4.6.2012

Avoimia vastauksia Meri Valkamalle

Hei, Meri Valkama, Journalisti-lehden toimittaja ja Ylen bloggaaja!

Vajaa viikko sitten kirjoitin aseita, suomalaista väkivaltaa ja näiden välistä suhdetta käsittelevän kirjoituksen Hyvinkäästä. Kommentoin siinä lyhyesti myös niitä epätosia ja kyseenalaisia väittämiä, joita sinä olit esittänyt aiemmassa kirjoituksessasi nimeltä Yksittäistapausten maa.

Kommentoit kommenttejani uudessa kirjoituksessasi Avoin kirje Jussi Halla-aholle, mistä kiitokset. Tämä on avoin vastaus avoimeen kirjeeseesi.

1. Valehtelusta

Häkellyit kovasti siitä, että syytin sinua ja Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittajaa valehtelusta:

Kirjoitit tekstin, jonka kärjessä kerroit, että mielestäsi ”Hyvinkään uhrit valjastettiin välittömästi asekammoisten ristiretkeläisten keppihevoseksi”. Tätä väitettäsi sinä, vaaleilla valittu kansanedustaja, perustelit muun muassa nimittämällä minua ja Helsingin Sanomien (nimetöntä) pääkirjoittajaa valehtelijaksi.

Tässä sitaatissa on paljonkin omituista.

a) Se, että syytin teitä valehtelusta, ei ollut mikään "perustelu". Se oli väite, jonka totuudellisuus kävi tekstistä selväksi, ja jonka perusteluihin palaan hetken kuluttua.

b) Mikä pointti on muotoilussa "vaaleilla valittu kansanedustaja"? Olet mahdollisesti ymmärtänyt erään asian väärin. Parlamentaarinen puhekoodi kieltää kansanedustajaa kutsumasta edustajakollegaa valehtelijaksi eduskunnan istuntosalissa. Kaikissa muissa yhteyksissä kansanedustaja toki on vapaa kutsumaan valehtelua valehteluksi ja valehtelijaa valehtelijaksi.

Miksi syytin teitä valehtelusta? Toistetaan:

Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittaja kirjoitti näin:

Kerta kerran jälkeen on jouduttu toteamaan, että aseluvan sarjatultakin ampuvaan aseeseen saa liian helposti.

Väitteessä ei ole mitään tulkinnanvaraista. Suomessa tavallinen ihminen ei saa lainkaan lupaa sarjatuliaseeseen, eikä näin ollen voi olla mitään "kertoja kerran jälkeen", jolloin tämä olisi jouduttu toteamaan. Sarjatuliaseisiin ei saa lupia, eikä niillä tehdä rikoksia. Tämä asia on todennettavissa esimerkiksi soittamalla poliisilaitokselle. Tiedotusvälineen tehtävä on välittää totuudenmukaista tietoa ja tarkistaa julkaistujen tietojen oikeellisuus.

Kerro minulle, Meri Valkama, millä perusteella on kohtuutonta syyttää Helsingin Sanomien anonyymiä pääkirjoitustoimittajaa valehtelijaksi.

Sinä, Meri Valkama, kirjoitit näin:

Kuten viime vuosina moneen kertaan on muistutettu, asukaslukuun suhteutettuna enemmän aseita on vain Yhdysvalloissa ja Jemenissä.

Tämä väite ei pidä paikkaansa, minkä avoimessa kirjeessäsi itsekin toteat:

Työtoverini kiinnostui asiasta ja otti yhteyttä sveitsiläiseen tutkimuslaitokseen, jonka käsialaa vuonna 2007 tehty Small Arms Survey -tutkimus on. Tutkimuksen tekijät kertoivat, että tulokset tosiaan ovat epätarkkoja eikä niihin näin ollen tule luottaa. Aiheesta julkaistiin tällä viikolla kirjoitus myös Aamulehdessä. Pahoittelen, että tältä osin osallistuin väärän tiedon levittämiseen.

Miksi työtoverisi kiinnostui asiasta? Miksi sinä et kiinnostunut asiasta ja ottanut selvää? Journalistin ohjeiden mukaan toimittajan velvollisuus on tarkistaa julkaisemiensa tietojen oikeellisuus. Ennen julkaisua. Sisäministeriö on aikoja sitten julkisesti kumonnut ne virheelliset väitteet, joiden levittämistä sinä jatkoit.

