3.3.2015

Vielä ö-luokan ehdokkaista

Vaikka on vasta maaliskuun alku, olen ehtinyt aiheuttaa tänä vuonna jo kaksi laajamittaista moraalista närkästystä. Ensimmäisen aiheena oli perussuomalaisten maahanmuuttopoliittinen vaaliohjelma, jonka luonnostelusta vastasin. Erityistä kiihotusta synnytti ohjelmaan sisältyvä ehdotus sosiaaliturvan varassa elävien maahanmuuttajien tasaisemmasta sijoittamisesta eri puolille maata. Myös moni muu ohjelmakohta nähtiin paitsi ihmisoikeuksia loukkaavaksi myös suorastaan perustuslain vastaiseksi.

Vaaliohjelman syyttäminen "lainvastaiseksi" on tietenkin lähtökohtaisesti huvittavaa ottaen huomioon, että eduskunta on lakia säätävä elin. Vaaliohjelmassa esitetään poliittiset tavoitteet, joita eduskunnassa pyritään toteuttamaan tarvittaessa lainsäädäntöä kehittämällä.

Asiantuntijaksi Ilta-Sanomat oli kaivanut professori Martin Scheininin, jolla on yleensä paljon sanottavaa ihmisoikeusasioista, ja joka on Suomen Kommunistisen Puolueen keskuskomitean entinen jäsen. Scheininin esittämä kritiikki perustui virheelliseen tietoon ja tahalliseen tai tahattomaan väärinlukemiseen, kuten täältä käy ilmi. Toimittaja Johannes Kotkavirta, jonka molemmat vanhemmat ovat vihreän puolueen entisiä tai nykyisiä aktiivitoimijoita, luonnollisesti pillastui pahanpäiväisesti siitä, että professori Scheininin arvovalta kyseenalaistettiin.

Toisen kerran kansakunta kohahti, kun pohdin Facebook-seinälläni syitä maahanmuuttajaehdokkaiden heikkoon menestymiseen Suomen vaaleissa. Erityisesti mainitsin keskustan ehdokkaan Abdirahim Husseinin Helsingistä. Pohdintani hermostuttivat kepu-lehtien pääkirjoittajat niin, etteivät sormet olleet pysyä näppäimistöllä, ja muutama perin tuntematon maahanmuuttajataustainen ehdokas, joita en heidän harmikseen kirjoituksessani maininnut, pyrki kovasti saamaan itselleen huomiota esittämällä minulle julkisia haasteita. Myös Husseinin työnantaja, Yle, suuttui radiojuontajansa puolesta ja soitti päivystävät lakiasiantuntijat läpi siinä toivossa, että kirjoitukseni rikkoisi jotakin lakia.

Koska puheenaoleva Facebook-kirjoitus on alkanut suuressa määrin elää omaa elämäänsä, eivätkä siitä esitetyt vihaiset kommentit enää juurikaan liity siihen, mitä oikeasti kirjoitin, on paikallaan, että julkaisen päivityksen myös täällä alkuperäisessä muodossaan. Sikäli kuin joku ei tiedä, kuka on tekstissä esiintyvä Hussein, kyseessä on keskustapuolueen monilahjakkuus Helsingistä. Eräät saattavat muistaa alla olevan "keskustelumme" viime vuoden maaliskuulta.

Niinikään tekstissä esiintyvä Nasima Razmyar taas on sosialidemokraattien monilahjakkuus Helsingistä. Hänen lähinnä perussuomalaisia ja allekirjoittanutta käsitteleviä tekstejään löytää täältä. Alla on taltiointi kahden vuoden takaisesta maahanmuuttokeskustelusta, johon osallistuivat allekirjoittaneen ja Razmyarin lisäksi Husein Muhammed ja Wille Rydman.

Mutta sydämentykytyksiä aiheuttanut törkykirjoitus oli siis tämä:

* * *

Vaikka moni taas älähtää, että ei pidä antaa tyrkyille heidän kaipaamaansa huomiota, en malta olla hiukan pohtimatta Husu Husseinia. Joku hänen ihailijoistaan Usarin blogeissa arveli, että Husu voisi yllättää eduskuntavaaleissa kepulaisena "perhe-ehdokkaana".

