Toissapäivänä käytiin eduskuntavaalit. Vaalijärjestelmän vuoksi puolueen saama äänimäärä ei välttämättä korreloi suoraan paikkamäärän kanssa, eikä ehdokkaan henkilökohtainen äänimäärä läpimenon kanssa, mutta koska säännöt ovat kaikille samat, ja koska systeemin epäkohdista välillä hyötyy ja välillä ei, niistä on turha valittaa. Ne kannattaa kuitenkin ottaa huomioon, kun arvioidaan trendejä ja pohditaan sitä, miten vaalit menivät.
Keskusta voitti odotetusti vaalit, mutta sai lopulta pienemmän kokonaiskannatuksen kuin monet odottivat. Keskustan kannatus nousi edellisistä vaaleista 5,3 prosenttiyksiköllä 21,1 prosenttiin. Vanhoihin suuruuden aikoihin on kuitenkin matkaa, sillä vuoden 2011 vaaleissa keskusta romahti vuoteen 2007 nähden 7,3 prosenttiyksiköllä 23,1 prosentista 15,8 prosenttiin. Keskusta saa uuteen eduskuntaan 49 edustajaa, kun heitä vanhassa eduskunnassa oli 36 (mukaanlukien perussuomalaisista loikannut Laila Koskela). 2007 valitussa eduskunnassa keskustalla oli 51 edustajaa.
Sosialidemokraatit kärsivät totuttuun tapaan historiallisen murskatappion torjuntavoiton. Kannatus putosi 2,6 prosenttiyksiköllä 16,5 prosenttiin ja paikkamäärä 42:sta 34:ään. Vuoden 2011 "torjuntavoitossa" demarit menettivät kannatuksestaan 2,3 prosenttiyksikköä ja 3 paikkaa. Demarit ovat yhä vahvemmin eläkeläispuolue, eikä ihmemies Antti Rinne ole onnistunut houkuttelemaan sen enempää työväestöä kuin nuoriakaan.
Kokoomus menetti kannatuksestaan 2,2 prosenttiyksikköä, ja edustajien määrä laski 44:stä 37:ään. Vuoden 2011 vaaleissa kokoomuksen kannatus laski 1,9 prosenttiyksikköä, ja edustajamäärä putosi 50:stä 44:ään. Vaikka kokoomus hävisi myös edelliset vaalit, se muistetaan voittajana, koska kepun romahdus nosti kokoomuksen suurimmaksi puolueeksi.
Pienemmistä ryhmistä vihreät nosti kannatustaan 1,3 prosenttiyksiköllä ja paikkamääräänsä 10:stä 15:een. Vihreät korjasi vuoden 2011 notkahduksen, jolloin se menetti lähes samaiset 1,2 prosenttiyksikköä ja viisi paikkaa. Muutamista valovoimaisista ehdokkaista huolimatta vasemmistoliitto jatkaa tasaista liukuaan kohti historian roskakoria. Se menetti kannatuksestaan prosenttiyksikön ja kaksi edustajapaikkaa. Vuonna 2011 pudotusta oli 0,7 prosenttiyksikköä ja kolme paikkaa. Erityisen merkillepantavaa on puheenjohtaja Paavo Arhinmäen henkilökohtainen romahdus: hänen Helsingistä saamansa äänimäärä putosi 17 226:sta 7874:ään. Turkulainen Li Andersson lienee puolueen tuleva johtaja, mikä on ainakin kilpailijoiden kannalta hyvä asia, koska tämä asemoi vasemmiston entistä lujemmin militanttiin anarkismiin.
RKP:n ja kristillisten kannatuksessa ei tapahtunut mainittavaa. Ryhmän "muut", eli (kokojärjestyksessä) piraattien, itsenäisyyspuolueen, Suomen kommunistisen puolueen, Muutos 2011:n, kommunistisen työväenpuolueen, Suomen työväenpuolueen ja Köyhien asialla -puolueen, yhteenlaskettu kannatus jäi reiluun kahteen prosenttiin, ja todellinen läpimurto siirtyi taas seuraaviin vaaleihin. Esitän taas voimattoman toiveen, että sillä sektorilla toimivat täysjärkiset ihmiset tulisivat kehittämään perussuomalaisten epätäydellistä toimintaa vähemmän epätäydelliseksi ja jättäisivät erilaiset kommunistiset puolueet odottamaan proletariaatin yhdistymistä.
