Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen (Optula) henkilökunta sanaili tällä viikolla lehdissä siitä, miten raiskaustilastoja ja ulkomaalaisiin kohdistuvia rikosepäilyjä pitäisi tulkita. Maahanmuuttajien osuus raiskausepäillyistä on viime vuosina liikkunut 15 ja 20 prosentin välillä. Koska maahanmuuttajataustaisia on Suomen väestöstä vain 3-4 prosenttia, heidän yliedustuksensa on huomattava.
Tilastollinen yliedustus ei sinänsä ole uutinen. Väittelyä käydään siitä, miten sitä pitäisi tulkita. Onko kyseessä tilastoharha, vai raiskaavatko tietyistä kulttuuripiireistä tulleet henkilöt useammin kuin jotkut muut, esim. kantaväestön edustajat? Haluaisin hieman kommentoida erikoissuunnittelija Hannu Niemen ja tutkija Heini Kainulaisen arveluja.
Optulan erikoissuunnittelija Hannu Niemen mielestä ero selittyy osittain sillä, että ulkomaalaisten tekemät raiskaukset viedään helpommin poliisille, koska niissä tekijä on uhrille tuntematon. Tuttujen kesken tapahtuneissa raiskauksissa saattaa esiintyä painostusta ja sopimista.
Heini Kainulainen:
"Alle kymmenen prosenttia oikeasti tapahtuneista raiskauksista viedään poliisille. Mitä läheisempi tekijä on, sitä korkeampi ilmoituskynnys on. Esimerkiksi omasta aviomiehestä ilmoituskynnys on jo todella korkea."
On varmasti totta, että läheisen ihmisen tekemää raiskausta ei yhtä helposti raportoida, mutta miten tämä liittyy maahanmuuttajien suhteelliseen yliedustukseen? Maahanmuuttajatkin elävät pari- ja muissa suhteissa, sekä kantaväestön edustajien että muiden maahanmuuttajien kanssa. Onko jotain syytä olettaa, että maahanmuuttajat, jotka selvästi syyllistyvät poliisin tietoon tuleviin puskaraiskauksiin suomalaisia useammin, raiskaisivat suomalaisia vähemmän parisuhteissa, tai että maahanmuuttajapuolisonsa raiskaamaksi joutunut nainen (suomalainen tai maahanmuuttaja) raportoisi tapahtuneesta herkemmin kuin suomalaisen puolisonsa raiskaamaksi joutunut nainen?
Ei liene kovinkaan uhkarohkeaa olettaa, että naisella, joka ei osaa suomea ja joka ei tunne suomalaista lainsäädäntöä ja jolle on pienestä pitäen opetettu, että hänen ainoa lakinsa on aviomiehen tahto, on melko korkea kynnys raportoida poliisille parisuhderaiskauksesta.
Rautalangasta: tietoon tulleissa raiskauksissa maahanmuuttajat ovat yliedustettuna. Vaikka suurin osa raiskauksista jäisi tulematta tietoon, ei ole mitään syytä olettaa, että suomalaisten ja maahanmuuttajataustaisten tekijöiden suhde olisi tietoon tulematta jääneissä raiskauksissa toisenlainen.
Seuraavaksi Kainulainen päästää aivan kummallisen töräytyksen:
Hän suhtautuu varauksella tilastojohtopäätökseen, että ulkomaalaiset miehet raiskaisivat useammin kuin kantaväestön miehet. Kulttuurisiin eroihin Kainulainen ei usko. - Suomalaiset ovat niin väkivaltaista kansaa, että siinä eivät ulkomaat helposti meitä ohita. Jokainen voi itse miettiä, miksi ulkomaalaisten rikollisuudesta tai seksuaalisesta väkivallasta on niin helppo lähteä puhumaan.
Ensinnäkin on hymynkare suupielissä kiinnitettävä huomiota suvaitsevaisen kaksoisajattelun kukkaseen: Kainulainen ei usko kulttuurisiin eroihin, mutta toteaa seuraavassa lauseessa, että suomalaiset ovat poikkeuksellisen väkivaltaista kansaa. Jos tämä väkivaltaisuus ei Kainulaisen mielestä ole suomalaisessa kulttuurissa, onko se hänen mielestään suomalaisten geeneissä?
