10.8.2007

Fundamentalismista ja muusta

Takana on puolitoista kuukautta primitiivisissä olosuhteissa. Olen kerännyt miespisteitä remontoimalla kesäkohteita, kaatamalla metsää ja kaivamalla kuoppia. Nyt kelpaa taas nysvätä talvikausi.

Kaupunkiin on kiva palata syksyllä. Juokseva vesi yleensä, lämmin juokseva vesi erikseen ja vesivessa ovat juhlaa ja ylellisyyttä, mutta tämän ymmärtäminen ja sisäistäminen vaatii irtiottoa. Kun asian on saanut ymmärrettyä ja sisäistettyä, ymmärtää myös oikein hyvin, miksi niin monet haluavat päästä primitiivisistä oloista juoksevan veden ja vesivessan oloihin. Heitä ei voi moittia, mutta tästähän on ollut puhetta aiemminkin.

Otin itseäni niskasta kiinni ja toteutin monivuotisen suunnitelman vierailemalla lasten kanssa vanhoillislestadiolaisten maakunnallisilla kesäseuroilla Alajärvellä. Olen joskus lausunut myönteisiä ajatuksia lestadiolaisista, joten on ehkä paikallaan tässä yhteydessä muistuttaa, että en ole lestadiolainen, enkä suunnittele sellaiseksi ryhtymistä. Yritän kuitenkin tarkastella heidän touhujaan avoimin mielin, mihin en ole aina kyennyt, ja mihin valtaosa muistakaan pakanoista ei näytä kykenevän.

Lestadiolaiset ovat monille kuin punainen vaate. Joku alkaa nyt kimittämään, että olkiukko-olkiukko, mutta olen kuullut ja lukenut niin paljon kauhistuneita arvioita akateemisissa piireissä ja edistyksellisissä tiedotusvälineissä (mukaanlukien kristityn paras ystävä Kirkko ja Kaupunki), että olen aika varma havainnostani. Ennen kaikkea naisten asema lestadiolaisessa liikkeessä aiheuttaa närästystä. Nehän joutuvat synnyttämään niin paljon lapsia, ja kaikki liikkeen johtohahmot ovat miehiä.

Osaksi paheksunnassa on varmaan kyse säälistä. Lestadiolaisnaisiltahan jää kokematta kaikki, mitä ihminen nuoruudessaan tarvitsee kasvaakseen ehjäksi aikuiseksi. Esimerkiksi bailaus, viinanjuonti ja irtoseksi. Toisaalta edistyksellistä älymystöä ärsyttänee se, että lestadiolaisnaiset toteuttavat väärää naiseutta. Oikeaa naiseutta on se, että nainen opiskelee 35-vuotiaaksi pääaineena sosiologiaa ja sivuaineena lesbotutkimusta, tutustuu sen jälkeen vaihto-opiskelija Matabeleen, saa tämän kanssa yhden lapsen ja kasvattaa sen yksinhuoltajana (Matabelen kadottua jonnekin) parhaiden marksilaisten kasvatusperiaatteiden mukaisesti.

[Pahoittelen, jos vaikuttaa siltä, että kirjoittajan mopo karkailee pitkän kesätauon jälkeen.]

Se, että lestadiolaisuudessa (ja monilapsisuudessa) saattaa olla kyse naisen omasta valinnasta, ei ole mikään puolustus, koska emansipaatiota ei ole se, että nainen tekee kuten itse haluaa, vaan se, että hän tekee kuten feministi haluaa.

Lestadiolaisuussympatiani eivät niinkään verso siitä, että heidän tapansa tehdä asioita olisi itsessään mielestäni hieno, vaan siitä, etten enää ole lainkaan varma, onko heidän tapansa huonompi kuin muiden tapa. Osaksi sympatiat johtuvat siitä, että heitä ja heidän tekemisiään arvioidaan eri mittatikulla kuin muita ja muiden tekemisiä.

On häkellyttävää, että monta tuhatta ihmistä voi kokoontua pienelle paikkakunnalle ja juhlia siellä aamusta iltaan kahden päivän ajan ilman viinaa ja mainittavia järjestyshäiriöitä. Kun karavaani poistuu, kaikki roskat on siivottu, eikä tapahtumasta jää mitään jälkiä.

On myös häkellyttävää, että tapahtumassa, joka ei varsinaisesti ole lapsitilaisuus, on niin valtavasti lapsia, ja että lapset ovat aidosti tervetulleita ja heidän läsnäoloonsa suhtaudutaan luontevasti.

