7.1.2008

Turkkilainen tupakoi

Vuoden 2008 alusta lähtien tupakointi ranskalaisissa ravintoloissa on ollut kiellettyä. Tiedotusvälineet eivät ole uhranneet paljoakaan aikaa tai palstatilaa viime vuosina kulovalkean tavoin levinneeseen julkisten tilojen defumaatioon eri puolilla Eurooppaa, eivätkä laajat kansalaispiiritkään ole olleet siitä kovin kiinnostuneita. Tupakointi, ainakin tupakoimattomien läsnäollessa, ymmärretään yleensä kielteiseksi asiaksi, ei esimerkiksi ihmis- tai muuksi perusoikeudeksi.

Helsingin Sanomat kuitenkin löysi ravintolatupakointikysymykseen ihmisoikeusnäkökulman: tupakointikielto koskee myös maahanmuuttajia. "Pariisin vesipiippuperinne" on vaarassa! Café Egyptienin omistaja Nasser Abaza:

"Minusta Café Egyptienin kaltaisille paikoille pitäisi myöntää jokin poikkeus laista. Kyse on egyptiläisestä perinteestä, jonka vaaliminen pitäisi sallia."

Heli Suomisen artikkeli on sinänsä kohtuullisen asiallinen, mutta se, että tällainen juttu ylipäänsä julkaistaan kaiken tupakointikieltoa koskevan hiljaisuuden keskellä, on havainnollinen osoitus siitä, miten eri tavalla käsite "kulttuuri" ymmärretään ja kuinka eri tavoin sitä arvotetaan riippuen siitä, ovatko kyseessä vähemmistöt vai kantaväestö.

Koska parempaakaan määritelmää "kulttuurille" (pois lukien korkeakulttuuri) ei ole esitetty, voitaneen sanoa, että paikallinen, kansallinen jne. "kulttuuri" on kokoelma kyseisen paikan asukkaiden tai kyseisen kansallisuuden jäsenten käsityksiä siitä, mitä asioita on normaalia tehdä ja kuinka niitä asioita tehdään. "Kulttuurin" ulkopuolelle voidaan rajata sellaiset asiat, joita kaikkien on pakko tehdä (syöminen, kakkaaminen), mutta "kulttuuriin" kuuluu esimerkiksi se, mitä syödään ja millaisia välineitä käyttäen syödään, kuin myös se, pyyhitäänkö takapuoli kädellä, harjalla vai paperilla.

Aivan kuten egyptiläiseen kulttuuriin on kuulunut vesipiipun polttelu kahvilassa, myös ranskalaiseen kulttuuriin on kuulunut tupakointi kahvilassa. Se, että ranskalaiseen perinteeseen puututaan, ei herätä kenessäkään huolta, mutta egyptiläisen perinteen kanssa asia on toisin. Siis Ranskassa. Mistä tämä johtuu?

Länsimaalaiset ihmiset, mukaanlukien ja ennen kaikkea "suvaitsevaiset" länsimaalaiset ihmiset, pitävät itseään ja tapojaan kaiken mittarina. Tämän vuoksi he eivät ymmärrä, että heidän omat, itsestäänselvyyksinä pitämänsä toimintatavat ovat kulttuuria siinä missä kaikkien muidenkin tavat. Kun he tekevät asioita, ne ovat heille vain asioita, joko hyviä, huonoja tai neutraaleja. Kun suomalainen vetää verkkarit jalkaansa ja röhnöttää sohvalla juomassa keskikaljaa ja katsomassa mäkihyppyä, hän ei koe suorittavansa kulttuurillista performanssia. Samasta syystä hän ei koe kulttuurillisen identiteettinsä olevan uhattuna, jos vaimo tai joku muu huomauttaa, että "**tun sohvaperuna".

Kun sen sijaan maahanmuuttaja, jota tarkastelemme pääasiassa poikkeamana omista, itsestäänselvyyksinä pitämistämme tavoista, suorittaa oman (ja hänen näkökulmastaan yhtä itsestäänselvän) versionsa aktista eli astelee lakana päällä kahvilaan imemään vesipiippua, länsimaalainen ihminen näkee kulttuurillisen manifestaation, joka inherenteistä ominaisuuksistaan (kuten piipun terveysvaikutuksista) riippumatta on arvokas, ja jota pitää tarvittaessa suojella lainsäädännöllä.

