Kenellekään ei enää tule yllätyksenä tai uutisena se, että Suomea uhkaa karjuva työvoimapula, joka voidaan ratkaista vain maahanmuutolla. Silti moni hieraisi silmiään lukiessaan tällä viikolla Taloussanomista, että Suomi tarvitsee 1,8 miljoonaa maahanmuuttajaa vuoteen 2020 mennessä. Aikaa on 12 vuotta. Maahanmuuttajia tarvitaan siis n. 140 000 kpl vuodessa.
Jutun kuvituksena, eli edustamassa niitä, joita tarvitaan 1,8 miljoonaa, on puhelimeen puhuva musta mies.
"Jotta vanhushuoltosuhde pysyisi nykyisellään, pitäisi Suomeen muuttaa vuosittain noin 140 000 työikäistä ihmistä."
Periaatteessa nämä asiat eivät ole vaikeasti ymmärrettäviä, mutta koska suurimmat tiedotusvälineemme ja leijonanosa poliittisesta eliitistämme eivät selvästikään niitä käsitä, on syytä lausua aluksi muutama perustotuus maahanmuuton vaikutuksista huoltosuhteeseen:
* Huoltosuhteessa on kyse huollettavien (= eläkeläiset, lapset, vammaiset, muuten työelämän ulkopuolella olevat) ja huoltajien (= työssäkäyvät eli järjestelmän rahoitukseen osallistuvat) suhteellisista osuuksista kokonaisväestössä. Heikentyvä huoltosuhde tarkoittaa sitä, että huoltajien määrä suhteessa huollettaviin laskee. Sana "suhteessa" on keskeinen. Huoltajien absoluuttinen lukumäärä ei ole oleellinen, kunhan heitä on enemmän kuin huollettavia.
* Edellisestä seuraa, että maahanmuutolla on ylipäänsä vaikutusta huoltosuhteeseen vain, jos huoltosuhde maahanmuuttajien keskuudessa poikkeaa huoltosuhteesta, joka vallitsee maassa jo olevan väestön keskuudessa. Samasta syystä lasissa olevan vodkan alkolipitoisuus on aina vain 40%, vaikka lasiin kaadettaisiin vodkaa useasta eri vodkapullosta. Jos vodkaan sekoitetaan pirtua, kokonaisuuden alkoholipitoisuus kohoaa. Jos siihen sekoitetaan vettä, kokonaisuuden alkoholipitoisuus laskee.
* Maahanmuutto parantaa väestön huoltosuhdetta vain, jos maahanmuuttajien (kokonaisuutena) työllisyysaste (eli huoltajien osuus) on suurempi kuin maassa jo olevan väestön. Jos maahanmuuttajien työllisyysaste on sama kuin maassa jo olevan väestön, epäedullinen huoltosuhde säilyy muuttumattomana, vaikka maahanmuuttajien absoluuttinen lukumäärä olisi sata miljoonaa.
* Jos sen sijaan maahanmuuttajien työllisyysaste on heikompi kuin maassa jo olevan väestön, he heikentävät kokonaisväestön huoltosuhdetta. Mitä enemmän kantaväestöä heikommin työllistyvää väestöä maahan muuttaa, sitä huonommaksi huoltosuhde muuttuu. Jos maahanmuuton tavoitteena ja perusteluna on väestön ikääntymisestä johtuvan heikon huoltosuhteen parantaminen, on ensiarvoisen tärkeää valikoida vain sellaisia maahanmuuttajia, jotka työllistyvät. Muunlaista maahanmuuttoa, esim. humanitaarista, voidaan perustella muin argumentein, mutta väestön ikääntymisellä ja heikentyvällä huoltosuhteella sitä ei voida perustella.
