7.11.2010

Vaalilupauksia

Se, että tiedotusvälineet ovat herhiläisparvena Perussuomalaisten kimpussa, ei ole uutinen. Vaihtelua esiintyy niissä "argumenteissa", joilla Perussuomalaisten gallup-kannatuksen nousua pyritään jarruttamaan. Ensin meuhkattiin pitkään rasismista, ihmisvihasta ja muusta vastaavasta, mutta kun osoittautui, että nämä (perusteettomat) syytökset vain lisäävät Persujen suosiota, ryhdyttiin väärää mieltä olevia kansalaisia vokottelemaan kierommin keinoin.

Viime kuukausien aikana on kaksi väittämää noussut ylitse muiden lehtien pääkirjoituksissa:

1) "Persujen kannatus on yksinomaan Timo Soinin henkilökohtaista kannatusta. Maakuntien ihmiset ovat niin tyhmiä, että luulevat voivansa äänestää Soinia, mutta karmea totuus paljastuu vaalipäivänä."

2) "Persujen politiikka koostuu vain räksytyksestä ja Soinin "nokkeluuksista". Mitään konkreettisia ja rakentavia ratkaisuja heillä ei ole esim. valtion velkaantumiseen, huoltosuhteen heikentymiseen, kuntatalouden rahoitusvajeeseen, nuorisotyöttömyyteen tai harmaan talouden kasvuun."

Ensimmäinen väite on minun havaintojeni mukaan täysin väärä, mistä parhaana todisteena on tietysti se, että Persujen kannatus jatkoi kiihtyvää noususuhdannetta Soinin lähdettyä Brysseliin ja pois suomalaisesta päivänpolitiikasta. Kannatuksenhan piti pääkirjoitusten mukaan romahtaa, kun Johtaja ei ole paikan päällä villitsemässä tuulipukukansaa.

Väitteen voi havaita vääräksi myös kiertämällä ns. kentällä, juttelemalla ihmisten kanssa ja kuulostelemalla tunnelmia. Suurin osa Perussuomalaisten ehdokkaista ei nauti valtakunnallista julkisuutta, tämä on totta, mutta samahan pätee kaikkien puolueiden ehdokkaisiin.

Tunsiko joku Helsingissä esim. jonkun savolaisen Jyrki Kataisen ennen kuin tämä nousi eduskuntaan. Ei tuntenut. Hänet tunnettiin ainoastaan Savossa.

Persujen kokonaiskannatus rakentuu paikallisten ehdokkaiden paikallisesta kannatuksesta, ei yleisehdokas Soinin valtakunnallisesta kannatuksesta. Puolueessa on runsaasti loistavaa työtä tekeviä paikallispoliitikkoja, jotka tunnetaan ja joita suuresti arvostetaan heidän omassa vaalipiirissään ja omilla paikkakunnillaan. Hesarin tai Ylen toimituksissa ei ehkä tiedetä tai haluta tietää, keitä ovat esimerkiksi Ari Jalonen Porista, Riikka Slunga-Poutsalo Lohjalta, Jorma Uski Jyväskylästä, Olli Immonen Oulusta, Heikki Luoto Tampereelta tai Juho Eerola Kotkasta, mutta juuri tällaisten ihmisten työn - ei Timo Soinin "nokkeluuksien" - varassa on Perussuomalaisten paikalliskannatus ja sitä kautta kokonaiskannatus.

Tämä asianlaita tulee vaalipäivänä karmeana yllätyksenä Hesarin ja Ylen toimituksille. Porilaiset, lohjalaiset, jyväskyläläiset, oululaiset, tamperelaiset ja kotkalaiset Persujen kannattajat eivät suinkaan mene koppiin äänestämään Soinia vaan Jalosta, Slunga-Poutsaloa, Uskia, Immosta, Luotoa ja Eerolaa.

Väite (eli syytös) numero 2) on mielestäni omituinen. On varmaankin totta, että Persuilla ei ole kaikenkattavaa ja pomminvarmaa ratkaisua kaikkiin yhteiskuntaamme riivaaviin epäkohtiin. Mutta, erittäin oleellinen mutta, eihän niitä ole millään muullakaan puolueella.

Mietipä asiaa hetki: Kepu on ollut hallitusvastuussa kohta kahdeksan vuotta. Kavereina sillä ovat olleet demarit, kokkarit, vihreät ja ruotsalaiset. Tuntuuko sinusta, että valtion velkaantuminen, huoltosuhteen heikentyminen, kuntatalouden rahoitusvaje, nuorisotyöttömyys tai harmaa talous on pantu tänä aikana kuriin?

