30.5.2012

Hyvinkäästä

Hyvinkäällä tapahtui viime viikonloppuna traaginen ampumavälikohtaus. 18-vuotias mies, ilmeisesti vailla erityistä motiivia, ampui kaupungin keskustassa pienois- ja hirvikiväärillä hengiltä kaksi ihmistä ja haavoitti seitsemää muuta. Yksi haavoittuneista on tätä kirjoitettaessa edelleen kriittisessä tilassa.

Kuten odottaa saattoi, Hyvinkään uhrit valjastettiin välittömästi asekammoisten ristiretkeläisten keppihevosiksi. Olemme nähneet tämän ennenkin. Olemme myös kuulleet kaikki argumentit ennenkin.

Jo ampumista seuraavana aamuna Helsingin Sanomat kirjoitti pääkirjoituksessaan seuraavaa:

[...] suomalaisessa asekulttuurissa on jotain pahasti vialla. Aseharrastuksen aktiivit tekisivät harrastukselleen kunniaa, jos he itse sen ensimmäisenä myöntäisivät.

Tämänhetkisten tietojen mukaan ampuja vei aseet luvatta vanhempiensa asekaapista. Aseet olivat asianmukaisesti lukittuina. Miten "suomalainen asekulttuuri" liittyy tapahtuneeseen? Mitä aseharrastuksen aktiivien pitäisi myöntää?

Mielestäni Suomessa on hyvä ja vastuullinen asekulttuuri. Maassamme on yli puolitoista miljoonaa luvallista asetta. Silti niillä tehdään keskimäärin alle 10 henkirikosta vuodessa, laillisilla käsiaseilla keskimäärin kaksi. Jokainen on tietysti periaatteessa liikaa, mutta esimerkiksi moottoripyörillä tapetaan moninkertainen määrä ihmisiä, eikä kukaan puhu pielessä olevasta moottoripyöräkulttuurista tai vaadi moottoripyörien kieltämistä.

Kerta kerran jälkeen on jouduttu toteamaan, että aseluvan sarjatultakin ampuvaan aseeseen saa liian helposti.

Jos Helsingin Sanomat on mielestään oikealla asialla, miksi se valehtelee häikäilemättömästi? Suomessa sarjatuliaseeseen voi saada luvan vain erittäin pitkän linjan asekeräilijä. Mihin "kertoihin" (anonyymi) pääkirjoittaja viittaa? Onko luvallisilla sarjatuliaseilla tehty Suomessa rikoksia?

Ja tällä kertaa havaittiin, että säädökset aseiden turvallisesta säilytyksestä ovat ilmeisen tulkinnanvaraiset.

Tähän voi osittain yhtyä. Aselaki määrää, että aseet eivät saa olla helposti anastettavissa. Suurin osa aseenomistajista noudattaa tätä määräystä tunnollisesti, mutta se, mikä helposti unohtuu, on säilytyspaikan avain. Senkään ei pitäisi olla helposti anastettavissa. Tämä on se laiminlyönti, johon Hyvinkään ampujan vanhempien voidaan katsoa syyllistyneen, joskin on inhimillisesti ymmärrettävää, että ihmiset eivät ilman erityistä syytä osaa epäillä tai pelätä samassa taloudessa eläviä perheenjäseniään.

Journalisti-lehden toimittaja Meri Valkama käsitteli aihetta 26.5. otsikolla Yksittäistapausten maa:

Miksi meidän kulttuurissamme lapsille opetetaan pienestä pitäen, että poikien harjoittama väkivalta on luonnollinen osa mieheksi kasvamista?

Missä tällaista tarkkaan ottaen opetetaan? Olen kuullut väitteen ennenkin, mutta mielestäni se ei pidä paikkaansa. Mielestäni suomalaisessa lastenkasvatuksessa on huomattavan vähän toleranssia väkivallalle, oli sitten kyse lasten keskinäisistä välienselvittelyistä tai ruumiillisesta kurituksesta. Sen sijaan aikuisten miesten keskinäinen väkivalta nähdään maassamme luonnollisena osana elämänmenoa. Vuosittain surmataan n. 100 miestä puukolla, kirveellä tai paljain käsin, mutta tämä kiinnostaa kommentaattoreita kovin vähän. Toimenpiteitä vaaditaan vain, jos tekovälineenä on ampuma-ase. Aivan kuin ampumalla tapettu olisi jotenkin enemmän kuollut kuin vaikkapa puukolla tapettu.

Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen mukaan henkirikollisuuden taso on Suomessa Euroopan unionin kuudenneksi korkein. Väkilukuun suhteutettuna meillä tapetaan ihmisiä yhtä paljon kuin Itä-Balkanilla, Baltian maissa ja Itä-Euroopassa.