Meillä on vaikeuksia nähdä eksoottista maahanmuuttajaa itsemme kaltaisena ihmisolentona, joka meidän laillamme tekee hyviä, huonoja ja neutraaleja asioita. Hän tekee niitä siksi, että ne kuuluvat hänen opittuihin tapoihinsa, ei siksi, että ne asiat olisivat jossakin objektiivisessa mielessä hyviä tai arvokkaita tapoja. Monikultturistinen ajattelu on johtanut siihen, että kaikki se, mikä maahanmuuttajan käyttäytymisessä eroaa omastamme, on pyhitettyä ja koskematonta. Tämä on myös loogista, koska maahanmuutolla pyritään lisäämään diversiteettiä ja "väriä", ja kaikki, mikä eroaa meistä, lisää "monimuotoisuutta".

Koska omat tapamme ovat meille vain tapoja, emme näe niissä itseisarvoa. Tämä on hyvä asia, koska se mahdollistaa huonoista tavoista luopumisen. Huonoa on se, että tekemällä maahanmuuttajien toiseudesta ja tavoista itsessään arvokkaita olemme mukana ylläpitämässä myös heidän huonoja tapojaan. Myös länsimaiseen kulttuuriin on kuulunut se, että nainen on juridisesti alisteinen miehelle, että talouseläimiä saa teurastaa julmalla tavalla, että vanhemmat päättävät lastensa puolisoista ja että ravintolassa tupakoidaan. Nämä kulttuuripiirteet on kuitenkin todettu huonoiksi. Siksi niistä on luovuttu tai pyritty luopumaan. Se, että tällaisia muutosvaatimuksia on esitetty, on sisältänyt sen oletuksen, että länsimainen ihminen on kykenevä korjaamaan tapojaan eli kulttuuriaan.

Mutta kun paikalle saapuu muslimimaahanmuuttaja, jolla on alisteinen vaimo, joka viiltää tajuissaan olevalta lampaalta kurkun auki, joka päättää lastensa puolisoista ja joka polttaa kahvilassa piippua, nämä kulttuurilliset piirteet muuttuvatkin yhtäkkiä suojelukohteiksi. Ne tuovat väriä yhteiskuntaamme. Vähintäänkin niiden arvostelussa ollaan kieli keskellä suuta. Telaketjufeministien kuullaan puolustelevan järjestettyjä avioliittoja, koska "eivät ne rakkausavioliitotkaan aina kestä".

Tälle kaksoisstandardille on kolme selitystä. Ensinnäkin maahanmuuttaja ei ole kuin "me". Hänen tehtävänsä on tuottaa meille monikulttuuria olemalla erilainen kuin me. Toisekseen me emme tunnusta hänen kykyään muuttua ja korjata omia, huonoksi todettuja tapojaan. Oletus on, että Nasser syrjäytyy tai räjäyttää pommin, jos häneltä vaaditaan sitä, mitä vaadimme itseltämme. Kolmanneksi emme näe maahanmuuttajia ihmisyksilöinä vaan toiseusmassana. Tämän vuoksi meitä kiinnostavat vain maahanmuuttajien yhteisölliset, kulttuurilliset oikeudet sen sijaan, että pyrkisimme suojelemaan maahanmuuttajayhteisön jäseniä mainituilta yhteisöiltä.

"Pariisin vesipiippuperinne"? Miksei "Pariisin Marlboro-perinne"? Se on paljon vanhempi. Miksei kukaan ole nähnyt siinä vaalittavia perinnearvoja?

Samaan aikaan Saksassa maahanmuuttajat ovat puolustaneet väkevästi oikeuttaan vaalia tupakointiperinnettä. Spiridon (17), joka muutti Saksaan Kreikasta kuusi vuotta sitten, ja hänen ystävänsä, turkkilaissukuinen Serkan (20), joka on syntynyt Saksassa, pahoittivat mielensä, kun 76-vuotias eläkeläinen kehotti heitä lopettamaan tupakoinnin Münchenin metrossa. Kaverukset kutsuivat entistä rehtoria mm. "saksalaispaskaksi", ja tämä katsoi viisaaksi jäädä junasta. Asemalla Spiridon ja Serkan hyökkäsivät eläkeläisen kimppuun ja hakkasivat sekä potkivat tämän tajuttomaksi. Eläkeläinen sai kolme kallonmurtumaa ja aivoverenvuodon. Poliisin mukaan on puhdas sattuma, että hän jäi henkiin.

Valvontakameran tallentama kohtaus on katsottavissa Bildin uutisessa.

