2.9.2006

Keskustelua meillä ja naapurissa, osa 3.

Olen jäänyt kiinni tähän kirjoitusformaattiin, koska se on niin käytännöllinen tapa seurata ja raportoida sellaisia pieniä tapauksia ja huomioita, jotka yksinään eivät riittäisi kokonaisen jutun aiheeksi. Lisäksi Suomen ja Ruotsin rinnakkaisseuranta on sinänsä kiinnostavaa, koska Suomi ja Ruotsi ovat joskus, ei niin kovin kaukaisessa menneisyydessä, olleet hyvin samanlaisia yhteiskuntia. Itsellenikin on tiedotusvälineitä seuratessani tullut yllätyksenä, millaiseksi valtamereksi maitamme erottavat vedet ovat viime vuosina muuttuneet.

Aiemmissa samoin otsikoiduissa jutuissani olen käsitellyt kotimaisia tapahtumia, joista verorahoitteinen televisiomme ja valtakunnan laajalevikkisin laatulehtemme ovat raportoineet rajoitetusti tai eivät ollenkaan. Sittemmin Kotkan kaupungissa joukko teinipoikia on särkenyt myanmarilaisten pakolaisten ikkunoita. Helsingin Sanomat lähetti paikalle reportterinsa ja julkaisi kaksi sivun kokoista artikkelia. Tv-uutiset kävi paikalla. Työministeri Tarja Filatov tuomitsi teot. Poliisi tutkii tapahtunutta rasistisena rikoksena.

Tiedostavat tahot ovat vaatineet minua kommentoimaan Kotkan rasistisia iskuja. En ole pitänyt sitä varsinaisesti tarpeellisena, koska tämän sivuston tarkoitus on käsitellä kysymyksiä, joita media ja poliittinen johto eivät käsittele. Koska samaiset tahot ovat kuitenkin todenneet Kotkan tapahtumien olevan seurausta mm. allekirjoittaneen harjoittamasta vihankylvämisestä, minun on ehkä paikallaan sanoa muutama sana.

Epäilemättä melkein kaikki ovat samaa mieltä siitä, että kenen tahansa ikkunoiden rikkominen mistä tahansa syystä on väärin, eikä sitä pitäisi tapahtua. Sanottakoon se nyt kuitenkin erikseen: Kenen tahansa ikkunoiden rikkominen mistä tahansa syystä on väärin, eikä sitä pitäisi tapahtua. Pelkään kuitenkin, ettei tällainen toteamus ole "suvaitsevaisille" riittävä, sillä vaikka kaikki ovatkin monikulttuurisessa Suomessa tasa-arvoisia, toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset. Kun somalijoukkiot heinäkuussa hyökkäilivät satunnaisesti valittujen suomalaisten ohikulkijoiden kimppuun Turussa, televisiouutiset eivät sanoneet mitään, Helsingin Sanomat ei sanonut mitään, työministeri Filatov ei sanonut mitään, eivätkä somaliyhteisön edustajat sanoneet mitään. Kun lahtelaista perhettä vuosia uhkaillut ja vainonnut somalimies yritti tappaa perheen 14-vuotiaan tyttären, Hesari julkaisi tapahtumasta yhden, oleellisilta osiltaan sensuroidun pikku-uutisen. Tv-uutiset eivät sanoneet mitään, työministeri Filatov ei sanonut mitään, eivätkä somaliyhteisön edustajat sanoneet mitään. Kun päähän vammautunut ja vakavia psyykkisiä vaurioita saanut tyttö uskaltautui ensimmäisen kerran asunnostaan ulos, viisi n. 30-vuotiasta miestä piiritti hänet ja nimitteli häntä huoraksi. Poliisi kuuli miehiä, jotka eivät kiistäneet tapausta, mutta päästi heidät menemään, koska "pahoinpitelyä ei ollut tapahtunut". Tv-uutiset eivät sanoneet mitään, Hesari ei sanonut mitään, työministeri Filatov ei sanonut mitään, eivätkä somaliyhteisön edustajat sanoneet mitään.

Miten Kotkan tapahtumat suhteutuvat muihin yllä lueteltuihin "monikulttuurisuuden kasvukipuihin"?

Kotkassa rikottiin ikkunoita, eivätkä hyökkäykset kohdistuneet ihmisten tomumajaan. Kyseessä oli myöhemmin julkaistujen lehtitietojen mukaan kostoisku, joka liittyi nuorisoryhmien aiempiin nahisteluihin. Näiden nahistelujen luonteesta on turha ryhtyä esittämään arvailuja, mutta huomionarvoista on, että ne ylittivät uutiskynnyksen vasta, kun maahanmuuttajat olivat saamapuolella. Tekijät olivat teini-ikäisiä.

Turussa ja Lahdessa hyökkäykset kohdistuivat ihmisten henkeä ja terveyttä vastaan. Aseina käytettiin veitsiä, pulloja ja autoa. Turussa väkivallanteot eivät liittyneet aiempiin erimielisyyksiin, vaan uhrit valittiin ulkonäön perusteella. Lahdessa vaino oli kestänyt pitkään, ja tekijä oli aikamies. Huorittelijat olivat niinikään aikuisia, ja välikohtauksen luonne viittaa organisoituneeseen toimintaan.

