13.10.2010

Eräitä huomioita uudesta ampuma-aselaista

Hallituksen esitys uudeksi ampuma-aselaiksi on loppusuoralla. Eduskunnan hallintovaliokunta antoi esityksestä mietintönsä viime viikolla, ja lähiaikoina se on tulossa suureen saliin. Lakiesitys löytyy täältä, ja hallintovaliokunnan mietintö täältä.

En lähde tässä kirjoituksessa toistelemaan sitä, että koko lakiesitys sai alkunsa Kauhajoen koulusurman jälkeisessä paniikissa pidetystä hallituksen iltakoulusta; että esityksen lähtökohdat (esim. oletus "aseongelman" olemassaolosta) ovat virheelliset ja perustuvat asiantuntemuksen puutteeseen; ja että lain valmistelussa on jatkuvasti rikottu hyvää hallintotapaa ja lainsäätämiskulttuuria: asiantuntijatahojen lausunnot jätettiin huomiotta, mikäli ne olivat ristiriidassa hallituksen iltakoulun linjausten kanssa.

Näitä aspekteja olen käsitellyt mm. seuraavissa kirjoituksissani:

  • Aseista ja turvallisuudesta taas 23.6.2010
  • Kauhajokilautakunnan raportista 25.2.2010
  • Aseharrastus ja eduskuntavaalit 8.2.2010
  • Roman heitti schatzit silmille 14.1.2010
  • Ehdotuksia ampuma-aselain uudistamiseksi 22.3.2009
  • Haluan tässä yhteydessä nostaa esiin muutamia lakiesitykseen sisältyviä konkreettisia kummajaisia.

    1. Ampuma-asekouluttaja

    Alkuperäisessä esityksessä ehdotettiin, että "käsiaseeseen" (pistooli tai revolveri) voisi saada luvan vain henkilö, joka kuuluu ampumaseuraan ja on valvotuissa oloissa harrastanut kahden vuoden ajan ammuntaa kyseisen seuran omistamalla aseella. Tämä elementti on poistettu lakiesityksestä, koska se rikkoo perustuslain suomaa yhdistymisvapautta (joka merkitsee myös vapautta olla yhdistymättä).

    Näyttää kuitenkin siltä, että perustuslakia pyritään uudelleenmuotoillussa esityksessä kiertämään kepulikonstilla. Siinä esitetään luotavaksi ampuma-asekouluttajajärjestelmä:

    "Ampuma-asekouluttajan harrastustodistuksille on tarkoitus antaa julkinen luotettavuus."

    Kouluttajalle ollaan siis siirtämässä viranomaisvaltaa.

    Ja...

    "Hankkimislupa käsiaseeseen voidaan antaa ampumaurheilussa ja -harrastuksessa käytettävälle käsiaseelle hallituksen esityksen mukaan vain, jos hakija esittää yhdistyksen ampuma-asekouluttajan antaman todistuksen harrastuksestaan, jonka on tullut jatkua aktiivisesti vähintään kaksi vuotta."

    Sekä...

    "Hallintovaliokunta yhtyy perustuslakivaliokunnan kantaan, että ampumaseuran ampuma-asekouluttajan antamalla todistuksella voidaan riittävän luotettavasti osoittaa hakijan ampumaurheilun ja -harrastuksen aktiivisuus ja vakiintuneisuus eikä ampumaseuran jäsenyyttä ole syytä säätää hankkimisluvan edellytykseksi."

    Mitä tämä tarkoittaa suomeksi? Kaavaillut ampuma-asekouluttajat toimivat ampumaseurojen eli yksityisten yhdistysten puitteissa. Käsiaseeseen voisi jatkossa saada hankkimisluvan vain esittämällä ampuma-asekouluttajan myöntämän todistuksen aktiivisesta harrastamisesta. Näin ollen joko ...

    a) ... ampuma-asekouluttaja velvoitetaan kirjoittamaan harrastustodistuksia myös muille kuin samaan yhdistykseen kuuluville henkilöille, tai

    b) ... ampumaseuran jäsenyydestä tulee tosiasiallisesti edellytys hankkimisluvan saamiselle. Ilman jäsenyyttä ei todistusta ja ilman todistusta ei hankkimislupaa.

