20.12.2006

Monikulttuurisuus ja nainen

Olen usein huomauttanut siitä paradoksista, että maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta (jotka käytännössä tarkoittavat islamisoitumista ja siihen alistumista) kannattavat pääasiassa ne, jotka ovat tämän kehityksen suurimpia häviäjiä. Jostakin syystä esimerkiksi duunarin asialla mielestään oleva vasemmisto kannattaa palkkoja polkevan halpatyövoiman maahantuontia. Feministit taputtavat käsiään avoimen naisvihamieliselle muslimikulttuurille. Vihreät ovat innoissaan, kun matalan kulutuksen maista tuodaan Eurooppaan miljoonia uusia kerskakuluttajia, sellaisia, jotka eivät ole ikinä kuulleetkaan mistään ekologisesta ajattelusta. Ja sellaisia, joille teuraseläimen tainnutus hoidetaan sanomalla ääneen Allahin nimi. Sekularismia ja rationaalisuutta ajava akateeminen yhteisö hurraa uskonnollisen fundamentalismin ja kreationistisen ajattelun nousulle. Liikaa evankeliumia (ja liian vähän UT:n muita osia) lukeneet lässytilääkristityt saarnaavat suvaitsevaisuutta niitä kohtaan, jotka ilmoittavat murskaavansa ristin ja tarjoavat vääräuskoisille vaihtoehtoina alistumista tai kuolemaa. Ja niin edelleen.

Kirjoituksessa Islamin yleisestä ja erityisestä suvaitsevaisuudesta pohdin monikulttuurisuutta seksuaalivähemmistöjen näkökulmasta. Tänään ajattelin kirjoittaa naisista. Yllykkeen sain tuoreesta kulttuurinrikastumistapahtumasta pohjoisessa. 26-vuotias nainen joukkoraiskattiin Oulun keskustassa perjantain ja lauantain välisenä yönä 16.12. Miehiä oli neljästä kuuteen, ja he olivat ennen raiskausta lyöneet naisen tajuttomaksi. Sanomalehti Kalevan mukaan he olivat ulkomaalaisia, "tummia mutta eivät mustaihoisia".

Hesari julkaisi uutisen verkkosivuillaan 17.12. Jutusta oli saksittu pois kaikki tekijöiden ulkonäköön ja -maalaisuuteen liittyvät maininnat. Sensuuristaan tunnettu HS salli seuraavan viestin ilmestyä jutun kommenttiosastolle:

"[...] suomalaisten miesten kasvatuksessa on jotain vialla, miten tämmöistä voi tapahtua sivistyneessä maassa? Esim. Armeija/siviilipalvelus olisi hyvä paikka, jossa voitaisiin luennoida suomalaisille miehille naisten oikeuksista!"

Monet lukijat, minä heidän joukossaan, huomauttivat kommenteissaan tapauksen yksityiskohdista. Vastoin ennakko-odotustani sensori päästi viestit läpi. Vajaa tunti huomautukseni jälkeen juttua päivitettiin ja siihen lisättiin maininta tekijöiden ulkomaalaisuudesta. Tuntomerkeistä ("tumma iho") vaiettiin edelleen, siitä huolimatta, että silminnäkijöiltä pyydettiin vihjeitä.

Aamulehti poisti linjalleen ominaisesti uutisesta tekijöiden ulkomaalaisuuteen viittaavat maininnat. Iltalehti ja Ilta-Sanomat eivät oikein tienneet, pitäisikö sensuroida vai ei, ja lopputulos on vähän hassu. Maininta ulkomaalaisuudesta on säilytetty, maininta tummuudesta poistettu, mutta tieto ei-mustaihoisuudesta jätetty:

"Miehet vaikuttivat naisen mukaan ulkomaalaisilta, mutta eivät olleet mustaihoisia."

Tarkoittaako "ulkomaalainen" oletusarvoisesti mustaihoista? Vai onko ulkomaalainen raiskaaja IL:n ja IS:n mielestä oletusarvoisesti mustaihoinen?