Miksi maahanmuuttajien asuntoihin kohdistunut ilkivalta Kotkassa on valtakunnallinen uutinen, mutta laajamittainen ja organisoitu suomalaisiin kohdistunut väkivaltarikollisuus Turussa ja Lahdessa ei ole? Miksi suomalaisten hyökkäys maahanmuuttajia vastaan on rasistinen rikos, mutta maahanmuuttajien hyökkäys suomalaisia vastaan ei ole? Tuomitseeko Tarja Filatov Kotkan tapahtumat siksi, että suomalaiset ja Suomen valtio ovat kollektiivisesti vastuussa niistä? Mikäli näin on, miksi somaliyhteisö ei ole kollektiivisesti vastuussa Turun ja Lahden tapahtumista? Jos se on niistä kollektiivisesti vastuussa, miksi yhteisön edustajat eivät tuomitse tekoja ja puutu niihin? Jos ei ole olemassa mitään "somaliyhteisöä", jolla olisi kollektiivista vastuuta, vaan ainoastaan yksilöitä, jotka vastaavat vain omista tekemisistään, tai jos yhteisön edustajilla ei ole valtaa yhteisön jäsenten tekemisiin, miksi Suomen valtio sitten tunnustaa itsensä nimittäneet imaamit legitiimiksi neuvotteluosapuoleksi ja somaliyhteisön edustajiksi aina, kun rahan jakamisesta on kyse?

Mielestäni yhtäältä Kotkan ja toisaalta Turun ja Lahden tapahtumien välillä ei ole sellaisia laadullisia eroja, jotka selittäisivät räikeän eron niiden saamassa media-ajassa ja niiden kirvoittamissa virallisissa kannanotoissa. Kotkassa särkyi vähäinen määrä omaisuutta, ja tapahtumat liittyivät kahden riitelevän osapuolen rähinöintiin. Turussa ja Lahdessa aikuiset ihmiset hyökkäsivät suunnitellusti täysin syyttömien ihmisten kimppuun, ilmeisen rasistisin motiivein. Mielestäni ainoa selitys tälle ristiriidalle on se, että yhdenväristen ihmisten koskemattomuus on pyhempi kuin toisenväristen. Siis monikulttuurisessa Suomessa. Vuonna 2006.

Työministeri Filatov perusteli räväkkää puuttumista Kotkan tapaukseen seuraavasti:

"On välttämätöntä suojella ihmisiä, jotta he voisivat elää ilman pelkoa. Myanmarilaiset pakolaiset ovat joutuneet jättämään kotimaansa siksi, että heitä on vainottu. On kohtuutonta, että he Suomessakin kohtaavat väkivaltaa."

"On välttämätöntä suojella ihmisiä..." "On kohtuutonta, että he Suomessakin kohtaavat väkivaltaa...". Onko vähemmän kohtuutonta, että lahtelainen perhe joutuu kahden vuoden ajan pelkäämään alaikäisten lastensa hengen puolesta? Että 14-vuotias tyttö yritetään tappaa autolla? Että hän ei tämän jälkeenkään voi poistua asunnostaan, koska paikallisen somaliyhteisön miehet seuraavat häntä ja nimittelevät huoraksi? Että kaljupäiset suomalaismiehet joutuvat Turussa pelkäämään henkensä edestä? Että raisiolainen taksinkuljettaja hakataan ja potkitaan tohjoksi ilman mitään syytä hänen asioidessaan pankkiautomaatilla?

Nämä tapahtumat eivät tee pakolaisten ikkunoiden rikkomisesta yhtään oikeutetumpaa. Ikävää on, että "suvaitsevaisten" mielestä pakolaisten ikkunoiden rikkominen näyttää nollaavan mittavan, jatkuvan, järjestäytyneen ja mitä ilmeisimmin rasistisesti motivoidun rikollisuuden suomalaisia kohtaan. Ulkomaalaisvastaisuus, varsinkin eräisiin hyvin tunnettuihin maahanmuuttajaryhmiin kohdistuva, lisääntyy suomalaisten keskuudessa, sitä ei kukaan kiistä. Sen sijaan pidän todennäköisenä, että minun kaltaisiani vihankylväjiä tehokkaammin tätä ksenofobiaa lisää maahanmuuttajien väkivalta ja viranomaisten suhtautuminen siihen. Suomalaisista on de facto tulossa samanlaista vapaata riistaa kuin naapureistamme ruotsalaisista on tullut jo kauan sitten. Heidän turvallisuudellaan ei ole mitään väliä. Heidän kokemansa väkivallan kanssa voidaan elää. Se ei ole moraalinen ongelma. Itse asiassa se ei ole ongelma lainkaan. On vain valitettavia mutta mitä suurimmassa määrin yksittäisiä tapauksia, jotka johtuvat rakenteista. Uskaltaisin väittää, että tämä loukkaa ihmisiä. Uskaltaisin jopa väittää, että tämä loukatuksi tulemisen tunne ja viranomaisten täydellinen reagoimattomuus siihen kerää painetta kollektiiviseen kattilaan. Kun kansi pidetään tiukasti päällä, paine kasvaa ja purkautuu joskus jossakin. Ja jos purkautuvan kattilan edessä sattuu sitten seisomaan se kunnollinen, kampaamoa pitävä Tatjana tai pizzaa kääntävä Ahmed, hänen osansa on toimia venttiilinä ja maksaa siitä, mitä Suomen viranomaiset tekevät (eli eivät tee).