Kaikkein häkellyttävintä on tavata itsensä ikäisiä (36) tuoreita isovanhempia. Tällaiset asetelmat tuntuvat äkkikatsomalta epätodellisilta, vaikka niihin ei oikeasti tarvita muuta kuin se, että kahdessa peräkkäisessä sukupolvessa saadaan lapsi 18-vuotiaana. 18-vuotias on aikuinen, vaikka urbaanisekulaareissa piireissä niin ei ajatellakaan. Tai ajatellaan, mutta vain yhdeltä kannalta. Joskus muinaisessa menneisyydessä, kuten omien vanhempieni lapsuudessa, aikuisuutta lähestyttiin siihen liittyvien velvoitteiden kautta. Ihminen joutui koti- ja palkkatöihin ennen kuin hän pääsi nauttimaan aikuisuuteen liittyvistä privileegioista kuten äänestämisestä, ajokortista, alkoholista tai omasta asunnosta. Hän ymmärsi jotakin elämän realiteeteista, kuten rahan arvosta, ennen kuin hän pääsi osallistumaan muiden ihmisten rahoja koskevaan päätöksentekoon. Nyt tilanne tuntuu useimmissa tapauksissa olevan päinvastainen. Aikuisuus tarkoittaa vain oikeuksia. Kukaan ei odota 18-vuotiaan käyttäytyvän kuin aikuiset. Velvoiteosastolla hänen teini-ikänsä on vasta pääsemässä vauhtiin. Se tuntuu pääsääntöisesti jatkuvan ainakin 30-vuotiaaksi, monilla vielä kauan sen jälkeenkin.

18-vuotias on yleisen mielipiteen, ja varsinkin oman mielipiteensä, mukaan vähintäänkin riittävän kypsä juomaan viinaa ravintolassa ja vaikuttamaan valtakunnan politiikkaan, mutta jos hän tekee sitä, mihin hän biologisesti on parhaimmillaan, ts. pariutuu ja saa lapsen, hän saa osakseen sääliviä katseita. Kylläpä kävi tytölle köpelösti, lapsi vielä itsekin.

Lestadiolaiseen kasvatukseen liittyy varmasti omia ongelmiaan, mutta en ole varma, ovatko ne sen suurempia kuin muissa elämäntavoissa. Ainakin mielialalääkkeiden kulutuksella ja koulunkäyntiongelmilla mitattuna maallinen nuoriso voi tällä hetkellä huonommin kuin koskaan. Minun mielestäni yksi syy on yhteisöllisen, vastuuta korostavan idean puuttuminen, se, mitä kutsutaan arvotyhjiöksi. Tällainen idea voi olla vaikka uskonto. Lapset eristetään aikuisten bailabaila-maailmasta, mistä johtuen he eivät integroidu aikuiseen maailmaan. Heiltä ei myöskään vaadita yhtään mitään. Unohdetaan, että velvoitteiden asettaminen on lapsen osaamisen ja valmiuksien tunnustamista ja kunnioittamista. Sen sanomista, että lapset ovat tarpeellinen ja tärkeä osa yhteisöä.

Joku kauhistelee sitä, että uskonnollisissa perheissä lapsiin istutetaan subjektiivisia, epätieteellisiä ajatuksia maailmasta. Tämä on varmasti totta, mutta ne arvot, joille tämän päivän urbaani yhteiskunta rakentuu, esimerkiksi ikiteini-ajattelu, hedonistinen individualismi tai "suvaitsevainen" monikultturismi, eivät ole lainkaan vähemmän uskonnollisia ja epätieteellisiä. Ero on lähinnä siinä, että ne - toisin kuin kristillinen fundamentalismi - ovat yhteiskunnan kannalta haitallisia, koska ne edistävät väestökatoa, häiriökäyttäytymistä, vastuuttomuutta ja turvattomuutta. Saattaa olla substanssin kannalta puppua, että "kiljuvan jalopeuran kaltainen sielunvihollinen" (lainaus puheesta jonka kuulin) väijyy askeleitamme, mutta jos tämä usko saa ihmisen elämään säädyllistä elämää, se on paljon parempi vaihtoehto kuin minäminäminä-ideologia.

On mielenkiintoista verrata kotimaista fundamentalismia tiettyihin muihin uskonnollisen fundamentalismin muotoihin, kuin myös tarkastella sitä, miten tiedostavat elementit suhtautuvat erilaisiin fundamentalisteihin. Akateemisen vasemmiston edustajan velvollisuus on tiedostaa "kristillisen oikeiston", olipa se sitten suomalaista, puolalaista tai amerikkalaista, suunnaton vaara. Sama akateeminen vasemmisto järjestää seminaareja, joissa pohditaan, pitäisikö islamofobia kriminalisoida. Virallinen luterilainen kirkkomme kertoo esim. äänenkannattajansa Kirkko ja Kaupunki -lehden päätoimittajan Seppo Simolan suulla, ettei kirkossa tule olla sijaa naispappeuden vastustajille, ja ettei nykyaikainen kirkko saa saarnata yhtä ja ainoaa totuutta. (Jälkimmäisella lausunnollaan Simola itse asiassa suorittaa teologisen reformin, joka radikaaliudessaan ohittaa heittämällä Lutherin uudistukset: Hän irtisanoutuu Jeesuksesta, joka ilmoitti olevansa "tie, totuus ja elämä".)