    Vaihtoehto b) merkitsisi de facto yhdistymispakkoa, mikä taas jopa perustuslaki- ja hallintovaliokunnan mukaan olisi perustuslain vastaista. Vaihtoehto a) puolestaan velvoittaisi ampuma-asekouluttajat myöntämään harrastustodistuksia hakijoille, joihin heillä ei ole minkäänlaista kontaktia ja joiden harrastuneisuudesta he eivät siten voi olla perillä. Tällaisen todistuksen arvo olisi lupia myöntävän viranomaisen (ja paljon puhutun "yleisen järjestyksen ja turvallisuuden") kannalta pyöreä nolla.

    Olisiko käytännössä viranomaistehtävää hoitavalla ampuma-asekouluttajalla vastuu niiden henkilöiden tulevasta käyttäytymisestä, joille he ovat kirjoittaneet harrastustodistuksen? Mikäli kyllä, miksi kukaan panisi päätään pölkylle ryhtymällä tällaiseksi kouluttajaksi? Mikäli ei, mitä arvoa koko todistuksella olisi?

    Parhaat palat ovat kuitenkin vasta tulossa:

    "Valiokunta ehdottaa, että vastuu koulutuksen järjestämisestä ja ampuma-asekouluttajaksi hyväksyminen säädetään hyväksymistä haettavan henkilön kotipaikan poliisilaitoksen poliisipäällikön tai muun tehtävään määrätyn päällystöön kuuluvan poliisimiehen tehtäväksi. [...] Valiokunta katsoo, että ampuma-asekouluttajakoulutuksen tulee olla poliisin maksutonta viranomaistoimintaa."

    Tämä kuulostaa harrastajien näkökulmasta reilulta, mutta entä käytäntö? Poliisin lupahallinto on jo nyt täysin tukossa. Käsiaseluvan saaminen kestää jopa puoli vuotta. Samaan aikaan, kun lupaviranomaisen tehtäviä lisätään, sen henkilöstöä vähennetään.

    Paitsi että poliisilla ei ole sisällöllistä suunnitelmaa ampuma-asekouluttajakoulutuksen järjestämiseen, sillä ei ole siihen resursseja. Tavallisella konstaapelilla ei ole minkäännäköistä pätevyyttä minkäänlaisen koulutuksen antamiseen, joten palvelut jouduttaisiin ostamaan yksityisiltä markkinoilta. Kansallinen Kivääriyhdistys on laskeskellut, että mikäli harrastajamäärät pysyvät nykyisellä tasolla ja käsiaseluvista tehdään vielä määräaikaisia, tarvittaisiin välittömästi jopa 5000 ampuma-asekouluttajaa kirjoittelemaan harrastustodistuksia.

    Miettikää keskenänne, löytyykö tulevasta valtion budjetista pariakymmentämiljoonaa euroa ampuma-asekouluttajien kouluttamiseen.

    Uusi ampuma-aselaki on tulossa voimaan "mahdollisimman pian". Se asettaa luvan saamiselle ehdon (= ampuma-asekouluttajan todistus), jota kukaan ei pysty täyttämään (koska ei ole ampuma-asekouluttajia eikä järjestelmää sellaisten kouluttamiseksi). Näin ollen hallituksen esitys johtaa tosiasiallisesti siihen, että uusia käsiaselupia ei myönnetä, so. käsiasekieltoon.

    2. Äänenvaimentimesta aseen osa

    Lakiesitys on laajentamassa luvanvaraisten aseenosien joukkoa siten, että niihin kuuluisi myös äänenvaimennin. Tällä hetkellä vaimentimia ei säädellä mitenkään, ja niitä saa vapaasti valmistaa, ostaa sekä myydä.

