10.10.2008

Huippuosaamista, osa 7

Ystävämme Ali Qassim, entisen Maahanmuuttajien tuki -järjestön entinen puheenjohtaja, sai tänään haasteen käräjille. Alia ja hänen kaveriaan syytetään TE-keskukselta, ulkoministeriöltä ja Ray:ltä erilaisiin hyviin tarkoituksiin pumpattujen satojen tuhansien eurojen käyttämisestä vähemmän hyviin tarkoituksiin kuten Alin palkkoihin ja verovelkoihin.

En kirjoita Alista tämän enempää, onhan kaikki oleellinen jo sanottu, mutta tuosta Raha-automaattiyhdistyksen 300 000 euron Ali-satsauksesta tuli mieleeni tämä hassu kuva, jonka ystävällinen lukija minulle lähetti.

Siirrymme Norjaan seuraamaan sikäläistä huippuosaamista. Lokakuussa 2007 Martiniquelta kotoisin oleva Manuela Ramin-Osmundsen, josta 14 päivää aiemmin oli tullut Norjan kansalainen, nimitettiin parlamentin ulkopuolelta ensimmäisenä ei-valkoisena maan hallitukseen, tasa-arvo-, perhe- ja lapsiasiainministeriksi. Riemu oli vuonojen maassa suuri. Väriä päätöksentekoon! Maahanmuuttajien ääni kuuluviin! Oli jo aika!

Ramin-Osmundsen, etnisen syrjinnän vastaisen neuvoston johtaja vuosina 1998-2002, joutui eroamaan hieman yli neljä kuukautta myöhemmin. Vastoin vallitsevaa käytäntöä hän ei ollut jatkanut virkaatekevän lapsiasiamiehen, Reidar Hjermannin, toimikautta vaan nimittänyt tämän tilalle Ida Hjort Krabyn. Kävi ilmi, että Hjort Kraby oli Ramin-Osmundsenin hyvä henkilökohtainen ystävä ja kuului samaan juristiklubiin. Kävi myös ilmi, että Ramin-Osmundsen oli itse rohkaissut Hjort Krabya hakemaan lapsiasiamiehen virkaa.

Ramin-Osmundsen ja pääministeri yrittivät hetken aikaa kiistää kaiken ja räpiköidä vastaan, mutta 14.2.2008 skandaali oli paisunut siinä määrin, että R-O joutui pyytämään eroa.

Vuonna 2005 bangladeshilaissävytteinen Saera Khan valittiin työväenpuolueen listalta Norjan parlamenttiin ensimmäisenä maahanmuuttajana. Vuosina 2003-2005 hän oli toiminut neuvonantajana Norjan Pakolaisavussa. Riemu oli vuonojen maassa suuri. Väriä päätöksentekoon! Maahanmuuttajien ääni kuuluviin! Oli jo aika!

Syyskuussa 2008 parlamentin pääsihteeri Thorbjørn Jagland kieltäytyi hyväksymästä Khanin käsittämättömiä puhelinlaskuja.

Aluksi Khan sanoi soittaneensa perheenjäsenilleen ulkomaille. Kun kävi ilmi, ettei tämä pidä paikkaansa, hän sanoi pirautelleensa erikoisjoukoissa ulkomailla palvelevalle poikaystävälleen. Norjan armeija käynnisti asian johdosta tutkinnan, sillä sen sotilaat eivät saa ottaa vastaan satelliittipuheluja palveluksessa ollessaan. Tämän jälkeen Khan väitti poikaystävänsä itse asiassa palvelevan brittien ISAF-joukoissa. Kun Britannian puolustusministeriö ilmoitti, etteivät senkään sotilaat saa ottaa vastaan satelliittipuheluja, Khan myönsi soitelleensa selvänäkijöille.

Khan oli hakenut ennustajilta apua mm. poliittiseen päätöksentekoon. Soittelu oli ollut niin innokasta, että ennustajaeukot olivat pyydelleet Khania lopettamaan soittamisen.

Khan jäi sairaslomalle 8.10.2008 ja ilmoitti, ettei ole ehdolla ensi vuoden vaaleissa.

Mitä näistä tapauksista voidaan oppia? Todellinen punaniska sanoisi niiden opettavan, ettei mutiaisia pidä päästää päättämään asioista. Vähän hienostuneempi punaniska voisi selittää Ramin-Osmundsenin ja Khanin toimintaa vaikkapa näin: Kehitysmaissa nepotismi on korruption ohella yksi merkittävä huonon hallinnon rakennusaine. Myös taikausko riivaa usein kehitysmaiden poliittista järjestelmää, mistä esimerkkinä ovat vaikkapa useiden Afrikan maiden johtajien näkemykset AIDSin syistä ja parannuskeinoista. Koska hallintojärjestelmät koostuvat ihmisistä, siirtämällä kolmannen maailman ihmisiä länsimaihin siirretään myös kolmannen maailman hallintoajattelua länsimaihin.