Sekä sinä että Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittaja pyritte valheita levittämällä lietsomaan asevastaista hysteriaa ja luomaan mielikuvaa, että suomalaisessa asekulttuurissa tai lupakäytännössä olisi kansainvälisesti katsoen jotain epänormaalia. Sinä ja Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittaja edustatte mediaa. Teiltä voi vaatia jotakin.

Minä en edusta mediaa. Silti te vaaditte minulta paljon enemmän kuin itseltänne. Jos minun kirjoituksistani löytyy mitättöminkin pilkkuvirhe, sinä, Meri Valkama, kavereinesi, kiljut ensimmäisenä, että "Halla-ahon agenda perustuu totuuden vääristelyyn".

2. Tytöt, pojat, indoktrinaatio

Mutta siirrytään eteenpäin. Alkuperäisessä kirjoituksessasi esitit tällaisen kysymyksen:

Yksi: Miksi meidän kulttuurissamme lapsille opetetaan pienestä pitäen, että poikien harjoittama väkivalta on luonnollinen osa mieheksi kasvamista? Ja kaksi: Mikä vaikutus väkivallan hyväksyvällä kasvatuskulttuurilla on suomalaiseen väkivaltarikollisuuteen?

Oletan, että "meidän kulttuurillamme" viittaat suomalaiseen kulttuuriin. Omassa kirjoituksessani arvelin, että suomalainen kasvatuskulttuuri ei suhtaudu mitenkään erityisen sallivasti väkivaltaisuuteen, puhumattakaan siitä, että siihen kannustettaisiin. Avoimessa kirjeessäsi viittaat useisiin tutkimuksiin, joiden mukaan ...

... monille pojille ”fyysinen, performatiivinen maskuliinisuuden aspekti on halutuin ja ihailluin tapa olla miespuolinen”.

En kiistä.

... jos poika käyttäytyy vauvamaisesti tai tavoilla, joita pidetään tyttömäisinä, itkee helposti, ei puolusta itseään, leikkii itseään nuorempien kanssa, näyttää pelkoaan tai on passiivinen liikunnassa, hän on vaarassa tulla alistetuksi.

En kiistä. Minullekin kävi näin koulussa.

... koulu-urheilu sisältää väkivaltaan liittyviä käytänteitä, ja sen kielessä on usein sotaa koskevia metaforia."

En kiistä, mutta sama kai koskee urheilua ylipäänsä. Urheilu keksittiin aikanaan, jotta ihmiset voisivat purkaa aggressioitaan ja mitellä keskenään turvautumatta kaikille osapuolille tuhoisaan sotaan.

Neljännen tutkimuksen mukaan pojat, jotka eivät osoita kiinnostusta urheiluun tai joiden keho ei täytä stereotyyppisen maskuliinisuuden normeja, joutuvat usein väheksytyiksi.

Kyllä, niin miesten kuin varsinkin naisten taholta.

Hyvä Meri Valkama, vastaa kahteen kysymykseen:

1) Uskotko, että edellä luetellut ilmiöt rajoittuvat suomalaiseen kulttuuriin? Annoit nimittäin ymmärtää näin, ainakin, jos viittasit "meidän kulttuurillamme" suomalaiseen kulttuuriin, ja jos tällaiset ilmiöt mielestäsi todistavat, että "meidän kulttuurimme" kasvattaa poikia väkivaltaiseen käyttäytymiseen. Itselläni ei, maailmaa jonkin verran nähneenä, ole sellaista havaintoa, että Suomessa pojilta odotettaisiin stereotyyppistä maskuliinista käyttäytymistä voimakkaammin kuin jossakin muualla.

2) Uskotko, että biologialla ei ole mitään tekemistä poikien voimakkaamman aggressiivisuuden kanssa?

Näen myös muun yhteiskuntamme: Lelukauppojen hyllyt, joissa maskuliinisten, usein väkivaltaa käyttävien supersankareiden naamiaisasut suunnataan pojille ja prinsessa-asut tytöille; hyllyt, joissa pyssyleluilla houkutellaan poikia ja nukeilla tyttöjä.

Houkutellaanko pyssyleluilla todella poikia, vai houkuttelevatko ne poikia? Minäpä kerron sinulle omasta perheestäni. Minulla on kaksi tyttöä ja yksi poika. Olemme aina tietoisesti pyrkineet välttämään lasten pakottamista perinteisiin sukupuolirooleihin. Lapset ovat saaneet syntymäpäivälahjaksi sellaisia leluja, joita he ovat itse toivoneet. Kotona on ollut kaikkien saatavilla kaikenlaisia leluja.