Tapauksesta tuskin kuullaan mitään jatkossa. Sehän oli yksittäistapaus, eikä yksittäistapauksia saa käyttää koko yhteisön leimaamiseen. Joka tapauksessa kyse oli häiriintyneistä yksilöistä, eikä selitystä pidä hakea tekijöiden kulttuurista.

Reino taisi joskus sanoa vieraskirjassani, että pieni vähemmistö pääsee pilaamaan koko joukon maineen, koska koko joukko uskollisesti myötäilee sitä pientä vähemmistöä. Muistaako joku kuulleensa, että yksikään Suomen haasteellisista vähemmistöistä olisi koskaan millään tavoin esittänyt kollektiivista pahoittelua suomalaisille jäsentensä edesottamuksista? Tai että ne olisivat katsoneet hyväksi ryhtyä sisäiseen kurinpalautukseen mätämunien ojentamiseksi? En minäkään. Sen sijaan esimerkiksi kuuden vuoden takaisten Hakunilan kahakoiden yhteydessä Helsingin ja Vantaan somaliyhteisö oli yhtenä miehenä kadulla osoittamassa mieltään käräjille tapon yrityksestä joutuneiden maanmiestensä puolesta. Somalien riehuessa viime vuoden syksyllä Helsingin keskustassa yhteisön nokkamiesten ainoa julkisuudessa ilmaistu huolenaihe olivat valtaväestön asenteet somaleja kohtaan. Somalien riehuessa tämän vuoden kesällä ja syksyllä Turussa somaliyhteisön (ja Turun päättäjien) suurin huolenaihe olivat suomalaisten organisoimat ("ulkomaalaisvastaiset") katupartiot.

Suomalaisten asenteet ovat raiskaustapauksen merkittävin aspekti myös Antero Mukan käsittämättömässä, Hesarin 18.12. julkaisemassa vuodatuksessa, josta on vaikea sanoa sen enempää kuin samaa laatujulkaisua edustavan Reetta Rätyn taannoisesta ulkomaalaispolitiikkaa käsitelleestä kirjoituksesta.

Jos vähemmistöyhteisöt eivät ota lainkaan kantaa jäsentensä keskuudessa rehottavaan rikollisuuteen, tästä voidaan päätellä, että asia ei kiinnosta näitä yhteisöjä. Tai että ne hyväksyvät jäsentensä teot. Käännettävät kääntäen, Suomi otti valtiona, ministereiden ja kansanedustajien suulla, kantaa Kajaanin väitettyihin rasistisiin hyökkäyksiin vuonna 2005. Tällä kannanotolla yhteisö nimeltä "suomalaiset" tuomitsi jäsentensä rikokset muita etnisiä ryhmiä vastaan. (Tosin myöhemmin kävi ilmi, että mitään rasistisia hyökkäyksiä ei tapahtunutkaan, vaan asianosaiset maahanmuuttajat olivat itse syyllistyneet pahoinpitelyihin. Nämä seikat eivät sitten enää päätyneetkään valtamediaan, eikä kukaan esittänyt anteeksipyyntöä kajaanilaisille kaupungin perusteettomasta leimaamisesta rasismin tyyssijaksi.)

Voidaan myös kysyä, miten laajasti tietyn väestöryhmän on kunnostauduttava rikosten saralla, jotta teot muuttuisivat yksittäistapauksista trendiksi. Jostakin syystä eräiden maahanmuuttajaryhmien suhteellinen (ja suomalaisiin nähden moninkertainen) väkivaltarikollisuus kasvaa tasaisesti vuosi vuodelta, vaikka kyseessä on kuulemma vain pikkuriikkinen vähemmistö kyseisten ryhmien kaikista jäsenistä. Joko tekijöitä ei rangaista teoistaan vaan päästetään takaisin vapaalle, tai sitten näistä ryhmistä tulee markkinoille jatkuvasti uusia tekijöitä.