Tosiasia kuitenkin on, että vaikka sekä todellinen punaniska että hienostuneempi punaniska sinänsä voivat olla tai olla olematta oikeassa, asiaa ei voida päätellä Ramin-Osmundsenin ja Khanin tapauksista. On totta, että Norjan maahanmuuttajaministereiden ja maahanmuuttajakansanedustajien kämmäysaste on tällä hetkellä 100%, mutta koska otantaan kuuluu vain yksi esimerkki kummastakin kategoriasta, luku ei ole tilastollisesti merkittävä eikä sillä ole ennustusvoimaa.

Sen, että tummaihoinen henkilö voi menestyksekkäästi toimia ministerinä länsimaisessa yhteiskunnassa, jos henkilökohtaiset ominaisuudet ovat kohdallaan, todistaa tietysti Ruotsin tasa-arvo- ja integraatioministeri, burundilaissyntyinen Nyamko Sabuni. Sabuni on mm. puhunut pontevasti tyttöjen ympärileikkauksia ja kunniaväkivaltaa vastaan. Tämän vuoksi muslimien johtavat etujärjestöt ovat vastustaneet hänen nimitystään, ja hän elää jatkuvassa vartioinnissa. Sen lisäksi, että Sabuni osoittaa tummaihoisen henkilön lähtökohtaisen soveltuvuuden ministeriksi, häneen liittyvät lieveilmiöt kenties kertovat jotain muuta tietyn uskontokunnan edustajien soveltuvuudesta Ruotsin kansalaisiksi.

Jotain Ramin-Osmundsenin ja Khanin tapauksista kyllä voidaan oppia. Esimerkiksi se, että myös maahanmuuttajia nimitettäessä tai äänestettäessä tulisi kiinnittää huomiota substanssiin (henkilökohtaiset ominaisuudet) eikä korrektiuskertoimeen (ihonväri). Ongelma ei ole se, etteivät länsimaalaiset olisi valmiita äänestämään ja nimittämään tummaihoisia, vaan se, että he ovat liian valmiita äänestämään ja nimittämään tummaihoisia siksi, että nämä ovat tummaihoisia. Se on vaarallista ja toimii hyviä tarkoitusperiä vastaan, koska silloin tulee helposti äänestettyä ja nimitettyä ö-luokan yksilöitä, joiden kämmäykset ovat omiaan voimistamaan tummaihoisiin kohdistuvia ennakkoluuloja.

Valtuutettu Zahra Abdulla ja nyttemmin leivättömän pöydän ääreen päätynyt Ali "Synergian silta" Qassim ovat eri yhteyksissä korostaneet sitä, miten tärkeää on saada maahanmuuttajia hallitukseen ja eduskuntaan. Koska on jo aika!

Lukuisat suomalaiset poliitikot ovat ehdottaneet maahanmuuttajien palkkaamista "näkyviin tehtäviin", kuten poliiseiksi, vaikka väkisin. Tämä kuulemma parantaisi heidän itseluottamustaan ja lisäisi kantaväestön suvaitsevaisuutta.

Se, että maahanmuuttajia, varsinkin tummaihoisia, on vähänlaisesti ministereinä, kansanedustajina tai poliiseina, ei Suomessa(kaan) johdu rasismista vaan tarjonnan vähäisyydestä. Tummaihoisia maahanmuuttajia on absoluuttisesti vähän. Niistä vähistäkin merkittävä osuus on rikoksesta epäiltyjä tai tuomittuja, kouluttamattomia, kielitaidottomia, eri tavoin syrjäytyneitä tai muuten epäsopivia. Kun tähän yhdistetään kantaväestöä vähäisempi poliittinen ja yhteiskunnallinen aktiivisuus, käy ymmärrettäväksi, että se pooli, josta poliisit, kansanedustajat tai ministerit voisivat nousta, on mitättömän pieni.

Tavallaan tämä tilanne ymmärretään suvaitsevaisissakin piireissä, mutta esitetyt ratkaisut (maahanmuuttajakiintiöt tai suosimisjärjestelmät) eivät palvele edes maahanmuuttajien eivätkä varsinkaan suvaitsevaisuusagendan etua. Suosimisen ja kiintiöiden sisäänrakennettu vika on siinä, että ne hyödyttävät ainoastaan epäpäteviä yksilöitä. Khanin ja Ramin-Osmundsenin ansiosta kansanedustajiksi tai ministereiksi haaveilevilla maahanmuuttajilla tulee olemaan paljon vaikeampaa, ja heillä tulee olemaan paljon enemmän ennakkoluuloja voitettavanaan. Ne, jotka eivät pidä heidän ihonväristään, voivat nyt huutaa, että katsokaapas, miten kävi viime kerralla. Ja joku kyllä kuuntelee heitä.

