9.11.2010

Sulavatko suvaitsevaiston aivot ennen vaaleja?

Perussuomalaisten kannatuskehityksen erikoislaatuisin piirre ei ole nousun vauhti vaan se, että nousu on tavallaan Perussuomalaisten omasta toiminnasta riippumatonta. Lehtien pääkirjoitustoimittajat tykittävät päivästä, viikosta ja kuukaudesta toiseen paheksuntaansa pimeyden voimien vihanlietsontaa kohtaan ilman, että Persut itse tekisivät tai sanoisivat juuri mitään.

Itse uskon, että ainakin jokin osa Persujen gallup-suosiosta selittyy juuri tällä hysteerisellä ja pitkälti provosoimattomalla vastareaktiolla. Ihmiset kannattavat Persuja piruuttaan, koska he tietävät tämän ärsyttävän toimittajia. Suomalaiset eivät pidä siitä, että joku tulee kertomaan heille, ketä ja millä perusteilla he saavat tai eivät saa vaaleissa äänestää.

Välillä pääkirjoittajat saavat kiihotettua itsensä niin koomiseen raivoon, että huvituskynnys ylittyy ja asiaa on pakko kommentoida tälläkin sivustolla. Kategoriaan kuuluu sanomalehti Karjalaisen pääkirjoitus "Rasismi kohdistuu sopeutuneimpiin" päivämäärällä 7.11.2010. Siinä esitetään mm. tällaista:

"Tuhannesta viharikokseksi kirjatusta rikoksesta valtaosa on rasistisia rikoksia. Suurin osa niistä on kuitenkin kohdistunut suomalaisiin, jotka tosin ovat etniseltä taustaltaan romaneja tai erityisesti somaleja. Venäläissyntyiset säästynevät rikoksen mitat täyttävältä rasismilta, koska he ovat suomalaisten näköisiä."

Tähän alkuun täytyy todeta, että kysehän ei nyt ole oikeuslaitoksessa viharikoksiksi tuomituista teoista vaan rikosepäilyistä. Nykyisen käytännön mukaan poliisi epäilee rasistista motiivia aina, kun rikoksessa on ottavana osapuolena vähemmistön edustaja. Käytäntö ei myöskään ota kantaa siihen, onko rikoksesta epäilty enemmistön vai vähemmistön edustaja.

Ei ole ihme, että viharikokset näyttävät olevan huikeassa kasvussa, koska yhä useampi rikos kirjataan tutkintavaiheessa mahdollisesti rasistisesti motivoiduksi.

Erityistä huomiota on kuitenkin kiinnitettävä somaleja ja romaneja koskeviin väitteisiin. On varmasti totta, että näiden todennäköisyys joutua rasistisen rikoksen kohteeksi on suurempi (joskaan ei välttämättä absoluuttisesti kovin suuri) kuin venäläisillä, jotka ulkonäkönsä puolesta sulautuvat kantaväestöön.

Mutta mitä ihmettä sitten tarkoittaa otsikoksi nostettu ja tekstissä toistettu väite, jonka mukaan ...

"... rasistinen viha kohdistuu usein erityisesti niihin maahanmuuttajiin, jotka kaikkein parhaiten ovat sopeutuneet Suomeen ja tulevat omillaan toimiin."

Ovatko somalit siis ryhmä, joka on kaikkein parhaiten sopeutunut Suomeen ja tulee omillaan toimeen? Mistä tällaiset ideat tulevat? Henkiikö kirjoitus sitä, että persuviha on sumentanut suvaitsevaisen aivot lähelle sulamispistettä?

Kuten Helsingin Sanomien Miska Rantanen ja Vihreiden puoluesihteeri Panu Laturi, myös Karjalaisen pääkirjoitustoimittaja on katkera siitä, että jumalanpilkasta saadut sakot eivät ole este ehdokkuudelleni eduskuntavaaleissa:

"Puheenjohtaja Timo Soinin (ps.) olisi oltava sanojensa mittainen mies ja tehtävä tiukka pesäero Jussi Halla-ahoon. Hämmästyttävää on, että Soini sortui kuin sortuikin rikosnimikkeillä pelaamiseen ja sallii Halla-ahon pysyä tuomiosta huolimatta puolueen ehdokkaana."