Perussuomalaisten osalta vaalituloksen tulkitseminen on aika mutkikasta. Kokonaiskannatuksemme laski 1,4 prosenttiyksiköllä ja oli hiukan alle kokoomuksen kokonaisosuuden (17,6% vs. 18,2%), mutta koska perussuomalaiset onnistuivat kokoomusta paremmin poimimaan vaalipiirien viimeisiä paikkoja, saimme enemmän edustajia. Uudessa eduskuntaryhmässämme on 38 edustajaa, eli viime vaaleihin nähden hävisimme yhden paikan. Toisaalta nykyisessä eduskuntaryhmässämme on 37 edustajaa, koska James Hirvisaari erotettiin siitä ja aiemmin mainittu Koskela loikkasi keskustaan. Kompromissina voitaneen siis todeta, että ryhmämme ja kannatuksemme säilyi suunnilleen ennallaan.
Tuloksemme oli paljon parempi kuin gallupien nojalla saattoi odottaa. Tämä oli itselleni yllätys, sillä vuoden 2011 vaalituloksen nojalla korjauskertoimien olisi kuvitellut vääristävän perussuomalaisten kannatusta pikemminkin ylöspäin. Tulos oli yllätys myös siksi, että hyvin suuri osa edellisten vaalien äänestäjistämme oli muiden puolueiden perinteisiä kannattajia, jotka äänestivät perussuomalaisia protestiksi. Protestiäänestäjä odottaa äänelleen nopeaa ja näkyvää vastinetta. Koska sitä ei mm. hallitusratkaisusta (ja omista kasvukivuistamme) johtuen saatu, olisin pitänyt ymmärrettävänä, jos osa näistä äänestäjistä olisi pettynyt ja äänestänyt tällä kertaa jotakin muuta tai jättänyt kokonaan äänestämättä.
Merkittävintä vaalituloksessa ei näin ollen mielestäni ole vertailu edellisiin vaaleihin vaan se, että olemme pystyneet sementoimaan näin suuren kannatuksen ja tekemään perussuomalaisista pysyvän ilmiön. Protestipuolueilla on taipumus jäädä yhden vaalin ihmeiksi, kuten SMP:nkin historiasta voimme havaita. Merkittävä osa suomalaisista kokee (aivan oikein), että me olemme monessa kysymyksessä ainoa vaihtoehto kaikille muille. Sille, mitä edustamme, on jatkuvaa kysyntää, ja tämän vuoksi meidän onkin syytä pitää tiukasti kiinni siitä, mitä edustamme.
Huomattavaa on myös se, että perussuomalaiset pärjäsivät vaalipäivänä paljon paremmin kuin ennakkoäänestyksessä. Ennakkoäänten perusteella perussuomalaisille ennustettiin alle 16 prosentin kannatusta ja seitsemän paikan menetystä. Yhtenä syynä voi olla se, että niiden osuus, jotka arpoivat äänestyspäätöksensä kanssa viime metreille asti, oli nyt poikkeuksellisen suuri. Perussuomalaisille saattoivat antaa loppusuoran nostetta mm. meille tärkeiden sananvapaus- ja maahanmuuttoteemojen saama näkyvyys Lars Vilksin vierailun ja viime perjantaisen Turun maahanmuuttoseminaarin yhteydessä.
Eduskuntaryhmän kokoakin kiinnostavampi kysymys on tietysti sen kokoonpano. Moni erinomainen ehdokas jäi rannalle, mutta moni pääsi myös läpi. Tutkailen seuraavaksi tilannetta vaalipiireittäin.
Perussuomalaisista läpi menivät kollegani Sampo Terho (10 042 ääntä) sekä istuvat kansanedustajat Tom Packalén (5016 < edellisten vaalien 4380) ja tilalleni noussut ja todella vahvan vuoden tehnyt Mika Raatikainen (3363 < 2425). Raatikainen oli viimeinen läpimenijä Helsingistä, joten äänimäärä meni aivan nappiin.