Tärkein kysymys on kuitenkin se, miksi Oulun joukkoraiskaus tapahtui. Ovatko tekijät häiriintyneitä yksilöitä (kuten tiedostajat haluavat uskoa), vai omassa kulttuurillisessa kontekstissaan normaaleja nuoria miehiä (kuten minä uskon)? Lähden siitä (vielä tällä hetkellä rasistisesta ja islamofobisesta mutta poliisitutkinnan edetessä 100-prosenttisella varmuudella oikeaksi osoittautuvasta) oletuksesta, että he olivat muslimeja. Mitä sanovat islamin oppineet, nuo joka naisen parhaat ystävät, raiskaamisesta ja erityisesti länsimaalaisen naisen raiskaamisesta? Mitä käytännön tasolla tapahtuu muualla maailmassa, ja millaiset ovat tulevaisuuden näkymät?

Eräs lukijoista lähetti minulle mielenkiintoisen lehtiuutisen 16 vuoden takaa. Hesarin toimittaja Terhi Width raportoi Oslosta 23.7.1990. (Skannattu leike löytyy tästä.) Norja oli tuolloin pyöreästi samassa tilanteessa maahanmuuton kanssa kuin Suomi nyt. Ulkomaalaisia oli 3,3% maan väestöstä. Tällä hetkellä heidän osuutensa on 8,3%. Suurimpia ryhmiä ovat pakistanilaiset, ruotsalaiset ja irakilaiset.

Vaikka maahanmuuttajia oli väestöstä vain 3,3%, he tekivät vuonna 1989 15% Norjan väkivaltarikoksista. He tekivät 70% vuoden 1990 ensimmäisen puoliskon aikana ilmoitetuista raiskauksista. Lue edellinen lause uudestaan.

Koska elettiin vasta vuotta 1990, oli mahdollista sanoa monia sellaisia asioita, joita niiden ilmeisyydestä huolimatta ei ole mahdollista sanoa vuonna 2006. Annette Thommesen Norjan pakolaisjärjestöstä:

"On selvää, että hunnutettuihin naisiin tottunut muslimi villiintyy hiekkarantojen paljaasta rintamassasta. Siksi on korkea aika järjestää aiheesta valistuskursseja."

Reaktiot olivat tuttuja meille myöhempien aikojen ihmisillekin:

"Norjaan asettuneet pakolaiset pitävät pakolaisjärjestöjen lausuntoja loukkaavina, ja yksittäiset henkilöt ovat haastamassa Thommesenia oikeuteen kunnianloukkauksesta."

Muslimien kunniaa ei loukannut se, että he marginaalisena vähemmistönä tekivät kaksi kolmasosaa uuden kotimaansa raiskauksista. Heitä loukkasi vain se, että jonkun mielestä asialle olisi pitänyt tehdä jotakin. Tämä on loogista, jos hyväksytään tosiasiaksi se, että muslimiraiskaajat eivät mielestään tee yhtään mitään väärin raiskatessaan. Varsinkaan raiskatessaan vääräuskoista. Itse asiassa muslimioppineet ovat sanoneet tämän moneen kertaan, mutta me emme halua kuunnella heitä. Me kuuntelemme mieluummin Jaakko Hämeen-Anttilan tuhannen ja yhden yön satuja.

Vuonna 2004 Kööpenhaminan Islamilaisen Kulttuurikeskuksen mufti Shahid Mehdi kertoi televisiohaastattelussa, että naiset, jotka eivät käytä huivia, "kerjäävät raiskausta". (Mufti on islamin lakia tulkitseva juristi.)

Syksyllä 2006 Australiassa kuohahti, kun maan autoritatiivisin uskonoppinut, mufti Sheik Taj Din al-Hilali, piti Sydneyssä Ramadanin kunniaksi saarnan kuulijoilleen. Hän sivusi puheessaan muutaman vuoden takaisia joukkoraiskaustapauksia. Syytettyinä olleet arabimiehet olivat oikeudessa todenneet häpeilemättä, että on oikein raiskata kristittyjä naisia. Meidän näkökulmastamme tämä on hullun horinaa, mutta islamin opetuksia vasten asetettuna täysin johdonmukaista puhetta. Islam on doktrinaalisesti ekspansiivinen uskonto. Mohammad käskee levittämään sitä ja käymään sotaa vääräuskoisia vastaan. Lisäksi Mohammad ilmoittaa koraanissa (4:24) expressis verbis, että vihollisen naisia tulee kohdella sotasaaliina, ja että heitä sopii käyttää seksuaalisesti hyväkseen.