    On vaikea nähdä, mihin turvallisuusuhkaan tämä muutos vastaa. Uuden lain mukaan vaimennin säilyisi lupavapaana, mikäli sen hankkijalla olisi lupa tuliaseeseen, johon kyseinen vaimennin sopii. Lakimuutos siis estää henkilöä, jolla ei ole asetta, ostamasta vaimenninta!

    Lakiesityksestä ei tältä osin ole mitään hyötyä, mutta haittaa ja outoja tilanteita on luvassa sitäkin enemmän. Ensinnäkin vaimentimien valmistamisesta ja myymisestä tulee luvanvaraista, byrokratian kahlitsemaa toimintaa. Tämän lisäksi, ja mikä tärkeintä, äänenvaimenninta on mahdotonta määritellä muuten kuin funktionaalisesti: vaimennin on tekninen laite, jota voidaan käyttää tuliaseen laukaisuäänen vaimentamiseen. Tähän tarkoitukseen voidaan käyttää, ja on käytetty, tyhjiä muovisia virvoitusjuomapulloja.

    Uusi laki siis periaatteessa luo tilanteen, jossa tyhjästä Jaffa-pullosta tulee luvanvarainen esine. Käytännössä näin ei tietenkään käy, mutta rajan vetäminen "vaimentimien" ja vaimentimeksi kelpaavien esineiden välillä tulee olemaan mielenkiintoista katseltavaa.

    3. Kotitarkastukset

    Hallintovaliokunta ottaa kielteisen kannan lakiesityksen sisältämiin, aseiden lainmukaista säilytystä seuraaviin kotitarkastuksiin. On mielenkiintoista nähdä, kuinka pykälän käy eduskunnassa.

    Kuten valiokunta mietinnössään aivan oikein toteaa, poliisilla on jo nyt mahdollisuus tarkistaa aseiden asianmukainen säilytystapa, jos sillä on peruste epäillä asiattomuuksia. Nyt käsittelyssä oleva lakiesitys tekisi aseidenomistajista lähtökohtaisesti epäilyksenalaisia.

    Lakiesityksen mukaan poliisin pitäisi ilmoittaa tarkastuskäynnistä viikkoja etukäteen. Voidaan kysyä, mitä tällaisilla tarkastuksilla voitaisiin saavuttaa. Vaikka joku välttämättä haluaisi säilyttää aseitaan lainvastaisella tavalla, kaipa hän kahdessa viikossa ehtisi panna ne järjestykseen poliisin vierailun ajaksi.

    Valiokunta kuitenkin hyväksyy mietinnössään hallituksen lakiesityksen virheellisen perustelun:

    "Suomessa ampuma-aseet säilytetään yleensä kotona. Ampuma-aseita anastetaan vuosittain useita satoja. Laittomat ampuma-asemarkkinat muodostuvatkin saadun selvityksen perusteella pääosin kotoperäisistä, Suomessa asuntomurtojen yhteydessä anastetuista, ampuma-aseista. Laittomilla ampuma-aseilla tehdään suurin osa ampuma-aseisiin liittyvistä rikoksista. Näin ollen ampuma-aseiden säilyttämisellä on olennainen merkitys aseturvallisuuden kannalta."

    Poliisi takavarikoi n. 1000 luvatonta asetta vuodessa, ts. monin verroin enemmän kuin niitä anastetaan. Suomen kymmenettuhannet luvattomat aseet eivät ole pääosin peräisin asuntomurroista, vaan ne ovat sotamuistoja tai perintönä kulkevia esineitä ajalta ennen nykyisenkaltaisia aselakeja. Kasvava osuus luvattomista aseista on tuotu Suomeen ulkomailta, tai ne ovat uudelleen käyttökuntoon saatettuja deaktivoituja aseita.

    Hallituksen omankin arvion mukaan Suomessa liikkuu jopa 50 000 luvatonta ampuma-asetta. Jos aseita anastetaan muutama sata vuosittain, on varmasti jokaiselle selvää, että luvattomat aseet eivät voi olla pääosin peräisin asuntomurroista.