"Suvaitsevaisille" Kotkan tapauksen kaltaiset konfliktit ovat kultaakin kalliimpia. Tiedostava doktriini koostuu kahdesta, sinänsä toisiinsa liittymättömästä pilarista: ksenomaniasta (vieraanpalvonnasta) ja etnisestä itseinhosta. Ensinmainitusta seuraa, että kaikki maahanmuuttajat, varsinkin tummemmat, ovat hyviä ja Suomelle tarpeellisia. Ksenomaaninen pilari edellyttää, että maahanmuuttajien tekemät rikokset ja heistä aiheutuvat kustannukset pimitetään mahdollisimman hyvin. Tämä on kohtuullisen helppo tehtävä, jos valtiofilosofia on totalitaristinen kuten Ruotsissa. Suomessa pimento ei toimi vielä yhtä hyvin, vaikka yritystä onkin. Itseinhoinen pilari taas sisältää sen, että me, suomalaiset (poislukien tiedostajat), olemme pahoja. Tämän toteennäyttäminen onkin paljon työläämpää, koska maahanmuuttajiin kohdistuneita rikoksia on hyvin vähän ja nekin pääasiassa tulkinnanvaraisia (rasistinen ilme, aiheettomaksi koettu ravintolaan pääsyn epääminen jne.). "Suvaitsevainen" liturgia tarvitsee ajoaineekseen rasistisia rikoksia, ja jos niitä löytyy, niitä joudutaan huonon tarjonnan vuoksi märehtimään hyvin pitkiä aikoja. Siksi jokaista kultakimpaletta on rummutettava niin ankarasti, että se ikuisiksi ajoiksi syöpyy kansakunnan tajuntaan muistuttamaan meitä pahuudestamme. Amerikkalainen musta koripalloilija sai vuonna 1995 tarpeekseen Joensuun skinien suunsoitosta ja pakkasi kamppeensa. Tapaus sai toimia Virallisena Osoituksena suomalaisten muukalaiskammosta ja maahanmuuttajien kohtaamista vääryyksistä kymmenen vuoden ajan. Hakunilan tapahtumista vuosina 2000-2001 ei oikein ollut korvikkeeksi, koska tiedotusvälineiden yritteliäisyyskään ei kyennyt peittämään sitä, että suurin osa uhreista oli suomalaisia. Vasta Kajaanin pizzeriakohtaus vuonna 2005, jota sitäkin jouduttiin hieman editoimaan oikeanlaisen vaikutelman aikaansaamiseksi, sekä köyhän miehen Kristallnacht Kotkassa antoivat mahdollisuuden doktrinaaliseen päivitykseen. Niiden kanssa joudutaankin sitten elämään ties kuinka kauan.

Turkulaista kaupunginvaltuutettua Olavi Mäenpäätä luonnehditaan usein rasistiseksi räyhääjäksi, enkä ole ihan varma, että tämä luonnehdinta olisi kovin väärä. Maahanmuuttajajoukkojen harrastama öisen Turun terrorisointi on kuitenkin saanut Mäenpään polkaisemaan käyntiin käytännöllisen ja kiistattoman hyödyllisen projektin, jokamiehenoikeuksilla operoivat katupartiot, jotka tarkkailevat tapahtumia ja puuttuvat kahinoihin. Turun Sanomien haastattelemat 15-vuotiaat tytöt katsovat, että aikuisten valvovia silmiä voisi olla lisääkin, sillä...

"...[k]änniset vanhat miehet yrittävät tulla lääppimään. Myös ulkomaalaisten miesten ryhmistä huudellaan kaikenlaista perään. Ei täällä yksin voi liikkua."

Kaikille katupartiot eivät kuitenkaan kelpaa, kuten Turun Sanomien erikoisesta artikkelista käy ilmi. Keski-ikäisten Terhi Ilolan ja Jarkko Eskolan mielestä "sinivalkoisissa liikkuva ryhmä on pelottava ajatus". (Minä kun luulin, että "sininen ja valkoinen värit ovat vapauden".) Ilola lisää, että "itse olen liikkunut näillä kaduilla pelkäämättä yli 20 vuotta". (Järjestyksenvalvonnan tason on siis perustuttava Terhi Ilolan pelkoihin tai niiden puutteeseen, ei todennettuun turvallisuustilanteeseen.) Ilola kysyy myös, "eikö järjestyksenvalvonta ole enemmänkin poliisin asia?" Onhan se. Juttuun haastatellut poliisit toteavat, ettei heillä ole aikaa jalkautua kaduille. Jos kukaan ei himoaisi toisen maita ja mantuja, ei tarvittaisi lukkoja eikä aseita. Mutta kun himoaa. Jos poliisi valvoisi järjestystä kaduilla, katupartioita ei tarvittaisi. Mutta kun ei valvo.

