Olen lueskellut Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (HYY) "Toiminnallista tasa-arvosuunnitelmaa vuosille 2007-2008". Suunnitelma on hyväksytty HYY:n edustajiston kokouksessa 16.10.2006. Kuten tekstin minulle linkittänyt tuttavani sanoi, tuntuu aivan siltä kuin lukisi Pahkasika-lehteä. Suunnitelma näyttää J. Halla-ahon kirjoittamalta parodialta jostakin oikeasta suunnitelmasta. Koska en enää ole HYY:n jäsen, rohkenen selostaa paperin sisältöä lukijakunnalle kriittiseen äänensävyyn.
Johdannossa kerrotaan, mitä tasa-arvo on:
"Tasa-arvo ei tarkoita sitä, että jokaista ihmistä kohdellaan samalla tavalla riippumatta ihmisen ominaisuuksista tai erityistarpeista. Tällainen käsitys tasa-arvosta on muodollinen ja todellisuudelle vieras. Tasa-arvossa on kysymys ennen kaikkea pyrkimyksestä kaikkien ihmisten lähtökohtien ja mahdollisuuksien tasavertaistamiseen ja toisaalta yhteiskunnallisen hyvän tasapuoliseen jakautumiseen."
Lainauksen viimeisessä lauseessa alku ja loppu ovat ristiriidassa keskenään. Jos tasa-arvolla tarkoitetaan yhtäläisiä lähtökohtia ja mahdollisuuksia, tuloksena ei ole yhteiskunnallisen hyvän tasapuolinen jakautuminen, koska kaikki ihmiset eivät käytä saamiaan mahdollisuuksia samalla tavalla hyväkseen. Koska ihmiset ovat erilaisia, ja koska he tekevät erilaisia valintoja, Yhtäläisten Mahdollisuuksien Tasa-arvo ei merkitse yhteiskunnallisen hyvän tasapuolista vaan oikeudenmukaista jakautumista.
Se on sitten ideologinen kysymys, onko syytä pyrkiä yhteiskunnallisen hyvän oikeudenmukaiseen vai tasapuoliseen jakautumiseen. Tulonsiirtoihin perustuva hyvinvointivaltio on kompromissi. Se, joka tekee fiksumpia valintoja (ja/tai on muutenkin fiksumpi), saa enemmän hyvää kuin lusmu. Lusmullekin annetaan kuitenkin vähän hyvää, ts. otetaan askel oikeudenmukaisuudesta kohti tasapuolisuutta. Tämä on perusteltua, koska lusmu ei yleensä ymmärrä hyvän epätasapuolisen jakautumisen olevan oikeudenmukaista vaan saattaa ryhtyä ulosmittaamaan hyvää väkivaltaisin keinoin, ellei saa sitä muuten. Tulonsiirrot, so. hyvän tasapuolinen jakaminen, ovat pienen mittaluokan epäoikeudenmukaisuus, jolla kuitenkin suuressa mittakaavassa edistetään kaikkien mukavuutta.
Mutta tämä on pragmatiikkaa. Yhtäläisten Mahdollisuuksien Tasa-arvolla ei ole mitään tekemistä hyvän tasapuolisen jakautumisen kanssa.
Heti seuraavassa lauseessa kumotaankin sitten se, mitä edellä sanottiin:
"Muodollisen tasa-arvon sijaan voi siis puhua mahdollisuuksien tasa-arvosta."
Juuri tällaista tasa-arvokäsitystä pitäisikin ajaa. Tasapuolisen Jakamisen Tasa-arvo on tämän vastakohta, koska siinä kaikille jaetaan hyvää riippumatta siitä, miten he ovat mahdollisuutensa käyttäneet. Jos hyvää jaetaan tasapuolisesti riippumatta siitä, millaisia valintoja ihminen tekee, Yhtäläisten Mahdollisuuksien Tasa-arvo menettää tosiasiallisesti merkityksensä.
Myös syrjintä määritellään kahdella toisensa kumoavalla lauseella:
1. "Syrjinnällä tarkoitetaan ihmisen kohtelemista ilman hyväksyttävää syytä epäsuotuisammin kuin jotakuta muuta vastaavanlaisessa tilanteessa kohdeltaisiin."