    Aseiden turvallisen säilyttämisen merkitystä ei voida liikaa korostaa, mutta hallintovaliokunnan todellisuudentaju voidaan kyseenalaistaa:

    "Lisäksi ampuma-aseiden säilyttämissäännösten tarkoituksena on estää luvanhaltijaa hetken mielijohteesta tai pikaistuksissa käyttämästä ampumaasetta väärin. Varsin usein ilmenee tapauksia, joissa ampuma-asetta on käytetty väkivaltatekojen ja itsemurhien ohella humalassa tai suuttumustilassa ammuskeluun ainakin vaaraa aiheuttaen."

    Kuinka moni itsemurha tai väkivallanteko on jäänyt tekemättä sen vuoksi, että aseen omistaja ei ole saanut kaivettua asetta esiin lain säädökset täyttävästä asekaapistaan?

    Rutiininomaisia kotitarkastuksia on verrattu niinikään pakollisiin palotarkastuksiin. Kyse on kuitenkin aivan erilaisista asioista. Tavallisella asujalla ei ole kompetenssia arvioida, ovatko hänen horminsa normit täyttävässä kunnossa. Jos on syytä epäillä, että aseenomistaja ei tiedä, kuinka aseita tulee säilyttää, tai vastoin parempaa tietoaan säilyttää niitä väärin, hänelle ei tietenkään tule ylipäänsä myöntää aselupia.

    4. Alle 18-vuotiaiden rinnakkaislupa

    Suomessa 15-17-vuotias henkilö voi saada huoltajiensa suostumuksella luvan ampuma-aseeseen. Suomessa on suhteessa väkilukuun enemmän metsästäjiä kuin missään muussa EU-maassa, Suomessa - toisin kuin useimmissa Keski-Euroopan maissa - metsästys ei ole herrojen herkkua vaan myös tavallisen kansan puuhaa, ja Suomessa metsästysharrastus aloitetaan tyypillisesti hyvin nuorena. Erityisen suuri merkitys metsästyksellä on syrjäseutujen nuorille, joille on niukasti tarjolla muuta harrastustoimintaa.

    EU-direktiivi edellyttää, ettei alle 18-vuotias henkilö saa ostaa tuliasetta. Suomi voisi tehdä, kuten muut EU-maat tekevät, eli jättää epämieluisan ja oloihinsa soveltumattoman direktiivin yksinkertaisesti implementoimatta. Mikäli tämä tuntuisi liian radikaalilta, direktiiviä voisi helposti myös kiertää, esim. siten, että hankkimislupa myönnettäisiin 15-17-vuotiaan huoltajalle mutta hallussapitolupa alaikäiselle itselleen. Hänen ei välttämättä tarvitsisi edes omistaa kyseistä asetta, sillä hallussapitolupa ei Suomessa ole sidoksissa omistussuhteisiin.

    Hallintovaliokunta myöntää tämän mahdollisuuden, mutta ei halua käyttää sitä:

    "Valiokunta pitää selvänä, ettei direktiiviä voida implementoida asianmukaisesti kansalliseen lainsäädäntöön niin, että eri saantomuodoissa — kauppa, vaihto, lahja tai perintö — ampuma-aseen hallussapitoluvan myöntämisen alaikäraja säädettäisiin keskenään erilaiseksi. Tämä seikka johtuu yleisistä lainsäädäntöperiaatteista mukaan lukien tasapuolisen kohtelun vaatimus. Sellaista lainsäädäntöä, joka voi johtaa säädettävän normin laajamittaiseen kiertämiseen, ei pidä myöskään tietoisesti säätää."

    Miten siis suomalainen lainsäätäjä ratkaisee tämän ongelman? Siten, että hallussapitolupa aseeseen myönnetään 15-17-vuotiaan huoltajalle, kun taas aseen varsinainen käyttäjä saa siihen rinnakkaisluvan. 15-17-vuotiaan kannalta tällä ei tietenkään ole suurta käytännön merkitystä, mutta nyt kotitalous joutuu maksamaan kaksi lupakorttia yhden sijasta. Lisäksi luvanhaltijoiden määrää lisätään aivan turhaan myöntämällä hallussapitolupia henkilöille (siis huoltajille), joilla ei ole tarvetta eikä välttämättä edes edellytyksiä aseen hallussapitoon.

