12.1.2011

Kokoomuksesta ja eduskunnan roolista

Ei ole suuri ihme, että Kokoomus on Suomen suurin puolue. Kokoomus on puolueistamme ainoa, joka oikeasti ymmärtää, että vain sillä, miltä asiat näyttävät, on merkitystä.

Kokoomuksen jatkuva suosio, jopa sen ollessa de facto päähallituspuolueena, perustuu nähdäkseni kahteen asiaan, nimittäin kykyyn luistella vastuusta ja kykyyn harrastaa luontevaa moniajoa. Viimemainittu ominaisuus ilmenee mm. siten, että samaan puolueeseen mahtuvat Kai Pöntinen, jota kai voidaan luonnehtia lähinnä lapualaismieliseksi, ja Sirpa Pietikäinen, jonka ajatus- ja arvomaailma lienevät lähimpänä Vihreiden sinnemäkeläistä siipeä.

Moniajon luontevuutta taas kuvaa se, että media tai edes kilpailevat puolueet eivät tartu tähän yhteisten nimittäjien puuttumiseen. Kääntäen, jos kahden perussuomalaisehdokkaan välillä on vaihtelua edes lempiruuan tai -värin suhteen, toimittajat jo työntävät mikrofonia Timo Soinin kitalakeen ja tivaavat, onko puolue hajoamassa sisäisiin erimielisyyksiinsä.

Vastuusta luisteleminen on kuitenkin se kokoomuslainen erityispiirre, josta varsinaisesti haluan lausua. Erinomainen esimerkki on taannoinen vaalirahajupakka, joka yleisön silmissä lankesi kokonaan Kepun niskoille. Sinänsä tietysti pidän Keskustaa rakenteisiin pesiytyneenä rikollisjärjestönä ja toivon sille vain nopeaa mutta tuskallista kuolemaa, mutta siitä huolimatta Kokoomus oli syyllistynyt vaalirahoituksen osalta aivan samanlaiseen kepuloimiseen selviten silti kuin koira veräjästä.

Vaalien lähestyessä monet kokoomusedustajat, kärjessä Ben Zyskowicz, ovat esittäneet hyvin kriittisiä näkemyksiä Suomen harjoittamasta sinisilmäisestä turvapaikka- ja perheenyhdistämispolitiikasta. Vrt. tämä ja tämä.

Kuitenkin samat kokoomusedustajat, Zysse heidän joukossaan, äänestivät yksimielisesti ja sopuisasti Astrid Thorsin masinoiman uuden ulkomaalaislain puolesta helmikuussa 2009. Juuri tällä lailla luotiin pohja sille, että Suomesta on tullut sosiaalisten siirtolaisten näkökulmasta yksi Euroopan houkuttelevimmista maista.

Tällä hetkellä on vireillä uusi, edelleen Astrid Thorsin masinoima kansalaisuuslaki. Lakiesityksen tullessa hyväksytyksi humanitaarisilta maahanmuuttajilta, siis niiltä, joiden työllistymis- ja integraatioennuste on muutenkin heikoin, ei käytännössä vaadita enää lainkaan suomen kielen osaamista kansalaisuuden ehtona. Myöskään pitkä ehdoton vankeustuomio ei enää olisi este kansalaisuuden saamiselle.

Kaunis (ja hölmö) ajatus lienee, että kansalaisuus jotenkin edistäisi kotoutumista ja sitoutumista uuteen kotimaahan. Kuten reilu vuosi sitten kirjoitin, asia on mielestäni aivan päinvastoin. Jos kansalaisuus myönnetään kenelle hyvänsä, mikään ei enää kannusta maahanmuuttajaa elämään ihmisiksi. Lisäksi mätämunien karkottaminen on mahdotonta, jos heille on myönnetty kansalaisuus. Tämä lienee Thorsin ja kumppaneiden tarkoituskin.

Kokoomuksen Verkkouutiset kertoi eilen, että ...

"... Suomen kansalaisuuden saamiseen tulossa olevat helpotukset huolestuttavat eduskuntaa."

Erityisen huolissaan on kokoomuksen edustaja Kalle Jokinen:

"Nuhteettomuusvaatimus on kaikissa muissa Pohjoismaissa huomattavasti Suomea tiukempi, myös Tanskassa, jota meillä pidetään monesti varsin liberaalina maana."

"Tanskassa ei kansalaisuuden saaminen ole lainkaan mahdollista, edes (pitkän) odotusajan jälkeen, jos henkilö on tuomittu vähintään puolentoista vuoden vankeuteen."

"Onko pohdittu riittävästi, minkälaisia kansalaisia me haluamme Suomeen? Ollaanko tässä rakentamassa Suomeen rosvoparatiisia, jossa jonkun odotusajan kuluttua voi kansalaisuuden saada, rikoksesta riippumatta."

Nämä ovat erittäin asiallisia pohdintoja. Jokiselta ja Verkkouutisilta näyttää kuitenkin unohtuvan se, että lain hyväksymisestä päättävät hallitus ja eduskunta. Koska Kokoomus on toinen päähallituspuolue ja sillä on suurin eduskuntaryhmä, varsin suuri osa vastuusta tietysti lankeaa juuri Kokoomukselle.

Kuten vuoden 2009 ulkomaalaislaki ja vuoden 2010 aselaki myös vuoden 2011 uusi kansalaisuuslaki tullaan hyväksymään murskaavalla ääntenenemmistöllä. Kaikki kokoomusedustajat, heidän muassaan Kalle Jokinen ja Ben Zyskowicz, tulevat äänestämään sen puolesta. Sen jälkeen he päivittelevät julkisuudessa sitä, miten Suomessa on sinisilmäinen ja hölmö kansalaisuuslaki.

Joko jokisten ja zyskowiczien "kriittinen" ininä on puhdasta äänestäjän linssiin pissimistä tai sitten Kokoomus yksinkertaisesti on voimaton ja tahdoton Astrid Thorsin, Tuija Braxin ja muutaman muun hallituksessa istuvan fanaatikon edessä. Suomen kannalta on aivan sama, kummasta on kysymys.

Monet Kokoomuksen kannattajat ovat tyytymättömiä puolueensa nykyiseen linjaan ennen kaikkea maahanmuuttokysymysten osalta. Heidän toivoisin hahmottavan sen tosiasian, että jos Kokoomusjohto ei saa vaaleissa rangaistusta nykyisistä toimintatavoistaan, sillä ei ole mitään syytä muuttaa niitä. Vaalit voittaneen puoluejohdon päätä ei vaadita pölkylle. Jos haluat, että paremmat arvot palaavat Kokoomukseen, sinun on seuraavissa vaaleissa äänestettävä jotakin muuta kuin Kokoomusta.

Kokoomus on, joskus Tuure Junnilan aikoihin, ollut hieno, isänmaallisen kannattajakuntansa näköinen ja arvoinen puolue. Siitä voi joskus tulla sellainen uudelleen. Tällä hetkellä se ei ole sellainen.


Takaisin