Ikävä kyllä tämä ei pidä paikkaansa. Onko valehteleminen Journalisti-lehden toimittajan mielestä hyvää journalismia? Neuvostoliittoon kuuluneissa Euroopan maissa, pois lukien Venäjä, tapetaan 100 000:a asukasta kohden keskimäärin 5 naista ja 15 miestä vuodessa. Suomessa vastaavat luvut ovat 1,2 ja 3,2. Jos "Itä- Euroopalla" tarkoitetaan entisiä sosialistimaita, niiden mediaaniluvut ovat 1,7 ja 4,6.

Valtaosan henkirikoksista tekevät miehet. Eniten miehet tappavat toisia miehiä ja seuraavaksi eniten naisia, useimmiten nykyisiä tai entisiä puolisoitaan.

Miehet tekevät kaikkialla valtaosan henkirikoksista. Tämä johtunee hormoneista ja erilaisesta fysiikasta. Koska Valkama kuitenkin ottaa esille myös parisuhdeväkivallan, on syytä todeta, että naiset syyllistyvät törkeisiin pahoinpitelyihin ja henkirikoksen yrityksiin yhtä usein kuin miehet.

Jokaista Suomessa 2000-luvulla tapahtunutta joukkomurhaa yhdistää se, että tekijä on ollut mies.

Miehet tekevät kaikkialla valtaosan henkirikoksista ja siten myös joukkomurhista. Tosin voitaisiin keskustella siitä, mikä on "joukkomurha". Hyvinkään ampuja tappoi kaksi ihmistä. Yleisen käsityksen mukaan kyse on joukkomurhasta. Entä jos äiti surmaa kaksi tytärtään? Tai ampuu miehensä ja kaksi lastaan? Onko omien perheenjäsenten murhaaminen vähemmän kauheaa tai vähemmän väärin kuin syyttömien ohikulkijoiden murhaaminen?

Kuten viime vuosina moneen kertaan on muistutettu, asukaslukuun suhteutettuna enemmän aseita on vain Yhdysvalloissa ja Jemenissä.

Onhan siitä muistutettu, mutta siitä huolimatta väite ei pidä paikkaansa. Suomessa on 32 luvallista ampuma-asetta 100 asukasta kohti. Yhtä paljon niitä on mm. Ranskassa, Kreikassa, Kanadassa, Ruotsissa, Itävallassa ja Saksassa. Sveitsissä luku on yli 50/100. Huomattakoon myös, että esim. Saksassa aseilla tapetaan enemmän ihmisiä per capita sekä tehdään suurempi osuus kaikista henkirikoksista kuin Suomessa.

Aseiden määrän ja yleisen turvallisuuden välistä korrelaatiota (tai, pikemminkin, sen puutetta) on käsitelty muutaman vuoden takaisessa kirjoituksessani Aseista ja turvallisuudesta taas.

Kolumnissaan Valkama kysyy, aiheellisesti, miksi jotkut pitävät suomalaisten tekemiä joukkomurhia yksittäistapauksina mutta hakevat kolmen vuoden takaiseen Sellon ampumistapaukseen selitystä tekijän, Ibrahim Shkupollin, kulttuuritaustasta. (Tosin, huomautan, itse irtisanouduin tällaisista selityksistä.) Valkama kuitenkin, ilmeisesti huomaamattaan, syyllistyy itse kääntäen samaan. Hän antaa ymmärtää, että Shkupollin teko ei johtunut tämän kulttuuritaustasta, kun taas suomalaisten ampujien teot ...

... kielivät syvälle kulttuuriin juurtuneesta väkivaltaisuudesta.

Selvä.

28.5. Helsingin Sanomat kaivoi kivenkolosta oikeus- ja kriminaalipsykologian dosentti Jaana Haapasalon, jonka mielestä ...

... ampuma-aseiden saatavuus on ampujan toimintatapaa, motiivia ja taustoja oleellisempi asia Hyvinkään ampumistapauksen jälkipuinnissa. [...] Onko edes tarpeen myöntää yksityishenkilöille aseita?

Edellisen kerran Helsingin Sanomat turvautui dosentti Haapasalon asiantuntija-apuun Kauhajoen joukkomurhan jälkitunnelmissa vuonna 2008. Tuolloin Haapasalolla oli mm. tällaista sanottavaa:

Pidän metsästystä, niin kuin urheiluammuntaakin, poikkeavana harrastuksena. Mielestäni ei ole normaalia, jos ihminen on kiinnostunut aseista.

Suomessa on 600 000 aseenomistajaa, joten kovin "poikkeavaa" tällainen kiinnostus ei ole. Sen sijaan en pidä normaalina, että ihminen on Haapasalon tavoin pakkomielteisen kiinnostunut aseiden omistajista. Voidaan myös kysyä, miten normaalia on Haapasalon tavoin kuulua Suomen Kommunistiseen Puolueeseen.

Haapasalo vierastaa ampumaharrastusta, koska ampumisen tarkoitus on aina eläinten surmaaminen.