Varasijalle noussut Mari Rantanen teki hyvän tuloksen 3116 äänellä, samoin René Hursti (2724) ja "oma" ehdokkaani Nuutti Hyttinen (2186). Viimeksi mainitun äänimäärä oli huomattavan lähellä omaani (2215) ensimmäisissä vaaleissani vuonna 2007.
Muista puolueista kokoomuksen, vihreiden ja demareiden ryhmät uudistuivat voimakkaasti putoamisten ja luopumisten vuoksi. Erityisesti on mainittava kokoomuksen Wille Rydman, jolla on järkeviä näkemyksiä ja joka onnistui toisella yrittämällä. Myös suvaitsevaiset saanevat rauhan sielulleen, sillä demareiden Nasima Razmyar ja vihreiden Ozan Yanar tulivat valituiksi. He todistavatkin jo väkevästi, että Suomen ongelmat eivät johdu maahanmuuttajista. (Seuraavaksi he varmaan väittävät, että kylmä huhtikuu ei johdu maahanmuuttajista!)
Keskustan mediapersoona Abdirahim Husu Hussein olisi tietysti ollut paljon "varsinaisempi" kuin Nasima tai Ozan, mutta hän ei Helsingin Sanomien ja Ylen kovista ponnisteluista huolimatta tullut valituksi. Hänen äänimääränsä (1346) oli kuitenkin enemmän kuin se, mitä hänelle ennustin, joten onnittelut Husulle!
Huomattavia tapahtumia ovat lisäksi demareiden Päivi Lipposen ja keskustan Paula Lehtomäen putoaminen eduskunnasta. Lipponen tosin antaa varmasti mielellään tilaa Razmyarin raikkaille monikulttuurisille tuulahduksille.
Perussuomalaisista valittiin puheenjohtaja Timo Soini (29 441 < 43 437), Jussi Niinistö (11 692 < 4911), Mika Niikko (4243 < 2703), Pirkko Ruohonen-Lerner (3292 < 3100), Arja Juvonen (2924 < 2553) sekä uusina Simon Elo (2884 < 1241) ja Veera Ruoho (2561, ensimmäistä kertaa ehdolla).
Erityisesti haluan nostaa hattua nuorisojärjestömme entiselle puheenjohtajalle Simon Elolle, joka on yksi puolueemme kovimmista väittelijöistä, ja joka on tehnyt rankan päivätyön jokaisen äänensä eteen. Olen myös hyvin iloinen siitä, että sekä Juvonen että Niikko tulivat uudelleenvalituiksi. Kuten monet muistavat, he edustivat eri ääripäitä sukupuolineutraalia avioliittolakia koskeneessa kiistassa. Niikko ja Juvonen ovat hyvä muistutus siitä, että perussuomalaisten kannatus tulee monista eri lähteistä. Kumpikin on lisäksi poikkeuksellisen ahkera ja tunnollinen omassa työssään, ja minulle on ollut suuri ilo tuntea heidät.
Edustajiemme määrä pysyi Uudellamaalla ennallaan, mutta istuneista edustajista putosivat Johanna Jurva (2250 < 2970) sekä Pietari Jääskeläinen (1491 < 2968). Valitsematta jääneiden perussuomalaisten joukossa oli peräti 19 ehdokasta, jotka saivat yli tuhat ääntä, mikä mahdollisti paikkamäärän säilymisen ennallaan, vaikka Soinin vetoapu väheni 14 000 äänellä.
Huomattavina putoajina voidaan pitää kokoomuksen Pia Kaumaa, Raija Vahasaloa ja Tapani Mäkistä, demareiden Merja Kuusista ja kristillisten Jouko Jääskeläistä. Kimmo Kiljunen (sdp) ei onnistunut tekemään paluuta.
Varsinais-Suomesta valittiin istuvista kansanedustajista Kike Elomaa (9549 < 13 121) ja Maria Lohela (5574 < 4873) sekä uutena Ville Tavio erittäin kovalla tuloksella 6839. Istuvista edustajista putosi Lauri Heikkilä (3648 < 6199).