Toimittaja Rebekka Härkönen kysyy mielipidettä myös objektiivisimmilta tahoilta, nuorilta maahanmuuttajamiehiltä:

"He julistautuvat suomensuomalaisiksi. Asenne on selvästi ulkomaalaisvastainen."

Hmm... Pikaisen googletuksen perusteella termi suomensomalialainen on aivan käypä. Tulee taas sellainen olo kuin joissakin piireissä ei hahmotettaisi sitä, että me, siis valkoihoiset, täällä satoja vuosia asuneet, tämän genotyypin edustajat, olemme aivan samalla tavalla yksi etnisyys kuin somalitkin. Jos täällä asuvilla somaleilla on oikeus tarkasti identifioivaan käsitteeseen "suomensomalialaiset", keitä me sitten olemme? Suomalaisia? Mutta eikö "suomalaisen" rajaaminen meihin olisi rasistista? Sehän implikoisi, että tänne toissapäivänä muuttanut kulttuurinrikastuttaja on jotenkin vähemmän suomalainen?

"Somalitaustainen" Ali Huxes, 21, kannattaa katupartioita, joskin hän on sitä mieltä, että mukana pitäisi olla myös ulkomaalaisia. Minä, samoin kuin uskoakseni aika moni muu, olen hänen kanssaan täysin samaa mieltä. Maahanmuuttajilla nimenomaan on oikeus ja velvollisuus kantaa kortensa kekoon niiden ongelmien ratkaisemiseksi, joista maahanmuuttajat suurelta osin ovat vastuussa. Siksipä ihmettelen, miksi Ali ei ilmoittaudu vapaaehtoiseksi Mäenpään partioon. Jo PR-syiden takia Mäenpään olisi mahdotonta sanoa "ei". Maahanmuuttajien taholta kuulee ajoittain kitinää siitä, että erilaisissa paikoissa, vaikkapa poliisissa ja televisiossa, ei näe maahanmuuttajia. Heitä ei ole siellä, koska he eivät pyri sinne. He odottavat, että se sama valkoinen täti, joka antaa rahat ja ruuan, järjestää heidät sinne.

Ali Huxes ei pidä Turkua rasistisena kaupunkina, mutta valittelee tiettyjä asenteita:

"Bussissa vanhat naiset puristavat tiukasti kiinni käsilaukuistaan ohi kulkiessa ja kaupungilla poliisi voi ottaa kiinni ihan vain sitä varten, että on musta."

Ensimmäinen paheksunta koskettelee asiaa, jota olen aiemmissakin kirjoituksissani käsitellyt, rikollisuuden ja rikollisuudenpelon välistä kausaliteettia ja sen suuntaa. Liturgian mukaan maahanmuuttajiin kohdistuvat pelot rampauttavat heitä ja ovat syynä heidän rikollisuuteensa. Se, että me pelkäämme muslimiterrorismia, synnyttää muslimiterrorismia. 21.3.2006 helsinkiläisessä kulttuurikeskus Caisassa pidettiin seminaari otsikolla "Pitäisikö islamofobia kriminalisoida?". (Kyllä, kaupungin rahoittamassa instanssissa pohditaan naamat vakavana, pitäisikö islamin pelkäämisen olla rikollista.) Kun ottaa huomioon, että ihmiset luonnostaan pelkäävät vierasta, ja että katuväkivalta ja katuryöstöt ovat käytännössä eräiden maahanmuuttajaryhmien eksklusiivista työsarkaa, en pidä lainkaan ihmeellisenä, jos mummot puristavat käsilaukkujaan nuoren somalimiehen nähdessään. Kun olin 1990-luvun alussa pitkätukkainen, isokokoinen nuorimies korvat ja nenä täynnä metallia, mummot kiersivät minut kaukaa. Minulle ei edes silloin tullut mieleen pitää mummojen käytöstä moraalisesti kyseenalaisena. Kun yhtälöön lisätään se, että somaleja on viimeiset 15 vuotta marinoitu doktriinissa, jonka mukaan suomalaiset ovat rasisteja, he mahdollisesti näkevät kantaväestön edustajien ilmeissä ja käsilaukkujenpuristamisissa sellaistakin, mitä niissä oikeasti ei ole.