    Entä jos nuoren luvanhakijan huoltaja on syyllistynyt esim. väkivaltarikokseen tai muuhun rikokseen, joka on esteenä aseluvan saamiselle? Onko nuoren metsästäjänalun tällöin maksettava isänsä synneistä?

    Erityisen hupaisana pidän sitä, että suomalainen lainsäätäjä ei uskalla säätää kansallista lakia, joka kiertäisi EU-direktiiviä, mutta se uskaltaa säätää kansallisen lain kiertämään toista kansallista lakia.

    5. Lupien määräaikaisuudet

    Uuden lain nojalla käsiaseluvat myönnetään aluksi viiden vuoden määräajaksi ja sen jälkeen toistaiseksi voimassa olevina. Tosin lupien voimassaolo "toistaiseksi" de facto vesitetään seuraavalla:

    "Käsiaseen luvanhaltijan on viiden vuoden välein esitettävä ampuma-asekouluttajan antama todistus ampumaurheilun ja -harrastuksen aktiivisesta harrastamisesta."

    Tämähän tarkoittaa käytännössä sitä, että luvat eivät ole voimassa "toistaiseksi" vaan viisi vuotta kerrallaan. Viiden vuoden välein poliisi harkitsee, tyydyttääkö sitä luvanhaltijan antama selvitys harrastuneisuudesta. On selvää, mitä tämä merkitsee perustuslain takaaman omaisuudensuojan näkökulmasta. Poliisi voi hallinnollisella päätöksellä milloin vain ottaa haltuun laillisesti pidetyn ja rahallisesti arvokkaan omaisuuden.

    Tässäkin yhteydessä on syytä korostaa, että lupien määräaikaisuudella ei voida edistää turvallisuutta tai estää aseiden käyttämistä rikoksiin. Sekä Jokelan että Kauhajoen joukkosurmissa käytettiin määräajaksi luvitettua pienoispistoolia.

    6. Ikärajan nosto

    Lakiesityksen mukaan lupa käsiaseeseen voitaisiin myöntää vain 20 vuotta täyttäneelle henkilölle. Esitys sallisi joitakin poikkeuksia:

    "Hallintovaliokunta ehdottaa yksityiskohtaisissa perusteluissa tarkemmin ilmenevällä tavalla, että erityisen painavasta syystä voidaan käsiaseeseen antaa rinnakkaislupa täysi-ikäiselle alle 20 vuotiaalle henkilölle eli 18-vuotta täyttäneelle. Tällaisella syyllä tarkoitetaan lähinnä Suomen ampumaurheiluliiton kilpa-ammunnan kansallisiin maajoukkue- ja valmennusryhmiin kuulumista."

    Ampumaharrastuksen ihmeellisiin erityispiirteisiin kuuluu, että hyväksi tullaan vain harjoittelemalla. Millä harjoittelulla 18-19-vuotias kohoaa maajoukkuetasolle, jos hänellä ei ole mahdollisuutta harjoitella ampumista? Entä millä tavoin maajoukkueessa kilpaileminen tekee hänet immuuniksi niille riskeille, joita käsiaseiden hallussapitoon nähdään liittyvän?

    Tämänkin pykälän kohdalla voidaan esittää yksinkertainen kysymys: Mikä on se ongelma, jota ollaan ratkaisemassa? Tekevätkö 15-19-vuotiaat runsaastikin rikoksia laillisilla käsiaseilla?