Erityisistä yhteistyökumppaneistani Vilhelm Junnila sai 4773 ääntä ja hävisi muutamalla sadalla äänellä vaalipiirin viimeisen paikan vasemmistoliiton Annika Lapintielle, mikä on suuri harmi. Kotimaanavustajani Heikki Tamminen keräsi komeat 3514 ääntä, jotka eivät kuitenkaan tällä kertaa riittäneet jatkoon.
Huomattava putoaja on kokoomuksen Pertti Hemmilä.
Perussuomalaiset nousi satakunnan suurimmaksi puolueeksi 25% kannatuksella. Ykkösnimi oli odotetusti Laura Huhtasaari (9254 < 3493), ja istuvista Ari Jalonen uusi paikkansa (5741 < 6721). Jari Koskela hävisi harmillisesti viimeisen paikan kokoomuksen ehdokkaalle.
Muuta mainittavaa: keskustan Kauko Juhantalo palasi eduskuntaan.
Hämeessä perussuomalaiset säilyttivät kolme paikkaansa, mutta vuonna 2011 valituista vain Anne Louhelainen selviytyi jatkoon (6729 < 6160). Hirvisaari erotettiin puolueesta, ja Ismo Soukolan äänet (3673 < 5059) eivät riittäneet uudelle kaudelle. Tämä oli harmi, sillä Soukola oli mielestäni asiallinen ja jämpti mies tehtävässään. Uusina perussuomalaisina eduskuntaan nousivat Rami Lehto (6701 < 4755) ja Jari Ronkainen (4423 < 4362).
Veltto Virtanen ei lähtenyt ehdolle. Laila Koskela loikkasi kesken kauden keskustaan, ilmeisesti parantaakseen läpimenomahdollisuuksiaan. (Hän muisti toki haukkua "halla-aholaiset" lähtiessään.) Äänestäjät eivät arvostaneet, eikä Koskela tullut uudelleenvalituksi (2021 < 9172).
Perussuomalaiset säilyttivät neljä paikkaansa. Istuvista jatkavat Lea Mäkipää (6123 < 9034) sekä Martti Mölsä (5041 < 4423). Uusia tulijoita ovat Sami Savio (5267 < 2197), jonka kanssa minulla oli ilo tehdä yhteistyötä jo vuoden 2007 vaaleissa, sekä Tiina Elovaara (4093 < 3699).
Erittäin harmillista oli, että Heikki Luoto (3981 < 4182) jäi vain reilun sadan äänen päähän läpimenosta. Erityisen harmillista tämä on siksi, että myös vuonna 2011 hän jäi niukin naukin varasijalle, ja tuolloinen äänimäärä olisi tällä kertaa riittänyt valituksi tulemiseen.
Piirin putoajista voidaan mainita kokoomuksen Kimmo Sasi ja demareiden Hanna Tainio sekä kristillisten Leena Rauhala ja Sauli Ahvenjärvi.
Uudesta vaalipiiristä valittiin vanhoina edustajina jatkoon eduskuntaryhmämme arvostettu puheenjohtaja Jari Lindström (9971 < 5450), Juho Eerola (8306 < 5350) sekä Kaj Turunen (6926 < 2631). Reijo Tossavainen ei lähtenyt ehdolle, mutta tilalle nousi vuonna 2011 varasijalle yltänyt Jani Mäkelä (6102 < 4909).
Huomattavia putoajia ovat demareiden istuvat edustajat Jouni Backman, Jukka Kärnä ja Pauliina Viitamies sekä kristillisten Sari Palm.
Savo-Karjalan vaalipiiristä uudelle kaudelle jatkavat Pentti Oinonen (6281 < 8920) ja Kimmo Kivelä (5134 < 4366). Osmo Kokko (3410 < 4677) putosi jatkosta, mutta hänen tilalleen nousi Kari Kulmala (5195 < 2761).
