Jatkoa edelliseen, Peter Prycen väitöskirjapelleilyä käsitelleeseen kirjoitukseen.
Helsingin Sanomat uutisoi 12.12., että Helsingin yliopiston Humanistisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto (vastedes: TN) on kokouksessaan 11.12. "oikaissut" maaliskuussa 2007 tekemänsä päätöksen hylätä Prycen väitöskirja Measuring Attitudes in Translation: A Study of Nokia Business Reports. Taustalla on opintosuoritusten tutkintolautakunnan (vastedes: OT) kanta.
Helsingin Sanomat on suvaitsevaisessa hurmoksessaan hieman tapahtumien edellä. Kuten TN:n pöytäkirjasta käy ilmi, Prycen väitöskirjaa ei suinkaan ole hyväksytty, vaan asia on otettu uudelleen käsiteltäväksi. Väitöskirjojen hyväksyminen tai hylkääminen on viime kädessä TN:n asia. Pohditaan kuitenkin sitä (kieltämättä todennäköistä) vaihtoehtoa, että hylkäämispäätös pyörretään.
[Lisäys: Tätä kirjoitettaessa TN:n pöytäkirja 11.12.2007 on mystisesti kadonnut! Kts. täältä.]
Hesarin uutisesta ei käy suoraan ilmi, kritisoiko OT:n lausunto ainoastaan hylkäysmenettelyä, vai sanotaanko siinä eksplisiittisesti, että menettelyvirheen vuoksi Prycen väitöskirja pitäisi hyväksyä. Nämä ovat eri asioita.
OT:n mukaan TN:llä ei ole oikeutta hylätä väitöstilaisuudessa kertaalleen tarkastettua väitöskirjaa. Kritiikki olisi pitänyt esittää väitöstilaisuudessa, jotta väittelijällä olisi ollut mahdollisuus puolustautua.
Jälkimmäinen on totta. Kritiikki olisi pitänyt esittää jo väitöstilaisuudessa. Itse asiassa kritiikki olisi pitänyt esittää jo esitarkastusvaiheessa. Itse asiassa se olisi pitänyt esittää jo ohjausvaiheessa. Väitöskirjojen laadunvalvontaa ei pitäisi jättää TN:lle, vaan TN:n pitäisi voida luottaa moniportaisen kontrollikoneiston alempiin rattaisiin. Tässä tapauksessa ne kaikki pettivät. Niin väittelijän itsekritiikki kuin ohjaaja, esitarkastajat ja vastaväittäjäkin, oli kyse sitten korrektiudesta, leväperäisyydestä tai epäpätevyydestä. TN on viimeinen kerberos sen varalta, että näin kävisi. Kuten tiedeasiainneuvos Jarmo Laine Suomen Akatemiasta keväällä totesi, ...
"...Prycenkin tapaus vain todistaa, että yliopistojen laatukontrolli toimii."
Näin mekin luulimme, näihin päiviin asti.
Siinä OT, sikäli kuin Hesari siteeraa oikein sen lausuntoa, on väärässä, ettei TN:lla olisi oikeutta hylätä väitöskirjaa. TN on de jure, joskaan ei yleensä de facto, väitöskirjoja hyväksyvä tai hylkäävä elin. Muut elimet tekevät vain esityksiä.
Kuten tiedekunnan varadekaani Jaakko Hämeen-Anttila toteaa, väitöskirjoille on asetettu tietyt minimivaatimukset, eivätkä ne täyty Prycen väitöskirjassa. (Hesarin mukaan) OT esittää hänen työnsä hyväksymistä, ei siksi, että TN:n arvio sen kelvottomuudesta olisi väärä, vaan siksi, että hylkäämismenettelyssä tehtiin virhe.
Lyhyemmin sanottuna: OT esittää väitöskirjaksi kelpaamattoman työn hyväksymistä byrokraattisista syistä. Se esittää, että Pryce palkitaan tutkinnolla, jota hän ei työllään ole ansainnut, siksi, että ohjaaja, esitarkastajat ja vastaväittäjä antoivat hänen työlleen arvoa, jota se ei ansainnut.
Lähestytään asiaa vertauksella. Vanki onnistuu karkaamaan vankilasta, koska sekä osastonvartija että portinvartija ovat sammuneet työpisteisiinsä eivätkä siksi kykene estämään häntä. Poliisi nappaa karkurin vankilan ulkopuolelta. Oikeusistuin toteaa, että koska jo osastonvartijan tai portinvartijan olisi pitänyt estää pako, poliisilla ei ole oikeutta ottaa häntä kiinni ja vanki on vapautettava. Olisiko tämä uskottavaa? Vastaisiko se kenenkään oikeustajua? Osastonvartija ja portinvartija tekivät virheen, josta heitä tulee rangaista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että karkuri pitäisi palkita heidän virheestään.