Samainen lehti julkaisee laajan, ja ylenpalttisen myönteisen, artikkelin suomalaisista muslimikäännynnäisistä, jotka ovat lähdössä opiskelemaan islamia Saudi-Arabian uskonnollisiin oppilaitoksiin. Ehkä niissä sitten opetetaan, että nainen kelpaa imaamiksi siinä kuin mieskin. Tai että nykyaikaisen islamin ei pidä saarnata yhtä ja ainoaa totuutta.

Tämän kahtiajaon perusteella voisi uskoa, että kristillinen fundamentalismi on huomattavasti fundamentalistisempaa, aggressiivisempaa ja vahingollisempaa kuin islamilainen. Onko todella näin? Mieleen ei tule aivan äkkiä yhtäkään lestadiolaisuuden kritisoitua piirrettä, joka ei esiintyisi potenssiin korotettuna islamissa. Onko muslimisaarnaajien joukossa paljonkin naisia? Saavatko muslimitytöt kovastikin opiskella, juhlia ja harrastaa irtoseksiä ennen kuin heidät naitetaan synnytyskoneiksi serkuilleen tai jollekulle muulle perheen hyväksymälle sulholle? Lestadiolaiset saattavat kohdella uskostaan luopuneita niinkin nurjasti, että lakkaavat kutsumasta näitä kylään, mutta tämä tuntuu aika miedolta verrattuna siihen, että islamin kaikissa koulukunnissa rangaistus apostaasista on kuolema. Välittyykö islamilaisessa kasvatuksessa lapsille kovinkin objektiivinen ja tieteellinen maailmankuva?

Kotimainen fundamentalismi on kovin kesyä. Miehet ja naiset sortseissa ja teepaidoissa, kaikki samalla uimarannalla, kaikki samassa kirkossa. Se on jotenkin erilaista kuin muslimeilla, joiden mustiin säkkeihin puetut naiset pääsevät moskeijassa naisten puolelle ja keittiön oven kautta. Ja uimarannalle eivät ollenkaan.

Silti lestadiolaiset ovat kamalia punaniskoja mutta muslimit ihquja.

Toinen merkillepantava seikka on se, miten vähäinen on kotimaisten fundamentalistien vaikutus ympäröivään yhteisöön. Onko kukaan koskaan kuullut lestadiolaisten vaativan muilta mitään? He eivät vingu erityispiirteidensä huomioimista, omia ruokalistoja, omia uimahallivuoroja tai heitä loukkaavien asioiden ja ilmiöiden kieltämistä? Onko kukaan koskaan kuullut lestadiolaisten tappavan, pahoinpitelevän tai uhkailevan niitä, jotka ovat heidän kanssaan eri mieltä?

Silti lestadiolaiset ovat vaarallisia fanaatikkoja mutta muslimit ihquja.

Tärkein kotimaista fundamentalismia ja islamia erottava tekijä on kaiketi se, että ensinmainittu ei aseta itselleen sääntöjä, jotka tekevät elämisen ja elämässä menestymisen mahdottoman vaikeaksi. Lestadiolaisten estot, kuten se, että pyykkituvassa ei saa olla ikkunaa, voivat olla hassuja, mutta ne ovat harmittomia.

Lestadiolaisia on aika paljon, mistä seuraa, että heidän joukkoonsa, kuten kaikkiin muihinkin joukkoihin, mahtuu monenlaisia ihmisiä, jotka tekevät monenlaisia asioita. Uskonnon nimissä harjoitettavaa henkistä ja/tai fyysistä väkivaltaakin varmasti esiintyy. Media muistaa myös mainita tällaisista tapauksista kovaäänisesti. Mutta jos lestadiolaismies kohtelee vaimoaan kaltoin, johtuuko tämä siitä, että hän on lestadiolainen, vai siitä, että hän on muita ihmisiä kaltoin kohteleva yksilö? Verrattakoon tätä vaikkapa tuoreeseen lapsenmurhatapaukseen: Tappoiko taiwanilaisnainen kolme lastaan siksi, että hän on taiwanilainen? Vai siksi, että hän oli häiriintynyt yksilö, joka pystyy tappamaan lapsensa?

