Reilu viikko sitten Helsingin Sanomien Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Jyri Raivio kertoi rikollisuudesta asemamaassaan. Totuttuun tapaan kirjoituksen punaisina lankoina olivat suuret vankimäärät ja mustien yliedustus vankien joukossa.
Raivio ihmetteli, miksi vankimäärät vain kasvavat vaikka samaan aikaan vakavien rikosten määrä laskee. Tämä on kaunis esimerkki siitä, miten samaa dataa voi käyttää kahden päinvastaisen teesin puolustamiseen, kuin myös siitä, miten vaikeaa on erottaa korrelaatiota kausaliteetista. Raivion tulkinnassa rikosten laskeva määrä osoittaa, ettei vankimäärän kasvulle ole järjellistä selitystä (mikä tietysti implikoi, että sille on järjetön selitys). Taantumuksellinen taho, kuten minä, voisi sanoa, että tokihan vakavien rikosten määrä laskee, jos entistä suurempi osa niiden tekijöistä on vankilassa. Tämä vastaus vain ei kelpaa Raiviolle, koska doktriinin mukaan rangaistukset eivät vähennä rikollisuutta, varsinkaan, jos rangaistuksia panee täytäntöön Yhdysvallat, ja varsinkaan, jos niiden kohteena ovat predominantisti mustat.
Minun mielestäni seuraava yhtälö on siis todennäköisimmin oikea:
enemmän vankeja = enemmän vangittuja rikollisia
> vähemmän rikollisuutta
(Nuoli indikoi kausaalista suhdetta.)
Jos yhtälö kiistetään, väistämätön looginen seuraus on, että vankimäärän kasvu on riippumaton rikollisuudesta, ja että näin ollen suuri osa vangeista istuu vankilassa syyttömänä. Jos tällainen väite esitetään, se olisi toki hyvä jotenkin näyttää toteen. Raivio tietää, ettei hän pysty näyttämään tällaista väitettä toteen (koska se ei ole tosi), minkä vuoksi hän ei sano sitä ääneen vaan tyytyy vihjaamaan.
Raivion artikkelin mukaan nuorista mustista miehistä n. 13 prosenttia istuu vankilassa, kun samanikäisten valkoisten keskuudessa vastaava luku on ainakin kymmenen kertaa pienempi (en valitettavasti muista tarkkoja numeroita). Olemme samassa tilanteessa kuin pohtiessamme mustien ja valkoisten tuloeroja. Vankien rotujakaumalla on ihmisoikeus- ja tasa-arvoimplikaatioita, jos osoitetaan, että musta yksilö saa johdonmukaisesti rikoksestaan kovemman tuomion kuin vastaavaan tekoon syyllistynyt ja vastaavalla rikoshistorialla varustettu valkoinen yksilö, tai että valkoinen yksilö johdonmukaisesti jätetään tuomitsematta teosta, josta musta yksilö kärsii vankeusrangaistuksen. En väitä, ettei näin ole (koska en tiedä), mutta mikään ei osoita, että näin olisi. (Ja jos jokin osoittaisi, että näin on, oletan, että kuulisimme siitä joka tuutista, esim. Raiviolta.) Yksinkertaisin, taloudellisin ja siksi metodologisestikin pätevin lähtöoletus on, että vankilassa istuva henkilö on syyllistynyt rikokseen, josta laki säätää vankeusrangaistuksen.
Pelkällä etnisiä ryhmiä koskettavalla tilastollisella erolla ei ole ihmisoikeus- ja tasa-arvoimplikaatioita. Mikäli valkoista ja mustaa yksilöä ei tarkastella hänen omien tekojensa valossa vaan vain etnisen ryhmänsä edustajana, tilastollisten erojen mekaaninen tasoittaminen voi tarkoittaa vain sitä, että mustia yksilöitä aletaan tuomita valkoisia lievempiin rangaistuksiin, kunnes tilastollinen ero on kadonnut. Ollaanko tähän valmiita? Ja ollaanko sitä valmiita vaatimaan ääneen?
Raivio esittää jo kliseeksi muodostuneen paheksunnan siitä, että nuorista mustista miehistä huomattavasti suurempi osa on vankilassa kuin yliopistoissa. Tämäkään ei ole tasa-arvon kannalta mielenkiintoinen tosiasia, ellei osoiteta, että mustien vankien joukossa on enemmän syyttömiä kuin valkoisten vankien joukossa, tai että mustia jollain konstilla estetään pääsemästä yliopistoihin. (Käykääpä tutustumassa amerikkalaisten yliopistojen kotisivuihin, ja katsokaa, mitä löydätte esim. hakusanalla positive discrimination tai affirmative action). Jos pelkkä tilastollinen ero mustien ja valkoisten välillä koetaan ihmisoikeusongelmaksi, tarvittava määrä mustia voidaan toki siirtää vankilasta yliopistoon yksinkertaisella logistisella operaatiolla. Jostain syystä tähänkään ei kuitenkaan tunnu olevan valmiutta.
Euroopassa (ja amerikkalaisten lipilaarien keskuudessa) paheksutaan usein sitä asiaintilaa, että yli prosentti Yhdysvaltain väestöstä istuu vankilassa, ja että väkilukuun suhteutettu vankiluku on kymmenkertainen esimerkiksi Suomeen nähden. Ero johtuu tietenkin osittain siitä, että Suomessa toisen ihmisen raiskannut tai henkihieveriin piessyt henkilö, varkaista ja "luvattomaan käyttöön" syyllistyneistä puhumattakaan, ei välttämättä saa rangaistusta lainkaan (minun on vähän vaikea pitää ehdollista "vankeutta" rangaistuksena) tai kärsii, automaattisten lyhennysten jälkeen, kuuden kuukauden tuomion, josta vähennetään lakisääteiset lomat. Yhdysvalloissa vastaavista teoista saa 5-20 vuoden kakun, mikä luultavasti vastaa paremmin keskivertovirtasen käsitystä oikeudenmukaisuudesta niin Yhdysvalloissa kuin Suomessakin. Toinen syy eroihin on se, että Yhdysvalloissa on, sattuneesta syystä, väkilukuun suhteutettuna paljon enemmän ihmisiä, jotka ovat pudonneet järjestäytyneen yhteiskunnan kelkasta ja joille rikollisuus on sukupolvelta toiselle periytyvä elannonhankkimis- ja elämäntapa.
Jos prosentti väestöstä on rikollisia, väestöstä prosentin on istuttava linnassa. Jos rikollisia on 80 prosenttia väestöstä, väestöstä 80 prosentin on istuttava linnassa. Jos mustien joukossa on enemmän rikollisia kuin valkoisten joukossa, suuremman osuuden mustista on istuttava linnassa. Ei vankien suhteellinen määrä tai etninen jakauma sinänsä voi olla yhteiskunnan moraalisen tai sivistystason mittari. Mittarina on pidettävä sitä, kohteleeko yhteiskunta kahta yksilöä, näiden ihonväriin ja muihin ominaisuuksiin katsomatta, samoin kriteerein.