12.2.2007

Englantilaista huumoria kolmessa näytöksessä

Keräilen jatkuvasti työpöydälleni linkkejä uutisiin, joista haluaisin kirjoittaa jotakin. Olen laiska kirjoittaja, ja työpöytäni on yleensä aika täysi. Tänään löysin sieltä kolme kiehtovaa artikkelia islaminuskoisista huippuosaajista, jotka viime vuoden puolella rikastuttivat brittikulttuuria, osa perinteisillä metodeilla, osa hiukan omaperäisemmin. Juttuihin ei sinänsä ole paljon lisättävää, mutta ovatpahan sitten kirjoissa ja kansissa, jos vaikka olisivat ilmestymisajankohtanaan päässeet menemään joltakulta ohi.

* * *

The Evening Standardin verkkoliite uutisoi joulukuussa 30-vuotiaasta somalimiehestä, joka saapui väärennetyllä Kenian passilla helpottamaan Britannian työvoimapulaa vuonna 1995. Hänen turvapaikkahakemuksensa hylättiin, mutta hän sai viiden vuoden tilapäisen oleskeluluvan. Vuonna 1998 hän raiskasi puukolla uhaten 13-vuotiaan tytön ja sai kahdeksan vuoden vankeustuomion. Hänet määrättiin karkotettavaksi tuomion suorittamisen jälkeen. Koska Tiedostavassa Matematiikassa kahdeksan vuotta kestää viisi vuotta, hän vapautui vuonna 2003. Somali kieltäytyi palaamasta vapaaehtoisesti kotimaahansa, koska siellä oli vaarallista (muille kuin helsinkiläisille kaupunginvaltuutetuille), eikä yksikään kaupallinen lentoyhtiö suostunut lennättämään häntä Mogadishuun.

Asiantuntijat arvioivat somalimiehen huomattavaksi riskiksi yleiselle turvallisuudelle, minkä vuoksi häntä ei voinut tuomion päättymisestä huolimatta päästää kaduille. Hänellä oli todettu mm. "stereotyyppisiä käsityksiä naissukupuolesta", hän ei osoittanut minkäänlaista katumusta, ja hänen käytöksensä vankilassa oli ollut huonoa. Mies turvautui maksuttomaan (verorahoitteiseen) lakiapuun ja vaati karkotuspäätöksen peruuttamista sekä vahingonkorvausta perusteettomasta vankilassa istumisesta vuosina 2003-2006. Siis siitä huolimatta, että hän olisi koska tahansa ollut vapaa lähtemään kotimaahansa.

Kaikkien yllätykseksi korvausvaade hyväksyttiin oikeudessa. Britannian valtio joutuu maksamaan somalille 50 000 punnan korvauksen niistä kolmesta vuodesta, jotka mies on vapaaehtoisesti viettänyt brittivankilassa. Jos hän lähtee Somaliaan, rahat toimitetaan hänen kotiinsa. Hänen käyttämänsä oikeusapu on tähän mennessä maksanut veronmaksajille 100 000 puntaa, minkä lisäksi hänen ylläpitoonsa vankilassa on uponnut n. 37 000 puntaa vuodessa. Kokonaislasku tähän mennessä on siis n. 446 000 puntaa (n. 668 000 euroa).

James Frayne Veronmaksajien liitosta:

"Tämän on oltava yksi kaikkien aikojen pöyristyttävimmistä vahingonkorvausjutuista. Veronmaksajien ei pitäisi joutua maksamaan penniäkään tälle miehelle. Poliitikkojen tulisi hävetä, että he ovat luoneet rikosoikeusjärjestelmän, joka sallii tällaista tapahtuvan. Jos jokin ihmisoikeuslaki on tämän takana, se pitäisi kumota välittömästi."

Rikosuhrisäätiön puhemies Norman Brennan:

"Juuri, kun luulit, ettei tämän maan vahingonkorvauskulttuuri voisi enää mennä hullummaksi, se ylittää itsensä. Raiskauksen uhrien keskimäärin saama korvaussumma on 13 000 puntaa. Tälle miehelle maksetaan neljä kertaa enemmän kuin hänen 13-vuotias uhrinsa todennäköisesti koskaan tulee saamaan."