Erilaisille tragedioille etsitään perimmäistä syytä hieman valikoiden ja tarkoitushakuisesti. Kun mies tappaa lapsensa, tämä johtuu siitä, että miehet tappavat lapsiaan. Kun nainen tappaa lapsensa, tämä johtuu siitä, että naista oli kohdeltu väärin. Kun valkoinen hakkaa mustan, tämä johtuu siitä, että valkoiset ovat rasisteja. Kun musta hakkaa valkoisen, tämäkin johtuu siitä, että valkoiset ovat rasisteja. Kun känninen vanginvartija alkaa ammuskella aseillaan Heikinlaaksossa, tämä johtuu siitä, että yksityishenkilöt saavat omistaa tuliaseita vaikka ei pitäisi saada. Kun alkoholi on lähes kaikkien Suomessa tehtävien henki- ja väkivaltarikosten taustalla, tästä ei kuitenkaan seuraa, että alkoholin saatavuudelle pitäisi tehdä jotain.

Jatkanpa hetken lapsista, joista on jo ollut puhetta. Minua vuosi sitten lähestynyt kommunistineito kertoi, että rasismi johtuu pelosta. (Rasismi on tässä ymmärrettävä tarkoittamaan mitä tahansa ajattelua, johon ei sisälly kenen tahansa rajoittamaton oikeus asettua Suomeen elätettäväksi ja hoivattavaksi.) Kuten jo tuolloin myönsin, tämä pitää paikkansa. Pelkään kotimaani puolesta, pelkään länsimaisen yhteiskunnan ja siihen kuuluvien, arvostamieni asioiden puolesta. Ennen kaikkea pelkään lasteni puolesta. Vanhoina sotaisina aikoina poikalapsen mukana tuli varmasti yhdelle jos toisellekin vanhemmalle pelko siitä, että tämä joutuu jossakin elämänsä vaiheessa tykinruuaksi. Nykyään tämänkaltaiset pelot ovat erityisen akuutteja tyttölasten osalta. On ahdistavaa, että sellaisten riskien ja vaarojen määrä kasvaa jatkuvasti, joille ei voi oikein tehdä mitään. Paitsi mahdollisesti muuttaa maalle.

Tyttäreni ovat 3- ja 4-vuotiaita, suloisia, täynnä viatonta elämäniloa ja isoksi (= koulutytöksi) kasvamisen odotusta. Melkein kaikki lapset lienevät sellaisia. Neljän vuoden päästä he ovat koulutyttöjä, kymmenen vuoden päästä teini-ikäisiä. Kesän aikana on liipannut läheltä, ei kovin läheltä mutta riittävän läheltä, muutama tapaus, jossa teinityttö on pannut koulun osalta hanskat naulaan päästäkseen pissikseksi aseman "nuorukaisten" joukkoon. Toinen sovittelee ahkerasti huivia päähänsä, toinen synnytti juuri (ensikodissa) lapsen sittemmin kuvioista poistuneelle uussuomalaiselle. Näitä kokemuksia alkaa olla yhden jos toisenkin lähipiirissä. Kukaan ei odota omalle tyttärelleen sellaista. On vaikea kuvitella sitä hätää, jota vanhemmat tuntevat katsellessaan tapahtumia voimattomina.

Vanhempien keinot ovat vähissä. Mitä heidän pitäisi tehdä? Lähteä henkilökohtaisesti ottamaan puukosta "nuorukaisilta"? Pitää tyttärensä väkivalloin aisoissa ja saada syyte pahoinpitelystä? Soittaa "ammattilaisille"? Kuten olemme nähneet, "ammattilaiset" ovat myös aseettomia maahanmuuttajien harrastaman järjestelmällisen hyväksikäytön edessä, tytöt kun ovat mukana "vapaaehtoisesti".

Valitettavasti tyttöjä ei suojele edes se, että vanhemmat onnistuvat pitämään heidät poissa kulttuurisesti rikastuneista konteksteista ja seurueista. Nuorukaiset nimittäin eivät aina kysy lupaa. Ystävällinen lukija (kiitokset Juhalle!) lähetti minulle kesällä muutaman linkin Tilastokeskuksen tuoreisiin rikostietoihin liittyvistä artikkeleista Suomen medioissa. Siteeraan MTV3:n version kokonaisuudessaan:

Rattijuopumuksia yhä enemmän

Poliisin mukaan myös pahoinpitelyt ovat lisääntyneet selvästi viime vuodesta.

Rattijuopumukset ovat lisääntyneet selvästi viime vuodesta. Tänä vuonna on tullut ilmi kaikkiaan 14 000 rattijuopumusta.

