassa on tehty "pari tusinaa" (siis vähintään 24) katuryöstöä. Ryöstäjät ovat olleet "noin 15-22-vuotiaita, tummaihoisia ja ulkomaalaistaustaisia nuoria miehiä". "Lievimmissäkin tapauksissa ryöstöissä on käytetty väkivaltaa ennalta varoittamatta. Uhreja on esimerkiksi potkittu päähän."

Kirjoituksessani Demografisista asioista ja muusta kirjoitin siitä, miten monikulttuurisuus de facto kaventaa valtaväestön fyysistä elintilaa. Väitteeni kannalta päivän juttu tuli kuin tilauksesta. Hesarin mukaan "poliisi kehotti jo pari viikkoa sitten ihmisiä välttämään liikkumista yksin Helsingin keskustassa hämärän aikaan varsinkin epäilyttävissä paikoissa".

90-luvulla Joensuun skinit pahoinpitelivät ja uhkailivat muutamia ulkomaalaisia, taisivatpa jopa pissata jonkun neekerin bensatankkiin. Joensuusta tuli rasistikaupunki, ja Hesari muiden lehtien mukana totesi kaupungin "menettäneen maineensa" pitkäksi aikaa. Tänä vuonna Kajaanin nuoret toivot pahoinpitelivät kaksi pitserianpitäjää, eikä poliisikaan toiminut pitsankääntäjien toivomalla tavalla. Hesari totesi Kajaanin menettäneen maineensa.

Mietitäänpä hetki näitä asioita. Miten "suvaitsevaiset" olisivat reagoineet, jos poliisi olisi tarjonnut Joensuun ja Kajaanin tapauksissa lääkkeeksi sitä, että tummaihoiset olisivat vältelleet yksin liikkumista kaupunkien keskustoissa? Syyttämällä Ayaan Hirsi Alia muslimien provosoinnista "suvaitsevaiset" implisiittisesti oikeuttavat sen, että muslimit tappavat niitä, jotka kritisoivat islamia. Kehottamalla ihmisiä välttelemään yksin kaupungilla liikkumista poliisi (ja ne samat "suvaitsevaiset") tunnustaa, että kaupungin keskustasta on tullut afrikkalaisten legitiimiä metsästysmaata, jossa uhri saa syyttää itseään väärässä paikassa olemisesta.

Jos muutaman elämäntapahäviäjän muutama väkivallanteko ulkomaalaisia kohtaan Joensuussa tai Kajaanissa vie maineen koko kaupungilta, miksi viimeisen kymmenen vuoden aikana tavaksi muodostuneet puskaraiskaukset, kännykkävarkaudet ja pahoinpitelyt Helsingin keskustassa eivät vie mainetta Helsingin afrikkalaisilta? Miksi Joensuun ja Kajaanin (yksittäiset) tapahtumat ovat yleistettävissä, mutta Helsingin jatkuvat tapaukset eivät ole? Uskotteko, että koko koneisto presidenttiä ja hallitusta myöten ei olisi puuttunut tilanteeseen koko arvovallallaan ja keinoarsenaalillaan, jos Helsingissä olisi rekisteröity elo-syyskuun aikana pari tusinaa väkivalta- ja omaisuusrikosta tummaihoisia maahanmuuttajia kohtaan?

Perusvastaus on tietysti se, että rasistinen motiivi tekee rikoksesta kauheamman ja häpeällisemmän. Henkilökohtaisesti en ymmärrä, millä tavoin raiskauksen, ryöstön tai pahoinpitelyn uhria lohduttaa se, että hänet valittiin uhriksi jonkun muun syyn kuin rasismin vuoksi. Koska lisäksi lähes kaikki tilastoidut rasistiset rikokset ovat valkoisten tekemiä ja ulkomaalaisiin kohdistuvia, mutta valtava enemmistö kaikista roturyhmien välisistä rikoksista ulkomaalaisten tekemiä ja valkoisiin kohdistuvia, kriittinen lukija alkaa epäillä, että "rasistisen" teon voi ohjesäännön mukaan suorittaa vain valkoinen ja sen uhri voi olla vain maahanmuuttaja. Mikäli on näin, se, että rasistinen motiivi on tuomioita jaettaessa raskauttava asianhaara, tarkoittaa käytännössä, että tummaihoiseen ulkomaalaiseen kajoaminen on aina raskaampi rikos kuin valkoiseen kajoaminen. Vastaako tämä "suvaitsevaisten" yleviä julistuksia kaikkien samanarvoisuudesta lain edessä?