Itse asiassa urheiluammunnan tavoitteena ei ole eläinten surmaaminen vaan maalitauluun osuminen. Sikäli kuin Haapasalo viittaa metsästykseen, hänen kommenttinsa osoittaa melkoista vieraantumista elämän tosiasioista. Jos hyväksytään lihansyönti, hyväksytään implisiittisesti myös eläinten surmaaminen. Mistään muusta lähteestä ei lihaa ole saatavilla. Pitääkö Haapasalo myös karjankasvattajia ja teurastajia poikkeavina ja epänormaaleina ihmisinä?

Erityisen vastuuttomana hän pitää sitä, jos vanhemmat tarjoavat alaikäisille lapsilleen aseita, ja ottavat heitä mukaan metsästysretkilleen.

Itse ainakin teen ja aion jatkossakin tehdä parhaani, jotta lapsilleni muodostuisi mahdollisimman luonteva suhde aseisiin. Jotta he oppisivat, että ampuma-aseet ovat pelkkää tyhmää metallia, ja että aseturvallisuus on kiinni vain ja yksinomaan siitä, miten ihminen niitä käsittelee. Ja, tietenkin, jotta aseista ei muodostuisi heille samanlainen, mystinen, perverssin kiinnostuksen kohde kuin dosentti Haapasalolle.

Mielenterveyden keskusliiton puheenjohtajalla Pekka Saurilla on kaksi kuningasajatusta, puoliautomaattisten käsiaseiden kieltäminen ja kaikkien aseiden keskitetty säilyttäminen. Jokaisen ampumatapauksen jälkeen Sauri vaatii näitä kahta. Joka kerta hänelle väännetään rautalangasta, miksi ajatukset ovat toteutuskelvottomia, hyödyttömiä ja suorastaan vaarallisia:

Ensinnäkin: ei ole olemassa paikkoja, joissa suomalaisten aseita voitaisiin säilyttää keskitetysti, ei varsinkaan maaseudulla, missä metsästys pääasiassa tapahtuu.

Toiseksi: keskitetty säilyttäminen ei estäisi rikoksia millään tavalla, koska rikosta suunnitteleva aseenomistaja voisi tietenkin hakea aseensa keskitetystä säilytyksestä.

Kolmanneksi: keskitetyt asevarikot houkuttelevat murtovarkaita. Murtovarma teräskaappi ei ole este vaan hidaste. Mikä hyvänsä kaappi voidaan murtaa, jos varkaalla on välineet ja aikaa, eikä hänen tarvitse välittää aiheutuneesta metelistä. Juuri tämän vuoksi on turvallista, että aseet on hajasijoitettu koteihin, joissa asutaan. Niissä yöllisellä murtovarkaalla ei ole aikaa, eikä hänellä ole varaa metelöidä. Näyte keskitetyn asesäilytyksen nerokkuudesta saatiin viime joulukuussa, kun Helsingin keskustassa sijaitsevalle ampumaradalle murtauduttiin ja siellä olevasta, kaikki vaatimukset täyttävästä asekaapista vietiin yli kymmenen ampuma-asetta.

Realiteetit eivät kuitenkaan häiritse Sauria, joka on taas vauhdissa:

Aseiden säilytys keskitetysti vähentäisi Hyvinkään kaltaisten tekojen todennäköisyyttä.

Hyvinkään ampuja käytti pienoiskivääriä ja metsästyskivääriä. Palatkaamme ajassa vuosi taaksepäin, Saurin haastatteluun Aamulehdessä 27.7.2011:

On vaikea ohittaa tosiseikkaa, että Jokelan ja Kauhajoen koulusurmat, Sellon kauppakeskussurma ja viimekesäinen Porvoon McDonalds-tappo tehtiin kaikki puoliautomaattisilla aseilla.

Sen sijaan on ilmeisen helppoa ohittaa se tosiseikka, että Sellon ja Porvoon surmat tehtiin laittomilla aseilla, eikä käsiaseiden kieltäminen olisi niitä estänyt.

Ei metsästysaseilla [...] tehdä joukkosurmia.

Vai ei.

Aseiden säilytystä koskevia määräyksiä tietysti voidaan kehittää ja täsmentää, mutta ei sillä poisteta veritekojen syitä. Suomessa on jokin pahasti pielessä, eikä se jokin liity aselainsäädäntöön. 2000-luvun ensimmäinen vuosikymmen oli ennennäkemätön perhesurmien ja joukkomurhien vuosikymmen. Suomalaiset eivät voi hyvin. Kymmenet tuhannet nuoret jäävät peruskoulun jälkeen limboon ilman koulutus- tai työpaikkaa.

Tämä on Tarja Halosen, Paavo Lipposen, Matti Vanhasen ja Jyrki Kataisen versio hyvinvointiyhteiskunnasta, vastuun ja välittämisen Suomesta. Ehkä katseet kannattaisi kääntää vaihteeksi siihen suuntaan ja lopettaa helppojen syntipukkien etsiminen.


Takaisin