Pyssyleluja pyrin pitkään välttämään, koska en pidä niitä terveellisinä. Tosin lähinnä siksi, että ne opettavat ihmisen leikkimään pyssyillä. Mielestäni pyssyt pitää ottaa vakavasti, koska niillä leikkiminen on vaarallista.

Havainnot? Tytöt ovat leikkineet autoilla ja muilla "maskuliinisilla" leluilla paljonkin. He vain leikkivät niillä tyttöjen tapaan. Autot menevät naimisiin, perustavat perheitä, käyvät kylässä ja saavat lapsiautoja. Vastaavasti poikamme on leikkinyt tyttöjen nukeilla, hänkin omaan tapaansa. Ne tappelevat ja miekkailevat, ja lopuksi voiton perinyt päästää miehekkään karjaisun. Jos pojille ei anna leikkipyssyjä, he ottavat maasta kepin ja ampuvat sillä. He eivät ole tietoisempia pyssyjen olemassaolosta kuin tytöt, ne vain kiehtovat heitä enemmän ja/tai eri tavalla.

Sanalla sanoen en usko, että tyttöjen ja poikien stereotyyppisyydelle olisi kovin paljon tehtävissä kasvatuksen keinoin. Maailmassa on paljon kulttuureita ja aikakausia, mutta sukupuoliroolit istuvat sitkeässä. En usko, että ne ovat sattumaa. Tästä voitaisiin tietysti vääntää loputtomiin ja hedelmättömästi.

Sen sijaan väite, jonka mukaan kyseessä olisi jokin suomalainen erityispiirre, kuten sinä, Meri Valkama, annat ymmärtää, on mielestäni yksiselitteisen naiivi ja ksenofiilinen. Suomi voi olla paha paikka, mutta muu maailma on tässä suhteessa pahempi kuin uskotkaan.

Kirjoitat näin:

En minä ole asekammoinen. Sen sijaan olen huolissani siitä, millaisessa yhteiskunnassa minä, sinä ja kummankin meidän lapsemme elävät. Yhteiskunta, jossa juuri valmistumaisillaan olevia nuoria ammutaan kadulle, ei ole yhteiskunta, johon halusin omat lapseni synnyttää. Yhteiskunta, jonka koululaitoksessa on murhattu muutaman vuoden sisällä lähes 20 ihmistä, ei ole yhteiskunta, jollaisessa haluan lapsiani kasvattaa.

Yhdyn huoleesi. Kannattaa kuitenkin asettaa asiat kontekstiin. Minusta ei ole mukavaa elää yhteiskunnassa, jossa tapetaan vuosittain n. 130 ihmistä, suurin osa teräaseilla tai paljain käsin. En pidä siitäkään, että vuosina 2003-2010 surmattiin 39 alle 15-vuotiasta lasta, ylivoimainen enemmistö äitinsä toimesta. Tai siitä, että 30-40 jalankulkijaa kuolee vuosittain liikenteessä.

Se, että rattijuoppo tai amisviiksikaahari tappaa lapseni, on paljon todennäköisempää ja pelottaa minua paljon enemmän kuin se, että joku ampuisi heidät kadulla tai koulussa.

Se, että muutama ihminen ammutaan hengiltä, häiritsee minua, mutta ei yhtään enempää kuin se, että moninkertainen määrä tapetaan muilla keinoilla. Haluaisin kovasti tehdä jotakin väkivalta- ja henkirikollisuudelle, ja alempana osoitankin eräitä selkeitä epäkohtia yhteiskunnassamme.

Jatkat:

Silti minä ainakin teen ja aion jatkossakin tehdä parhaani, jotta lapsilleni muodostuisi mahdollisimman kirkas kuva siitä, että aseet ovat tappamista, eivät rauhan tekemistä varten.

Hyväksyn sen teesin, että aseet eivät ole rauhan tekemistä varten, jos kohta tästäkin aiheesta voitaisiin keskustella. Sen sijaan olen jyrkästi eri mieltä siitä, että aseet olisivat lähtökohtaisesti tappamista varten. Kysy urheiluaseita valmistavilta tehtailta, onko heidän tuotteensa tarkoitettu ihmisten tappamiseen. Kysy asekauppiailta, myyvätkö he näitä tuotteita ihmisten tappamiseen. Tiedustele poliisilta, myöntävätkö he aseen hankkimislupia tappamisperusteella.

Jos ase on valmistettu, myyty ja luvitettu urheiluammuntaan, ja jos sitä käytetään urheiluammuntaan, se valitettavasti ei ole tappamista varten.

