16.3.2007

Tuomiopäivä

Eduskuntavaalien varsinainen äänestyspäivä on ylihuomenna. Vaalit ovat olleet osa elämääni elokuusta 2006 lähtien, ja kampanjan loppuminen, kävi vaaleissa miten hyvänsä, on helpotus. Haluaisin sanoa tässä välissä muutaman sanan sekä menneestä että tulevasta.

Olen tutustunut näiden kahdeksan kuukauden aikana valtavaan määrään ihmisiä. Kampanjan hyväksi on työskennellyt n. kaksi ja puoli sataa sellaista henkilöä, jotka olen tavannut. Tämän lisäksi arvaamattoman kokoinen joukko, jonka koostumuksesta en tiedä mitään, on tehnyt omaehtoista, minulle näkymätöntä vaalityötä linkittämällä ja mainostamalla sivujani, asettamalla mainosbannereitani omille sivuilleen, tulostamalla kirjoituksiani työpaikkansa ilmoitustaululle tai kahvihuoneen pöytään sekä puhumalla ympäri ystäviään ja sukulaisiaan.

Teille kaikille lausun nöyrimmän kiitokseni.

Kun lähdin ehdokkaaksi, oletukseni oli, että kampanja koostuisi lähinnä rupisesta, itsetehdystä vaalisivusta sekä kaiken lähtökohtana olevasta blogistani (kylläpäs inhoan tuota sanaa). Tuumasin saavani vaaleissa suunnilleen silloisen helsinkiläisen lukijakuntani koon verran ääniä. Omaa rahaa minulla ei ollut sijoittaa kampanjaan kovinkaan paljoa, mutta vaalikeräyksen ja mainosmyynnin arvelin tuottavan muutaman satasen, joilla saisin monistettua flaijereita.

Kuten tunnettua, asiat menivät toisin. Mainosmyynti ja keräys tuottivat muutamassa kuukaudessa yli 15 000 euroa, joilla mm. saatiin tehtyä tv-, banderolli-, banneri- ja lehtimainoskampanja sekä jaettua vaaliesite lähes puoleen Helsingin kotitalouksista.

Markkinatalous tarjoaa oivallisen tavan mitata erilaisten asioiden todellista arvoa. Viime vapun mellakointien jälkeen prekaari-Eetu vaati televisiossa itselleen (herrojen kassakaapista) 800 euron kuukausittaista kansalaispalkkaa. Hän piti perustuloa oikeudenmukaisena korvauksena siitä, että hän tekee ilman muuta korvausta "arvokasta työtä" mm. "kirjoittelemalla juttuja ja järjestämällä kansalaistapahtumia". Preka-Eetu ei ymmärtänyt erästä asiaa: Kukaan ei maksa hänen kirjoittelustaan ja kansalaistapahtumistaan, koska kukaan ei pidä niitä minkään arvoisina. Preka-Eetun toiminnan markkina-arvo on nolla.

Minulle tuli täydellisenä yllätyksenä, miten arvokkaana suuri joukko ihmisiä piti ehdokkuuttani ja ajamiani asioita. Jokainen organisaattori tietää, että kun ihmisiltä pyytää rahaa tai kun heitä kutsuu talkootöihin, kaikki muuttuvat kuin taikaiskusta köyhiksi, kipeiksi ja kiireisiksi. Kampanjani markkina-arvoa kuvaavat a) siihen lahjoitetut tai muuten sijoitetut yli 15 000 euroa, b) sen hyväksi aamuin, päivin, illoin ja öin tehdyt tuhannet vapaaehtoistyötunnit, c) henkilökohtainen riski, jonka yli 200 ihmistä on ottanut julkaisemalla nimensä kannattajalistallani.

Rahana, työnä ja nimenä annettu tuki on ollut minulle ratkaisevan tärkeää. Se on muistuttanut minua siitä, että olen terve ihminen sairaassa maailmassa (eikä päinvastoin), sekä siitä, etten ole yksin. Sen ansiosta olen jaksanut ja viitsinyt niellä sitä ihmisen ruuansulatuksen lopputuotetta, jota kansakuntamme eettinen parhaimmisto on närkästyksessään valuttanut puhelimeeni ja sähköpostilaatikkooni. Kuten eräät kannattajalistalleni osallistuneetkin ovat joutuneet oppimaan, tuolla ulkona liikkuu humanismin ja oikeamielisyyden sotureita, jotka muistuttavat ihmistä vain anatomisessa mielessä.