Alin jälkimmäinen paheksunta koskee poliisia, joka kuulemma pysäyttelee mielivaltaisesti vain siksi, että toinen on musta. Ensinnäkään en usko tätä. Ali ei esitä ensimmäistäkään esimerkkiä. Sen sijaan olen törmännyt useampaankin tapaukseen, jossa rähinöinnistä tai puukon kanssa hillumisesta yhytetty, vastaan potkiva somali on kasan pohjalta kiljunut, että "rasismia, rasismia". Koska heille on vuosia opetettu, etteivät he kerta kaikkiaan voi olla syyllisiä mihinkään, mitä heille tapahtuu, he todennäköisesti uskovat sen. On myös mahdollista, että poliisi toden totta on joskus pysäyttänyt ja tarkastanut mustan miehen, joka ei ole tehnyt yhtään mitään. Tämä on saattanut johtua siitä, että puoli tuntia aiemmin toinen musta mies on toisaalla ryöstänyt, pahoinpidellyt tai raiskannut jonkun (tällaistakin tapahtuu, usko pois), ja että "musta" on ainoa poliisin saama tuntomerkki. Tällöin on resurssien oikeaoppista käyttöä pysäyttää varmuuden vuoksi lähistöllä olevat mustat miehet. Jos rikollisen tiedetään olevan musta mies, ei ole tarkoituksenmukaista pysäyttää tasapuolisuuden nimissä valkoisia miehiä. Poliisi pysäytti minut kerran vuosia sitten metsätiellä Tampereen Peltolammilla, koska pikkutytöt olivat raportoineet, että siellä oli samana päivänä heilunut itsensäpaljastaja muna kädessä. Minut pysäytettiin vain siksi, että olin mies. Silti minusta ei tuntunut, että miehuuttani (miehisyyttäni?) vastaan olisi hyökätty.

Edelliseen liittyen en malta olla toistamatta sitä seikkaa, että ulkomaalaisen roskaväen sietämisestä ja karkottamattajättämisestä maksavat suurimman hinnan salonkikelpoiset maahanmuuttajat. Käsilaukkuaan puristava mummo ei voi tietää, kumpaan joukkoon Ali Huxes kuuluu, koska hän tietää, että Martin Scheininin ja Eva Biaudet'n laajan sydämen ansiosta kumpikin joukko on vapaana kaduilla.

Sitten lahden taakse.

Viimeisen raportin (18.8.) jälkeen kansankodissa on tapahtunut kaikenlaista sellaista, mistä sikäläiset lehdet eivät kenties kerro kaikkea kertomisen arvoista:

19.8. kolme nuorukaista puukottaa 46-vuotiasta miestä selkään Malmössä. Samana päivänä "nuorukaiset" kaatavat vartiointiliikkeen auton Göteborgissa. Samana päivänä taksikuski raiskaa 18-vuotiaan tytön autossaan Tukholmassa. (Ne, jotka ovat käyttäneet taksia Tukholmassa, tuntevat paikallisen taksibisneksen ominaispiirteet.)

22.8. kaksi miestä ryöstää kolmannelta kännykän, auton avaimet ja rahaa pistoolilla uhaten Tukholmassa.

23.8. neljä "nuorukaista" pahoinpitelee kahta muuta Tukholmassa. Ainakin toista hakataan ja potkitaan hänen lojuessaan maassa.

24.8. "nuorisojoukko" hakkaa ja potkii maassa makaavaa uhria ja ryöstää häneltä kännykän ja lompakon Tukholmassa. Samana päivänä, edelleen Tukholmassa, kaksi "nuorukaista" pahoinpitelee kolmannen ja ryöstää häneltä kännykän, lompakon, kaulaketjun sekä rannekorun.

25.8. malmöläinen "nuorukainen" joutuu syytteeseen mm. kännykkäryöstöstä, yhdessä ystävien kanssa tehdystä pahoinpitelystä ja ryöstöstä sekä uhkailusta ja kiristyksestä.

28.8. kolme "nuorukaista" joutuu käräjille Uppsalassa. Syytteen mukaan he ovat mm. ryöstäneet naiselta puukolla uhaten savukkeita ja sytyttimen, hakanneet ja uhkailleet kanssamatkustajaa bussissa sekä potkineet ja ryöstäneet kaksi henkilöä reggae-festivaalilla. Samana päivänä kaksi miestä ryöstää ja pahoinpitelee taksikuskin Tukholman Rinkebyssä. Samana päivänä kolme "nuorukaista" puukottaa kahta miestä Tukholmassa. Samana päivänä joukko tuntemattomia miehiä uhkaa naista puukolla Malmössä.

30.8. kaksi "nuorukaista" pahoinpitelee miehen lyömällä ja potkimalla tajuttomaksi Malmössä. Samana päivänä 4-5 "nuorukaista" pahoinpitelee useita henkilöitä Uppsalassa. Poliisin mukaan hyökkäykset ovat olleet täysin provosoimattomia.

Laajemmista trendeistä voidaan mainita, että Göteborgissa maahanmuuttajajengit ovat siirtyneet keskinäisissä välienselvittelyissään tuliaseisiin, mikä ei voi olla rikastuttamatta katuelämää (linkki, linkki, linkki, linkki).

Termiä "maahanmuuttaja", tuntomerkeistä puhumattakaan, on luonnollisesti turha etsiä. Jotain voi päätellä rikollisten nimistä, silloin kuin niitä suvaitaan julkaista. Yhtä sotivaa göteborgilaisryhmittymää ("Naserligan") johtaa Nasel Dzeljilji, toista ("Original Gangsters") medelsvensson nimeltään Denho Acar, pizzayrittäjä.