Paitsi että muslimimiehiä vaivaa huivikulttuurilla mahdollisesti selittyvä olematon impulssikontrolli, he ovat mielestään islamin sotureita ja kohtelevat isäntämaan naisia siten kuin näitä tulee kohdella. Raiskaukset ovat johdonmukainen seuraus siitä islamista, jota heille länsimaisissa moskeijoissa opetetaan.

Mitä mufti Hilali siis sanoi? Hän sanoi, että raiskaus...

"...on 90-prosenttisesti naisen vastuulla. Miksi? Koska naisella on viettelyn aseet. Se on nainen, joka ottaa vaatteensa pois, lyhentää niitä, flirttailee, meikkaa ja puuteroi, ja lähtee kadulle, Jumala meitä varjelkoon, leikittelemään. [...] Ja sitten tulee armoton tuomari ja antaa 65 vuotta vankeutta."

Hilali viittaa vuoden 2000 jengiraiskauksiin ja niiden päätekijään Bilal Skafiin, joka tuomittiin aluksi 55 vuoden vankeuteen. Hän naureskeli oikeudessa ja kiroili tuomarille sekä uhkaili terroriteoilla vankilassa, mutta korkein oikeus katsoi silti hyväksi lyhentää tuomiota 28 vuoteen.

Hilali jatkaa ja siteeraa toista uskonoppinutta:

"Mutta kuka aloitti tämän kaiken? Kirjailija al-Rafee sanoo, että jos hän olisi tuomitsemassa raiskausrikosta, hän ojentaisi miestä ja määräisi naisen elinkautiseen vankeuteen. Miksi sinä tekisit niin, Rafee? Siksi, että jos nainen ei olisi jättänyt lihaa esille, kissa ei olisi napannut sitä. Jos hankit kilon lihaa etkä pane sitä jääkaappiin, kulhoon tai keittiöön vaan jätät sen tarjottimella takapihallesi, olet hullu, jos alat tapella naapurisi kanssa siksi, että hänen kissansa söi lihan. Eikö ole näin? Jos panet lihan suojaamattomana kadulle, puutarhaan, puistoon tai takapihalle ja kissa syö sen, kenen vika se on, kissan vai suojaamattoman lihan? Suojaamaton liha on onnettomuus. Jos liha olisi peitetty, kissat eivät pyörisi sen ympärillä. Jos liha on jääkaapin sisällä, ne eivät saa sitä. Jos nainen on kotonaan, ja jos hän pukeutuu huiviin ja noudattaa hyveellisyyttä, onnettomuuksia ei satu."

Hilali on samoilla linjoilla kuin Oslon yliopiston sosiaaliantropologian professori Unni Wikan, joka taannoin sanoi, että viettelevästi pukeutuneet naiset ovat osasyyllisiä Norjan jengiraiskauksiin:

"Norjalaisnaisten on ymmärrettävä, että elämme monikulttuurisessa yhteiskunnassa, ja sopeuduttava siihen."

Osa Australian muslimiyhteisöstä näki Hilalin tekevän huonoa peeärrää ja "tyrmistyi" tämän puheista. Tukeakin kuitenkin ropisi, mm. Abduljalil Sajidilta, yhdeltä Britannian vaikutusvaltaisimmista muslimiauktoriteeteista:

"Tri Sajid, vieraillessaan Australiassa, sanoi, että Sheikh al-Hilali hyökkäsi siveettömyyttä ja kevytkenkäistä pukeutumista vastaan. Sitä vastaan, että naiset 'seisoskelevat kaduilla ja houkuttelevat miehiä tekemään näitä pahoja tekoja'. [...] 'Mikä tässä on väärin? Kuka on eri mieltä? [...] Minun mielestäni hän on suuri oppinut, joka tuntee erinomaisesti islamilaisen lain. Kunnioitan hänen näkemyksiään. Hänen aikomuksensa ovat jalot. Hän haluaa tehdä moraalisuudesta ja hyveellisyydestä osan yhteiskuntaamme.'"