Serkan ja Spiridon saatiin jäljitettyä heidän varastamansa kännykän perusteella. Kuulusteluissa he eivät osoittaneet minkäänlaista katumusta tai myötätuntoa. Spiridon:

"Mitä hän tuli aukomaan päätään. Pakkohan hänen oli nähdä, että olemme kännissä. Kaikki ovat aggressiivisia kännissä. Pakko hänet oli hoidella. [...] Milloin voin mennä kotiin?"

Mieleeni tuli 90-luvun loppupuolella Helsingissä vanhoja mummeleita ryöstänyt ja pahoinpidellyt somalinuorukainen, joka kuulusteluissa naureskeli, että hän haluaa pukeutua merkkivaatteisiin ja syödä ulkona joka päivä, eivätkä siihen riitä työttömyyskorvaukset.

Hieman myöhemmin, edelleen Münchenin metrossa, 48-vuotias matkustaja kehotti 30-vuotiasta irakilaista olemaan vaalimatta tupakointiperinnettään. Irakilainen löi miestä nyrkillä naamaan.

Tapaukset ovat jääneet vähähkölle huomiolle. Oletan, että kansainvälinen reaktio olisi ollut toinen, jos kaksi saksalaisnuorta olisi potkinut 76-vuotiaalta maahanmuuttajalta pään tohjoksi ja kutsunut häntä "turkkilaispaskaksi". Oletan, että tällaisessa tapauksessa vähintään YK:n turvallisuusneuvosto olisi kutsuttu ylimääräiseen istuntoon.

Toki jotkin mediat ovat meilläkin kommentoineet asiaa. Uuden Suomen Carla Schubert on huolissaan siitä, että rikoksesta tehtiin "tökerö poliittinen ase". Tämä puolestaan tarkoittaa sitä, että joidenkin poliitikkojen mielestä rikollisille maahanmuuttajille pitäisi tehdä jotakin. Eihän sellainen käy. Maahanmuuttajien rikollisuudesta puhuminen "lisää ihmisten pelkoa toisiaan kohtaan". Voisiko pahempaa tapahtua?

Jos eläkeläisrehtori olisi ymmärtänyt pelätä tupakoivia Nuoria™, hän ei olisi mennyt soittamaan näille suutaan ja hänen päänsä olisi (ehkä) jäänyt potkimatta. Mitä pahaa on pelon lisääntymisessä, jos se pelko on aiheellinen? Minäkin lisään lasteni pelkoa opettamalla heidät väistämään käärmettä, jos sellainen luikertaa metsässä vastaan.

Schubert muistuttaa, yllättäen ja omaperäisesti, että "barbaareja löytyy kaikkialta synnyinmaasta riippumatta". Näin tietysti on, mutta...

...onko niitä syytä tuoda lisää ulkomailta?

...voidaanko päätellä jotain siitä, että useampi kuin joka viides Saksassa tehty väkivaltarikos on maahanmuuttajanuoren tekemä? Maahanmuuttajia on kahdeksan prosenttia maan väestöstä.

...muistaako Schubert kuulleensa tapauksista, joissa eurooppalaisperäiset barbaarit a) potkivat vanhuksia päähän ja b) pitävät sitä kuulusteluissa normaalina tapana toimia?

Päivän Turun Sanomat kertoo tilanteesta suomalaisen monikulttuurin kehdossa, Turussa. Maahanmuuttajien rikollisuus on ollut viime vuonna rajussa nousussa. Heidän osuutensa Turun väestöstä on kuusi prosenttia, mutta he tekevät 34 % ilmoitetuista seksuaalirikoksista, 21 % pahoinpitelyistä ja 37 prosenttia ryöstöistä ja kiristyksistä.

Onneksi Suomi osaa kotouttamispolitiikassaan välttää muiden tekemät virheet. Ellei se osaisi, saattaisimme huolestua maahanmuuttoministeri Astrid Thorsin ja Sisäministeriön Sisäisen Turvallisuuden ja Maahanmuuton Ministeriön suunnitelmista "rakentaa turvallista, vastuullista ja välittävää Suomea edistämällä moniarvoisuutta, yhdenvertaisuutta ja maahanmuuttoa". Tai siitä, että Suomeen muutti viime vuonna ennätysmäärä ihmisiä, 26 000 kappaletta, ja että tämä on vasta alkua pitkällä taipaleellamme kohti turvallisuutta, vastuullisuutta ja välittämistä.


Takaisin