Veikkaan perstuntumalla, että Husu saa 700-900 ääntä. Tämä johtuu siitä, että vaikka tummaihoiset ihmiset, etenkin somalit, aiheuttavat innostusta suvaitsevaisissa ihmisissä, sellaisia ihmisiä, jotka oikeasti äänestäisivät ö-luokan ehdokkaita pelkästään heidän ihonvärinsä takia, on hyvin rajallinen määrä.

Kepulaisia äänestäjiä on Helsingissä vähän, eikä niillä vähilläkään ole mitään syytä äänestää Husua, koska tarjolla on esimerkiksi Peltokorpi, Rehn ja Lehtomäki. Todellisuudessa Husu kalastelee siinä samassa puolueneutraalissa lammikossa kuin esimerkiksi Nasima Razmyar, Husein Muhammed, Zahra Abdulla ja muutamat muut. Myös RKP:llä on ollut säännöllisesti nevöhööd-somaleja listansa koristuksena.

Vihreiden, vasureiden ja demareiden joukossa toki on paljon niitä, jotka ovat tohkeissaan mamumuslimiehdokkaistaan ja ehkä leikittelevät ajatuksella näiden äänestämisestä, mutta oikeasti he äänestävät sellaisia ehdokkaita, joihin he voivat itse samaistua, sellaisia kuin Paavo Arhinmäki, Dan Koivulaakso, Silvia Modig, Tuula Haatainen tai Outi Alanko-Kahiluoto. Samalla he toivovat, että jotkut muut äänestäisivät maahanmuuttajaehdokkaita, ja suuttuvat vaalien jälkeen suomalaisille, kun näin ei käynytkään.

Suvaitsevaisellakin ihmisellä on intressejä, joita hän haluaa edustajansa eduskunnassa ajavan. Hän ymmärtää vähintään alitajuisesti, että joku lähinnä itsestään kiinnostunut sirkushahmo ei niitä intressejä edistä.

Zahra on pärjännyt vaaleissa melko hyvin, koska hän oli pitkään yksin omassa ekologisessa lokerossaan ja keräsi kaikki sieltä saatavissa olevat äänet. Hänen äänimääränsä alkoivat pudota heti, kun muita samanlaisia ilmaantui apajille. Koska näiden mamuehdokkaiden ainoa ominaisuus on mamuus ja ainoa asia rasismikitinä, he eivät tuo mamuehdokkaille uusia äänestäjiä vaan syövät kannatusta toisiltaan.

Ihmiset ottavat äänestämisen vakavasti ja arvostavat omaa ainokaista ääntään aika paljon, kuten pitääkin. Vaikka suurin osa suomalaisista epäilemättä voisi äänestää minkä väristä ehdokasta hyvänsä, valtava enemmistö heistä edellyttää kaikenvärisiltä ehdokkailta muita kuin toteemiominaisuuksia ennen kuin oikeasti äänestää heitä. Tämä on hyvä asia.

Kaikkien vaalien jälkeen maristaan sitä, että vieläkään ei valittu yhtäkään (varsinaista) maahanmuuttajaa eduskuntaan. Ongelma ei kuitenkaan ole äänestäjäkunnassa. Kyllä Helsingistä niin paljon löytyy monikulttuuriuskoisia äänestäjiä, että he niin halutessaan voisivat keskenään äänestää kaikenlaiset Husut ja Nasimat Arkadianmäelle. Ongelma on heikkolaatuisissa mamuehdokkaissa, joita edes heidän hehkuttajansa eivät oikeasti äänestä.

Ehdokkaiden heikkolaatuisuus taas johtuu vain siitä, että mamuihin suhtaudutaan edelleen toteemiolentoina, joilta ei odoteta eikä edellytetä sitä mitä kaikilta muilta.

* * *

Samaa kiintiömamujen problematiikkaa käsittelin kuusi ja puoli vuotta sitten kirjoituksessani Huippuosaamista, osa 7.


Takaisin