2. "Epäsuoran syrjinnän tunnistaminen on usein vaikeaa, koska silloin syrjivä käytänne tai teko näyttää päällisin puolin neutraalilta, mutta sen seuraukset ovat eriarvoistavat."
Ensimmäinen lause heijastaa Yhtäläisten Mahdollisuuksien, jälkimmäinen Yhtäläisen Lopputuleman tasa-arvokäsitystä, jotka - kuten edellä näimme - ovat keskenään ristiriitaisia. Jos ihmisiä kohdellaan tasapuolisesti, ts. annetaan heille yhtäläiset mahdollisuudet, lopputuloksena on hyvän epätasapuolinen jakautuminen. Lauseella nro 2. nimenomaisesti oikeutetaan positiivinen syrjintä, ts. epätasa-arvoiset mahdollisuudet, joilla voidaan turvata tasapuolinen mutta epäoikeudenmukainen lopputulema. Lauseella 2. ennakoidaan esimerkiksi tilanne, jossa kaikille yhtäläiset työpaikkasäännöt (siis tasa-arvo) eivät kelpaa jollekin uskonnolliselle ryhmälle. Työpaikka on voinut sanktioida vaikkapa tupakkataukojen pitämisen siten, että tupakalla käyvien kokonaistyöaika on pidempi. Muslimien on käytävä kumartelemassa Mekkaan useita kertoja työpäivän aikana. Koska työaikaa faktisesti tärvääntyy aivan yhtä paljon kuin tupakkataukoja pitävillä, työnantaja rinnastaa työaikakäytännön osalta rukoustauot tupakkataukoihin. Muslimit hermostuvat ja kokevat, että "päällisin puolin neutraalilta" vaikuttava käytäntö johtaa eriarvoistaviin seurauksiin. Tällöin applikoidaan klausuulia nro 2. ja annetaan muslimeille erivapaus pitää taukoja, jolloin siirrytään klausuulin nro 1. tarkoittamaan syrjintään, ts. joidenkin ihmisten (ei-muslimien) kohtelemiseen epäsuotuisammin.
On aika ilmeistä, miksi lauseessa 1. on lisämääre "ilman hyväksyttävää syytä", mutta ei minkäänlaista määrittelyä sille, mikä on "hyväksyttävä syy". Yleviin periaatteisiin on aina syytä sisällyttää porsaanreikä, joka mahdollistaa sen, että periaatteen laatija voi itse halutessaan rikkoa sitä.
"Kaikkinaisen tasa-arvon toteutuminen on oikeudenmukaisuuden ja hyvinvoinnin keskeinen edellytys."
Hetkinen... Jos kaikkinaisen tasa-arvon toteutuminen on hyvinvoinnin keskeinen edellytys, eikö tämä tarkoita, että hyvinvoinnin olemassaolosta paikassa X voidaan deduktiivisesti johtaa kaikkinaisen tasa-arvon toteutuminen samassa paikassa? Onko kaikkinainen tasa-arvo siis jo toteutunut Suomessa? Jos kyllä, miksi tämä suunnitelma on olemassa? Vai eikö meillä ole hyvinvointia? Jos meillä ei ole hyvinvointia, miten sitä voidaan jakaa, epä- tai oikeudenmukaisesti?
Seuraavaksi törmäämme monikultturistisen kehäpäättelyn helmeen, suoranaiseen kehäkukkaan:
"Ihmisten moninaisuus on myös valtava voimavara ja innovatiivisuuden lähde, mutta vain silloin jos moninaisuus tunnustetaan todeksi ja hyväksytään voimavaraksi."
Ihmisten moninaisuus tuntuu olevan valtavista voimavaroista ainoa, joka lakkaa olemasta voimavara, ellei sitä erikseen tunnusteta voimavaraksi. Meidän on saatava moninaisuutta, koska se on voimavara. Meidän on uskottava, että moninaisuus on voimavara, koska muuten se ei ole voimavara.
Sitten tulee ihan kauhean pelottava lause, joka kylläkin jatkaa erinomaisesti ylioppilaskunnan tieteenfilosofisia perinteitä:
"Tasa-arvoteemoja korostava ylioppilaskunta vaikuttaa myös kauas tulevaisuuteen kasvattamalla tulevaisuuden vaikuttajia ja päättäjiä, jotka tietävät itsestään selvästi tasa-arvon olevan erottamaton osa hyvinvointia."