Teen kaikkeni, jotta he oppisivat, että ampuma-aseet eivät ole pelkkää tyhmää metallia vaan väline tuhansien ihmisten väkivaltaiseen surmaamiseen, vaientamiseen ja alistamiseen, vuosittain, viikoittain, päivittäin – tänäänkin, ympäri maailmaa.

Opetatko heille samat viisaudet myös keittiöveitsestä?

3. Suomen vaarallisuus ja väkivaltaisuus

Alkuperäisessä kirjoituksessasi lausuit näin:

Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen mukaan henkirikollisuuden taso on Suomessa Euroopan unionin kuudenneksi korkein. Väkilukuun suhteutettuna meillä tapetaan ihmisiä yhtä paljon kuin Itä-Balkanilla, Baltian maissa ja Itä-Euroopassa.

Omassa kirjoituksessani totesin, että tämä ei pidä paikkaansa ja viittasin professori Pertti Tötön Vieraskynä-kirjoitukseen vuodelta 2010.

Avoimessa kirjeessäsi sanot näin:

Töttö perustelee omaa, suomalaisen väkivallan määrää vähättelevää kirjoitustaan Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen Verkkokatsauksella, joka on julkaistu puolivälissä vuotta 2009.

Hyvä Meri, minä pidän sinun ja muiden tiedostavien ihmisten suurimpana ongelmana sitä, että te kavahdatte numeroita ja rakastatte epämääräisiä mielikuvia ja iskulauseita. Niistä te muodostatte uskonnollisen dogman, jota kutsutte todellisuudeksi. Kun joku sitten tulee numeroiden kanssa osoittamaan, että mielikuvanne ja niistä koostuva dogmanne ovat virheellisiä, te ette edes yritä haastaa esitettyjä numeroita vaan syytätte viestintuojaa x:n vähättelystä.

Tämä koskee kaikenlaisia virallisia totuuksia. Yksi niistä on se, että Suomessa tapahtuisi suuri määrä rasistisia päällekarkauksia. Kun joku osoittaa, että näin ei ole, häntä syytetään rasistisen väkivallan vähättelystä. Toinen virallinen totuus on nyt käsiteltävä Suomen vaarallisuus ja väkivaltaisuus.

Sinä:

Martti Lehden tutkimus, johon minä viittasin, on vuodelta 2012, siis kolme vuotta tuoreempi kuin sinun lähteesi. Sen mukaan ”perinteisiä korkean henkirikollisuuden maita Euroopassa ovat olleet Suomi sekä Itä-Balkanin, Baltian ja Itä-Euroopan maat.” Tutkimuksessa todetaan useaan otteeseen, kuinka henkirikoskuolleisuus on Suomessa eurooppalaisittain korkea (mutta toki maailmanlaajuisesti alhainen).

Käykäämme siis todella tutkimaan, mitä kaikkea Martti Lehden henkirikoskatsauksessa sanotaan. Se ei ole miltään osin ristiriidassa Tötön kirjoituksen kanssa.

Ensinnäkin. Tarkoittaako se, että ...

... perinteisiä korkean henkirikollisuuden maita Euroopassa ovat olleet Suomi sekä Itä-Balkanin, Baltian ja Itä-Euroopan maat" ...

... sinun mielestäsi samaa kuin se, että ...

... väkilukuun suhteutettuna meillä tapetaan ihmisiä yhtä paljon kuin Itä-Balkanilla, Baltian maissa ja Itä-Euroopassa.

Näin sinä nimittäin väitit alkuperäisessä kirjoituksessasi. Kuitenkin Martti Lehden tutkimuksesta käy ilmi, että Valko-Venäjällä tapetaan vuosittain 100 000 asukasta kohti 7,59 henkeä, Ukrainassa 7,48, Latviassa 6,63, Liettuassa 6,19 ja Virossa 5,90. Suomen luku on 2,07. Onko tämä "yhtä paljon"? Jos Itä-Balkanilla tarkoitetaan Turkkia, Romaniaa, Serbiaa ja Bulgariaa, niissäkin tapetaan suhteessa enemmän kuin Suomessa.

Kerro siis, Meri Valkama, miksi kirjoitat Lehden tutkimukseen vedoten, että Suomessa tapetaan suhteessa yhtä paljon ihmisiä kuin Baltiassa, Itä-Balkanilla ja Itä-Euroopassa? Pysytkö väitteessäsi? Jos et, myönnätkö valehdelleesi? Vai ymmärsitkö väärin?