Koska väitöskirja on hyväksyttävä tai hylättävä vain väitöskirjan ansioiden perusteella, on tietysti oltava hyväksymisen tai hylkäämisen kannalta aivan yhdentekevää, missä vaiheessa laadunvalvontaa sen epäkelpous todetaan. Pääasia on, että se todetaan, koska koko kontrollin tarkoitus on estää epäkelpojen töiden hyväksyminen. Menettelyjä voidaan ja pitää kritisoida, mutta tämä on eri asia. Virhe ei ollut Prycen, mutta ei häntä pidä palkita siitä, että muut ovat mokanneet.
TN käsitteli Prycen väitöskirja-asiaa kolmessa kokouksessa (6.2.2007, 27.2.2007 ja 20.3.2007) ennen äänestystä ja hylkäystä. Asiaa on siis pohdittu todella rankasti, mikä onkin ymmärrettävää, koska edellisestä väitöstilaisuuden jälkeen annetusta hylsystä oli vierähtänyt 23 vuotta. Koska kynnys tällaiseen menettelyyn on sen harvinaisuudesta johtuen (ja todennäköisesti Prycen etnisyydestäkin seuraten) erittäin korkea, ja koska hylkäyspäätös syntyi lähes yksimielisesti, väitöskirjan on pakko olla todella huono.
Roskapostilaatikkooni tulee Viagra- ja kikkelinpidennyslääkemainosten sekä maanpaossa olevien afrikkaisprinssien lähettämien tuottoisten bisnesehdotusten ohella aina silloin tällöin viestejä, joissa hämäräperäiset "yliopistot" tarjoavat maksua vastaan kandidaatin, maisterin tai tohtorin papereita. No textbooks, no exams! Get the title you deserve! Tutkinnon siis saisi helpomminkin kuin kärvistelemällä vuosikausia yliopistolla. Oletteko koskaan miettineet, miksi niin monet silti valitsevat hankalamman reitin eivätkä osta tutkintojaan?
Se johtuu siitä, että yksikään vakavastiotettava akateeminen työnantaja ei pidä Ylä-Voltan yliopiston papereita minkään arvoisina. Tämä taas johtuu siitä, että kaikki tietävät tällaisten papereiden olevan ostettuja. Oikeiden yliopistojen, kuten Helsingin yliopiston, papereita arvostetaan, koska jokainen vakavastiotettava akateeminen työnantaja tietää, että oikeat yliopistot vahtivat tarkasti, millä kriteereillä ne läpysköitään myöntävät.
Kuten tunnettua, huono maine leviää nopeasti ja siitä on aivan helvetin vaikea päästä eroon. Prycen väitöskirja on hylätty sen kelvottomuuden vuoksi, ja vaikka se menettelytapavirheen vuoksi hyväksyttäisiin, se pysyy aivan yhtä kelvottomana. Jos ja kun se julkaistaan, siitä tulee Helsingin yliopiston tohtoritutkintojen tason indikaattori. Jokainen akateeminen lukija näkee sen samalla tavalla kuin Helsingin yliopiston tiedekuntaneuvosto, joka näkemänsä perusteella hylkäsi sen.
Roskan julkaiseminen yliopiston leimoilla vaikuttaa kaikkiin niihin, myös allekirjoittaneeseen, jotka ovat töidensä ansioiden perusteella saaneet kyseisestä oppilaitoksesta paperinsa. Jos Helsingin yliopisto julkaisee roskaa, Helsingin yliopiston hyväksyntä ei enää ole uskottavuuden tae. Tämä on yleinen ongelma kaikenlaisessa ansioihin perustumattomassa erityiskohtelussa. Jos yliopisto esimerkiksi suosii tietynvärisiä opiskelijoita (joko arvostelussa tai sisäänotossa), tämä vie (vaikkapa työnantajan silmissä) uskottavuuden kaikilta kyseisenvärisiltä opiskelijoilta, myös niiltä, jotka aidosti ovat (tai olisivat) pärjänneet ansioillaan.
Sanoin edellä, että Prycen väitöskirjan on jo sen saaman kohtelun nojalla oletettava olevan todella huono. Teos poistettiin hylkäyksen jälkeen yliopiston elektronisesta ethesis-järjestelmästä, mutta koska kaikki nettiin kerran laitettu on ikuista, se on edelleen luettavissa arkistoituna osoitteessa
http://web.archive.org/web/20070227135752/http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/hum/kaann/vk/pryce/measurin.pdf.