Pitäessään puhettaan Hilali kuvitteli puhuvansa vain omilleen. Hänen näkemystensä päästyä tiedotusvälineisiin alkoi armoton selittely. Hänet oli ymmärretty väärin, asioita oli irrotettu kontekstistaan jne.

Vihaiset australialaiset päättivät järjestää "bikini-marssin" australialaisen elämäntavan puolesta ja protestiksi fundamentalismia vastaan. Australialainen lehdistö, tiedostavaan länsimaiseen tapaan, aloitti loanheiton ja syytökset äärioikeistolaisista yhteyksistä. Tapahtuman järjestäjät saivat uhkailusoittoja, ja lehdet jopa julkaisivat heidän nimiään ja yhteystietojaan. Paikalliset sosialistit, sosialistien uuden ajan perinnettä noudattaen, ryhtyivät yhdessä islamistien kanssa puuhaamaan vastamielenosoitusta. Lopulta marssi jouduttiin peruuttamaan. (Kts. projektin kotisivut.)

Ja kuinka ollakaan, tänä syksynä Sydney'ä riivanneet jengiraiskaukset levisivät Victoriaan. Neljä 16-17-vuotiasta, Lähi-Idästä kotoisin olevaa nuorukaista ryösti ja raiskasi kaksi 14-vuotiasta tyttöä melbournelaisella rautatieasemalla. Yksi syytetyistä oli syyllistynyt jo aiemmin samana vuonna alaikäisen raiskaukseen.

Lisää oppineita mielipiteitä olemme kuulleet Pakistanista, mistä - ihan ohimennen vain - on kotoisin suurin osa Norjan ja Britannian ja suuri osa Ruotsin muslimiyhteisöstä. Maan sotilashallitus on tehnyt muutoksia raiskausta koskevaan, islamistiseen rikoslakiin. Todistustaakkaa kevennetään siten, että naisen ei enää tarvitse löytää raiskaussyytöksilleen neljää miestodistajaa, kuten koraani määrää. (Ellei nainen pysty esittämään neljää miestodistajaa, syytetty vapautuu, mutta nainen itse tuomitaan haureudesta.) Islamilaisen opposition yhteenliittymä Muttahida Majlis-e-Amal (MMA), jolla on vahva edustus parlamentissa ja määräävä asema kahden keskeisen osavaltion lainsäädäntöelimissä, ja jota pidetään hallituksen pääasiallisena uhkaajana ensi vuoden vaaleissa, on ilmoittanut käynnistävänsä kansanliikkeen uudistusten perumiseksi. Uskonoppineiden mukaan muutokset ovat "moraalittomia ja epäislamilaisia" sekä todiste "läntisten arvojen soluttautumisesta yhteiskuntaan".

Samaa aihepiiriä sivuavat myös tuoreet uutiset tsunamista toipuvasta indonesialaisesta Acehin maakunnasta. Acehiin virranneet kansainväliset avustusmiljoonat on käytetty shariaa valvovan ja naisia terrorisoivan uskonnollisen miliisin ylläpitoon ja paisuttamiseen. Viranomaiset valvovat huivien käyttöä, ja joissakin paikoin naisille suunnitellaan iltaista ulkonaliikkumiskieltoa. Sosiaalityöntekijät varoittavat, että tämä pakottaa monet tsunamilesket jättämään iltatyönsä mm. tarjoilijoina ja ruuanmyyjinä ja turvautumaan prostituutioon. Paikallisten arvioiden mukaan sharia-miliisejä on palkattu enemmän kuin tavallisia poliiseja, ja he ovat pääasiassa aggressiivisia nuoria miehiä.