Jos suomalaisten tilastollisesta väkivaltaherkkyydestä voidaan tehdä se johtopäätös, että suomalaiset ovat väkivaltaista kansaa, miksei esim. irakilaisten tilastollisesta raiskausherkkyydestä voida tehdä sitä johtopäätöstä, että irakilaiset ovat raiskaavaa kansaa?
Kainulainen soveltaa tyylipuhdasta "etnopositiivisen eksistenssin" periaatetta. Viittaan kirjoitukseeni Suvaitsevaisia nyrjähdyksiä vuodelta 2007:
Etnopositiivinen eksistenssi tarkoittaa sitä, että suvaitsevaisessa diskurssissa väite X on tosi, jos väitteen X todenmukaisuus on etnisten vähemmistöjen tai niiden imagon kannalta positiivinen asia. Sama(kin) väite X muuttuu epätodeksi, jos sen todenmukaisuudesta on haittaa etnisille vähemmistöille tai näiden imagolle.
Tässä tapauksessa kulttuurien välillä voi olla eroja, jos tilastoluvut viittaavat suomalaisen kulttuurin ikävyyteen suhteessa muihin kulttuureihin, mutta niiden välillä ei voi olla eroja, jos tilastoluvut viittaavat muiden kulttuurien ikävyyteen suhteessa suomalaiseen kulttuuriin.
Sitten pyyhimme virneen naamalta ja siirrymme Kainulaisen kommentin vakavampiin ongelmiin.
Suomalaiset eivät ole erityisen väkivaltaista kansaa:
a) Ensinnäkin parisuhdeväkivaltaan syyllistyvät varsin tasaisesti niin miehet kuin naiset.
b) Toiseksi suomalainen väkivalta on viinanhuuruista ja tapahtuu usein suljetuissa tiloissa tuttavien kesken. Satunnaisen ihmisen riski joutua sen uhriksi on hyvin pieni.
c) Kolmanneksi Suomi edustaa naisiin kohdistuvan väkivallan osalta "normaalia" eurooppalaista sarjaa. Miehille Suomi on muuta Länsi-Eurooppaa vaarallisempi, mutta ryyppyremmien sisällä tapahtuvat väkivallanteot rumentavat tilastoja ja luultavasti synnyttävät klassisen tilastoharhan.
Mielestäni on melko outoa, jos Optulan tutkija ei ole tietoinen näistä seikoista. On mielestäni ammattieettisesti kyseenalaista, että Kainulainen muitta mutkitta ja ilman vastaevidenssiä kiistää raiskaustilastojen varsin selkeän viestin, mutta samanaikaisesti vetää suomalaisista väkivaltatilastoista ilman minkäänlaista tulkintaa tai analyysiä sen johtopäätöksen, että suomalaiset ovat "väkivaltaista kansaa".
Sitä paitsi: vaikka suomalaiset olisivat erityisen väkivaltaista kansaa, miten tämä liittyisi siihen, että ulkomaalaiset ovat huikeasti yliedustettuina raiskausepäilyissä? Onko Kainulaisen trööttäys tarkoitettu jonkinlaiseksi moraaliseksi puolustukseksi? Että ei parane moittia ulkomaalaisia raiskauksista, kun itse olemme väkivaltaisia?
Tähän on syytä kiinnittää mitä suurinta huomiota:
Kainulainen epäilee, että osaselitys erolle piilee viranomaisten asenteissa. Ulkomaalaisen tekemäksi ilmoitettua raiskausta lähdetään tutkimaan helpommin kuin jos epäilty on kotimainen.
Tuossa on mielestäni sen mittaluokan syytös tutkintaviranomaisia kohtaan, että pitäisihän sen tueksi olla jotain muutakin kuin Kainulaisen perstuntuma. Hän väittää, että poliisi jättää rikosilmoituksia tutkimatta epäillyn etnisen taustan perusteella.