Vaihda päälauseessa "tasa-arvoteemojen" tilalle esimerkiksi "suursuomalaiset teemat", "rotuhygieeniset teemat", "vallankumoukselliset teemat", "anti-imperialistiset teemat" tai "feministiset teemat", ja sivulauseessa "tasa-arvon" tilalle "suursuomalaisuus", "rotuhygienia", "sosialismi", "anti-imperialismi" tai "feminismi". Lause näyttää aina aivan yhtä uskottavalta. Samalla koet aikamatkan suomalaisen akateemisen älymystön viimeisen sadan vuoden historiaan.
Suunnitelman laatijat osoittavat aiemminkin useasti käsittelemääni vihervasemmistolaista käsitystä todellisuudesta ja tilastollisuudesta:
"Keskiverto-opiskelija on aika harvinainen, lähes fiktiivinen olento. Kuitenkin kuva keskiverto-opiskelijasta elää jatkuvasti opiskelijoiden elämää koskevassa päätöksenteossa ja keskusteluissa. Tämä keskiverto-opiskelija on muun muassa nuori, terve, lapseton ja suomenkielinen. Todellisuudessa opiskelija voi olla myös yli 50-vuotias tai huonokuuloinen, venäläinen, homo, muslimi tai neljän lapsen äiti, tai näitä kaikkia. [...] "
Ymmärränköhän minä nyt tämän kohdan aivan oikein? Siis että nuori, terve, lapseton ja suomenkielinen opiskelija on aika harvinainen, lähes fiktiivinen olento? Kaikki opiskelukaverini ovat olleet fiktiota. Minäkin olen ollut fiktiota.
Millä tavalla se, että keskiverto-opiskelija sopii tällaiseen kuvaukseen, sulkee pois sen, että joukossa on myös muunlaisia opiskelijoita? Millä tavoin se, että joukossa on myös muunlaisia opiskelijoita, muuttaa sitä, että keskiverto-opiskelija on nuori, terve, lapseton ja suomenkielinen?
Millä tavalla homous on kontrastissa nuoruuden, terveyden, lapsettomuuden ja suomenkielisyyden kanssa?
HYY:n keskustoimistoon kannattaa hakea töihin, sillä...
"...HYY järjestää vuosittain uuden hallituksen koulutusten yhteydessä keskustoimiston työyhteisölle päivän mittaisen elämyksellisen moninaisuuskoulutuksen. Koulutus antaa jokaiselle osallistujalle paitsi perustietoa syrjinnästä, eri syrjintäperusteista ja yhdenvertaisuuden edistämisestä, myös mahdollisuuden työstää omia kokemuksiaan ja ajatuksiaan moninaisuuteen liittyen esimerkiksi draamatyöskentelyn avulla. Kouluttajina toimivat tasa-arvoasioista vastaavan sihteerin ohella syrjinnän vastaista työtä tekevät ammattilaiset."
(Dziizas. Minun ON PÄÄSTÄVÄ katsomaan elämyksellistä moninaisuuskoulutusta, johon sisältyy draamatyöskentelyä!)
Alla oleva lause ei liity mihinkään, mutta se on pakko ottaa mukaan (eli inkludoida), koska se on niin hieno:
"Ulkoapäin tapahtuvan kategorisoimisen ja marginaaliin työntämisen sijasta olisi hyvä katsoa maailmaa ennen kaikkea moninaisuuden ja inkluusion käsitteiden kautta."
Luvussa Sukupuoli puututaan kipeään epäkohtaan yhteiskunnassamme:
"Laki ei tunnista muita kuin miehiä ja naisia, ja näin sukupuolen moninaisuus jää näkymättömäksi. Ihmiset määritellään syntymässä naiseksi tai mieheksi heiltä lupaa kysymättä. [...] Sukupuolten tasa-arvo ja hyvinvointi edellyttävät pakkosukupuolittamisesta luopumista. Jokaisella ihmisellä pitää olla vapaus ilmaista omaa sukupuoltaan – myös vaihtelevin tavoin – tai sukupuolettomuutta."
Öö... Sanoisin tähän, että... Tai noh, en kyllä keksi juuri tähän asiaan mitään sanottavaa. Näinhän se on. Minulta ei todellakaan kysytty syntyessäni lupaa. Eikä ole kyselty jälkikäteenkään.