Kielteinen palaute, joka on ollut lähes sataprosenttisesti lasten silmille sopimatonta, on kuitenkin muodostanut pienen prosentin kaikesta saamastani palautteesta. Saan päivittäin sähköpostia, tekstiviestejä ja puheluita kaikenlaisilta ihmisiltä. Vaalitilaisuuksissa minulle vieraat ihmiset tulevat juttelemaan. Osa toivottaa lyhyesti tsemppiä, mutta monet raportoivat seikkaperäisesti törmäyksistään monikulttuurisuuden kanssa. Arkipäivän todellisuus niin lähiöissä, kouluissa kuin sosiaalisektorillakin on paitsi rumempi kuin lehdet kertovat myös rumempi kuin itse kuvittelin vielä puoli vuotta sitten.

Toisin kuin useimmilla perussuomalaisten ehdokkailla, minun "kotikenttänäni" ei ole tietty kaupunginosa tai väestöryhmä vaan internet. Verkon luonteesta johtuen kannatukseni kokoa on mahdotonta arvioida. Tällaista kampanjaa ei ole koskaan tehty Suomessa. Itse en stressaa läpipääsylläni, mutta odotan erittäin suurella uteliaisuudella, montako ääntä saan. Niitä voi olla 50, 500 tai 5000. Kannatus riippuu monesta eri asiasta, kuten siitä, ...

... näkevätkö ihmiset maahanmuuttokysymyksen yhtä tärkeänä kuin minä;

... ovatko he siitä sisällöllisesti samaa mieltä kuin minä;

... ovatko he koskaan kuulleet minusta;

... pitävätkö he minua oikeana henkilönä edustamaan mielipidettään;

... ja ovatko he valmiita antamaan ääntään perussuomalaisten ehdokkaalle.

Henkilökohtaisen kannatuksen lisäksi läpimenoon vaaditaan (todennäköisesti) muiden perussuomalaisten ehdokkaiden vetoapua. Laskennallisesti yhteen edustajapaikkaan riittäisi jopa se, että jokainen listalainen saisi n. 600 ääntä. Koska kaikki eivät kuitenkaan tällaista äänimäärää saa, tarvitsen useita tuhansia ääniä. Sen sijaan, toisin kuin pessimistit ovat väittäneet, minä en tarvitse 12 000, 10 000 tai (luultavasti) edes 8000 ääntä. Edellisistä vaaleista poiketen perussuomalaisten listalla on, nimiä mainitsematta, useita ehdokkaita, joilla on mahdollisuudet varsin kunnioitettavaan äänisaaliiseen. Toivokaamme heille hyvää, muttei liian hyvää, menestystä.

Läpimenoni on erittäin mahdollinen. Perussuomalaisten kokonaiskannatus Helsingissä riittää jopa gallupien mukaan yhteen paikkaan, minkä lisäksi tiedetään, että perussuomalaisten vaalikannatus on aina gallupkannatusta suurempaa. PS ei ole koskaan saanut vaaleissa yhtä vähän ääniä kuin sille on gallupeissa luvattu. Vuonna 2003 kannatuksen piti olla 0,5-1% ja paikkamäärän 0-1. Vaalitulos oli 1,6 prosenttia ja paikkaluku 3. Presidentinvaaleissa Soinille luvattiin puolentoista prosentin kannatusta, mutta vaalitulos oli melkein kolminkertainen. Tänään julkaistun, tuoreimman gallupin mukaan perussuomalaisia kannattaa 2,5% äänestäjistä. Todellinen kannatus on luultavimmin viiden prosentin hujakoilla. Vrt. Hesarin Unto Hämäläisen tämänpäiväinen kommentti Ylen kyselystä:

"Perussuomalaisten kannatus on todennäköisesti suurempaa kuin mittaukset näyttävät. Timo Soinin puolue on aina ollut gallup-tutkijoiden inhokki. Sen kannattajat eivät puhu äänestysaikeistaan. Helsinki on yksi avainpaikoista. Tony Halmeen äänet tuntuvat olevan edelleen jaossa."