Taloussanomien laskelmat eivät tarkoita sitä, että Suomi tarvitsee 1,8 miljoonaa mitä tahansa maahanmuuttajaa. Huoltosuhteen muuttumattomana pitäminen edellyttää, että Suomeen muuttaa 1,8 miljoonaa työikäistä ja työllistyvää (eli "huoltajien kategoriaan sijoittuvaa") maahanmuuttajaa. Jokainen huollettava maahanmuuttaja mitätöi sitä hyötyä, jonka työllistyvä ja työikäinen maahanmuuttaja tuo.
Maahanmuuttokeskustelulle on ominaista, että maahanmuuttajat mielletään harmaaksi massaksi, jota halukkaat voivat käydä kauhomassa sopivaksi katsomansa määrän. Pidetään itsestäänselvänä sitä, että jossakin on olemassa laari, josta saa maahanmuuttajia. Että Suomeen tulevien maahanmuuttajien määrä on kiinni ainoastaan suomalaisten tekemästä poliittisesta päätöksestä. Maltillisetkin arviot (joihin Taloussanomien jutussa viitataan) ennustavat, että Suomen maahanmuuttajaväestö kasvaa kaksinkertaiseksi vuoteen 2020 mennessä, mutta tämä arvio perustuu vain siihen, miten paljon me haluamme maahanmuuttajia. Ne eivät perustu siihen, että 150 000 maahanmuuttajalta olisi käyty kysymässä, haluavatko he muuttaa Suomeen.
Samaan aikaan, kun työperäisten maahanmuuttajien määrän kuvitellaan olevan riippuvainen yksinomaan suomalaisten valmiudesta päästää heitä sisään, virallinen dogma toistelee sitä, että Suomi ei ole houkutteleva maa. Viralliset syyt vähäiseen houkuttelevuuteen ovat diversiteetin puute, suomalaisten rasismi, kurja ilmasto ja kamalan vaikea kieli. Todellinen syy vähäiseen houkuttelevuuteen ovat korkeat verot ja kansainvälisesti vertaillen matalat palkat. Verot ovat korkeat, koska rahaa tarvitaan kaiken hyvän tukemiseen ja kaiken pahan vastustamiseen, mutta myös siksi, että ilman korkeita veroja joku saattaisi rikastua työllään, jolloin arvokasta (mutta maailman epäoikeudemukaisuudesta johtuen palkatonta) kansalaisjärjestötyötä tekevälle Preka-Eetulle tulisi paha mieli.
Missä siis ovat ne 1,8 miljoonaa (tai edes 150 000) osaavaa ja osaavuudestaan johtuen työllistyvää maahanmuuttajaa, jotka ryntäävät korjaamaan Suomen huoltosuhdetta heti, kun suomalaiset näyttävät vihreää valoa?
Eivät tietenkään missään. Maailmassa on kyllä laari, josta saa maahanmuuttajia ihan haluamansa määrän, mutta se laari on Afrikka/Lähi-Itä. Näille maahanmuuttajille on ominaista, että puolet tulijoista - naiset - on heti kättelyssä työmarkkinoiden ulkopuolella, koska he ovat jatkuvasti raskaana. He ovat huollettavia. Siitä, että he ovat jatkuvasti raskaana, seuraa, että heillä on valtavasti lapsia. Lapsetkin ovat huollettavia. Työikäisten miesten työllisyysaste (josta voidaan indusoida tulevien afrikkalais- ja lähi-itäläismaahanmuuttajien työllistymisennuste) on äärimmäisen matala, syistä, joita kukin saa tahollaan pohtia. Työllistymättömät työikäiset miehetkin ovat huollettavia. Työllistyneistä huomattava osa toimii maahanmuuton itsensä synnyttämissä tehtävissä, kuten tulkkeina, monikulttuurikonsultteina ja virastoavustajina. Kansantalouden kannalta hekin ovat huollettavia.