Nainen, joka todetaan syylliseksi "sopimattomaan" pukeutumiseen tai oleskeluun miehen läheisyydessä, tuomitaan erityiseen rangaistukseen. Hänet saatetaan rituaalia varten pystytetylle lavalle ja pakotetaan polvilleen. Lavalle nousee naamioitunut ja kepillä varustautunut mies, joka resitoi mikrofoniin tilanteeseen sopivia uskonnollisia mietteitä. Tämän jälkeen hän alkaa laskea, ja jokaisella numerolla keppi heilahtaa. Kaikesta päätellen kepit heilahtavat monessakin mielessä:

"Silminnäkijöiden mukaan mieskatsojat ulvahtelevat usein ilosta, heittelevät uhreille hurskaita kirouksia ja lietsovat itseään kiihkoon."

Ihan vaan jos olit miettinyt, mitä kaikkea hyvää suomalaisilta verotetulla 700 miljoonan euron vuotuisella kehitysapupotilla saadaan aikaan.

Norjan tilanne 16 vuotta sitten oli varmaan orastavan monikulttuurisuuden alkukankeutta, kuten Oulun joukkoraiskauskin. Asiat ovat varmaan nyt paljon paremmin.

Vuonna 2001 Aftenposten kirjoitti samasta aiheesta. Yhdessätoista vuodessa ulkomaalaisten osuus Oslon väestöstä oli kivunnut 14,3 prosenttiin. Vuonna 2000 raiskausten määrä oli 40 prosenttia korkeampi kuin edellisvuonna. Vuonna 2001 niitä oli jo syyskuussa 13 prosenttia enemmän kuin koko edellisvuonna. 65 prosentilla epäillyistä oli "ei-länsimainen" tausta. Norjalaiset, joita oli 85,7% Oslon asukkaista, muodostivat 28 prosenttia raiskausepäillyistä. Uhreista 80% oli norjalaisnaisia.

[Tässä välissä professori Unni Wikan (kts. ylempänä) antoi kuuluisan lausuntonsa.]

Ei siis muutosta suhteessa vuoteen 1990. Paitsi tietysti sikäli, että raiskausten absoluuttinen määrä oli lisääntyneen maahanmuuttajaväestön myötä räjähtänyt.

Aftenposten palasi aiheeseen joulukuussa 2006. Raiskausten absoluuttinen määrä oli vuonna 2005 kaksinkertaistunut vuoteen 2001 nähden. Tänä vuonna näyttää tapahtuvan uusi tuplaus, sillä jo elokuussa Oslon raiskaustukikeskukseen oli tullut 165 asiakasta (130 koko edeltävänä vuotena). Vastaava trendi on huomattu Oslon lisäksi ainakin Trondheimissa.

Asiantuntijoiden reseptit ovat tuttuja. Per Kristian Dotterud miehille tarkoitetusta Reform-keskuksesta kehoittaa...

"...miehiä ottamaan aktiivisen roolin ja keskustelemaan siitä, mitä he voisivat tehdä."

Niin. Näillä sivuilla minä olen antanut oman vaatimattoman panokseni keskusteluun siitä, mitä pitäisi tehdä, jotta naisten ei tarvitsisi pelätä puskaraiskauksia koiraa ulkoiluttaessaan tai ravintolasta kotiin palatessaan. Kontribuutioni vain ei pääsääntöisesti kelpaa. Arvaatteko, mitä meidän miesten pitäisi Dotterudin mielestä tehdä?

"Mielestäni miesten pitää ottaa sekä yksilöllinen että kollektiivinen vastuu. Raiskausongelmasta pitää tulla puheenaihe miesten välillä."

Minun mielestäni taas Dotterudin tavoite on jo saavutettu. Miehet ovat jokseenkin ainoita, jotka puhuvat todellisesta ongelmasta. Todellinen ongelma ei ratkea sillä, että minä ja Pentti kokoonnumme miesrinkiin ja puimme maskuliinisuutemme ja fallosentrisen paradigman dilemmaa. Todellinen ongelma on se, että eurooppalaisista naisista on tullut barbaarivalloittajien riistaa omassa maassaan. Ongelma ratkeaa vain poistamalla barbaarivalloittaja. Miesten enemmistö olisi tehnyt tämän jo kauan sitten, ellei harhautunutta hoivaviettiään hyväilevä eurooppalainen nainen, à la Mervi Virtanen, Eva Biaudet ja Tarja Filatov, seisoisi järkähtämättä barbaarivalloittajan suojakilpenä.

