5.9.2008

Päätöksenteon vastuullisuudesta vaihteeksi

Vuosien varrella olen pyrkinyt tuomaan esille sitä kantaani, että tyhmät tavoitteet eivät itsessään ole tuomittavia, koska tavoitteen tyhmyyttä ei varsinaisesti voida kalibroida muulla kuin henkilökohtaisella tuntumalla. Jos joku on vilpittömästi vaikka sitä mieltä, että Suomen pitää luopua sähkövoiman käytöstä ja ryhdyttävä lämmittämään sekä valaisemaan puulla, tyydyn olemaan eri mieltä. Oleellista on, että tällaisten ehdotusten esittäjä ymmärtää (ja hyväksyy) myös kaikki sähköstä luopumisen oheisseuraukset: Ei halpaa energiaa, ei korkeaa teknologiaa, vähemmän ylijäämää ja siten vähemmän jaettavaa kakkua.

Erilaisissa, varsinkin suvaitsevaisuuteen liittyvissä puheenvuoroissa on rasittavaa ja tuomittavaa se, että asetetut tavoitteet ja vaaditut metodit ovat ristiriidassa keskenään. Vaaditaan turvallisuutta ja naisille oikeutta saada kävellä pelkäämättä missä tahansa ja mihin kellonaikaan tahansa, mutta samalla vastustetaan poliisia, vartijoita, kameravalvontaa ja kovia rikosoikeudellisia seuraamuksia. Vaaditaan lisää hyvinvointia ja lisää kehitysapua, mutta samalla vastustetaan esimerkiksi tehokkaita energiantuotantotapoja (kuten ydinvoimaa) ja varsinkin suuryritysten toimintaa, vaikka se löysä raha, jota suomalaiset voivat kipata kehitysmaihin, syntyy pääasiassa yritystoiminnan (veronmaksu yhdistettynä työllistämiseen) ja halvan energian (kilpailukykyiset tuotantokulut) yhteisvaikutuksesta.

Raha ei synny siitä, että Preka-Eetu kavereineen ottaa kaupunkitilaa haltuunsa ja kuuntelee netistä imuroituja mp3:ia.

Varsinkin vihreillä poliitikoilla tuntuu olevan sellainen erheellinen käsitys, että maailmankaikkeus tuntisi sympatiaa hyviä ihmisiä kohtaan, ja että kunhan tehdään mahdollisimman paljon hyvältä tuntuvia päätöksiä, maailmankaikkeus rakentaa näistä päätöksistä kaikille mukavan, harmonisen kokonaisuuden. Todellisuudessa maailmankaikkeus (eli materia yhdistettynä sitä sääteleviin fysiikan lakeihin) on aivoton, looginen masiina, hyvin samankaltainen kuin tietokone. Kaikilla teoilla ja tapahtumilla on loogiset, ennustettavat seuraukset. Tätä asiaa vihreän maailmansyleilijän on vaikea hahmottaa.

Olen useissa kirjoituksissani (kts. esim. Näin naapurissa sekä Ceuta, Melilla ja suvaitsevainen vastuunpakoilu) kysellyt retorisesti, mitä ihmettä vihreät ja vihertävät sanomisillaan tarkoittavat. Karu totuus lienee, että he eivät tarkoita niillä mitään. He eivät ehdotuksia tehdessään ajattele yhtään mitään. Heidän väräjävässä sydämessään syntyy unen keskellä hyvä ja lämmin ajatus, jonka he vuoteesta noustuaan kiiruhtavat kuuluttamaan julkisuuteen, yhtään miettimättä, mitä hyvän ja lämpimän ajatuksen toteuttamisesta seuraisi. Tunne on tärkeintä.

Suomen työministeri, vihreiden Tarja Cronberg, oli muutama päivä sitten huolissaan riittämättömästä monimuotoisuudesta suomalaisissa yrityksissä. Tarjan resepti oli tällainen:

"Yrityksen olisi hyvä tehdä jatkossa monimuotoisuuden tarkistus aina puolivuosittain. Sen tulisi tarkastaa, että palkkalistalta löytyy eri sukupuolia, eri ikäryhmiä, kieliä, perhetaustoja, etnisiä taustoja, sukupuolista suuntautumista, vammaisuutta, vakaumusta ja uskontoja."

