1.4.2007

Elävää komediaa Saksasta ja Suomesta

Saksalaiset puuhaavat kansalaisuuden takautuvaa riistämistä Adolf Hitleriltä, 62 vuotta tämän kuoleman jälkeen. On ilahduttavaa nähdä, että kaikki kiireisemmät ongelmat on jo saatu Saksanmaalla ratkaistua. Lisäksi tämä avaa Suomelle yllättäviä mahdollisuuksia. En enää muista, onko tämä oma ajatukseni, vai sanoiko joku sen minulle jossakin keskustelussa, mutta Suomi voisi, samoin takautuvasti, myöntää kansalaisuuden kansalaisuudettomaksi joutuvalle Aatulle. Tähän on selvät perusteet:

Toveri Stalin sanoi aikanaan, että kyllä rikos keksitään, kunhan syyllinen on selvillä. Vissarionovitshin henkiset jälkeläiset ovat jo hyvän aikaa sitten etabloineet Suomen ja suomalaisten giganttisen syyllisyyden, jonka sovittamiseksi meidän on, esimerkiksi, vuosittain lahjoitettava valtion budjetista puoli miljardia euroa kehitysapuun, maksettava 80 miljoonaa euroa turvapaikanhakijoista aiheutuvia kuluja, siedettävä alati lisääntyvää maahanmuuttajarikollisuutta, luovuttava omista perinteistämme, tuhottava hyvinvointivaltion taloudellinen perusta sekä tietysti pyydettävä väsymättä ja kyykyssä anteeksi kaikilta. Sen sijaan rikos on ollut toistaiseksi vähän hakusessa, ja kovasta yrityksestä huolimatta olemme joutuneet tyytymään kahdeksaan Saksalle luovutettuun juutalaiseen, muinaisissa orjalaivoissa käytettyyn suomalaiseen tervaan sekä muinaiseen valtioyhteyteemme siirtomaapolitiikkaa harrastaneen Ruotsin kanssa (kts. Gluttons for guilt).

Jos adoptoisimme postuumisti Hitlerin suomalaiseksi, saisimme kerralla kontollemme toisen maailmansodan aloittamisen ja kuusi miljoonaa tapettua juutalaista. Siinä sitä olisikin niin paljon syyllisyyttä ja anteeksipyydettävää, ettei paatuneinkaan nazzi enää kehtaisi vastustaa kehitysapubudjetin nostamista 90 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Lopuilla 10 prosentilla voisimme rahoittaa miljoonan työperäisviritteissävytteisen maahanmuuttajan vastaanoton vuosittain. Heiltä voisimme myös pyytää anteeksi.

* * *

Junakohtaus tarjoaa linkin jännittävälle Sukupuolihäiriö-sivulle. Sukupuolihäiriköt vastustavat, muun muassa, sitä, että miesten ja naisten vessat sukupuolittavat ihmisiä:

"WC:ssä käydessä on lähes aina tunnustettava jotain sukupuolta. WC-tiloissa on yleensä valittava kahdesta vaihtoehdosta. Liikkumisesteetön WC eli inva-wc edustaa tilaa, jossa voi käydä sukupuolittumatta. Toisaalta sukupuolineutraalit inva-wc:t tuottavat osaltaan sukupuolineutraalia vammaisuutta, mitä on pidetty ongelmallisena. Kiinnitimme siis inva-wc:n oveen lapun "Myös naisille ja miehille". Tällä tavalla toimme esiin inva-wc:iden oletettua sukupuolineutraaliutta."