Asian (varsin yksinkertainen) ydin on siis se, että huoltosuhteen vääristymää ei Suomen kaltaisessa maassa voida ratkaista maahanmuutolla. Ne maahanmuuttajat, jotka ovat saatavillamme, eivät korjaa huoltosuhdetta vaan heikentävät sitä entisestään. Jotta Suomi pystyisi suuressa määrin kilpailemaan hyödyllisistä maahanmuuttajista, Suomen pitäisi muuttua näiden kannalta houkuttelevaksi maaksi. Hyödyllisiä maahanmuuttajia eivät houkuttele sosiaaliturva (jota he eivät tarvitse) tai diversiteetti vaan turvallisuus (joka korreloi käänteisesti diversiteetin kanssa) ja mahdollisuus vaurastua osaamisellaan. Jälkimmäinen edellyttäisi verotuksen laskemista, mikä taas ei käy, koska verotuksen laskeminen vähentäisi mahdollisuuttamme harjoittaa humanitaarista maahanmuuttoa ja monikulttuuria.
Eräs mielenkiintoinen aspekti ovat maahanmuuttajanaiset ja heille varattu rooli monikulttuurisessa yhteiskunnassa. Heikentyvän huoltosuhteen takana on tietenkin vääristynyt väestöpyramidi, joka puolestaan on vähäisen syntyvyyden seurausta. Vähäinen syntyvyys on tulosta muutoksista eurooppalaisen ja suomalaisen naisen asemassa. Syntyvyyteen voitaisiin vaikuttaa vaikkapa jakamalla pakolaisten vastaanottoon ja kehitysapuun kylvetyt 600-700 miljoonaa vuosittaista veroeuroa lisääntymispalkkioina suomalaisille. Tällaisen ehdottaminen ei kuitenkaan ole erityisen muodikasta, koska lisääntymiseen kannustaminen koettaisiin tiedostavissa piireissä pyrkimykseksi kohti hella-ja-nyrkki-yhteiskuntaa. Miten nainen voi tehdä tasa-arvoisesti uraa, jos hän on raskaana?
Sen sijaan maahanmuuttoa kolmannesta maailmasta kannatetaan mm. siksi, että afrikkalaiset ja varsinkin muslimit ovat keskimäärin nuoria. He ovat keskimäärin nuoria, koska naiset synnyttävät lapsen per vuosi. Jos maahanmuuttajanaiset keskimäärin omaksuisivat länsimaisen elämäntavan ja sen roolin, jota länsimainen nainen pitää itselleen soveliaana, maahanmuuttajien ikäpyramidi muuttuisi yhtä vääristyneeksi kuin kantaväestön on jo. Sama ikärakenneongelma olisi siis taas edessä muutaman vuosikymmenen jälkeen.
Väestörakenteen korjaaminen kolmannen maailman maahanmuuttajilla perustuu siihen odotukseen, että maahanmuuttajanaiset eivät emansipoidu. Heidän odotetaan toimivan synnytyskoneina, jotka kompensoivat länsimaiden matalaa syntyvyyttä. Tämä odotus näkyy mm. siinä, että suvaitsevaisuuskoneistolla ei ole minkäänlaisia pyrkimyksiä puuttua maahanmuuttajanaisten asemaan. Jos lestadiolaisnainen on kouluttamaton kotirouva ja synnyttää kymmenen lasta, hän on fanaattisen punaniskaisuuden säälittävä uhri. Kun musliminainen on kouluttamaton kotirouva ja synnyttää kymmenen lasta, kyse on hänen omasta valinnastaan ja muutenkin kaikinpuolin ihailtavasta etnokulttuurillisesta performanssista, joka lisää yhteiskuntamme monimuotoisuutta.