Törkeät rattijuopumukset ovat lisääntyneet viime vuodesta kuudella prosentilla, muut rattijuopumukset 16:lla prosentilla.

Tilastokeskuksen mukaan myös pahoinpitelyjen määrä on kasvanut selvästi alkuvuonna.

Poliisin tietoon oli kesäkuun alkuun mennessä tullut 16 prosenttia enemmän pahoinpitelyjä kuin vuotta aiemmin. Törkeät pahoinpitelyt lisääntyivät peräti viidenneksen.

Mitäpä tuumaatte tästä uutisesta? Oletteko eri mieltä, jos väitän, että otsikoinnin ja jutun rakenteen perusteella saa seuraavan kuvan: a) Varsinkin rattijuopumukset ovat lisääntyneet; b) Pahoinpitelyt ovat lisääntyneet yhtä paljon, mutta ne eivät ole yhtä suuri ongelma kuin rattijuopumukset; c) Muut rikostyypit eivät ole lisääntyneet samassa määrin kuin rattijuopumukset ja pahoinpitelyt.

Tulkinta b) johtuu yksinkertaisesti siitä, että otsikkoon ja jutun alkuun on kahdesta yhtä paljon lisääntyneestä rikostyypistä valittu nimenomaan rattijuopumus. Jo tämä on mielestäni erikoista, koska uskoisin ns. yleisen mielipiteen pitävän pahoinpitelyä, varsinkin törkeää pahoinpitelyä, pahempana rikoksena kuin rattijuopumusta. Rattijuopumus kun ainoastaan vaarantaa sivullisten terveyden siinä, missä törkeät pahoinpitelyt (joiden määrä on lisääntynyt peräti 20 prosentilla) vahingoittavat sitä varmuudella. Myös pahoinpitelyjen absoluuttinen lukumäärä (16 000) on suurempi kuin rattijuopumusten lukumäärä (14 000).

Vastaavassa Ylen uutisessa, joka perustuu samaan aineistoon, kerrotaan samat asiat mutta niiden lisäksi se, että raiskausten määrä on lisääntynyt viime vuodesta 55 prosentilla.

Miksi MTV3 ei mainitse raiskausten räjähdysmäistä lisääntymistä lainkaan, vaikka se katsoo rattijuopumusten huomattavasti pienemmän lisäyksen uutisen arvoiseksi? Miksi raiskaukset on myös Ylen uutisessa sijoitettu kolmesta uutisoidusta rikostyypistä viimeiseksi? Onko tämä sattumaa, johon isäntänne vainoharhaisesti takertuu? Vai johtuuko uutisointitapa siitä, että rattijuopumus on tyypillisesti suomalaiseksi tiedostettu rikos, eikä sen uutisointi näin ollen lisää tiettyihin väestöryhmiin kohdistuvia negatiivisia stereotypioita? Ja siitä, että lehtiä lukevilla ihmisillä on jonkinlainen intuitiivinen käsitys siitä, ketkä Suomessa erityisesti kunnostautuvat raiskausten ja pahoinpitelyjen, varsinkin törkeiden sellaisten, saralla?

Kertokaapa, naiset, kumpi kehitys on teidän mielestänne huolestuttavampi. Se, että rattijuopumukset lisääntyvät vuodessa 16 prosentilla? Vai se, että törkeät pahoinpitelyt lisääntyvät vuodessa 20 prosentilla ja raiskaukset 55 prosentilla?

Vaikka tiedotusvälineemme välttävät sävytteis-viritteisiä uutisia mahdollisuuksiensa mukaan, jotain pääsee aina seulasta läpi. Kuluvan kesän ajalta voidaan noteerata ainakin se, että...

...kesäkuussa Raahessa tehtiin lyhyen ajan sisällä useita raiskauksia, pahoinpitelyjä, lapsen seksuaalisia hyväksikäyttöjä ja ryöstöjä. Asianosaisina on "useita syntyperältään ulkomaalaisia henkilöitä". Poliisin ainoa selitys tilanteelle on kesän tulo ja kelien lämpeneminen.

...kesäkuussa Tikkurilassa ja Martinlaaksossa "nuorukaiset" pahoinpitelivät (potkimalla, kuinkas muuten) kaksi miestä.

...kesäkuussa Korsossa työvoimapulanpaikkaaja raiskasi naisen.

...kesäkuussa ravintolakulttuurimme rikastuttaja lähestyi voimaperäisesti 16-vuotiasta tyttöä oululaisessa pitseriassa.

...kesäkuussa toinen ravintolakulttuurimme rikastuttaja tuikkasi veitsellä miestä Eurajoella.

...kesäkuussa kaksi "nuorukaista" yritti raiskata 14-vuotiaan tytön Turussa.