En tiedä, mitä mustien yhteisöjen sisällä Hakunilassa, Meri-Rastilassa tai Itäkeskuksessa tapahtuu, mutta ainakin Helsingin keskustassa mustien ryöstöt, raiskaukset ja pahoinpitelyt kohdistuvat yksinomaan valkoisiin. Toisin sanoen mustat eivät valitse uhreikseen toisia mustia. Ottaen huomioon sen, kuinka suuren osan rautatieaseman tai Kaisaniemenpuiston puolivakinaisesta yöasujaimistosta mustat muodostavat, minun on vaikea uskoa, että uhrien värijakauma (tai oikeastaan sen puuttuminen) olisi pelkkää sattumaa. Se, että mustat rikolliset eivät valitse uhreikseen mustia, tarkoittaa kääntäen sitä, että he valitsevat valkoiset uhrinsa ihonvärin perusteella. Miksi nämä rikokset siis eivät ole "rasistisia" rikoksia?

Helsingin keskustan väkivalta-, seksuaali- ja omaisuusrikollisuus on maahanmuuttajien käsissä. Maahanmuuttajat tekevät koko maan raiskauksista 20 prosenttia, vaikka heidän osuutensa väkiluvusta on alle kaksi prosenttia. Tuosta kahdestakin prosentista on luultavasti vähennettävä ulkomaanedustustojen henkilökunta sekä suurin ulkomaalaisryhmä, ruotsalaiset, jotka eivät tietojeni mukaan profiloidu rikostilastoissa. Näiden seikkojen nojalla voidaan päätellä, että

a) pieni joukko afrikkalaisia ja lähi-itäläisiä maahantulijoita tekee hillittömästi rikoksia vuodesta toiseen. Se, että näin voi olla, tarkoittaa, ettei poliisi halua tai (resurssipulansa vuoksi) voi tutkia näitä rikoksia asiaankuuluvalla tavalla. Tämä taas osoittaa, ettei yhteiskunta suhtaudu ongelmaan vakavasti vaan antaa syystä tai toisesta tilanteen jatkua.

Tai

b) maahanmuuttajarikollisia onkin paljon. Koska maahanmuuttajien absoluuttinen lukumäärä on pieni (kuten meille päivittäin muistutetaan), rikollisten suuri määrä heidän joukossaan tarkoittaa, että rikolliset maahanmuuttajat eivät ole häviävän pieni joukko kaikkien maahanmuuttajien joukossa (kuten meille päivittäin muistutetaan).

Olen väsynyt kyselemään, miksi varsinkin suomalaiset naiset (joskin myös huomattava osa miehistä) hiljaa hyväksyvät sen, että maahanmuuttajat ryöstävät ja pahoinpitelevät suomalaisia lapsia ja raiskaavat suomalaisia naisia Helsingin keskustassa. Vastaukseksi saa saivartelua, kiertelyä sekä kaartelua. Sen sijaan haluaisin ihan yleisellä tasolla ihmetellä toista asiaa.

Suurin osa meistä kokee ongelmaksi sen, että mustien ja valkoisten välit ovat niin epäluuloiset ja kireät. Kumman uskotte tärvelevän keskinäisiä välejämme enemmän; Kajaanin ja Joensuun kaltaisten yksittäisten (mutta nähtävästi yleistettävissä olevien) tapausten? Vai Helsingin keskustan kaltaisten yleisten (mutta silti mystisesti yksittäisten) tapausten? Päättävät tahomme kuvittelevat tekevänsä jollekulle palveluksen sulkemalla silmänsä maahanmuuttajien viikottaisista rikoksista ja tekemällä samanaikaisesti käsittämättömän sirkuksen jokaisesta tapauksesta, jossa neekeriä katsottiin kadulla rasistisella ilmeellä.

Niin sanottu Suuri Yleisö näkee tämän kuvion. Huomattava osa suuresta yleisöstä katkeroituu huomatessaan, että afroa eivät koske samat säännöt kuin valkkaria. Koska suuri yleisö koostuu ihmisistä, ja koska suuri osa ihmisistä on aika tyhmiä, huomattava osa suuren yleisön katkeroituneesta osasta kohdistaa vihansa ja suuttumuksensa väärään osoitteeseen, ts. tilannetta hyväksi käyttävään afroon. Lopputuloksena on aito ulkomaalaisvastaisuus, joka on minulle aivan yhtä suuri mörkö kuin sinulle, ja jonka laajuus ja syvyys - kuten Euroopan yhteiskunnista näemme - on suoraan verrannollinen maahanmuuttajien määrään ja suvaitsevaisuushölmöilyn ajalliseen kestoon annetussa yhteiskunnassa.

Todellinen vikapää ei ole afro, joka toteuttaa itseään juuri niin kauan ja paljon kuin koneisto antaa hänen toteuttaa. Todellinen syyllinen, ja legitiimi vihan kohde, on se utopiassa elävä poliittinen eliitti, jolle neekeri on hoivattava reppana ja kiva halinalle ja joka vähät välittää yhteiskuntarauhasta.


Takaisin