Mutta mitenkäs tämä sopii yhteen seuraavan ohjeistuksen kanssa:
"Ylioppilaskunnan hallinnossa pyritään sukupuolipariteettiin eli käytännössä siihen, että sekä miehiä että naisia on aina vähintään 40 prosenttia."
Eikös tämä ole pakkosukupuolittamista? Olisiko minulla oikeus vaatia päästä johonkin elimeen naiskiintiössä? Tai sukupuolettomien kiintiössä? Kenellä on valta sukupuolittaa minut mieheksi? Millä perusteella HYY tunnistaa kiintiöinnissä vain miehet ja naiset? Minne katosi sukupuolen moninaisuuden tunnistaminen?
Kiintiöihin on kuitenkin jätetty takaportti siltä varalta, että tasa-arvon periaate alkaisi toimia väärään suuntaan:
"Myös Helsingin yliopiston toiminnallinen tasa-arvosuunnitelma vaatii, että hallintoelimiä, toimikuntia tai työryhmiä asetettaessa on huolehdittava siitä, että naisia ja miehiä on kumpiakin vähintään 40 prosenttia valituista, ellei erityisistä syistä muuta johdu."
Mitä ne "erityiset syyt" ovat, onkin sitten anybody's guess ja jää tarkempien määrittelyiden puutteessa pappisneuvoston tapauskohtaisesti harkittavaksi.
"Syrjintä työhönotossa vanhemmuuden, raskauden, epätyypillisen sukupuolen ilmaisun tai sukupuolen korjausprosessin perusteella on laitonta syrjintää sukupuolen perusteella."
Syrjintä vanhemmuuden perusteella on syrjintää sukupuolen perusteella? Eivät kai HYY:n tytöt ja pojat (hups: "...vapaus ei toteudu, [...] jos ihmisiä tytötellään ja pojitellaan harkitsemattomasti...") uusinna stereotypioita ja äitimyyttiä? Olen myös taipuvainen olemaan mieltä, että syrjintä raskauden perusteella on syrjintää raskauden, ei sukupuolen, perusteella. Se, että kaikki raskaana olevat ovat naisia, johtuu siitä, että vain naiset (vai oliko niitä naisia nyt olemassa?) voivat olla raskaana.
Kohdassa Perheellisyys huomaan päässeeni uhrikategoriaan:
"Naisen jäämistä vanhempainvapaalle pidetään usein luonnollisena, kun taas isä saattaa joutua kohtaamaan ihmettelyä ja nuivaa asennoitumista, jos ilmoittaa jäävänsä vanhempainvapaalle isyysvapaan jälkeenkin."
Olen ollut vuoden ajan hoitovapaalla lasteni kanssa. Oma kokemukseni on tietysti vain oma kokemukseni, mutta silti minusta tuntuu kuin eräät tahot yrittämällä yrittäisivät nähdä sortavia ja nuivia katseita ja asenteita sielläkin, missä niitä ei ole. Yksikään, yksikään, hoitovapaan aikana tai sen jälkeen kohtaamani ystävä, kollega tahi vieras ei mielestäni ollut minulle nuiva siksi, että olin hoitovapaalla. (Toisaalta käytän luultavasti paljon vähemmän aikaa toisten ihmisten ilmeiden kyyläämiseen kuin eräät.) Jonkin verran sitä ihmeteltiin, mutta tämä johtui siitä, että hoitovapaalla oleva mies on vielä harvinaisuus. Ei ihmettely itsessään ole nuivaa eikä loukkaavaa. Kaikkien mielestä hoitovapaa oli hieno homma. Suurin osa tuntemistani isistä sanoi, että tekisi mielellään saman valinnan, jos taloudellisia ja muita edellytyksiä löytyisi.
Suunnitelman lopussa on sanasto ymmärtämisen helpottamiseksi. Sanasta heteroseksuaalisuus sanotaan:
"Heteroseksuaalisuudessa yksilön romanttinen, eroottinen ja seksuaalinen mielenkiinto kohdistuu toista sukupuolta olevaan ihmiseen."