...kesäkuussa "nuorukainen" tuomittiin 10-vuotiaan tytön raiskauksesta Turussa. Hän oli aiemmin yrittänyt raiskata kaksi aikuista naista.

...elokuussa joukko "nuorukaisia" käytti hyväkseen jälkeenjäänyttä 14-vuotiasta tyttöä Vantaalla.

...ja tänään poliisi pidätti afrikkalaista syntyperää olevan miehen epäiltynä 5-vuotiaan tytön seksuaalisesta hyväksikäytöstä Vantaalla.

En siis vähäisimmässäkään määrin epäile, etteikö myös valkoinen, kristitty heteromies raiskaisi ja potkisi minkä ehtii. Näitä (varmasti lukuisia) tapauksia koskevia uutisia ei vain ole tullut kesän aikana vastaan. Mahdollisesti uutisointi ei ole ollut vastuullista. Tai sitten havainto yksinkertaisesti on sopusoinnussa tilastollisen todellisuuden kanssa. Yle ja varsinkin MTV3 lienevät jälkimmäisellä kannalla ja ovat päättäneet omalta osaltaan tehdä asialle jotain.

[Huterasti asiaan liittyen mainitsen vielä yhden mieleeni tulleen ajatuksen raiskauksista. Kun nauhoitimme kesäkuussa TV2:n esittämää Vaunu-ohjelmaa (löytyy Juutuubista: 1, 2, 3), puheenaiheeksi nousivat myös raiskaukset ja maahanmuuttajien järkyttävä yliedustus rikostilastoissa. Tommy Lindgren, vaikka mukava ja fiksu mies onkin, esitti aiheeseen kuin aiheeseen liittyen kommentteja, jotka olivat kliseisyydessään erinomaisen ennakoitavia ja sikäli aika helppoja. Maahanmuuttajien synkkien raiskauslukujen tiimoilta hän totesi sen pakollisen, että "joo, mutta suurin osa raiskauksistahan tapahtuu kotona, jää ilmoittamatta eikä näin ollen päädy tilastoihin".

Tämä vastaus on aina hämmästyttänyt minua. Se on varmasti paikkansapitävä, mutta mitä perusteita kenelläkään on uskoa, että maahanmuuttajien osuus niistä ilmoittamatta jääneistä ja tilastoihin päätymättömistä raiskauksista olisi pienempi kuin heidän osuutensa julkiraiskauksista? Onko erityisen todennäköistä, että usein kielitaidottomalla musliminaisella, joka on kasvanut miesten dominoimassa ja naisvihamielisessä kulttuurissa, olisi jotenkin suomalaista naista matalampi kynnys tehdä poliisille ilmoitus miehensä tekemästä raiskauksesta? Juolahtaako hänelle edes mieleen, että pakkoseksi oman miehen kanssa voisi olla laiton teko? Ja toiselta puolen katsottuna, onko todennäköistä, että miehet, joille vieraidenkin naisten raiskaaminen on paljon helpompaa kuin suomalaismiehille, olisivat suomalaisia herkempiä kyselemään omalta rouvaltaan lupia?

Ainakin pääkaupunkiseudun turvakotien asiakkaista 39% oli maahanmuuttajataustaisia vuonna 2005.]

Mutta sitten taas vakavaksi. Pelkoni eivät rajoitu pahimpiin skenaarioihin. Minua pelottaa se seksuaalisen ja muun häirinnän ilmapiiri, joka monikulttuurisuuden myötä lisääntyy, ja jossa tyttäreni joutuvat nuoruutensa viettämään. Vielä enemmän minua pelottaa se, miten "asiantuntijat" ja poliitikot tähän trendiin suhtautuvat. Mieleeni tuli Yliopisto-lehden tammikuun numerossa julkaistu juttu sosiologi Sanna Aaltosen teinityttöjen kokemaa sukupuolista häirintää koskevasta väitöskirjasta. Aaltosen näkemykset ja tutkimusmetodit panevat monellakin tavalla hiljaiseksi.

Aaltosen haastattelemat tytöt kertovat, ettei "yksi perseen puristus sua tapa". Aaltonen kertoo tytöille, että hän kyllä raivostuisi, jos joku diskossa puristelisi häntä. En sinänsä ole Aaltosen kanssa eri mieltä siitä, että luvatonta puristelua ei pidä hyväksyä, mutta pidän metodologisesti kyseenalaisena sitä, että kyselytutkimuksen tekijä kertoo haastateltaville, mitä mieltä näiden pitäisi olla. Toisaalta oikeassahan tytötkin ovat. En minäkään kuollut siihen, että humalaiset tädit puristelivat persettäni työskennellessäni ravintolassa.

