19.12.2007

Miten miellyttää asutettavaa maahanmuuttajaa?

Reilu vuosi sitten käsittelin maahanmuuttajien asuttamiseen liittyviä ongelmia kirjoituksessa Väärissä paikoissa asuvista ihmisistä. Erilaisissa tutkimuksissa on todettu, että maahanmuuttajien kasautuminen lähiöihin on yksi tärkeimmistä syistä kotoutumisen ja integraation epäonnistumiseen.

Virallisen totuuden mukaan asiat menevät pieleen, koska maahanmuuttajien asuttamissa lähiöissä on inherentisti jotain vikaa. Ts. että "maahanmuuttajat asutetaan ongelmalähiöihin". Kilpailevan (ja esimerkiksi allekirjoittaneen jakaman) näkemyksen mukaan lähiöistä tulee ongelmalähiöitä juuri siksi, että niissä asuu paljon maahanmuuttajia. Maahanmuuttajat tekevät lähiön ongelmaiseksi, koska a) kolmannen maailman maahanmuuttajat tuovat mukanaan ne arvot ja asenteet, jotka ovat tehneet heidän lähtömaistaan ongelmamaita, ja b) maanmiehistä koostuva lähiöyhteisö vie heiltä halun, tarpeen ja mahdollisuuden vapautua huonoista asenteistaan ja integroitua länsimaiseen elämäntapaan. Ongelma on sitäkin suurempi monikultturismin nimeen vannovassa yhteiskunnassa, jossa integroitumiseen ei kannusteta vaan se jätetään kokonaan tulijan oman harrastuneisuuden varaan.

Näistä nyanssieroista huolimatta vallitsee melko laaja konsensus siitä perusoletuksesta, että kasautuminen synnyttää ongelmia. Valkoinen väestö alkaa muuttaa asuinalueelta siinä vaiheessa, kun maahanmuuttajien osuus kipuaa n. 20 prosenttiin väestöstä. Tämä ei johdu pigmentinpelosta vaan esimerkiksi siitä, että maahanmuuttajilla on yleensä kantaväestön edustajia enemmän lapsia, jolloin 20 prosentin osuus koko väestöstä tietää 50 prosentin osuutta koulunsa aloittavista. Mitä enemmän koulussa on kieli- ja kulttuurirajoitteisia oppilaita, sitä suurempi osuus käytettävissä olevista resursseista, siis ajasta ja rahasta, kuluu kriisinhallintaan ja kaikenlaiseen erilaisuuden kohtaamiseen. Normaali vanhempi ei halua, että hänen lapsensa joutuu käymään tällaista koulua.

Muita tekijöitä ovat rikollisuus ja äänekkäiden, notkuvien nuorukaisjoukkojen synnyttämä turvattomuudentunne.

Keskittämisen vaihtoehto olisi hajasijoittaa maahanmuuttajia joko kunnan sisällä tai kuntien välillä. Hajasijoitus kunnan sisällä ei ole mahdollista, koska rahattomat muuttajat joudutaan asuttamaan sinne, missä on tarjolla halpoja, kunnallisia asuntoja. Tämä tarkoittaa etäällä kalliista keskustoista olevia lähiöitä. Sitä, miksi maahanmuuttajat joudutaan asuttamaan lähiöihin, olen käsitellyt mm. kirjoituksissa Mustien ja valkoisten tuloeroista ja Pariisin palosta. Hajasijoitus kuntien välillä taas on hankalaa, koska maahanmuuttajat eivät halua hajasijoittua, ja vallitsevan lain oloissa kaikilla Suomessa laillisesti oleskelevilla on oikeus valita asuinpaikkansa.

Keskittyminen on siis väistämätöntä. Tämä on toki todettu muuallakin. Kaikkien vähänkin suurempien länsieurooppalaisten kaupunkien kyljessä tai ympärillä on sensitiivisiä vyöhykkeitä, joiden status vaihtelee, maahanmuuttajien määrästä suoraan riippuen, nuhjuisen ja epämukavan (Turun Varissuo), katastrofaalisen (Malmön Rosengård) ja sotatilaisen (Pariisin Clichy-sous-Bois) välillä.

Vaikka todellisia vaihtoehtoja maahanmuuttajien keskittämiselle ei ole osattu esittää, se on kuitenkin tarjonnut poliittisesti korrektin selityksen integraation epäonnistumiselle. Lisäksi se on poliittisesti korrektiin maailmankatsomukseen sopivalla tavalla ylläpitänyt kantaväestön syyllisyyttä, sillä asutuspolitiikkahan on viime kädessä kantaväestön käsissä oleva asia. Ja koska syyllisyys ongelmiin on tärkeämpää kuin ongelmat itse, kantaväestön syyksi todettu integraation epäonnistuminen ei ole kelvannut perusteeksi hillitä ongelman kasvamista uusia maahanmuuttajia vastaanottamalla ja keskittämällä.

Sitten tapahtui paradigman muutos. Yhteiskuntatieteiden maisterin Kerttu Weissenfeltin tuore väitöskirjatutkimus Lapin yliopistosta kertoo, että turvapaikanhakijoita ei pitäisi sijoittaa pienille paikkakunnille. Heidät tulisi sijoittaa isoihin asutuskeskuksiin, ja samasta paikasta tulleet ihmiset pitäisi sijoittaa samaan paikkaan:

"Usein turvapaikanhakijat tulevat yhteisöllisistä kulttuureista, joten sukulaisuussuhteet ovat heidän turvansa."