Silkalta subjektiiviselta perstuntumalta pidän todennäköisenä, että saan listan sisällä eniten henkilökohtaisia ääniä. Peruskannattajakuntani on koostunut suurelta osin 20-40-vuotiaista, netin kanssa sinut olevista ihmisistä, mutta Nyt-liitteen jutun jälkeen tapahtui selvä käänne: sekä minä että puolue saamme viestejä ikänsä sosiaalidemokraatteja ja vasemmistoa äänestäneiltä seniorikansalaisilta, jotka kertovat piirtäneensä lappuun numeron 186. Kohtaan jokaisessa vaalitilaisuudessa ihmisiä, jotka kertovat äänestävänsä minua. Tänään Vuosaaren Kolumbuksessa heitä tuli kahden tunnin aikana juttelemaan neljä kappaletta, vaikka tilaisuutta ei, jatkuvasti elävästä aikataulustamme johtuen, ollut mainostettu etukäteen lainkaan. (Ts. tapaamiset olivat satunnaisia.)

Vaikka <genrehuumoria>homma on kovassa nousussa</genrehuumoria>, läpimenoni ei ole millään tavoin varmaa, edellä selitetyistä moninaisista muuttujista johtuen. Siksi toivoisin kannattajieni odottavan sunnuntai-iltaa stoalaisella, uhovapaalla tyyneydellä. Jos käy hyvin, saa huutaa, hillua ja juoda viinaa. Mutta jos ei käy hyvin, maailma ja elämä eivät siihen lopu. Minä jatkan kirjoittamista aivan kuin vaaleja ei olisi käytykään. Poliittinen vastareaktio monikultturismille tulee Suomessa yhtä varmasti kuin kevät vie järvistä jään (siitä pitävät huolen vihreät ja vihreiden parhaat ystävät kuten Jamanur Dahir ja Astrit Miftari), mutta me emme vielä tiedä, alkaako se näistä vaaleista, tai sitä, olenko minä sen lipunkantaja. Tämä on ensimmäinen yritys laatuaan; minä olen noussut tuntemattomuudesta; minä en ole erityisen mukava mies; kampanja on tehty pienellä rahalla ja amatöörivoimin; viiteryhmänä on imago-ongelmista kärsivä puolue; ja vastassa on lähes täydellisen poliittisen ja mediahegemonian saavuttanut uskonnollinen hirviö.

Mutta se on mahdollista. Mene äänestämään sunnuntaina, ellet ole jo sitä tehnyt. Propagoi ja mainosta. Lähetä tekstiviesti kymmenelle tutullesi. Ellei sinulla ole mitään muuta syytä äänestää minua, huomioi, että perussuomalaiset taistelevat Helsingissä viimeisistä paikoista SDP:n ja vihreiden kanssa. Äänestämällä minua voit olla pudottamassa Heinäluomaa eduskunnasta, ja se sentään olisi jotain.

Monet kannattavat minua kiihkeästi, mutta vastustajat ovat pääsääntöisesti vielä kiihkeämpiä. Heillä on tällä hetkellä päässään valtava paine. Jos en pääse läpi, purkautuva paine realisoituu galaktisen mittaluokan vittuilutsunamina niin vieraskirjassani kuin muuallakin verkossa. Toivon kannattajieni suovan heille tämän ja olevan antautumatta hedelmättömään inttämiseen ja loukkaustenvaihtoon.

Kävi sunnuntaina hyvin (= läpi), huonosti (= 200 ääntä) tai tyydyttävästi (= nelinumeroinen luku), aion lepuuttaa hermojani muutaman päivän ja pysyä kaukana tietokoneesta. Ehdotan kannattajilleni samaa.

Huominen on minulle viimeinen kampanjapäivä. Olen tavattavissa Kannelmäen Prisman edessä klo 10.30-12.00 (paikalla myös Soini) sekä Itäkeskuksen Citymarketin parkkipaikalla klo 13-16. Tervetuloa juttelemaan!

Kiitän huomiosta. Kiitän tuesta. Kiitän palautteesta. Kiitän äänestäsi.


Takaisin