Ottamatta ollenkaan kantaa siihen, mitä lisäarvoa kuvatunkaltainen monimuotoisuus työyhteisöön toisi, haluaisin taas esittää sen ison retorisen: Mitä Tarja on ajatellut tätä ehdottaessaan? Sukupuolen, iän, kielen, vammaisuuden ja etnisen taustan nyt vielä pystyy jotenkin silmämääräisesti toteamaan, mutta miten yrityksen pitäisi tarkastaa työntekijöiden perhetausta, sukupuolinen suuntautuminen, vakaumus ja uskonto? Kun Suomen laki vielä erikseen kieltää tällaisia asioita työntekijältä utelemasta?

Jos yritys ryhtyisikin työntekijän yksityiselämään kuuluvia seikkoja kyselemään, miten voitaisiin vakuuttua ilmoituksen todenmukaisuudesta? Riittäisikö homo-, harekrishna- tai kansallissosialistikiintiöön pääsyyn se, että itse sanoisi olevansa homo, harekrishna tai kansallissosialisti, vai vaadittaisiinko ns. kovempaa näyttöä?

Ja jos edellisiin kysymyksiin saataisiinkin jokin vastaus, mitä tarkastuksesta pitäisi seurata? Tarkastushan on turha, ellei siitä seuraa mitään. Entä jos palkkalistalta ei löytyisikään lesboja, muslimeja, prekaareja, nekrofiilejä ja mandinkaa puhuvia? Tulisiko yritys velvoittaa palkkaamaan sellaisia, vaikka avoimia työtehtäviä ei olisi? Vai pitäisikö firman vapauttaa pestejä antamalla potkut tarvittavalle määrälle heteroja, luterilaisia, kokoomuksen äänestäjiä, naisen kanssa naimisissa olevia miehiä ja savolaisia?

Entä miten se, että työnhakijan ikä, sukupuoli, suuntautuminen, vakaumus tai uskonto täten vaikuttaisivat yrityksen palkkauspäätöksiin, olisi sopusoinnussa syrjinnän kieltävien lakien kanssa, jotka erikseen toteavat, että mainitunkaltaiset, henkilöön liittyvät ominaisuudet eivät saa vaikuttaa palkkauspäätöksiin?

Sanalla sanoen: Mitä Tarjan ehdotus tarkoitti? Jos hänellä olisi diktatorinen valta ryhtyä toteuttamaan suunnitelmaansa, mitä hän tekisi? Mielestäni jokaisen poliittista valtaa tavoittelevan tai käyttävän on pyydettäessä kyettävä vastaamaan tähän kysymykseen.

Kysymys, kuten sanottua, on retorinen. Tarja ei tarkoittanut mitään. Tarjan lausunto oli sitä, mistä eräät käyttävät osuvaa nimitystä "aivopieru". Ehdotus, kuten melkein kaikki vihreiden ehdotukset, syntyi Tarjan aivojen myrskyisässä tunneälysektorissa ja törähti saman tien ulos suusta kulkematta loogis-matemaattisten prosessien läpi. Maailmojaravisuttavaa tässä tilanteessa on se, että Tarja on Suomen työministeri. Hän vastaa hallituksessa työelämää koskevista kysymyksistä.

Siirrytään hieman toiseen asiaan, mutta pysytellään vastuuteemassa. Pidempään tätä sivua seuranneet muistavat, kuinka herätin vajaat kaksi vuotta sitten, Oulun joukkoraiskauksen tunnelmissa, suurta närää tiedostavissa piireissä esittäessäni kirjoituksessa Monikulttuurisuus ja nainen, että minulle ei välttämättä olisi kovin suuri tragedia, jos ne naispuoliset vaikuttajat, jotka kannattavat raiskauskulttuurien edustajien maahanpäästämistä ja vastustavat tuomittujen raiskaajien karkottamista, saisivat ns. maistaa omaa lääkettään ja joutuisivat suojattiensa uhriksi. Mainitsinpa jopa nimeltä erään tähän kategoriaan kuuluvan naispoliitikon ja kerroin, että olisin vain iloinen, jos maahanmuuttajajengi raiskaisi hänet.

Tällaisia ei kuulemma saa ajatella. Raiskaus on naiselle niin kauhea asia, raiskaus on miessukupuolen kollektiivista rakenteellista väkivaltaa naissukupuolta vastaan. Diipa diipa diipa.

