23.12.2007

Tyhmyydestä

Suomessa nousi valtava kohu, kun mellunmäkeläisen koulun rehtori oli vaatinut, että suomenkielisessä koulussa puhutaan oppitunneilla suomea. Oppilaiden välitunneilla käyttämään kieleen ei kukaan ollut puuttunut. Opetusvirasto ja vähemmistövaltuutettu tuomitsivat ja kumosivat fasistifennomaanirasistirehtorin päätöksen. Nyt Mellunmäessä saa taas puhua tunnilla mitä kieltä haluaa.

On huomattava, että juuri minkäänlaista kohua ei Suomessa noussut, kun Uppsalan kaupunki Ruotsissa, ruotsalaisen kielipolitiikan parhaita perinteitä kunnioittaen, oli kieltänyt kaupungin työntekijöitä puhumasta suomea edes keskenään. Kielto siis koski niitä tilanteita, joiden vastine koulussa ovat välitunnit.

Kohua ei noussut siitäkään, kun muutama vuosi sitten Ahvenanmaan viranomaiset kielsivät paikallista päiväkotia opettamasta lapsille suomenkielisiä lukusanoja. Se uhkasi lasten identiteettiä ja kasvua ehjiksi aikuisiksi.

Ruotsalaisten, sekä riikin- että ranta-, hysteerisiä kohtauksia katsellessani olen ajatellut, että ehkä kyse on ruotsalaisille spesifistä ongelmasta: ruotsinkielinen identiteetti on niin muruina, että se romahtaa vieraan kielen kohtaamisesta. Mellunmäen tapaus on kuitenkin osoittanut, että kyse lienee pikemminkin suomen kielen erityisominaisuuksista. Suomen kielessä on jotain niin tuhoavaa, että kuka tahansa ei-suomenkielinen hajoaa kappaleiksi joutuessaan sitä käyttämään. Missään tilanteessa. Myös venäläiset, somalit ja kurdit.

Kyse ei itse asiassa ollut kovin dramaattisesta jutusta. Kyse oli vain siitä, mitä kieltä oppitunneilla saa käyttää. Mielestäni rehtorin argumentit olivat varsin järkeviä. Jos maahanmuuttajaoppilaalle tulkataan opetusta, hänen kielenoppimisensa viivästyy ja ongelmat siirtyvät tulevaisuuteen, jolloin niiden ratkaiseminen on paljon vaikeampaa. Tulkkaaminen myös sälyttää kohtuuttoman vastuun tulkkaaville oppilastovereille. Ja kaiken kukkuraksi somalin- tai kurdinkielinen pulina luokkahuoneessa häiritsee kaikkien opiskelua.

Mutta silti kyse ei ollut kovin dramaattisesta asiasta. Kyse oli oppitunneilla käytettävästä kielestä. Kuten odottaa saattaa, tapaus alkoi sittemmin elää aivan omaa elämäänsä suvaitsevaiseen ja moniarvoiseen närkästykseen läkähtyvissä tiedostavissa piireissä.

Hesarin jutussa Tatjana Kivinen, jonka tytär Ljuba käy kyseistä koulua, ei voi ymmärtää rajoituksia:

"Tatjana Kivisen mielestä on väärin kieltää venäläisiä lapsia puhumasta äidinkieltään välitunneilla ja ruokatunneilla. [Hän] ihmettelee puhumiskieltoa, koska hänen käsittääkseen opettaja lupasi aiemmin, että lapset saavat puhua omaa kieltään vapaa-ajalla."

Ei lapsia ole kielletty puhumasta äidinkieltään vapaa-aikana tai välitunnilla. Heitä kiellettiin puhumasta muuta kuin suomea oppitunnilla.

"Hän pelkää, että venäjänkieliset lapset menettävät äidinkielen taitonsa. Hän sanoo jo huomanneensa Liuban venäjän taidon huonontuneen."

Tämä mahdollisesti johtuu siitä, että venäjänkieliset lapset elävät pääosin suomenkielisessä ympäristössä, ja lapset tyypillisesti ovat nopeita sopeutumaan vallitseviin lingvistisiin koodeihin. Mahdollisesti venäjän taidon huonontuminen ei ole kiinni siitä, että oppitunnilla pitää puhua suomea.

Kuulisin mielelläni, mitä asialle pitäisi Kivisen mielestä tehdä. Onko ongelma suomenkielinen ympäristö? Miten siitä päästäisiin eroon?

Hesarin uutisen kommenttiosastolla närkästyneiden armeija huutaa suu vaahdossa, että Suomi kieltää maahanmuuttajia puhumasta äidinkieltään.

Ei kiellä. Kyse oli oppitunneilla käytettävästä kielestä.

Kalevan Riitta Korkeakivi ei ole housuissaan pysyä:

"Mikä suomalaisia peruskouluja vaivaa? Eikö niissä ole lupa käyttää enää edes omaa äidinkieltään? Mitähän mahtaisivat kansainväliset ihmisoikeustarkkailijat ajatella siitä, ettei venäjänkielinen oppilas saa puhua kotikieltään välitunnilla?"

Kyllä saa. Kyse oli oppitunneilla käytetystä kielestä.

"Pedagogisesti ajatellen on itsestään selvää, ettei oppiminen helpotu pakon edessä. Oman äidinkielen hyvä hallinta auttaa uusien kielten oppimisessa."