    7. Räiskintäammunta

    Hallintovaliokunnan mietinnössä todetaan, että ampumaratatilanne on Suomessa huono. Tällä viitattaneen valvottuihin ampumaratoihin. Siis sellaisiin, joissa päivystää joku, joka voi kirjoittaa kävijöille todistuksia ratakäynneistä. Muuten on vaikea ymmärtää seuraavaa väitettä:

    "Ampumaurheilu ja -harrastus edellyttävät asianmukaisia kilpailu- ja harrastuspaikkoja. Käytännön ongelmana etenkin syrjäseuduilla on ampumaratojen puute."

    Syrjäseuduilla kyllä on ampumaratoja varsin tiuhassa, mutta ne ovat miehittämättömiä korpiratoja. Sellainen kelpaa sekä vakavaan että vähemmän vakavaan harjoitteluun oikein mainiosti. Koska valvomatonta harrastamista ei uuden lain myötä katsota harrastamiseksi lainkaan, käsiaselupien myöntäminen kaupunkien ulkopuolella käytännössä loppuu. (Tosin se loppuu käytännössä myös kaupungeissa, syistä, joita käsittelin kohdassa 1.) Sillä:

    "Lupaedellytyksistä ei luonnollisestikaan voida poiketa sillä perusteella, ettei kunnollisia ampumaratoja ole riittävästi."

    Voimme turvallisesti ennustaa, että tämä lakiuudistus ei tule ainakaan lisäämään uusien ampumaratahankkeiden kannatusta vihervasemmalla.

    Hallintovaliokunta toteaa:

    "Tässä yhteydessä on syytä todeta, ettei satunnainen niin sanottu soramonttuammuskelu ole nykyisinkään lain tarkoittamaa ampumaurheilua tai -harrastusta."

    Soramontuilla tapahtuvasta "räiskintäammunnasta" on tullut jonkinlainen fetissi asevastaisissa piireissä. Esim. vihreiden kansanedustaja Jyrki Kasvi on useaan otteeseen paheksunut sellaista.

    On huomattava, että merkittävä osa ampumaradoista sijaitsee soramontuissa ja hiekkakuopissa. Tämä johtuu siitä, että ne ovat turvallisia paikkoja ampua. Niissä on korkeat maavallit, joihin luodit pysähtyvät. Esimerkiksi SRA- ja practical-ammunta, molemmat tunnustettuja ja arvostettuja urheiluammunnan lajeja, ovat mitä suurimmassa määrin jyrkikasvien kavahtamaa räiskintäammuntaa soramontussa. Niissä ammutaan mahdollisimman nopeasti järeillä ja suurikapasiteettisilla puoliautomaattiaseilla.

    8. Lupaharkinnasta

    Kaikille luvanhakijoille kaavaillaan armeijasta tuttua palikkatestiä, jolla arvioidaan hakijan henkilökohtaista soveltuvuutta aseen hallussapitoon:

    "Terveydentilan ja käyttäytymisen selvittämistä tehostava testi kehitetään puolustusvoimien asevelvollisten testaukseen käyttämästä testistä siten, että sillä mitataan luvanhakijan väkivaltaisuutta, väkivallan ihannointia ja vastaavia ominaisuuksia."

    Myönteisenä voidaan pitää sitä, että lainsäätäjä erehtyy kyykyttämään myös metsästäjiä. Tähän asti metsästäjät ovat kuvitelleet, ettei uusi laki vaikuta heidän elämäänsä mitenkään. Tämän vuoksi he ovat pysytelleet hyvin passiivisina.

    Mitä itse asiaan tulee, uskoisin, että kauheuksia suunnitteleva psykopaatti kyllä tietää, miten testikysymyksiin tulee vastata. Lisäksi olisi mukava tietää, mikä on vääränlaista "väkivallan ihannointia". Onko esimerkiksi Israelin ulko- ja sisäpolitiikan tukeminen sellaista? Onko ylenpalttinen kiinnostus aseita kohtaan este luvan saamiselle?

    9. Ilmiantovelvollisuus

    Hallituksen esityksessä halutaan antaa lääkärille oikeus ilmoittaa poliisille, jos potilaasta käy ilmi seikkoja, jotka tekevät hänet sopimattomaksi pitämään hallussaan aseita. Hallintovaliokunta esittää oikeuden korvaamista velvollisuudella. "Muille terveydenhuollon ammattihenkilöille" jätettäisiin ilmoitusoikeus.