Edellisessä kirjoituksessa ihmettelin toimittajien intoa muistutella ihmisille, että Timo Soinia voi äänestää vain Uudenmaan vaalipiirissä. Koska vaalipiirijako tuntuu olevan ajatuksena selkeä ainakin toimittajille, hämmästelen sitä, millainen pakkomielle ja neuroosien lähde juuri minun ehdokkuuteni heille on. Persuilla on pitkin Suomea ehdokkaita, jotka ovat tismalleen samoilla linjoilla kanssani ja joilla on hyvät mahdollisuudet mennä vaaleissa läpi.

Aivan kuten Soinia voi äänestää vain Uudellamaalla, minuakin voi äänestää vain Helsingissä. Pimeyden voimien eteneminen ei siis ole mitenkään minun ehdokkuudestani kiinni.

Seuraava töräys sisältää kaikuja synkiltä vuosilta, kuten on muodikasta sanoa:

"Kaikkein tärkeintä olisi kuitenkin, että vastuullisina itseään pitävät vanhat puolueet kertakaikkisesti lopettaisivat verbaaliakrobatian. Rasistit ovat raukkamaisia pimeyden suojista vahingon aiheuttajia. He eivät ansaitse ymmärrystä."

Tätä kutsutaan demonisoinniksi. Tämä on sitä, kun viholliselta riisutaan inhimilliset piirteet. Hänen kanssaan eivät päde normaalit säädyllisyyden vaatimukset. Vihollinen edustaa pimeyttä, eikä hän ansaitse armoa tai sääliä.

Tällaisia puheenvuoroja kuultiin mm. Ruandan radiosta ja televisiosta vuosina 1993-1994:

"From late October 1993, the RTLM repeatedly broadcast themes developed by the extremist written press, underlining the inherent differences between Hutu and Tutsi, the foreign origin of Tutsi, the disproportionate share of Tutsi wealth and power, and the horrors of past Tutsi rule. The RTLM also repeatedly stressed the need to be alert to Tutsi plots and possible attacks. It warned Hutu to prepare to "defend" themselves against the Tutsi.

Seuraukset ovat historiaa. Bongannette vähällä vaivalla yhtäläisyydet tutseihin ja Persuihin kohdistuvan vihanlietsonnan välillä.

  • "Persut eivät ole kuten me. He ovat syrjäytyneitä peräkammarin poikia."
  • "Rasismi ja ns. maahanmuuttokriittisyys on tuontitavaraa Venäjältä."
  • "Muistakaa nationalistien hirmuteot Natsi-Saksassa."
  • "Rasistit suunnittelevat väkivaltaisia iskuja, heittelevät polttopulloja ja kaasuttavat homokulkueita."
  • "Meidän on puolustettava suvaitsevaisuutta ja yhteiskuntajärjestystä. Meidän on tuhottava rasismi ennen kuin rasismi tuhoaa Suomen."
  • Suomalaiset eivät ole ruandalaisia, enkä ole erityisen huolissani siitä, että kansanjoukot saataisiin pilkkomaan kirveillä ja keittiöveitsillä Perussuomalaisia ja sellaisiksi epäiltyjä. Mutta vapauttaako tämä vihanlietsojan vastuustaan? Entä jos joku sittenkin uskoo, että "rasistit" eli "halla-aholaiset" ovat pimeyden suojissa toimivia tuholaisia, jotka eivät ansaitse ymmärrystä?

    Erityisesti minua ihmetyttää tällaisten lähes tolaltaan olevien vihaajien taipumus nähdä itsensä jonkinlaisina rakkauden apostoleina. Vakavalla naamalla he puhuvat Perussuomalaisten (tai Kristillisdemokraattien) lietsomasta vihasta ja kaunasta:

    "Tähän asti viharikoksista hyvin pieni osa on kohdistunut seksuaalivähemmistöihin. Toivottavasti kristillisdemokraattien kylvämä kauna ei kasva ja tee tehtäväänsä."

    Takaisin