Turva mitä vastaan? Integroitumista? Tulijoiden kulttuuri on yhteisöllinen siksi, että lähtömaissa yhteisö on yksilön ainoa sosiaaliturva, mutta Suomessa tätä ongelmaa ei ole. Lisäksi on epäselvää, miksi sukulaisuussuhteiden tärkeys on perustelu sille, että samasta paikasta tulleet sijoitetaan samaan paikkaan. Eivät kai kaikki somalialaiset tai sudanilaiset ole sukua keskenään?

Weissenfeltin perustelut lähtevät siitä, mitä maahanmuuttajat haluavat. Heidän haluamisensa sekoitetaan siihen, mikä olisi heidän etunsa. Jokainen lapsiperheen vanhempi, luultavasti moni muukin, ymmärtää, että nämä eivät ole sama asia. Maahanmuuttajat haluavat asua omien maanmiestensä ja -naistensa ympäröiminä, koska ihmisellä on luontainen halu pitää kiinni omista elämäntavoistaan ja vieroksua uutta ja vierasta. Ihminen ei halua assimiloitua vieraaseen elämäntapaan, varsinkaan, jos hän on kasvanut kulttuurissa, johon on sisäänrakennettuna luja usko oman elämäntavan ja kulttuurin ylivertaisuuteen. Omassa avarakatseisuudessamme meidän on hyvin vaikea hyväksyä sitä tosiasiaa, että suurin osa maailman kulttuureista on juuri tällaisia. Pohjattoman omahyväisiä, itsekkäitä, joustamattomia ja suvaitsemattomia.

Kolmannen maailman ihmiset eivät tule Eurooppaan siksi, että he kuollakseen haluaisivat omaksua länsimaisia arvoja. He tulevat muista syistä, ja heillä on vahva, tiedostettu tai tiedostamaton, pyrkimys muuttaa uusi kotimaansa samanlaiseksi kuin vanha kotimaa. Kuulkaamme uusruotsalaista:

On selvää, että maahanmuuttajat haluavat keskittyä, mutta on yhtä selvää, että tämä keskittyminen ei palvele heidän etuaan, koska se estää heidän integroitumisensa ja siten tuottavan osallistumisensa vastaanottavan yhteiskunnan toimintoihin. Niinikään on selvää, että se ei palvele vastaanottavan yhteiskunnan etua, koska yhteiskunta joutuu rikollisuuden ja tulonsiirtojen muodossa maksamaan tulijoiden integroitumattomuudesta.

Weissenfelt, joka edustaa tiedostavan toiseustieteen viimeistä sanaa, ajaa vastaanottavan yhteiskunnan ja kantaväestön syyllisyyden kierteeseen, josta ei ole ulospääsyä. Kotouttaminen tapahtuu väärin, jos maahanmuuttajat keskitetään samaan paikkaan, mutta se tehdään väärin myös, jos heidät hajasijoitetaan. Koska muita vaihtoehtoja ei edes teoreettisesti ole, kotouttaminen tehdään kaikissa tapauksissa väärin. Koska kotoutuminen epäonnistuu sekä keskittämällä että hajauttamalla, ja koska kummassakin tapauksessa päätösvastuu on kotouttajalla eli yhteiskunnalla, syyllinen epäonnistumiseen on kaikissa tapauksissa yhteiskunta.

Mistä seuraa, että kun maahanmuuttoon vaaditaan malttia aiempiin huonoihin kokemuksiin vedoten, tiedostaja voi todeta: "Kyllähän maahanmuutto olisi menestyksekästä, ellette kotouttaisi väärällä tavalla." Väärän tavan ollessa mikä hyvänsä tapa, jolla kotouttamista kulloinkin yritetään. Koska kaikki tavat ovat vääriä, on varmistettu kantaväestön pysyvä syyllisyys maahanmuuton epäonnistumiseen. Koska tulevia maahanmuuttajia ei saa rangaista sellaisesta, mikä on kantaväestön syytä, syyllisyys tarjoaa myös pysyvän perustelun epäonnistumaan tuomitun maahanmuuttopolitiikan jatkamiselle.

Tämä asetelma varmasti tyydyttää ideologisesti Weissenfeltiä ja kumppaneita. Kantaväestön syyllisyyden tarjoamassa hekumassa kieriskellessään he voisivat kuitenkin pysähtyä hetkeksi miettimään, mitkä ovat epäonnistuvan mutta siitä huolimatta jatketun maahanmuuttopolitiikan seuraukset sille yhteiskunnalle, jossa he itse lapsineen joutuvat elämään. Tulevaisuus tarjoaa tulta ja verta, muita näköaloja ei ole. Meillä vallitsevat samat luonnonlait kuin Ruotsissa, Ranskassa ja Saksassa. Kreutzbergin, Rosengårdin ja Clichy-sous-Bois'n tie on Varissuon ja Vuosaaren tie.

Lämmittääkö se syyllisyys siinä vaiheessa?

Väitöskirjassaan Weissenfelt todistaa myös, että suvaitsevaisuus on fiksujen ihmisten juttu:

"[...] kaikkein kovimmat asenteet turvapaikanhakijoita kohtaan ovat sosiaali-, terveys- ja liikunta-alalla työskentelevillä ihmisillä. Kaikkein myönteisimmin turvapaikanhakijoihin suhtautuivat yrittäjät ja korkeasti koulutetut ihmiset."

Niin. Mitäpä arvelette, kenellä on ensi käden kokemusta lähiöiden turvapaikanhakijoista? Sosiaali- ja terveysalan ihmisillä? Vai vauraammilla kulmilla asuvilla yrittäjillä ja korkeasti koulutetuilla?


Takaisin