Kiitän sinua, Meri Valkama, Lehden tutkimuksen linkittämisestä. Sain siitä vahvistuksen monille vahvoille oletuksilleni. Esiin voidaan nostaa seuraavat seikat:

1) Viimeisten kymmenen vuoden aikana henkirikosten määrä on ollut selvässä laskussa. Lasku on ollut nopeampaa kuin EU-maissa keskimäärin. Lasku on tapahtunut "yksinomaan" miesten tekemissä rikoksissa, sekä miehiin että naisiin kohdistuvissa.

Tämä ei kovin hyvin tue sitä median lietsomaa kuvaa, että juuri nyt olisi erityisen suurta syytä olla huolissaan.

2) 69%:ssa vuosina 2003-2010 tapahtuneista aikuisten välisistä henkirikoksista kumpikin osapuoli oli humalassa. Vähintään toinen osapuoli oli humalassa 83%:ssa rikoksista. 50-60-luvuilla henkirikollisuuden taso oli kolmanneksen nykyistä matalampi. Nykyiselle, korkealle tasolle noustiin vuonna 1969, suuren alkoholireformin myötä.

3) Vuosina 2003-2010 henkirikoksiin syyllistyneistä miehistä 56% oli tuomittu henki- tai pahoinpitelyrikoksesta edeltävien kymmenen vuoden aikana vähintään kerran. 37% oli ollut aiemmin vankilassa.

4) Pääosa henkirikoksen tekijöistä oli työikäisiä (mediaani 37-38 vuotta), mutta vain viidesosa oli työelämässä. Puolet oli työttömänä tai lomautettuna ja 15% varhaiseläkkeellä. Myös tekijöiden koulutustaso oli hyvin alhainen.

Kohtiin 2) ja 4) liittyen Lehti tiivistää seuraavasti:

Rikollisuustason korkeus selittyy suurelta osin keski-ikäisten työttömien miesalkoholistien poikkeuksellisen korkealla rikollisuustasolla. Muiden sosioekonomisten ryhmien henkirikollisuus ei Suomessa tasoltaan juurikaan eroa muiden läntisen Euroopan maiden tilanteesta.

Kun lähdetään etsimään ratkaisuja, pitäisi ensin päättää, mihin ongelmaan halutaan ratkaisu. Jos halutaan vähentää luvallisilla ampuma-aseilla tehtyjä henkirikoksia, on tietysti syytä keskustella aseista ja niiden kieltämisestä. Mutta jos halutaan vähentää henkirikoksia "kunnialliselle" länsieurooppalaiselle tasolle, aseilla ei ole mitään merkitystä. Muutama muu asia kyllä suorastaan kiljuu tulla huomatuksi. Niistä vain ei juuri puheenvuoroja tai vaatimuksia kuule.

Valtava enemmistö, yli 80%, henkirikoksen tekijöistä on tekohetkellä humalassa. Siinä, missä ase selkeästi ei pane omistajaansa tappamaan, alkoholi selkeästi panee nauttijansa tappamaan. Henkirikokset ovat siis alkoholi- ja sosiaalipoliittinen ongelma.

Enemmistö henkirikoksen tekijöistä on aiemmin tuomittuja väkivaltarikollisia. Jos henki- ja väkivaltarikolliset pidettäisiin lukkojen takana ns. yleistä oikeustajua vastaava aika, suuri osa uusista henkirikoksista jäisi tekemättä. Henkirikokset ovat siis kriminaalipoliittinen ongelma.

Enemmistö henkirikoksen tekijöistä on työttömiä ja syrjäytyneitä. Henkirikokset ovat siis työvoimapoliittinen ongelma.

Montako sellaista, Suomen korkeisiin henkirikoslukuihin liittyvää pääkirjoitusta tai kolumnia olette lukeneet, joissa vaadittaisiin pikaisia toimia alkoholi-, kriminaali-, sosiaali- tai työvoimapolitiikan muuttamiseksi?

Ette tule lukemaan jatkossakaan. Kun ei ole keinoja eikä poliittista tahtoa puuttua henkirikollisuuden todellisiin, mitattaviin syihin, luodaan liioittelemalla ja valehtelemalla sopivan kokoinen pseudo-ongelma ja ryhdytään kaikella tarmolla poistamaan sitä.

Henkilökohtaisella tasolla voin kuitenkin lohduttaa sinua, Meri Valkama. Myös suurin osa henkirikosten uhreista on työttömiä, keski-ikäisiä alkoholisteja. Ellet ole sellainen, olet yhtä turvassa kuin kuka hyvänsä länsieurooppalainen.


Takaisin