Silloin, kun nimiäkään ei ole käytettävissä, voidaan pohtia rikosten laatua. Kännykkäryöstöt, kadulla tapahtuvat puukotukset, päähänpotkimiset ja joukkoraiskaukset eivät ole suomalaisia rikoksia. Tuleeko kenellekään mieleen yhtäkään näihin kategorioihin kuuluvaa, suomalaisten tekemää rikosta? Epäilemättä sellaisiakin tapahtuu joskus, mutta ne ovat äärimmäisen harvinaisia. Suomi on tilastojen valossa väkivaltainen maa, mutta suomalainen henkirikos on sitä, että Masa Moniongelmainen, Kake Katkokävelijä ja Pirre Pissaliisa istuvat iltaa kaupungin vuokra-asunnossa. Masa epäilee Kaken katsoneen Pirreä sillä silmällä/ottaneen liian pitkän siivun yhteisestä sihijuomasta ja tuikkaa Kakea keittiöveitsellä. "Alkoholilla oli osuutta tapahtuneeseen." Suomalainen seksirikos on sitä, että Mauno Munamies esittelee kalleuksiaan sauvakävelijöille, Pertti Pedofiili yrittää deittipalstalla sopia tapaamisia teinityttöjen kanssa tai Torsti Tosimies tulee kutsumatta hakemaan hyvitystä hänet dumpanneelta ex-avovaimolta. Vaikka Suomi on ollut tilastollisesti väkivaltainen paikka, se ei ole ollut "normaalin kansalaisen" kannalta kovin vaarallinen, koska väkivalta on hyvin harvoin kohdistunut satunnaiseen vastaantulijaan. Juuri tämä asiaintila on muuttunut monikulttuurisuuden myötä.

Suomessa kännykkäryöstöt, katupuukotukset, päähänpotkimiset ja joukkoraiskaukset ovat järjestäen maahanmuuttajien tekemiä. Ne ovat absoluuttisesti ajatellen verrattain harvinaisia siitä yksinomaisesta syystä, että niihin erikoistuneiden kulttuurien edustajat ovat meillä vielä suhteellisen vähälukuisia. Ruotsissa yllä listatun kaltaiset tapaukset ovat päivittäisiä. Mikäli niiden takana ovat syntyperäiset ruotsalaiset, kuten sensori haluaa lukijan olettavan, ruotsalaiset, joilta suomalaiset ovat omaksuneet suurimman osan yhteiskuntarakenteestaan ja tavoistaan, ovat meihin verrattuna puukkokulttuurissa eläviä barbaareja. Uskooko tähän kukaan?

Erityisen hyvin nykyruotsalaista rikollisuutta selittää sosiologi Petra Åkessonin malmöläisnuorten parissa tekemä tutkimus Vi krigar mot svenskarna ("Käymme sotaa ruotsalaisia vastaan"). Olen linkittänyt Åkessonin työn kahteen aiempaan kirjoitukseeni, mutta koska kaikki eivät jaksa plärätä läpi jokaista linkkiä, ja koska kaikkien tvångsvenska ei välttämättä riitä tutkimuksen lukemiseen, käyn seuraavaksi läpi sen pääkohdat. Omat kommenttini on präntätty punaisella, muilta osin teksti on vapaahkoa, neutraalia käännöstä.

Tiedostavat tahot valittavat usein, että maahanmuuttajien oma ääni ei kuulu heitä koskevassa keskustelussa. Tämä on jossain määrin hurskastelua, koska suvaitsevaisuuskasvatuksen kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että tädit puhuvat maahanmuuttajien puolesta. Jos nämä pääsevät itse ääneen, sieltä tulee tällaista:

Petra Åkesson: Vi krigar mot svenskarna, 2006

Tutkimuksessa viitataan poliisin ja sosiaalityöntekijöiden raportteihin, joiden mukaan ryöstöistä on tullut monille malmöläisnuorille osa arkipäivää, eivätkä uhrit aina katso, että niistä kannattaisi tehdä rikosilmoitusta. Tekijät ovat useimmiten nuoria maahanmuuttajia, jotka haluavat päästä nopeasti käsiksi materiaaliseen hyvinvointiin, ja jotka rahoittavat näitä pyrkimyksiä ryöstämällä muita nuoria. Ryöstöjä tehdään kaikissa kaupunginosissa, kaikkina vuorokaudenaikoina. Ryöstäjät ovat 90-prosenttisesti poikia, tavallisesti 15-17-vuotiaita. Noin puolet ryöstöistä kohdistui koulutovereihin päiväsaikaan. Noin puolessa tapauksista välittömässä läheisyydessä oli aikuisia, mutta nämä joko eivät ymmärtäneet, mitä on tekeillä, tai katsoivat parhaaksi olla puuttumatta siihen.