Tuon viimeisen sanon tietysti pelkkää ilkeyttäni, koska on selvää, että Aaltosen maailmassa sukupuoliseen häirintään voi syyllistyä vain mies.

Vielä ihmeellisempää kuitenkin seuraa:

"Kun kysyin tytöiltä, minkälaiset ihmiset heitä häiritsevät sukupuolisesti, vastaukset ylikorostivat maahanmuuttajataustaa."

Aaltonen ei artikkelissa avaa tätä kryptistä lausetta. Tarkoittaako "ylikorostaminen" sitä, että tytöt kertovat häiritsijöiden olevan maahanmuuttajataustaisia? Jos kyllä, onko taustan mainitseminen ylikorostamista siksi, että maahanmuuttajanuoret eivät syyllisty häirintään niin usein kuin tyttöjen vastaukset antavat ymmärtää? Onko Aaltosella tieto siitä, miten usein tai harvoin maahanmuuttajanuoret syyllistyvät häirintään? Vai onko maahanmuuttajataustan mainitseminen ylikorostamista riippumatta siitä, vastaavatko tyttöjen vastaukset heidän todellisia kokemuksiaan?

Näemme Aaltosen joutuneen monikultturistis-feministiseen umpikujaan. Koska hän on feministi, hän ei voi hyväksyä tyttöjen "ei-yksi-puristus-sua-tapa"-asennetta. Yksikin puristus on patriarkaatin hyökkäys koko naissukupuolta vastaan ja vain nyanssit erottavat sen raiskauksesta. Mutta koska Aaltonen on myös monikultturisti, hän ei voi hyväksyä sitä, että häiritsijöitä, jotka ovat maahanmuuttajia, syyllistettäisiin tästä rikoksista inhottavimmasta. Asetelman palat eivät ole niille kuuluvissa positioissa. Naisen on oltava uhri, ja maahanmuuttajan on oltava uhri. Kumpikaan ei voi olla syyllinen.

Arvatkaapa siis, kuka on syyllinen:

"Esiin tulivat isien asenteet, joiden rasistisuuden haastateltavat tiedostivat."

Kuuluu kosminen "naps", ja kaikki on taas kohdallaan.

Koska tämä on tieteen viimeinen sana, toiveet siitä, että häirinnälle saataisiin tehtyä jotain, ovat kohtuullisen heikot. Maahanmuuttajanuoret puristelevat tyttöjen takapuolia, mutta syyllisiä tilanteeseen ovat tyttöjen valkoiset heteroisät.

Kehitys on, kuten tiedämme, yleiseurooppalaista. Kaleva kirjoitti puolisen vuotta sitten tilanteesta Berliinissä. Nuoriso-oikeuden tuomareiden Kirsten Heisigin ja Günter Räckenin mukaan on pelottavaa, että musliminuorten ja saksalaisten käsityserot räjähtävät yhä useammin avoimeksi väkivallaksi, ja että poliitikot pyrkivät vaikenemaan ongelmista. Satapäinen muslimijoukko riehui Kreuzbergin kaduilla poliisin viedessä kuulusteluun kahta turkkilaispoikaa, jotka tavattiin ryöstämästä saksalaista ikätoveriaan. Poliisista kerrotaan, että "nuorten maahanmuuttajien aggressiivisuus lisää työpaineita". Berliinin sisäministeriön pitkään pimittämän tilaston mukaan 80 prosenttia katuryöstöihin syyllistyneistä nuorista on maahanmuuttajia. Joka kolmas turkkilaisnuori on poliisin kirjoissa.

Monikulttuurisissa kouluissa muslimipojat nimittävät saksalaisia koulukavereitaan "sianlihan mässääjiksi" ja "paskakristityiksi", eivätkä salli näiden käyttää edes samaa ovea kuin muslimioppilaat. Jengien rikokset eivät välttämättä tule poliisin tietoon, koska uhreja uhataan "kotikäynneillä".

Kuten odottaa saattaa, Berliinin turkkilaisjärjestöt eivät suostu ottamaan kantaa poliisin ja tuomareiden tietoihin.