Kärsiikö lasten äidinkielen hallinta siitä, että he eivät puhu äidinkieltään oppitunnilla? Eikö tästä voida tehdä johtopäätös, että vieraiden kielten puhuminen koulussa, esim. englannin kielen tunnilla, estää suomalaislapsia oppimasta äidinkieltään? Entä kielikylpykoulut? Emmekö nimenomaan ole kuulleet pedagogien suusta, miten siunauksellinen vaikutus vieraan kielen, varsinkin ruotsin, käyttämisellä on suomalaislasten oman äidinkielen oppimiselle?

Itse asiassa Korkeakivi sanookin tämän kirjoituksessaan: "Oman äidinkielen hyvä hallinta auttaa uusien kielten oppimisessa." Mitä tämä sitten käytännössä tarkoittaa? Maahanmuuttajalapsethan osaavat hyvin äidinkieltään. Juuri tämän vuoksi he puhuvat sitä eivätkä suomea oppitunnilla. Millä tavoin realisoituu se, että äidinkielen hallinta auttaa suomen oppimisessa? Millä tavoin sen pitäisi realisoitua? Kun suomen kielen puhuminen selvästi ei ole hyvä asia, eikä sen oppimisen vaatiminen ole kohtuullista.

Kuten näemme, suomen kielessä on joitakin todella erikoisia ominaisuuksia. Suomen kielen käyttö edes suomenkielisen koulun oppitunneilla estää kaikkia muunkielisiä omaksumasta äidinkieltään. Minkä tahansa muun kielen käyttö vain auttaa suomenkielistä omaksumaan oman äidinkielensä.

Sitten mopo karkaa kokonaan käsistä:

"Äidinkielellä on muutakin merkitystä. Oma äidinkieli on osa identiteettiä ja samalla hyvin henkilökohtainen asia. Se on alaluokkalaisen ikioma aarre, syntymälahja, jonka anastaminen on väkivaltaista ja julmaa."

Se, että suomenkielisen koulun oppitunnilla pitää puhua suomea, murskaa julmalla ja väkivaltaisella tavalla lapsen identiteetin ja anastaa häneltä ikioman aarteen, syntymälahjan.

"Vaikeinta on silti maahanmuuttajalapsella itsellään vieraskielisessä koulussa ja oudossa ympäristössä. Tärkeintä tuossa tilanteessa ei ehkä olekaan suomen kielen nopea omaksuminen, vaan turvallisuuden tukeminen."

Jos on kohtuutonta vaatia, että oppilas osaisi kieltä, jolla opetus annetaan, eikö hänen pitäisi olla jossakin muussa koulussa? Häneltähän menee opetus sivu suun. Palveleeko se hänen pitkän tähtäyksen etuaan?

"Kotikielen kieltäminen iskee kipeästi perusturvallisuuteen."

Kotikielen kieltäminen? Kyse on oppitunneilla käytetystä kielestä.

Korkeakivi laajentaa kontekstia:

"Pakkosuomalaistamisessa on meillä pitkät perinteet. Saamelaisten suomalaistaminen alkoi 1940-luvun lopulla ja johti siihen, että ainakin kaksi sukupolvea vierotettiin omasta äidinkielestään. [...] Seitsenvuotiaat ummikot sijoitettiin sisäoppilaitoksiin, eivätkä he saaneet puhua äidinkieltään edes vapaa-aikanaan. Saamen kielen puhumisesta sai selkäsaunaa. [...] Vanhempiaan saamelaislapset saivat tavata vain jouluna."

Tähän kaikkeen vertautuu se, että mellunmäkeläisessä koulussa, kävelymatkan päässä lasten kodeista, pitäisi oppitunnilla puhua suomea.

Ja lopuksi, asiaan (ilmeisesti) elimellisesti liittyen:

"Tuloerot ovat taas kasvaneet. Rikkaat ovat yhä rikkaampia ja köyhät köyhempiä. Käppi näyttää kasvaneen myös lasten kohdalla: hyvinvoivilla menee entistä paremmin ja pahoinvoivilla entistä huonommin."

Olen sanaton. Nimimerkki Catilina kirjoitti joskus vieraskirjaan, että yli 20 pisteen ero keskustelijoiden älykkyysosamäärässä riittää yleensä häiritsemään vakavasti kommunikaatiota, minkä vuoksi pyrkimys "dialogiin" tiedostajien kanssa on useimmiten turhaa. Fanaattisena rationalistina ja järjen voimaan uskovana kavahdan tuota ajatusta, mutta huomaan yhä useammin pohtivani sitä.

Järjellisillä argumenteilla ei sen enempää suvaitsevaisuutta kuin monikultturismiakaan koskevissa keskusteluissa tee mitään, koska potentiaaliset vastakappaleet esittävät mielipiteitä, jotka eivät voi olla tulosta mistään tunnistettavasta järjellisestä prosessista. Jos he ovat liian tyhmiä ymmärtämään edes tosiasioita (kuten sitä, että kyse on oppitunneilla käytetystä kielestä), on aivan turha ryhtyä saivartelemaan tosiasioiden analysoinnista tai niiden pohjalta tehtävistä johtopäätöksistä.


Takaisin