Vuonna 1999 Tukholmassa ja Malmössä tehtyjen poliisitilastojen ja kyselyjen mukaan 10% 15-17-vuotiaista pojista ja 5% samanikäisistä tytöistä oli ryöstetty. Suunnilleen yhtä suuri osuus nuorista oli itse ollut osallisena ryöstöissä. Malmössä 69% epäillyistä oli syntynyt ulkomailla. [Tämän luvun ulkopuolelle jäävät siis maahanmuuttajille Ruotsissa syntyneet lapset.] Nuoret, joiden molemmat vanhemmat olivat syntyneet Ruotsissa, joutuivat todennäköisimmin ryöstetyiksi.

[Välissä muistutetaan, etteivät kaikki ryöstäjät sovi yllä esitettyyn kuvaukseen. Tutkija myös varoittaa tekemästä sellaista yleistystä, että vain maahanmuuttajanuoret tekisivät ryöstöjä.]

Poliisiraporttien mukaan ryöstäjät ovat harvoin alkoholin tai muun huumaavan aineen vaikutuksen alaisina. Sen sijaan ryöstetyt ovat useammin humalassa. Ryöstöt tapahtuvat useimmiten kaduilla, toreilla ja puistoissa. N. 90 prosentissa tapauksista ryöstäjiä oli useampia kuin yksi. Ryöstäjät uhkailevat tavallisesti uhria, n. 20-30 prosentissa tapauksista veitsellä. Veistä käytettiin n. 10 prosentissa tapauksista. Tutkimukset osoittavat, että vuosien 1995 ja 1999 välisenä aikana väkivallan käyttö ryöstöjen yhteydessä on vähentynyt. [Tutkimus ei tarjoa tälle selitystä, mutta mieleen tulee, että tuona aikana uhrit ovat oppineet luopumaan omaisuudestaan ilman vastarintaa.] Vuosien 1998-1999 välisenä aikana yleistyi toimintatapa, jossa joukko nuoria valitsee uhrin, uhkailee häntä ja vaatii kännykkää lainaksi. Uhri pelästyy ja luopuu puhelimesta ja muista ryöstäjien vaatimista esineistä. Tavallisin ryöstön kohde oli puhelin, 60% Tukholmassa ja 33% Malmössä.

Åkesson haastatteli tutkimustaan varten 11 ryöstöjä tehnyttä nuorta. Hän solmi kontaktinsa osin koulukuraattorien, osin jo tavoittamiensa nuorten välityksellä. Åkesson mainitsee, että haastateltavia oli helppo löytää, koska haastattelut tehtiin kouluajalla ja ne soivat vapautuksen opetuksesta. Haastateltavat ovat 15-17-vuotiaita, ulkomailla syntyneitä poikia. He tulevat useista Malmön kaupunginosista, ja haastattelut ovat anonyymejä.

[Tässä välissä Åkesson esittelee tutkimuksensa teoreettisen viitekehyksen. Jätän osion käsittelemättä.]

Pojat kertovat viettävänsä aikaa kaupungilla, kunnes he näkevät uhriksi sopivia nuoria. Kysymykseen, suunnittelevatko he ryöstöjä etukäteen, he vastaavat: "Ei, me vain ryöstämme jonkun; näemme ruotsalaisia, jotka vaikuttavat rikkailta tai joilla on hienot kännykät, ja sitten me ryöstämme heidät.""Ei, me vain ryöstämme heidät; jos se on ruotsalainen, lähdemme liikkeelle..." Nuoret eivät päätä ennakkoon, missä ryöstö tapahtuu, tai mitä tavaroita he ryöstävät. Åkesson kysyy, ryöstävätkö pojat vain ruotsalaisia. Kaikki ovat sitä mieltä, että ruotsalaisia on helpointa ryöstää, koska nämä ovat niin peloissaan ryöstötilanteessa. Haastatellut käyttävät sanoja "pelokas" ("rädda"), "nynny" ("mesiga") ja "tyhmä" ("dumma") kuvaillessaan ruotsalaisia. Eräs poika kertoo, että "ruotsalaiset eivät tee mitään; ne vain antavat meille tavaransa, ne ovat niin nynnyjä".

Toinen poika kertoo lähtevänsä usein kavereidensa kanssa keskikaupungille "pitämään hauskaa". "Kuljemme kuusistaan, ja sitten ehkä näemme toisen porukan; valitsemme jonkun tyypin ja sanomme, että otamme hänen puhelimensa, ja sitten me saamme puhelimen." Pojat vaikuttavat vakuuttuneilta siitä, että heillä on mahdollisuus ryöstää kenet hyvänsä milloin hyvänsä. He kokevat ryöstämisen helpoksi ja yksinkertaiseksi, eivätkä näe tarvetta suunnitella tekoja etukäteen. Viisi poikaa kertoo, että nuorten ryöstäminen on heille hauska leikki.

Ryöstely on nuorille spontaania ja suunnittelematonta toimintaa. He eivät suhtaudu siihen kuin liiketoimintaan, vaan näkevät sen elämäntapanaan.