Mielestäni minulla ajatuksen kylmyydestä huolimatta oli vankka pointti. Raiskaajat raiskaavat joka tapauksessa jonkun. On kai oikeudenmukaisinta, että he raiskaavat jonkun, joka on vastuussa heidän maahanpääsystään ja maassapysymisestään. Kulttuurinrikastumisen osuminen omaan nilkkaan voisi myös synnyttää tällaisten naisten ajukopassa uudelleenarviointia koskien kaikkien kulttuurien yhtähyvyyttä, millä puolestaan saattaisi olla se seuraus, että karkotus- ja maahantulokäytäntöjä tiukennettaisiin, jolloin tulevaisuudessa yhä harvempi syytön joutuisi raiskatuksi. Nythän vallitsee sellainen varsin epäoikeudenmukainen tilanne, että monikulttuurisuuden hintaa maksavat rahoillaan, terveydellään ja hengellään pääasiassa aivan muut kuin ne, jotka tilanteesta ovat vastuussa.

Tällaiset järkeilyt menivät kuuroille korville pari vuotta sitten ja varmaan menevät nytkin. Raiskaus on niin kauhea asia, raiskaus on miessukupuolen ... diipa diipa diipa. Palaan kuitenkin asiaan, koska kesän mittaan tiedotusvälineet kertoivat muutaman aiheeseen liittyvän uutisen.

Heinäkuussa viiden "Romanian kansalaisen" epäiltiin syyllistyneen alaikäisen seksuaaliseen hyväksikäyttöön Helsingin Rajasaaressa. Helsingin Sanomat kertoo tapahtumasta säästeliäästi, mutta muita kanavia tulleiden tietojen mukaan (kiitos lähteille!) kyseessä oli Vapaa liikkuvuus -järjestön hippien valtaama rakennus, jossa vallitsivat täysvegetaarinen linja sekä kolme periaatetta: ei homofobiaa, ei rasismia, ei seksismiä. Taloon olivat tervetulleita kaikki paitsi poliisit. Hipit kannattivat romanien oikeutta pysyä Suomessa ja olivat majoittaneet nämä tiloihinsa solidaarisuuden osoituksena.

Seksismittömyys- ja lihattomuusvaatimuksia ei tietojen mukaan ulotettu romaneihin, jotka kokkailivat kaikessa rauhassa piffiä ja lähentelivät hippityttöjä. Kulttuurien kohtaaminen päättyi sitten Joukkorikastukseen, minkä jälkeen miesseurue poistui Ruotsiin.

Edelleen heinäkuussa viisi hollantilaista, koulunrakennusprojektiin osallistunutta avustustyöntekijää joukkorikastettiin Keniassa. Tekijöinä oli kymmenhenkinen miesjoukko, ja poliisi uskoo vartijoiden toimineen rikostovereina.

Huhtikuussa italialainen performanssitaiteilija Pippa Bacca raiskattiin ja murhattiin Turkissa. Bacca oli liftausmatkalla viemässä "rauhan sanomaa" ja julistamassa "eri kansakuntien liittoa".

Elokuussa 31-vuotias kanadalainen opiskelija raiskattiin laittomien siirtolaisten leirissä Kanaalin rannalla Calais'ssa. Hän ei ollut piitannut poliisin varoitteluista, vaan halusi kuvata "parempaa elämää etsivien" kansainvaeltajien sydäntäsärkeviä kohtaloita. Hieman myöhemmin poliisi pidätti raiskauksesta epäiltyinä afganistanilaisen ihmissalakuljettajan ja iranilaisen siirtolaisen. Afgaani oli houkutellut opiskelijan tönöönsä ja lyönyt tätä useita kertoja. Nainen huusi apua, mutta kukaan ei tullut.

Kiistatonta on, että kaikissa tapauksissa uhrit olivat oma-aloitteisesti hakeutuneet seuraan tai paikkaan, joissa naisen fyysinen koskemattomuus tunnetusti ei ole maailmankaikkeuden prioriteetti numero yksi. Voidaan olettaa, että kaikissa tapauksissa kyse oli laajasydämisistä naishenkilöistä, jotka vastustavat kansallisia ja etnisiä stereotypioita sekä kannattavat rajatonta maailmaa. Ulkoavaruuden tarkkailija, joka ei ymmärrä etnisiin kysymyksiin liittyviä erityislatauksia, saattaisi olla sitä mieltä, että uhrit voivat syyttää ihan itseään.