Jos ei tunnu, voisiko tilanne johtua siitä, että ainakaan kepulla, demareilla, kokkareilla, vihreillä ja ruotsalaisilla ei ole ratkaisua näihin ongelmiin? Voivathan puolueet teettää mainostoimistoilla ja konsulttifirmoilla satojen sivujen mietintöjä, raportteja ja selvityksiä ja painaa ne kiiltopaperille, mutta mitä merkitystä tällä on, jos näytöt ovat nolla?

En voi vannoa, että Perussuomalaiset valtaan päästyäänkään pystyisivät panemaan asioita järjestykseen, mutta vuosien kokemuksella voin vakuuttaa, että wanhat puolueet eivät ainakaan pysty.

Yleisesti ottaen en pidä kovin mielekkäänä sitä, että poliitikoilta tivataan yksityiskohtaisia ja runsaasti nippelitietoa vaativia lupauksia seuraavalle vaalikaudelle. Eduskunta, kuten muutkin luottamuselimet, ei ole asiantuntijaelin vaan poliittinen elin. Poliittisen elimen tehtävä on tehdä arvovalintoja. Pidän vähän hölmönä esimerkiksi sitä, että ne, jotka vastustavat sukupuolineutraalia avioliittolakia, yleensä lankeavat saman tien toimittajan ansaan ja ryhtyvät keskustelemaan asiasta ikään kuin heidän kantansa perustuisi rationaalisiin argumentteihin tai olisi perusteltavissa sellaisilla.

Selvennettäköön, että minä itse vastustan sukupuolineutraalia avioliittolakia. Ymmärrän kuitenkin, että näkemykseni ei ole tulos rationaalisesta tai pragmaattisesta pohdinnasta. Kyseessä on aivan puhdas arvovalinta. Mielestäni avioliittolain ei kuulu olla sukupuolineutraali ja sillä sipuli, ei siihen sen kummempia perusteluja tarvita. Kuten ei tarvita päinvastaiseenkaan näkemykseen.

Arvot eivät oikein ole muodissa, ainakaan muut arvot kuin maailmanhalaaminen. Jotta eivät vain suututtaisi ketään, ehdokkaat eivät puhukaan mitään arvoistaan vaan markkinoivat itseään asiantuntijoina, joita he tietenkään useimmissa tapauksissa eivät oikeasti ole. Tai sitten he ovat yksinkertaisesti "kuuntelevia" ja "välittäviä" ehdokkaita.

Edellisestä seuraten en aio kampanjassani ryhtyä saivartelemaan joistakin talouden tunnusluvuista ja verotuksen detaljeista, joiden suhteen en todellakaan ole mikään asiantuntija. Kansanedustajat ovat arvo- eivätkä asiantuntijajohtajia. Mikäli minusta tulee kansanedustaja, aion missä tahansa eteentulevassa asiassa yhtäältä turvautua asiantuntijoiden osaamiseen ja toisaalta tehdä ratkaisuni tietynlaisista arvoista koostuvaa matriisia käyttäen.

Näitä arvoja ovat mm. kansallismielisyys, solidaarisuus menneitä ja tulevia sukupolvia kohtaan, mahdollisimman laajat yksilönvapaudet suhteessa valtioon sekä Suomen ja suomalaisten edun asettaminen ulkomaalaisten, Euroopan Unionin tai kolmannen maailman edun edelle.

Kun äänestäjä tietää, että nämä arvot ohjaavat toimintaani, hän voi kohtuullisen helposti päätellä, miten tulen eteentulevissa asioissa toimimaan. Sen konkreettisempia vaalilupauksia ei mielestäni pidä antaa.

Tai annanpa kuitenkin yhden. Kun valmistaudutaan koitoksiin, joissa voi vain yksiselitteisesti voittaa tai hävitä, on mielestäni tärkeää järjestää asiat niin, että sen enempää voitto kuin tappiokaan ei ole täydellinen. Ts. että tappioon liittyy jokin lohtu ja voittoon jokin tasoittava rangaistus.

Niinpä päätin luvata itselleni, että mikäli tulen valituksi eduskuntaan, teen jotakin oikein epämiellyttävää. Jos jään rannalle, tappion aiheuttamaa alakuloa kompensoi se, että voin jättää tämän epämiellyttävän asian tekemättä.

Olen joskus jossakin yhteydessä todennut, että mikäli laskuista jätetään vaaralliset, rikolliset ja perverssit jutut, benji-hyppy on jotakuinkin viimeinen asia, johon tässä elämässä ryhtyisin. Yleisen jänishousuisuuden lisäksi kärsin korkeanpaikankammosta, joka alkaa oireilla paksun maton reunalla seistessä.

Lupaan siis valituksi tullessani hypätä benji-hypyn. Teen tämän lupauksen itselleni, edellä selostetuista syistä, mutta lausun sen julkisesti, koska tämän jälkeen se sitoo minua. Olkoon uskottavuuteni murskattu ja nimeni Armi Aavikko, jos tämän sanani syön.


Takaisin