Huoltosuhde on sumuverho. Reaalisesti saatavilla olevat maahanmuuttajat eivät helpota sitä vaan lisäävät kansantalouteen (ja "huoltajiin") kohdistuvaa rasitusta. Kolmannen maailman maahanmuutolla on kuitenkin muita ominaisuuksia, jotka ovat naisvaltaiselle tiedostavaistolle tärkeämpiä. Vain maahanmuuttajamiehet ovat näkyviä, ja he tarjoavat eksoottista värinää sekä lisäävät suomalaisnaisen markkina-arvoa. Maahanmuuttajanaiset taas ovat näkymättömiä, eivätkä näin ollen kilpaile suomalaisnaisen kanssa. Äärimmäiset lieveilmiöt, kuten kunniaväkivalta, aiheuttavat korkeintaan vaivaantunutta hiljaisuutta ja pelkoja siitä, vaikuttaako tämä nyt suomalaisten asenteisiin, mutta itse maahanmuuttajanaiset eivät kiinnosta yhtään ketään.
Tai kyllä he minua kiinnostavat, mutta sitähän ei kukaan usko, koska heidän asemastaan puhuminen on piilorasismia ja "todellisten motiivien" piilottamista näennäisen humanismin taakse.
Tätä taustaa vasten on ymmärrettävää, että ne maahanmuuttajanaiset, jotka eivät ole hiljaa ja näkymättömiä, herättävät suvaitsevaistossa kihisevää raivoa. Viime syksynä Hesari aloitti ristiretken thaimaalaisia naisia vastaan ja onnistui jopa synnyttämään pienimuotoisen pogromin, kun närkästynyt kansalainen kivitti jonkun helsinkiläisen hieromalaitoksen ikkunat rikki. Muutama viikko sitten televisiosta tuli Suomeen avioituneita aasialaisnaisia kauhisteleva ajankohtaisohjelma. "Avioerot ovat tavallisia"! Sama ilmiö ei tietenkään ole ongelma, kun puhutaan suomalaisnaisten ja turkkilaismiesten avioliitoista.
Poiketaan lopuksi Ruotsiin. Rikastukseen läkähtyvä länsinaapurimme aikoo pakottaa rikkaudesta tähän asti kieltäytyneet 25 kuntaa ottamaan vastaan pakolaisia. Maahanmuuttoministeri Tobias Billström vaatii myös naapurimaita "jakamaan vastuuta" tasaisemmin.
Ollaankohan Ruotsissa koskaan pohdittu sitä, miksi turvapaikanhakijat tulevat Ruotsiin eivätkä vaikkapa Bruneihin, joka on paitsi islaminuskoinen (kuten useimmat turvapaikanhakijat) myös paljon vauraampi kuin Ruotsi? Minä voin kertoa. Tämä johtuu siitä, että Ruotsi antaa vähintään oleskeluluvan joka toiselle turvapaikanhakijalle, eikä edellytä tulijoilta mitään. Brunei ei anna mitään kenellekään. Turvapaikanhakijat menevät Ruotsiin, koska sinne kannattaa mennä, mutta eivät Bruneihin, koska sinne ei kannata mennä. Kuten tämä vertailu yksinäänkin osoittaa, maahanmuutto kolmannesta maailmasta ei ole väistämättömyys tai luonnonvoima. Siihen voidaan vaikuttaa.
Ruotsi luo järjestelmän, joka houkuttelee maahan enemmän irakilaisia turvapaikanhakijoita kuin koko muuhun Euroopan unioniin saapuu yhteensä, ihmettelee sitten, että maa on täynnä irakilaisia turvapaikanhakijoita, ja ryhtyy jeesustelemaan naapureilleen vastuun jakamisesta. Tämä on lahjakasta ajattelua. Mieleni tekee soveltaa mufti Sheik Taj Din al-Hilalin nerokasta vertausta kissaan ja lihapalaan. Leikitään, että minulla on kesäisellä kadulla lihakoju ja naapureinani viisi muuta lihakojua. Muut lihakauppiaat pitävät lihaansa jääkaapissa, mutta minä päätän säilyttää omaani paljaana tiskillä. Minun lihapalani kimpussa kuhisee kärpäsiä. Sen sijaan, että panisin lihani jääkaappiin, vaadin, että muut ottavat omansa tiskille ja kantavat oman vastuunsa kärpästaakasta.