Mainitsemisen arvoisia putoajia ovat keskustan Eero Reijonen, kokoomuksen Pekka Ravi (joka hoiti puhemiehen tehtävää kiitettävällä arvokkuudella) ja demareiden Tuula Väätäinen (joka oli huolissaan mm. jihadistien oikeussuojasta).
Vaasan vaalipiiristä valittiin uudelle kaudelle nykyiset kolme kansanedustajaa eli Vesa-Matti Saarakkala (8523 < 8276), Reijo Hongisto (6728 < 7444) ja Maria Tolppanen (5471 < 2855).
Juha Mäenpää, jonka kampanjaan osallistuin, nosti roimasti äänimääräänsä edellisiin vaaleihin nähden (3323 < 1942), mutta se riitti tällä kertaa varasijalle.
Vaalipiirin putoajia olivat kokoomuksen Janne Sankelo ja RKP:n Lars-Erik Gästgivars.
Paikastaan luopuneen Kauko Tuupaisen tilalle valittiin aiemmin kristillisiä edustanut Toimi Kankaanniemi (6508 < 3412). Istuva kansanedustajamme Teuvo Hakkarainen (5544 < 3371) valittiin jatkokaudelle.
Vaalipiiristä putosivat demareiden Tuula Peltonen ja vasemmiston Eila Tiainen.
Oulun oli ainoa vaalipiiri, josta perussuomalaiset menettivät paikan. Jatkokaudelle valittiin Pirkko Mattila (6577 < 3947), Olli Immonen (4875 < 6419) ja Ville Vähämäki (3799 < 5534). Eduskunnasta putosi Pentti Kettunen (1806 < 3990). Opettavainen esimerkki siitä, että menestystä saavutetaan joukkuepelillä, ei omia kampittamalla.
Vaalipiirin putoajia olivat demareiden Raimo Piirainen ja vasemmiston Risto Kalliorinne.
Lapista valittiin uudelle kaudelle huikealla äänimäärän lisäyksellä Hanna Mäntylä (8065 < 3064), vaikka perussuomalaisten kokonaiskannatus vaalipiirissä laski 20,5 prosentista 16,5 prosenttiin. Mäntylä sai piirissä toiseksi eniten ääniä ja löi selvästi mm. Paavo Väyrysen.
Vaalipiirin putoajia olivat keskustan Simo Rundgren ja kokoomuksen Heikki Autto.
Uudessa eduskuntaryhmässämme on siis 26 uudelleen valittua:
Juho Eerola, Kike Elomaa, Teuvo Hakkarainen, Reijo Hongisto, Olli Immonen, Ari Jalonen, Arja Juvonen, Kimmo Kivelä, Jari Lindström, Maria Lohela, Anne Louhelainen, Pirkko Mattila, Lea Mäkipää, Hanna Mäntylä, Matti Mölsä, Mika Niikko, Jussi Niinistö, Pentti Oinonen, Tom Packalén, Mika Raatikainen, Pirkko Ruohonen-Lerner, Vesa-Matti Saarakkala, Timo Soini, Maria Tolppanen, Kaj Turunen ja Ville Vähämäki;
... sekä 12 uutta:
Simon Elo, Tiina Elovaara, Laura Huhtasaari, Toimi Kankaanniemi, Kari Kulmala, Rami Lehto, Jani Mäkelä, Jari Ronkainen, Veera Ruoho, Sami Savio, Ville Tavio ja Sampo Terho.
Vaihtuvuutta on mielestäni hyvässä suhteessa. Vaihtuvuus tuo ryhmään uusia ideoita, minkä lisäksi se muistuttaa putoamisen vaarasta, joka häilyy damokleen miekkana jokaisen edustajan yllä ja siten (toivon mukaan) ehkäisee laitostumista sekä muistuttaa siitä, kenen armosta Arkadianmäellä ollaan. On myös mainittava ilolla, että 12 uudesta edustajastamme seitsemän on alle 40-vuotiaita ja kolme korkeintaan 30-vuotiaita.