Somalimiehemme voi ainakin onnitella itseään onnistuneesta ulkomaanmatkasta. Hän on nauttinut kahdeksan vuoden ajan maksuttomasta asunnosta ja ruuasta, ja mikäli hän suvaitsee poistua vankilasta, hän saa läksiäislahjaksi 50 000 puntaa, joilla hän voi rakentaa itselleen varteenotettavan valtakunnan kotona Somaliassa.

* * *

Kuten tiedämme, lentomatkustamisesta on tullut ikävää. Turvatarkastukset ovat perusteellisia ja hitaita, eikä koneen matkustamoon saa enää ottaa mukaan juuri muuta kuin vaatteensa. Syynä tähän on aiheellinen pelko siitä, että a) muslimi vie lentokoneeseen pommin tai b) Eurooppaan pääsee ujuttautumaan ei-toivottuja pomminrakentajamuslimeja. Koska muslimeja ei kuitenkaan saa näinä herkkinä aikoina ottaa erityistarkkailun kohteeksi, viranomaisten on turvatarkastettava kiinnostuneen näköisenä myös eurooppalaisten mummojen tekohampaat.

Eurooppalainen matkustaja pohjattomassa kärsivällisyydessään ja sopeutumiskyvyssään sulattaa jonoissa hikoilun ja käsimatkatavaroihin liittyvät hankaluudet, koska hänen mielestään ne ovat pieni hinta siitä, että vaaratekijät saadaan eliminoitua.

Vai saadaanko?

Joukko somalimiehiä tuomittiin Bradfordissa joulukuussa aasialaisen matkatoimiston ryöstöstä, jonka yhteydessä konstaapeli Sharon Beshenivsky ammuttiin kuoliaaksi. Murhan pääepäilty Mustaf Jama (jonka isä on Somalian entisen diktaattorin Mohammad Siad Barren serkku ja maan entisen ulkoministerin veli) pääsi valitettavasti pakenemaan maasta, sillä Heathrow'n lentokentän turvajärjestelmän läpi on mahdollista kävellä niqabiin, kasvot kokonaan peittävään säkkiin, pukeutuneena. Times-lehden tutkimusten mukaan brittiläiset maahantuloviranomaiset tarkistavat vain harvoin, kuka säkin sisällä on.

Tämä on hienoa. Turvallisuusfiltteri on olemassa vain muslimien takia, mutta jotta muslimeja ei loukattaisi, päätetään tarkastaa myös kaikki muut kuin muslimit. Ja monimutkaisista sensitiivisyysmuuttujista seuraava lopputulema on se, että tarkastetaan kaikki muut paitsi muslimit.

Voimme ehkä juuri ja juuri kuvitella sen itkun, metelin ja älämölön, jonka jokainen brittiläinen muslimi- ja ihmisoikeusjärjestö olisi ennen tätä tapausta nostanut, jos puhuvat säkit olisi pakotettu paljastamaan kasvonsa passintarkastuksissa. "Tämähän on sama kuin jos kaikkia muslimeja syytettäisiin terroristeiksi!! Islam on rauhanuskonto!! Äbäläwäbälä!!"

* * *

Marraskuussa Hidyat Amin, Irakin kurdi ja turvapaikanhakija, tuomittiin kuuden kuukauden vankeuteen Prestonissa East Yorkissa, toistuvista seksuaalirikoksista. Uhri oli maanviljelijä Frank Davidsonin lammas, jota tekojen tapahtuma-aikana pidettiin eristysaitauksessa tautiepäilyjen vuoksi. Davidson:

"Lammas ei voinut hyvin ja vaikutti onnettomalta."

Tuntemattoman miehen oli nähty useaan otteeseen käyttäytyvän oudosti ja väijyvän aitauksen liepeillä täydenkuun aikaan. Maanviljelijä Davidson oli kolmasti löytänyt paikalta kalsareita, sukkia, tupakanjämiä sekä leivänmuruja. Leipää oli ilmeisesti käytetty lampaan houkutteluun. DNA-tutkimukset osoittivat Aminin syyllisyyden aukottomasti.

Oikeudessa mainittiin myös, että lampaan urospuolinen kumppani oli joutunut olemaan säädyttömien tekojen silminnäkijänä.


Takaisin