Ettäs tiedätte :)
Kukin luku päättyy "Asennejumppaa"-nimiseen pähkinään. Lukijalta kysytään, miten hän reagoisi kuvitteellisessa tilanteessa X. Kuvitteelliset tilanteet ovat pääsääntöisesti sellaisia, joita on vaikea kuvitella reaalimaailmaan. Osassa taas kysymys on sillä tavoin asetettu, ettei oikeaa vastausta olekaan. Esimerkkejä:
"Olet järjestämässä tilaisuutta Uuden ylioppilastalon Mannerheim-salissa, jonne pääsee vain portaita. Tilaisuuteen ilmoittautuu henkilö, joka kertoo liikkuvansa pyörätuolilla ja kysyy, kuinka hän pääsee paikalle. Miten toimit?"
Mitä tuohon voi sanoa? Haen lekan ja hakkaan portaat sileiksi? Hyppääpä selkääni, niin kannan?
"Olet järjestyksenvalvojana bileissä Alina-salissa. Eräs osallistuja tulee pyytämään sinua poistamaan ”tuntemattoman ulkomaalaisen, joka käyttäytyy oudosti ja rupeaa varmaan kohta häiritsemään”. Hän osoittaa salin perällä yksin istuvaa henkilöä, joka juo olutta. Mitä teet?"
Mielestäni kuvattu tilanne on aika absurdi. Ei tuollaista tapahdu, joten miksi kenenkään pitäisi suunnitella sopivaa reaktiota? Mitä liikkuu sellaisen ihmisen päässä, joka keksii tuollaisen tilanteen?
* * *
Suunnitelmassa on myös luku nimeltä Vakaumus. Tiedostajat eivät imagosyistä oikein voi sivuuttaa kysymystä mielipiteenvapaudesta, mutta aihe on heille kiusallinen, koska kaikki - tiedostajat mukaanlukien - tietävät, että jos yliopistoyhteisössä jotakuta vainotaan vakaumuksen vuoksi, vainoajat ovat 99-prosenttisella todennäköisyydellä tiedostajia. Siksipä asia on käsitelty tekstissä hyvin lyhyesti. Siellä sanotaan:
"Jo Suomen perustuslaki takaa jokaiselle uskonnon ja omantunnon vapauden. [...] Esimerkiksi ”väärä” poliittinen vakaumus voi aiheuttaa myös yliopistoyhteisössä kieroon katsomista tai joukosta sulkemista."
Toisaalla suunnitelmassa todetaan, että:
"Syrjintärikos on aina yhtä vakava, liittyi se sitten vammaisuuteen, sairaushistoriaan, terveydentilaan, uskontoon tai vakaumukseen, sukupuoleen, seksuaaliseen suuntautumiseen, ikään, etniseen taustaan, kansallisuuteen tai kieleen."
Syrjintä määritellään seuraavasti:
"Syrjinnällä tarkoitetaan ihmisen kohtelemista ilman hyväksyttävää syytä epäsuotuisammin kuin jotakuta muuta vastaavanlaisessa tilanteessa kohdeltaisiin."
Määritellyllä tavalla syrjinnän kohteeksi joutuneella on apunaan mm. tasa-arvovastaava Terhi Saarikoski.
Paperi on paperia. Katsotaan, miten syrjinnänesto ja tasa-arvotyö toteutuvat käytännössä. Kerron tarinan elävästä elämästä, asianosaisten nimiä mainitsematta.
Pienen oppiaineen jatko-opiskelija A oli valmistautumassa väitöstilaisuuteensa. Väitös oli kohtuullisen merkittävä kyseiselle oppiaineelle niin rahallisesti kuin muutenkin, sillä aineesta oli edellisen kerran väitelty seitsemän vuotta aiemmin. Aineen professori Z ilmoitti A:lle olevansa halukas toimimaan kustoksena tilaisuudessa. (Kustos toimii väitöstilaisuuden puheenjohtajana, ja esittää yhdessä vastaväittäjän ja tiedekunnan määräämän edustajan kanssa työlle arvosanaa, jonka tiedekuntaneuvosto yleensä vahvistaa.)