Britanniassakin on oltu huolissaan siitä, että muslimeja on liian vähän näkyvissä tehtävissä kuten poliiseina. Poliisi on vastannut tähän huoleen palkkaamalla riveihinsä epämääräisin järjestelyin muslimeja. Lontoon poliisin oman selvityksen mukaan varsinkin pakistanilaistaustaiset poliisit syyllistyvät korruptioon ja virka-aseman väärinkäyttöön kymmenen kertaa useammin kuin kollegansa. Mitä tästä seuraa? Vähentääkö se kantaväestön ennakkoluuloja? Lisääkö se luottamusta pakistanilaistaustaisiin maahanmuuttajiin? Kohentaako se vähemmistöjen itsetuntoa?

Maahanmuuttajista ei pidä tehdä huippuosaajia väkisin. Erikoisjärjestelyillä voidaan vaikuttaa heidän tulotasoonsa mutta ei heidän osaamiseensa tai yksilöllisiin ominaisuuksiinsa. Maahanmuuttajiin kohdistuvat asenteet kuitenkin muodostuvat juuri heidän osaamisensa ja yksilöllisten ominaisuuksiensa, ei tulotason, pohjalta. On etnisten suhteiden kannalta paljon parempi antaa maahanmuuttajien olla näkymättömissä kuin kohottaa heitä paraatipaikoille tunaroimaan. Ongelma ratkeaa sillä, ettei katsella heitä syrjittyjen ja sorrettujen ryhmiensä edustajina vaan yksilöinä. Unohdetaan se Zahran hassu päähine ja tumma iho, tutustutaan hänen ajatuksiinsa, ja pohditaan, äänestäisimmekö tuota tyyppiä, jos hän olisikin vain yksi meistä.

Sanoin tuossa aiemmin, että Khanin ja Ramin-Osmundsenin pohjalta ei pitäisi tehdä yleistyksiä. Yksi tapaus on sattuma. Kaksi tapausta on yhteensattuma. Moni suvaitsevainen on tästä varmaankin samaa mieltä. Siksipä haluaisin kiinnittää huomiota muutamaan muuhun yksittäistapaukseen.

Itävallassa maahanmuuttokriittiset voittivat parlamenttivaaleissa aiemmin 2000-luvulla ja nousivat hallitukseen. He kämmäsivät hallituksessa ja ryhtyivät tappelemaan keskenään. Hallitus hajosi. Tänä vuonna sanotut maahanmuuttokriittiset voittivat jälleen vaalit. Johtavat tiedotusvälineemme, etenkin kaunehin kaikista, kysyi retorisesti, eivätkö itävaltalaiset oppineet edellisestä kerrasta mitään.

Tilanne on mielestäni verrannollinen tapauksiin Khan ja Ramin-Osmundsen: Itävallan maahanmuuttokriittiset ovat nousseet kerran hallitukseen ja kämmänneet sen kerran. Kämmäysprosentti (ja otanta) on sama 100 kuin Norjan tummaihoisilla ministereillä ja kansanedustajilla. Odotan mielenkiinnolla, esittävätkö tiedotusvälineemme vastaavan retorisen kysymyksen, kun norjalaiset seuraavan kerran äänestävät tummaihoisen parlamenttiin tai nimittävät sellaisen ministeriksi.

Meillä Suomessa erään populistisen puolueen ehdokas nousi aiemmin 2000-luvulla eduskuntaan lähinnä maahanmuuttoon liittyvien kriittisten näkemystensä ansiosta. Hän kämmäsi oikein viimeisen päälle. Asiasta saa melko usein kuulla vieläkin. Onpa minunkin kannattajiltani kyselty, eivätkö he oppineet viime kerrasta mitään.

Myönnettävä on, että eduskuntaan maahanmuuttoa kritisoimalla päässeiden edustajien (1kpl) tunarointiaste on täydet 100%, mutta eroaako tämä yksittäistapaus yleistettävyydeltään Norjan tummaihoisista ministereistä ja kansanedustajista? Sillä onhan vaikea kuvitella sellaista, että yksittäisen ja yleistettävän kriteerit sorvattaisiin aina tapauskohtaisesti uudelleen.

Loppukevennyksenä rautaisannos huippuosaamista. Vihreiden kunnallisvaaliehdokas Husein Muhammed:

"Ulkomaalaiset eivät yleensä onnistu hyödyntämään lähtömaassaan hankkimaansa huippuosaamista uudessa kotimaassaan. Siten lähtömaassaan yläluokkaan tai ylempään keskiluokkaan kuuluvakin voi pudota uudessa kohdemaassaan alaluokkaan, ellei suorastaan pitkäaikaistyöttömäksi."
"Todellisuudessa voidaan joissakin tapauksissa puhua myös koko maailman aivovuodosta, kun korkeasti koulutetut jättävät lähtömaansa ja mahdollisuuden tehdä siellä huippuosaamistaan vastaavaa työtä ja päätyvät uuteen maahan, jossa tekevät töitä, joka ei vastaa heidän osaamistaan."
"Toisaalta maahanmuuttajien lapset eivät ehkä tunne vetoa korkeakoulutukseen, koska näkevät, etteivät heidän vanhempansa ole huippuosaamisestaan huolimatta saaneet ansaitsemaansa hyötyä."

Jos meinaan ihmettelitte, miksi niillä somalinuorilla jää koulu kesken.


Takaisin