Poikien mukaan ryöstöt on tehtävä ripeästi, sillä "kun ruotsalaisen ryöstää, muut ruotsalaiset juoksevat tiehensä" [ja soittavat mahdollisesti poliisille]. Osa pojista kertoo, että poliisihelikopteri on kerran ajanut heitä takaa, ja että heidän kavereitaan on pidätetty. He sanovat, että heidän on nykyään oltava varovaisia, sillä "poliisi tietää keitä olemme, he jahtaavat meitä".

Nuoret kertovat erilaisista tavoista hämätä uhria. "Joskus kysymme heidän nimeään, missä he asuvat ja mitä he tekevät; puhumme heille kiltisti; he menevät hämyyn ja uskovat, että olemme kilttejä." Hetken kuluttua he vaihtavat äänensävyä ja kertovat uhrille haluavansa tämän tavarat. Poikien mukaan uhrit ovat usein niin hämmennyksissään, etteivät käsitä, mitä on tekeillä. Muutaman kerran uhri on kieltäytynyt luovuttamasta tavaroitaan, minkä vuoksi he ovat olleet pakotettuja käyttämään väkivaltaa.

Toiset pojista pyytävät kännykkää lainaksi tai kysyvät kelloa. Jos uhri ei tottele, heidän on lyötävä. Toisinaan heillä on mukana veitsiä, jotka he saattavat painaa uhrin kurkulle. "Panemme heidät makaamaan maahan, uhkailemme heitä, otamme tavarat ja juoksemme. Sanomme: pane tavarat maahan ja peräänny kaksi metriä."

Nuorten jengeissä vallitsee luja yhteenkuuluvuudentunne ja me-vastaan-he-henki sekä vihamielinen suhtautuminen muihin ryhmiin. Pojat kertovat: "Kun olemme kaupungilla ja ryöstämme, käymme sotaa; sodimme ruotsalaisia vastaan." Kaikki haastateltavat kertovat tekevänsä ryöstöt oman asuinalueensa ulkopuolella, lähinnä Malmön keskustassa. Kysymykseen, mitä valta hänelle merkitsee, yksi pojista vastaa: "Valta on minulle sitä, että ruotsalainen katsoo minua, menee makuulle ja suutelee jalkojani." Pojat käyttäytyvät provosoivasti ja luovat itselleen kuvan, että heidän on pakko elää tällaisissa olosuhteissa. Niinpä joka kerta, kun he kohtaavat ruotsalaisnuoren, kyseessä on taistelu tai sota. Yksi pojista sanoo, että "ne ovat niin peloissaan; ne eivät uskalla mennä ulos; ruotsalaiset, joita ryöstämme, ne eivät uskalla mennä ulos". "Kehon läpi kulkee ihana tunne, kun me ryöstämme; sitä tuntee itsensä tyytyväiseksi ja iloiseksi; tuntuu siltä, että on onnistunut, tuntuu yksinkertaisesti hyvältä." "On niin helppoa ryöstää ruotsalaisia, se on niin helppoa."

Kysymykseen, mikä ryöstelyssä on parasta, pojat vastaavat: "Raha ja kännykät; parasta on, kun saa rahaa; on ihanaa, kun on rahaa; haluamme rahaa." "Kun on rahaa, voi tehdä juttuja; rahaa tarvitaan, että voi tehdä siistejä juttuja, ostaa tupakkaa."

Osa pojista valittelee, että "ruotsalaiset eivät pidä meistä, he vihaavat meitä; jos olemme jossakin, ruotsalaiset luulevat, että aiomme lyödä heitä tai ryöstää heiltä jotakin; poliisi pysäyttää meidät aina, vaikkemme ole tehneet mitään". [Ei lisättävää.] Kaikki yksitoista ovat vihaisia siitä, että heitä jatkuvasti syytetään sellaisistakin teoista, joissa he eivät ole olleet osallisia.

Näin siis naapurissa. Mm. tämän vuoksi lukija voi olettaa, että kun "nuorisojoukko potki maassa makaavaa uhria Tukholmassa", se näytti tältä. Mutta meillähän tällaista ei voisi tapahtua. Koska me voimme oppia toisten virheistä.

* * *

Lopuksi jotain myönteistä. Ruotsi on 70-luvulta lähtien ollut huippuosaajien osalta nettosaaja. Nyt naapurimme ovat kuitenkin maksaneet hieman velkaansa ja luovuttaneet osan saamistaan voimavaroista ulkomaille. 39-vuotias apulaishoitaja Lamin Darboe, Gambiasta, työskenteli ruotsalaisessa sairaalassa, kunnes hänet vuonna 2002 poistettiin muonavahvuudesta hänen lausuttuaan "seksuaalisia kommentteja" naispotilaalle ja kosketeltuaan tätä "sopimattomasti". Syytteitä ei kuitenkaan nostettu. Darboe muutti Yhdysvaltoihin. Elokuussa 2006 Darboesta annettiin etsintäkuulutus, koska hän oli toistuvasti raiskannut halvaantuneen naispotilaansa seattlelaisessa sairaalassa. Ennen kuin poliisi ehti pidättää Laminin, tämä poistui lentokoneella Gambiaan, "perhesyistä".


Takaisin