Virkatehtäviensä ohessa Z oli profiloitunut ihmisoikeuksien ja vähemmistöjen tinkimättömänä puolustajana. Hän oli eri yhteyksissä paheksunut A:n omistaan poikkeavia yhteiskunnallisia näkemyksiä niin A:lle itselleen kuin kolmansillekin osapuolille. A katsoi, etteivät vakaumukselliset näkemykset kuulu työpaikalle, ja varoi milloinkaan ottamasta politiikkaa puheeksi sen enempää Z:n kuin muidenkaan kollegojensa kanssa. Hän tulkitsi Z:n halukkuuden osallistua väitöstilaisuuteensa ystävälliseksi eleeksi ja merkiksi siitä, että sotakirveet olisi nyt haudattu.
Tiedekuntaneuvosto nimitti esityksen mukaisesti Z:n kustokseksi A:n väitökseen. Viikkoa tämän jälkeen Z kutsui A:n puheilleen. Tapaamisessa Z esitti toiveen, ettei A kutsuisi häntä väitöstilaisuuden jälkeiseen karonkkaan. Yhteiskunnalliset näkemyserot olivat Z:n mukaan niin suuret, ettei millekään keskustelulle ollut sijaa. Z ilmoitti myös aikovansa pinnistää ammatillisen moraalinsa äärimmilleen voidakseen näkemyseroista huolimatta toimia arvolausetoimikunnassa objektiivisella tavalla.
A oli ihmeissään tilanteesta. Hänelle ei sinänsä ollut tärkeää, osallistuuko Z hänen juhliinsa vai ei, mutta koska kustos kuuluu etiketin mukaan itsestään selvästi karonkassa läsnäoleviin, ja koska hänen poissaolonsa tulkittaisiin yhtä itsestään selvästi mielenosoitukseksi, A epäili Z:n ilmoittautuneen kustokseksi varta vasten voidakseen sitten ilmoittaa boikotistaan. A piti siis loukkaavana sitä, että Z oli päättänyt käyttää hänen juhlaansa ja suurta päiväänsä oman poliittisen julistuksensa välineenä. Lisäksi A piti pohtimisen arvoisena, voiko avoimen vihamielinen henkilö, joka ei kykene pitämään työ- ja yksityisiä asioita erillään, olla päättämässä hänen väitöskirjansa arvostelusta, varsinkin, jos Z:n oli erikseen pinnisteltävä voidakseen noudattaa tehtävänsä edellyttämiä eettisiä normeja.
A keskusteli tilanteesta ylemmän portaan kanssa. Hänelle kerrottiin, että hän voi halutessaan antaa Z:lle potkut kustoksen tehtävästä. A kuitenkin katsoi, että tämä mutkistaisi hänen omaa elämäänsä liikaa, ja päätti tyytyä epätyydyttävään tilanteeseen. Kuultuaan A:n päätöksestä Z lähetti hänelle uuden sähköpostin, jossa tunnusti informoineensa vastaväittäjää ja tiedekunnan edustajaa, siis muita arvolausetoimikunnan jäseniä, A:n yhteiskunnallisista mielipiteistä. Z perusteli sekä informointia että sen myöntämistä halullaan "pelata avoimin kortein".
A suuttui. Hänen mielestään oli eettisesti erittäin kyseenalaista ja hänen oikeusturvaansa loukkaavaa, että hänen esimiehensä levitti hänen yksityiselämäänsä koskevaa ja työhön liittymätöntä tietoa henkilöille, joiden harkinnassa oli hänen väitöskirjansa kohtalo. A ilmoitti Z:lle ja ylemmälle portaalle, ettei Z enää nauti hänen arvostustaan tai luottamustaan, ja että hän haluaa jonkun toisen toimivan kustoksena. Näin myös tehtiin.
Väitöstilaisuus ja karonkka sujuivat hyvässä hengessä. Juhlien aikana A sai tietoonsa yksityiskohtia Z:n ilmiantoviesteistä. Z oli mm. kertonut vastaväittäjälle ymmärtävänsä oikein hyvin, jos tämä haluaisi A:n mielipiteitä koskevien tietojen pohjalta harkita uudelleen saapumistaan Suomeen. A keskusteli tilanteesta epämuodollisessa kontekstissa useiden kollegoidensa kanssa, jotka, ottamatta kantaa erimielisyyksien sisältöön, pitivät vähintään eriskummallisena, että professori pyrkii mustamaalaamaan ja suoranaisesti sabotoimaan omaa jatko-opiskelijaansa ei-ammatillisten kiistojen vuoksi.
