8.6.2011

Patologisesta suvaitsemattomuudesta

Tiedetoimittaja Marko Hamilo saattoi tietooni American Journal of Orthopsychiatry -lehdessä julkaistun artikkelin "Intolerance and Psychopathology: Toward a General Diagnosis for Racism, Sexism, and Homophobia" (Guindon, Green & Hanna).

Artikkelin laatineet kolme tohtoria ehdottavat, että rasismi, seksismi ja homofobia tulisi diagnosoida psykopatologisiksi ilmiöiksi, ja että henkilöt, joilla niitä esiintyy, kärsivät "suvaitsemattomasta persoonallisuushäiriöstä". Artikkelissa ehdotetaan myös hoitomuotoja, mutta koska artikkelin pdf-versio on salasanan takana, en pääse tutkimaan, millaisia nämä hoidot voisivat olla.

"Suvaitsemattomuuden" luokitteleminen hoitoa vaativaksi mielisairaudeksi tuo tietysti väkisinkin mieleen Neuvostoliiton. Itänaapurin perustuslaki takasi sanan- ja mielipiteenvapauden. Neuvostojärjestelmän vastustaminen oli kuitenkin eittämätön merkki henkisestä epätasapainosta, ja kansalaiset, joilla tällaisia oireita ilmeni, passitettiin pitkäkestoiseen pakkohoitoon.

Pohditaanpa hetki, mitä tällaisesta väärien mielipiteiden medikalisoinneista seuraa.

Ensinnäkin kirjoittajat kärsivät eurosentrisestä harhasta ja historiallisen perspektiivin puutteesta. Niin pitkälle kuin kirjoitettua historiaa piisaa, homot on aina kivitetty, naiset ovat aina olleet nyrkin ja hellan välissä, ja naapurikansat ovat aina olleet tyhmempiä ja rumempia sekä vääriin jumaliin uskovia. Niin sumerit, heetit, egyptiläiset, kreikkalaiset, kiinalaiset, inkat, atsteekit, mayat, roomalaiset kuin intialaisetkin olisivat saavuttaneet näiden kysymysten osalta konsensuksen.

Ajatus siitä, että esim. homoilla on oikeus a) elää ja b) homoilla, on hyvin nuori, viimeisten n. 150 vuoden aikana syntynyt. Lisäksi kyseessä on vahvasti "euroatlanttinen" ajatus. Suurimmassa osassa Afrikkaa ja islamilaista maailmaa homoilusta saa vähintään kakkua tai raippaa. Pahimmillaan siitä katkeaa kaula.

Ajatus sukupuolten tasa-arvosta ja yhtäläisestä kompetenssista vaikkapa yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen on yhtä nuori ja paikkaan sidottu. Naisten täydet kansalaisoikeudet ovat 1900-luvun eurooppalainen ja pohjoisamerikkalainen keksintö.

Sama voidaan todeta vaihtelevien rotuerottelujärjestelmien purkautumisesta 1800- ja 1900-lukujen kuluessa.

Jos rasismi, seksismi ja homofobia siis ovat sairauksia ja poikkeamia "normaalista", koko ihmiskunta on aivan viime aikoja lukuunottamatta kärsinyt persoonallisuushäiriöstä koko olemassaolonsa ajan, ja suurin osa ihmiskunnasta kärsii siitä edelleen. Sanomattakin on selvää, että jokin, minkä kaikki tai melkein kaikki jakavat, ei voi olla "poikkeama".

Yhtä selvää on, että mielisairaudelle (seksismi, homofobia) rakentuvat uskonnot ovat loogisesti mielisairaita uskontoja.

Rasismin, seksismin ja homofobian päätymisellä virallisiin tautiluokituksiin olisi tietenkin myös sellainen mielenkiintoinen seuraus, että ns. "vihamotiivia" ei voitaisi käyttää tuomioistuimessa rangaistuksen koventamisperusteena. Päinvastoin, sairaudesta kertova vihamotiivi olisi osoitus alentuneesta syyntakeisuudesta.

Puhumattakaan siitä, että tautiluokituksen myötä me suvaitsemattomuudesta kärsivät voisimme hakea Kelalta kuntoutusrahaa ja päästä sairaseläkkeelle.

Olen sen verran vanha, että muistan ajan, jolloin oli korrektia olla pitämättä homoista. Muistan ihmetelleeni, miten samat ihmiset sekä pitivät homoutta sairautena että halusivat rankaista homoja. En ymmärtänyt, miten sairaus voisi olla rikos.

Kun nykyään kuuntelee "suvaitsemattomuuteen" liittyviä puheenvuoroja, voi masentuneena havaita, että mutatis mutandis olemme samassa tilanteessa.


Takaisin