    Edes mielenterveyden ongelmiin perehtyneen lääkärin on mahdotonta ennustaa, syyllistyykö sinänsä oikeustoimikelpoinen henkilö joskus tulevaisuudessa rikoksiin. Lääkärin ilmiantovelvollisuus ei lisää kenenkään turvallisuutta, mutta se antaa loistavat työkalut kiusantekoon ja mielivaltaan.

    Vielä oudompana voidaan pitää "muiden terveydenhuollon ammattihenkilöiden" ilmoitusoikeutta. Esimerkiksi lääkintävahtimestari, hammashoitaja ja laborantti ovat tällaisia ammattihenkilöitä. Onko heillä kompetenssia arvioida asiakkaan mielenterveyttä? Ottaako poliisi varmuuden vuoksi vakavasti tällaisilta ammattihenkilöiltä tulevat ilmiannot?

    Ilmianto-oikeuden kannattajat vertaavat usein aselupaa ajokorttiin. Lääkärillä on oikeus ilmoittaa viranomaisille, jos asiakkaan edellytykset ajoneuvon turvalliseen kuljettamiseen ovat oleellisesti heikentyneet. Ne terveydentilan muutokset, jotka ovat perusteena ajo-oikeuden peruuttamiseen, ovat kuitenkin tyypillisesti sellaisia, että niitä voidaan helposti mitata, esim. heikentynyt näkö tai kuulo tahi hermostolliset sairaudet. Piilevät mielenterveysongelmat eivät ole samalla tavoin mitattavissa, vaan lääkärin arviot perustuvat subjektiiviselle perstuntumalle.

    Monet mielenterveysongelmat ovat tilapäisiä ja/tai hoidettavissa. Lääkärin ja potilaan välisen luottamuksen rikkominen lainsäädännöllä on omiaan johtamaan siihen, että aseita omistavat ihmiset eivät enää uskalla hakea apua mihinkään vaivaan, joka sijoittuu lähellekään pääkoppaa.

    10. Yleistä

    Lakiesityksestä on vaikea löytää mitään hyvää tai järkevää. Se tekee sadoistatuhansista ihmisistä epäilyksenalaisia henkilöitä, puuttuu kuvitteellisiin ongelmiin, lisää byrokratiaa ja ennenkaikkea sisältää verhottuja tavoitteita, joista tärkeimmät ovat de facto käsiasekielto ja de facto yhdistymispakko.

    Lain kakkosvaiheessa, seuraavan vaalikauden aikana, tarkasteluun otetaan olemassaolevat hallussapitoluvat. Ei ole mitään syytä olettaa, ettei viisivuotisvälein toimitettavaa lupaharkintaa alettaisi soveltaa retroaktiivisesti. Estämällä uusien ampumaratojen rakentaminen, tai asettamalla niille mahdottomia vaatimuksia, harrastus saadaan loppumaan. Kun näyttöä harrastamisesta ei ole, ei ole perusteita jatkaa lupiakaan.

    Käsiaseiden kotisäilytyksen kieltoa ei Vihreiden ja Vasemmistoliiton ponnisteluista huolimatta saatu lakiesitykseen. Oikeusministeri Tuija Brax on kuitenkin jo vihjaissut, että harrastajat voitaisiin velvoittaa säilyttämään jotakin aseen toiminnan kannalta keskeistä osaa esim. poliisilaitoksella, jolloin lopputulos olisi käytännössä sama. Tällaisia esityksiä on luvassa, jos Vihreät ovat seuraavankin hallituksen apupuolueena. Menneet vuodet ovat näyttäneet, että Kokoomuksella ja Kepulla ei ole munaa vastustaa Vihreiden ja RKP:n linjanvetoja.

    Aseiden yksityisomistus on katkolla seuraavien neljän vuoden aikana.


    Takaisin