Pölyn laskeuduttua A, tutustuttuaan yliopiston syrjinnän vastaiseen julistukseen, päätti edistää asiaansa virkateitse. Hänen mielestään Z:n käytökseen liittyi niin eettisiä kuin juridisiakin ongelmia. Eettisenä ongelmana hän piti sitä, että Z käytti hänen juhlaansa mielenosoittamiseen; että Z työhön liittymättömistä syistä olisi boikotoinut tilaisuutta, jonne hänen etiketin (vaikkakaan ei lain ja sääntöjen) mukaan olisi pitänyt osallistua (kustos ei saavu karonkkaan henkilönä vaan instituutiona); että Z näin toimiessaan olisi pakottanut A:n selittelemään Z:n poissaoloa muille vieraille; ja että Z kaikesta päätellen halusi kustokseksi vain saadakseen tilaisuuden kieltäytyä karonkkakutsusta. Juridisena ongelmana A piti sitä, että Z levitti hänen yksityiselämäänsä koskevaa ja potentiaalisesti haitallista mutta työhön millään tavalla liittymätöntä tietoa henkilöille, joiden vastuulla oli hänen työnsä arvostelu.
A piti selvänä, että professori Z:n toiminta täytti syrjinnän kriteerit:
"Syrjinnällä tarkoitetaan ihmisen kohtelemista ilman hyväksyttävää syytä epäsuotuisammin kuin jotakuta muuta vastaavanlaisessa tilanteessa kohdeltaisiin."
Eettisten ongelmien osalta A lähestyi kirjelmällä yliopiston tasa-arvovastaavaa. A teroitti erityisesti sitä, ettei hän halunnut pakottaa Z:ää osallistumaan juhliinsa, vaan että Z:n olisi itse alunperin pitänyt kieltäytyä kustoksen tehtävistä, jolloin koko ikävää tilannetta ei olisi päässyt syntymään. Jos Z kuitenkin aidosti, ammattiylpeyttä tuntien, halusi toimia kustoksena, hän olisi A:n mielestä voinut jättäytyä juhlista pois vaikkapa matkaan vedoten. A piti epäeettisenä vain sitä, että Z oli ehdoin tahdoin luonut kuvatun tilanteen voidakseen pahoittaa A:n mielen.
Tasa-arvovastaava kehotti "keskustelemaan" muiden asianosaisten kanssa ja kertasi yliopiston syrjinnän vastaisen suunnitelman sisällön (joka A:n mielestä tuki hänen kantaansa) mutta kieltäytyi ottamasta kantaa. Sen sijaan hän kehotti ottamaan yhteyttä yliopiston lakimieheen.
A otti yhteyttä yliopiston lakimieheen ja selosti tälle tilanteen. Lakimies vastasi olosuhteet ja asemansa huomioiden huomattavan aggressiivisella viestillä, jonka sisältö oli, ettei hän ota kantaa eettisiin kysymyksiin. Erityisesti lakimies korosti, ettei ketään voi pakottaa osallistumaan toisen ihmisen yksityisiin juhliin. Vaikka A oli erityisesti korostanut, ettei tästä ollut kysymyskään. A:n esittämää juridista ongelmaa, yksityiselämää koskevan tiedon levittämistä asiaankuulumattomille tahoille, lakimies ei maininnut vastauksessaan lainkaan.
* * *
Olen tässä kirjoituksessa riepotellut HYY:n tasa-arvopaperia lähinnä siksi, että se on niin aivoton dokumentti. Aivotontakin dokumenttia voisi kuitenkin kunnioittaa, jos tietäisi, että se on vilpitön ja että sillä pyritään johonkin hyvään. Tässä tapauksessa näin ei ikävä kyllä ole. Syrjimättömyys-, tasa-arvo- ja moninaisuusmyönteisyyssuunnitelmien ainoa tehtävä on pohjustaa yliopiston muutosta vihervasemmistolaisten totalitaristien uskonnolliseksi temmellyskentäksi. Jos julistukset vahingossa ja yksittäistapauksissa alkavat toimia kirjoittajien ideologiaa vastaan, ne yksinkertaisesti ignoroidaan.
Laeilla on merkitystä vain, jos niiden rikkomisesta seuraa jotain. Jos siitä ei seuraa mitään, lait ovat pelkkiä tahroja paperilla.