Minua häkellyttää ristiriitainen ja kaksinainen asenne tilastotodellisuuden ja reaalitodellisuuden suhteeseen. Jos paljaat tilastoluvut antavat mahdollisuuden väittää, että suomalaiset ovat väkivaltaisia tai naistenhakkaajia, tätä mahdollisuutta ei koskaan jätetä käyttämättä, eikä media milloinkaan kyseenalaista tulkintaa. Kun kyse on ulkomaalaisten rikollisuudesta, automaattinen reaktio on, että tilastoihin ei voida luottaa, ja ne kiistetään mitä mielikuvituksellisimmilla teorioilla ja oletuksilla. Eikä media kyseenalaista tätäkään. Eräänlaista etnopositiivisen eksistenssin periaatetta siis tilastotieteessäkin: tilastoihin voidaan luottaa, jos ne tuottavat etnisten vähemmistöjen kannalta positiivista (tai suomalaisten kannalta negatiivista) tietoa. Sen sijaan niihin ei voida luottaa, jos ne tuottavat etnisten vähemmistöjen kannalta negatiivista (tai suomalaisten kannalta positiivista) tietoa.
Lopuksi haluaisin puuttua erääseen paljon esillä olleeseen käsitteelliseen teemaan. Jos joku rohkenee esittää ajatuksen, että Suomi kuuluisi jotenkin erityisesti suomalaisille, suvaitsevaiset tahot tivaavat kärppänä: "Kuka on suomalainen? Suomalaiset eivät ole yhtenäinen kansa! Montako sukupolvea on asuttava Suomessa ollakseen suomalainen? Onko juotava olutta ja syötävä lenkkimakkaraa? Suomalaiset ovat kuvitteellinen kansa ja keinotekoinen konstruktio!"
Kuten olen joskus ennenkin kirjoittanut, "suomalaisuuden" kyseenalaistaminen on sofistista kikkailua. Myönnän, että en osaa määritellä "suomalaista". Silti minulla on vahva intuitio, jonka pohjalta tunnistan kyseisen joukon. Oleellista on, että vastaava intuitiivinen käsitys on myös niillä, jotka tarkoituksenmukaisuussyistä kiistävät "suomalaisuuden" olemassaolon. Huomatkaa aiemmin siteerattu Kainulaisen kommentti:
"Suomalaiset ovat niin väkivaltaista kansaa..."
Keitä ovat nämä "suomalaiset"? Sisältääkö Kainulaisen "suomalaiset" myös täällä asuvat maahanmuuttajat? Siis ne, jotka juhlapuheissa ovat "aivan yhtä suomalaisia" kuin me muutkin? Ilmeisesti ei sisällä, koska kyse on juuri täällä asuvien maahanmuuttajien rikollisuudesta suhteessa suomalaisten rikollisuuteen.
Sama kysymys tuli mieleeni Helsingin Sanomien muutaman päivän takaisesta, maahanmuuttajien rasismikokemuksia käsitelleestä jutusta. Katugallupiin vastanneet etnot saivat ottaa kantaa väitteeseen "suomalaiset ovat rasisteja".
Keitä ovat nämä "suomalaiset"? Sisältääkö Helsingin Sanomien "suomalaiset" myös täällä asuvat maahanmuuttajat? Ainakin vastanneet tunnistivat ryhmän nimeltä "suomalaiset", sillä vain kuusi prosenttia ei osannut vastata kysymykseen.
Kuten huomaamme, sekä nuivalla että kukkahattuisella väestönosalla (kuin myös vähemmistöillä) on jaettu intuitiivinen käsitys siitä, keitä "suomalaiset" ovat. Erona on se, että viimemainittu väestönosa soveltaa käsitteeseen etnopositiivista kriteeriä: "suomalaiset" ovat olemassa silloin, kun heistä on jotain pahaa sanottavaa. Sen sijaan heitä ei ole olemassa silloin, kun heidän olemassaolonsa olisi etnisten vähemmistöjen ja niiden oikeuksien kannalta negatiivinen asia.