Koska luotan tiedekuntaneuvoston laadunvalvontaan, minulla ei ole tarvetta todistella sitä tai tätä Prycen työstä. Ei minulla siihen olisi varsinaista kompetenssiakaan. Paljon puhuva on kuitenkin jo avauskappale:
"Contemporary Finnish reveals loanwords in both its spoken and written forms. Sometimes these loanwords appear as hybrids, as when a word has one syllable in Finnish and the other in a foreign language (alumiinivalua). Sometimes loanwords are inserted into the Finnish sentence in their raw form just as they are found in the source language (pulp). Again, sometimes loanwords are calques, which appear Finnish but are spelled and pronounced in an altogether foreign manner (Protomanageri, Promenadi kampuksella)."
Paitsi että Pryce ei tunnu osaavan suomea, hänellä ei näytä olevan erityistä hajua kielten ominaisuuksista, kielitieteellisestä terminologiasta tai paljon muustakaan. Ensimmäinen lause on triviaaliudessaan absurdi, koska kaikissa kielissä, kaikkina aikoina, on lainasanoja.
Alumiinivalua (miksi partitiivimuoto?) on Prycen mielestä esimerkki sanasta, jossa yksi tavu (syllable) on suomea ja toinen vierasta kieltä. Laskujeni mukaan muodossa alumiinivalua on seitsemän tavua, joista ensimmäiset neljä kuuluvat vierasperäiseen elementtiin ja loput kotoperäiseen.
Sana pulp ei ole lainasana. Se on englanninkielinen sana.
Calque tarkoittaa käännöslainaa, jossa vieraskielinen ilmaisu suomennetaan elementti elementiltä kotoperäisiä aineksia käyttäen. Esimerkiksi ilmaus hanki elämä! on käännöslaina englannista (get a life!). Protomanageri ja promenadi kampuksella eivät ole käännöslainoja vaan yksinkertaisesti suomen kieleen äänteellisesti mukautettuja vierasperäisiä sanoja. Mitä tarkoittaa, että ne ovat "spelled and pronounced in an altogether foreign manner"? Nehän kirjoitetaan ja äännetään tismalleen suomalaista oikeinkirjoituskäytäntöä ja ortoepiaa noudattaen.
Pryce mittaa suomalaisten toiseusasenteita laskemalla teksteissä olevia lainasanoja. Lainasanoiksi hän laskee myös sellaiset lainat, joille ei ole olemassa kotoperäistä vastinetta (esim. miljoona, pronssi) sekä paikannimet (kuten Amerikka). Näin ollen sanan Amerikka käyttö kertoo asenteistamme, koska se on lainasana, mutta sanan Venäjä käyttö ei kerro, koska se ei ole (tunnistettava) lainasana. Järkevää.
Suurin osa suomenkielisistä esimerkkisanoista on kirjoitettu väärin, tyyppiä web-technologia. Pryce ei ymmärrä sanojen merkityksiä: suomen sanan ekonomi lähde on hänen mielestään englannin economy. Koska Pryce ei ymmärrä sanojen merkityksiä, hän jakaa yhdyssanat mielivaltaisista kohdista: sanassa klooritehdas elementti kloorite- on Prycen mukaan lainattu englannin sanasta chlorite. (Mikä siis on jäljelle jäävä -hdas?)
Prycen metodi "vieraskielisyyksien" (foreignism) keräämiseksi ansaitsee paikan marmoritaulussa:
"Foreignisms were identified by sight and sound. That is, if the word looked like and sounded un-Finnish, then we at least considered the possibility that it might be one. Also, we noted that as we saw and heard more foreignisms, we got better at recognising them."
Termin foreignism Pryce rajoittaa tarkoittamaan englannista lainattuja sanoja. Sellaisia kuin Budapest ja Peking :-)
Pryce on siis suomea puutteellisesti osaavana henkilönä tunnistanut vieraskielisyydet ulkonäön ja ääniasun, ts. arkikielellä intuition, so. kansankielellä perstuntuman perusteella. Jos sana (hänen mielestään) näyttää ja kuulostaa epäsuomalaiselta, hän epäilee sitä vieraskielisyydeksi. Ja kääntäen: ellei sana (hänen mielestään) ole näyttänyt tai kuulostanut epäsuomalaiselta, sitä ei ole otettu laskuihin kertomaan suomalaisten asenteista. Niinpä pronssi (jota ei ole lainattu englannista) on Prycelle foreignism, mutta messinki tai rauta (jotka pronssin tavoin ovat lainasanoja) eivät ole foreignism. Jos siis haluatte osoittaa avointa mieltä ja oikeaa asennetta, puhukaa pronssista mutta älkää raudasta ja messingistä!
Ja niin edelleen.
Ei ole Prycen vika, jos hän ei tämän parempaan kykene. Koko tämä sirkus ei ole hänen vikansa. Sen sijaan on anteeksiantamatonta ja käsittämätöntä, että sen enempää työn ohjaaja kuin kaksi esitarkastajaa tai vastaväittäjäkään eivät ole nähneet työssä mitään omituista. Ohjaaja on sentään ollut kielitieteilijä, englantia osaava ja suomea äidinkielenään puhuva.