Ruotsalaisnuorten elämää ja koulunkäyntioloja on käsitelty aiemmin niin runsaasti, että tyydyn viittamaan "Keskustelua meillä ja naapurissa"-kvadrologiaani, varsinkin osaan 3. Kammottavinta tässäkään tapauksessa ei ole se, mitä maahanmuuttajanuoriso tekee, vaan se, että oma eliittimme on valmis uhraamaan nuorisonsa jonkin suuremman hyvän puolesta. Juhani Roihan Turun Sanomissa tammikuussa julkaistu hyvä kirjoitus viittaa naapurissa käytyyn debattiin. Sikäläisen opettajainliiton puheenjohtaja Metta Fjelkner paheksui ehdotuksia käytöstodistusten käyttöönotosta, koska ne karsivat kriittistä ajattelua ja johtavat vain "silmänpalvontaan" luokkahuoneessa. Fjelknerin mukaan "Ruotsissa vallitsevat korkeammat tavoitteet lastenkasvatuksessa". Epäselväksi jää, mitä ne ovat. Kävin oman yläasteeni luokassa, jossa muutama takarivin häirikkö tuhosi vuodesta toiseen kaikkien työrauhan. Se vaikutti kaikkien oppilaiden opiskeluun. Jos oppilaille annetaan mahdollisuus itse päättää, miten he käyttäytyvät opetustilanteessa, häiriköiden päätös evää muilta oikeuden häiriöttömään opiskeluun. Samalla, kun sosiologit ovat tehneet "yhteiskuntakritiikistä" synonyymin vandalismille, he ovat nähtävästi vetäneet yhtäläisyysviivan häiriköinnin ja "kriittisen ajattelun" välille.

Sanomattakin on selvää, että Fjelkner, jolle julkisissa kouluissa rehottava henkinen ja fyysinen, sekä oppilaisiin että opettajiin kohdistuva väkivalta on "kriittistä ajattelua" tai ainakin hyväksyttävä hinta matkalla kohti "korkeampia tavoitteita", samalla vaatii valtiota lopettamaan tukensa uskonnollisille, siis kristityille, vapaakouluille:

"Pelkään, että uskonnolliset vapaakoulut lisäävät pidemmällä tähtäyksellä ulkopuolisuutta ja segregaatiota samalla, kun ymmärrys erilaisia ryhmiä kohtaan vähenee."

Keneen tällaiset huolet kohdistuvat? Kenen segregaatiota ja ulkopuolistumista tässä pelätään? En usko yhdenkään lapsen kärsivän siitä, että hänen ei tarvitse mennä aamulla kouluun vatsa kipeänä pelosta tai kuunnella itseensä ja opettajaan kohdistuvaa huorittelua ja homottelua. Fjelkneriläisyyden punainen lanka on kaikessa yksinkertaisuudessaan se, että kaikki pakotiet on tukittava. Kaikkien on kannettava uhrinsa "korkeampien tavoitteiden" puolesta. Koska julkiset koulut eivät monikulttuurisessa Ruotsissa pysty tarjoamaan koulurauhaa tai takaamaan oppilaiden ja henkilökunnan koskemattomuutta, kukaan muukaan ei saa sitä tehdä. Kristillis-taantumuksellisille voimille ei tule antaa tilaisuutta osoittaa, että niiden kasvatusmetodeilla voitaisiin tuottaa ehjempiä aikuisia.

Mitä erilaisten ryhmien ymmärtämiseen tulee, on selvää, että suvaitsevaisuuden pahin este ja vihollinen on monikulttuurisuus itse. Tuskin kukaan oikeasti kuvittelee, että malmölaisessa julkisessa koulussa kärvistelevä ruotsalaisnuori, varsinkaan tyttö, oppii koulutaipaleellaan suhtautumaan myönteisesti musliminuoriin. Usko monikultturismiin ja kaikkien perimmäiseen samankaltaisuuteen rakentuu tietämättömyydelle, kokemuksen puutteelle ja silmien sulkemiselle. Dogma saataisiin upotettua ruotsalaisnuoriin ja heidän vanhempiinsa paljon tehokkaammin, jos toteutettaisiin täydellinen segregaatio, jossa toiseus jouduttaisiin kohtaamaan vain oppikirjan kautta tai korkeintaan valikoiduissa kohtaamisseminaareissa.

Tällaisissa toiseudenpelon tunnelmissa olen siis tänä kesänä pohtinut ahdasmielistä kristillistä fundamentalismia. En usko, että se on vertailtaviin vaihtoehtoihin nähden erityisen kielteinen ilmiö. Ainakaan naisten ja lasten kannalta.

Mieleni myös palaa Anna Kontulaan ja Sitran tutkimukseen, jossa kerrotaan, että maahanmuutto muuttaa Suomen yhteisölliseksi ihmisoikeuksien supervallaksi. Edellä puhutun valossa kysyisin, milloin tämä mahdollisesti tapahtuu. Onko se jo tapahtunut Saksassa ja Ruotsissa? Vai eikö niissä ole vielä riittävästi maahanmuuttajia? Vai onko niissä mennyt jokin pieleen? Meneekö Suomessakin? Ja jos ei, miksi ei?

Niin paljon kysymyksiä, niin vähän vastauksia.


Takaisin