Jatkoon pyrkineistä edustajista Johanna Jurva, Pietari Jääskeläinen, Lauri Heikkilä, Ismo Soukola, Osmo Kokko ja Pentti Kettunen eivät tulleet valituksi. Näiden lisäksi siis yksi erotettiin matkan varrella ryhmästä ja yksi loikkasi. Juha Väätäinen, Veltto Virtanen, Kauko Tuupainen, Reijo Tossavainen ja Anssi Joutsenlahti eivät pyrkineet uudelle kaudelle.
Jatkoon menneistä edustajistamme henkilökohtainen äänimäärä nousi seuraavilla: Tom Packalén, Mika Raatikainen, Jussi Niinistö, Mika Niikko, Pirkko Ruohonen-Lerner, Arja Juvonen, Maria Lohela, Anne Louhelainen, Martti Mölsä, Jari Lindström, Juha Eerola, Kaj Turunen, Kimmo Kivelä, Vesa-Matti Saarakkala, Maria Tolppanen, Teuvo Hakkarainen, Pirkko Mattila ja Hanna Mäntylä.
Seuraavien edustajien henkilökohtainen äänimäärä laski suhteessa edellisiin vaaleihin: Timo Soini, Kike Elomaa, Ari Jalonen, Lea Mäkipää, Pentti Oinonen, Reijo Hongisto, Olli Immonen ja Ville Vähämäki.
(Hmm... Edellisellä kaudella ryhmässämme oli sekä herra Hakkarainen että herra Tossavainen, mikä ilahdutti lapsia ja lapsenmielisiä. Uudessa ryhmässä on herra Savio ja herra Tavio.)
Kampanjoiminen on rankkaa touhua sekä fyysisesti että henkisesti. Se on niin rankkaa, että joka ainoa ehdokas lataa vaalitulokseen odotuksia ja pettyy, jos tulos ei ole sitä, mitä toivoisi. Jos läpimeno jää pienestä kiinni, se syö miestä ja naista. Koska suurin osa ehdokkaista jää valitsematta, pettyneitäkin on vaalien jälkeen paljon. Puhun kokemuksesta.
Lohdutukseksi voi sanoa muutaman asian. Ensinnäkin vaikka neljä vuotta tuntuu eduskunnan ulkopuolella odotellessa hyvin pitkältä ajalta, se näyttäytyy eduskuntatalon sisällä odotellessa hyvin lyhyenä aikana. Seuraavat eduskuntavaalit ovat oikeasti aivan kohta, ja sitä ennen, itse asiassa vuonna 2017, on kunnallisvaalit.
Politiikka on pitkäjänteistä puuhaa, sen olen oppinut, ja pikavoitot ovat harvinaisia. Tärkeää on olla olemassa, näkyvillä ja äänessä myös vaalien välillä, ei ainoastaan niiden alla. Nykyään tämä on onneksi internetin ansiosta paljon helpompaa kuin joskus ennen. Ihmiset äänestävät uskottavuutta, eikä mikään luo uskottavuutta yhtä hyvin kuin jatkuvuus. Jos siis aiot tulla valituksi vuonna 2019, aloita kampanja nyt ja jatka sitä seuraavat neljä vuotta. Kampanjoinnin ei tarvitse tarkoittaa muuta kuin yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistumista ja kommentointia, ja niistä voi tehdä itselleen elämäntavan. Älä myöskään ala leikitellä sillä ajatuksella, että puolueen vaihtaminen parantaisi mahdollisuuksiasi.
Lisäksi on muistettava, että vaikka oma äänimäärä ei tällä kertaa olisi riittänyt henkilökohtaiseen läpimenoon, se auttoi listan viimeisiä läpimenijöitä. Esimerkiksi Uudeltamaalta emme olisi saaneet läpi seitsemää kansanedustajaa, jos heidän takanaan ei olisi ollut 19 sellaista valitsematta jäänyttä ehdokasta, joista kukin keräsi yli tuhat ääntä.
Tällaista tällä kertaa. Toivotan lämpimästi onnea kaikille valituille ja kiitän omasta puolestani kaikkia niitä satoja miehiä ja naisia, jotka ehdokkaina ja kenttätyöntekijöinä tekivät odottamattoman vaalituloksemme mahdolliseksi!