Me Maan asukkaat emme tietenkään saa näin ajatella, koska raiskaus... diipa diipa. Pidättäydyn siis vahingonilosta, mutta sen sijaan haluaisin tietää, miten tällaisiin tilanteisiin pitäisi suhtautua. Mitä niistä pitäisi oppia? Mitä niille pitäisi tehdä? Ihmisille tapahtuu maailmassa pahoja ja kauhistuttavia asioita. Ne voidaan jakaa luonnonilmiöihin ja ihmisen tekoihin. Luonnonilmiöihin ei kannata etsiä syyllisiä, koska luonto ei kanna moraalista vastuuta tekemisistään. Sen sijaan voidaan pohtia, miten luonnonilmiöitä (esim. tulvia, hirmumyrskyjä, maanjäristyksiä, kuivuutta) vastaan voidaan suojautua.

Ihminen kantaa teoistaan moraalisen vastuun, minkä vuoksi ihmisten tekojen ollessa kyseessä on paikallaan etsiä syylliset ja rangaista heitä. Rangaistus paitsi (toivon mukaan) estää pahantekijää jatkamasta pahantekoa myös merkitsee oikeuden toteutumista. Tämän lisäksi, kuten luonnonilmiöiden tapauksessa, on syytä miettiä keinoja suojata syyttömiä etukäteen pahantekijöiltä.

Pelkkä raiskausten kauhistelu on kaikissa tapauksissa ajanhukkaa. Kauhistelu ei auta uhria, eikä se varsinkaan suojele tulevia uhreja. Kuitenkin tällainen tyhjä kauhistelu tuntuu nykyään olevan ainoa sallittu tapa suhtautua etnojen tekemiin rikoksiin. Kovia rangaistuksia ei saa vaatia, koska se on nazia. Karkotuksia ei saa vaatia, koska se on nazia. Rajoituksia tunnetusti naisvihamielisistä kulttuureista tapahtuvalle muuttoliikkeelle ei saa vaatia, koska se on nazia. Raiskauksia ei saa ehkäistä ennakolta kertomalla koulutytöille, että kaikki kulttuurit eivät ole samanlaisia, vaan joidenkin kulttuurien edustajat ovat tilastollisesti kymmeniä kertoja todennäköisemmin raiskaajia, eikä nainen voi toimia ja käyttäytyä heidän kanssaan samalla tavoin kuin länsimaisten miesten kanssa.

Mielestäni hurskastelu raiskauksen hirveydestä ja kauheudesta yhdistettynä kaikkien ratkaisuehdotusten torpedoimiseen nazittelulla ja rasisti-leiman lätkimisellä on tavattoman kaksinaamaista ja ennen kaikkea vastuutonta. Yhtä vastuutonta on ehdottaa suvaitsevaisuuden ja hienotunteisuuden nimissä keinoja, joiden tiedetään kohdistuvan väärään osoitteeseen. Kuten aiemmin näimme, Norjaa on viime vuodet riivannut raiskausepidemia, jonka toimijoina ovat maahanmuuttajat, varsinkin muslimit. Ratkaisuksi esitettiin mm. sitä, että norjalaismiehet kokoontuisivat pohtimaan "yksilöllistä ja kollektiivista vastuutaan". Paitsi että tämä on typerää ja epäoikeudenmukaista, se ei vaikuta raiskauksiin. Se ei suojele tulevia uhreja, jotka ovat naisia.

Kysymys kuuluukin: Miksi on kylmää, julmaa ja misogyynistä tuntea vahingoniloa raiskauksesta, jonka takana on naisen tuottamuksellinen hakeutuminen todennäköiseen raiskauskontekstiin (= suuri joukko kolmannen maailman miehiä), mutta eettistä, moraalista ja edistyksellistä vastustaa kaikkia sellaisia toimenpiteitä, joilla raiskausten määrää ja todennäköisyyttä voitaisiin vähentää? Minun vahingonilonihan ei millään tavalla vaikuta raiskauksiin, kuten ei vaikuta niiden kauhistelukaan. Rangaistusten, karkotusten, maahanmuuttokontrollin ja realistisen kulttuurivalistuksen vastustaminen sen sijaan lisää raiskauksia ja niiden todennäköisyyttä.


Takaisin