Ehkäpä Virtasen, Biaudet'n ja Filatovin olisi syytä pohtia omaa yksilöllistä ja kollektiivista vastuutaan Oulun raiskausuhrin, ja tämän kohtalotovereiden, edessä.

Tämä tilanne on äärimmäisen turhauttava minulle miehenä. Uskon, että se on yhtä turhauttava suurimmalle osalle miehistä. Luulen, että Nykäs-Matin ja Mervi Tapola-Nykäsen (vai mikä sen nimi nykyään on) kahnauksia setvivästä poliisista tuntuu vähän samalta. Mervi soittaa, että "tulkaa apuun, se tappaa". Poliisi hakee Masan asemalle ja auttaa Merviä laatimaan rikosilmoituksen. Päivää myöhemmin Mervi peruuttaa ilmoituksen ja ihmettelee Iltalehden kannessa, miksi poliisi vainoaa tavallisia, rakastuneita ihmisiä. Päivää myöhemmin Masa lyö Merviltä silmän mustaksi, ja Mervi ihmettelee Iltalehden kannessa, miksei kukaan tee mitään.

Britannian, Norjan ja Australian tie on myös Suomen tie. Oulun raiskaustapaus ei ole ensimmäinen eikä viimeinen laatuaan. Se on osa Suomen vääjäämätöntä muutosta tavalliseksi länsieurooppalaiseksi yhteiskunnaksi. "Yhteisölliseksi ja vastuuta kantavaksi yhteiskunnaksi", kuten Anna Kontula&co sanoisivat. Yhteiskunnaksi, jossa kasvava osa kansasta pitää naisia tavalla tai toisella vastuullisena raiskauksiin. En tarkoita nyt pelkästään niitä maahanmuuttajia vaan myös tiedotusvälineissä ja politiikassa äänessä olevia tiedostajia (tyyppiä Unni Wikan), joille itse raiskaukset eivät ole lähimainkaan yhtä suuri ongelma kuin ne ulkomaalaisiin kohdistuvat asenteet, joita raiskauksista käyty asianmukainen keskustelu voisi synnyttää.

Olen kirjoittanut aika ajoin kollektiivisen syyllisyyskäsityksen ongelmista. Silti minun on vaikea olla tuntematta kollektiivista närkästystä naisia kohtaan, ensinnäkin siitä, minkä he (ja muutama miespuolinen hännystelijä) antavat tapahtua tälle yhteiskunnalle ja itselleen, ja toiseksi siitä, että jokaisen joukkoraiskauksen ja muun naisiin kohdistuvan väkivallanteon jälkeen tiedostava naisväki syyllistää minua, suomalaista miestä, siitä, että suomalaiset naiset tuntevat turvattomuutta. Kollektiivisessa närkästyksessäni huomaan välillä, että minun on vaikea tuntea aitoa sympatiaa näiden rikosten uhreja kohtaan. Tunnen houkutusta ajatella, että naiset saavat sitä, mitä pyytävät.

Yritän kuitenkin olla ajattelematta näin. Koska kaikki naiset eivät ole sellaisia kuin Virtanen, Biaudet ja Filatov. Raiskaukset tulevat joka tapauksessa lisääntymään. Koska näin ollen yhä useampi nainen tulee joka tapauksessa raiskatuksi, toivon hartaasti, että uhrinsa sattumanvaraisesti valitsevien saalistajien kynsiin jäisivät oikeat naisihmiset. Vihervasemmistolaiset maailmanparantajat ja heidän äänestäjänsä. Mieluummin he kuin joku muu. Heihin ei tehoa mikään muu kuin se, että monikulttuuri osuu omaan nilkkaan.

Muualla aihetta ovat käsitelleet:

* Lot kirjoituksessa Sanomien lämmin syli,
* Reino kirjoituksessa VPM ilmoittaa raiskauksesta.


Takaisin