Tämä kävisi samanlaisesta vitsistä kuin Lupus Celestialiksen kommenttiosastolle linkittämä Monty Python -keskustelu miehen periaatteellisesta oikeudesta saada olla nainen ja synnyttää lapsia, mutta että tällaiset jutut eivät enää tänä päivänä ole huumoria vaan totisinta totta, käy ilmi muistakin yhteyksistä. Esimerkiksi vihreiden nuori toivo Tapio Laakso valitteli tammikuussa sitä, että Suomessakin edelleen pidetään yllä "vankkaa sukupuolijärjestystä": lapsille annetaan joko miesten tai naisten nimiä, eikä sukupuoltaan voi vaihtaa pelkkänä ilmoitusasiana. Helsingin Yliopiston Ylioppilaskunta (HYY) totesi viimesyksyisessä tasa-arvosuunnitelmassaan seuraavaa:

"Laki ei tunnista muita kuin miehiä ja naisia, ja näin sukupuolen moninaisuus jää näkymättömäksi. Ihmiset määritellään syntymässä naiseksi tai mieheksi heiltä lupaa kysymättä. [...] Sukupuolten tasa-arvo ja hyvinvointi edellyttävät pakkosukupuolittamisesta luopumista. Jokaisella ihmisellä pitää olla vapaus ilmaista omaa sukupuoltaan – myös vaihtelevin tavoin – tai sukupuolettomuutta."

Ymmärrän, että tästä asiasta voidaan olla monta mieltä, mutta oma vilpitön ja vankka mielipiteeni on, että ihmiset ihan oikeasti ovat joko miehiä tai naisia. Se johtuu kromosomeista. Ihmiset ovat joko miehiä tai naisia sikiöstä hautaan. Sukupuoli on yhtä vähän neuvoteltavissa oleva asia, tai sosiaalinen konstruktio, kuin se, että aurinko nousee idästä ja laskee länteen. Tiedostajat tuntuvat lähtevän siitä, että se, kuka tai mikä ihminen on, on puhtaasti itseidentifikaatiokysymys. Toisin sanoen henkilö, joka kokee olevansa mies tai nainen, todella on sitä, mitä hän kokee olevansa, riippumatta siitä, mitä jalkojen välissä roikkuu tai on roikkumatta.

Itseidentifikaatioperusteisuuteen liittyy kuitenkin vakavia ongelmia. Maailmankaikkeuden pehmustetut huoneet ovat täynnä ihmisiä, jotka kokevat vahvasti ja aidosti olevansa Kiinan keisareita, verta imeviä vampyyrilepakoita tai Massey Ferguson -traktoreita. Ulottuuko oikeus itsemäärittelyyn, ja ympäristön velvollisuus tuon määrittelyn tunnustamiseen, myös näihin ihmisiin? Onko koirana itseään pitävää ihmistä kohdeltava koirana? Onko hänellä oikeus päästä halutessaan koiranäyttelyyn? Jos ei, miksi ei?

Vai voitaisiinko ajatella, kuten vanhoina hyvinä taantumuksen päivinä ajateltiin, että ihmisellä, joka ei tunnista anatomisesti todennettavissa olevaa lajiaan tai sukupuoltaan, on virheellinen käsitys itsestään? Että hän tarvitsee apua? Että hyvää tarkoittavien ihmisten velvollisuus ei ole myötäillä ja ruokkia hänen harhojaan vaan auttaa häntä vapautumaan niistä?

Vielä vakavampi ongelma on se, että biologiaan perustuvien sukupuolten olemassaolon kiistävät ihmiset eivät itse ole valmiita viemään väitteitään niiden loogiseen loppuun. Jos ihmisellä on oikeus määritellä sukupuolensa sen mukaan, miltä hänestä itsestään tuntuu, ja jos ympäristön on tunnustettava nämä itsemäärittelyt, tästä seuraa väistämättä, että esimerkiksi minulla on oikeus määritellä itseni naiseksi, ja että ympäristön on tunnustettava minut naiseksi. Koska samat henkilöt, esim. HYY:ssä, vaativat mies- ja naiskiintiöitä, minulla pitäisi olla oikeus hakea HYY:n virkoja naisena.

En kuitenkaan usko, että tämä onnistuisi. Haluaisin tietää, miksi.


Takaisin