Tulevaisuudenkuva
En ole juuri käyttänyt kuvia kirjoitusteni koristeena. Kun käsitellään maahanmuuton, monikultturismin tai islamin kaltaisia herkkiä ja tunteita kuumentavia kysymyksiä, omien argumenttien painottaminen tai omien teesien todisteleminen kuvamateriaalilla haisee halvalta propagandalta. Minä en pyri tekemään propagandaa, koska minulla ei ole ideologiaa. Vastustan ideologiaan pohjautuvia käsityksiä todellisuudesta. Juuri tästä syystä vastustan mm. monikultturismia.
Kuvien käyttö haisee halvalta propagandalta, koska kuvien avulla mikä tahansa saadaan näyttämään miltä tahansa. Kuvat on helppo repiä kontekstistaan. Vaikka koenkin tietäväni, että islam on barbariaa, ymmärrän, että kuvien avulla tätä ei voi todistaa.
Haluan kuitenkin tehdä poikkeuksen ja reprodusoida tekijänoikeuksia uhmaten (mutta lähteen asianmukaisesti mainiten) päivän Hesarissa julkaistun kuvan Beirutista, Tanskan konsulaatin edustalta. Kuva on yksinkertaisesti vaikuttava ja hyvä, niin uutiskuvana kuin apokalyptisena taideteoksenakin:
Kuvan suurin ansio on siinä, että se lienee hyvä niin minun mielestäni kuin muslimienkin mielestä, vain sen herättämät assosiaatiot eroavat. Minua se pelottaa, kun taas muslimi näkee siinä jotain herooista ja elähdyttävää. Lisäksi sekä minä että muslimi näemme siinä Euroopan tulevaisuuden. Tämä kuva esittää sitä, minkä suhteen me joudumme tekemään valinnan. Kuten Vääräuskoinen taannoisessa kirjoituksessaan totesi, se islam, jonka eurooppalaiset ovat päästäneet tupaansa, ei ole Jaakko Hämeen-Anttilan islamia. Tervetulleeksi toivottamamme islam on sitä islamia, joka polttaa, silpoo ja räjäyttää. Se on kuoleman ja tuhon kultti, jota me erehdymme pitämään "uskontona uskontojen joukossa".
Ylläoleva kuva esittää sitä Eurooppaa, jonka me jätämme lapsillemme ja lapsenlapsillemme. Näin uskon ja pelkään minä, näin uskoo ja toivoo imaami, ja näin ennustaa globaali empiria sekä Euroopan demografinen kehitys.
Olen analysoinut etuperin ja takaperin sitä, miksi tämän annetaan tapahtua. Suuri osa länsimaiden poliittisesta ja älyllisestä eliitistä on ympäröinyt itsensä ideologisella pimennysverholla, jonka läpi todellisuus ei paista. Jonkinkokoinen osa vihaa hysteerisellä raivolla omaa kulttuuriaan ja kuvittelee itse, "suvaitsevaisuutensa" ja relativististen taitojensa ansiosta, selviytyvänsä voittajana lännen romahduksesta. Mutta luultavasti vielä suurempi osa päättäjistämme, inhimilliseen tapaan, vetkuttaa reagointia siinä toivossa, että ehkäpä se vielä jotenkin tästä rauhoittuu. Ettei vain tulisi tehtyä jotain, jonka oikeutus ei retrospektiossa näytäkään kiistattomalta. Hylätään Tanska ja myötäillään. Ehkäpä niille riittää Tanska. Ehkä ne eivät huomaa meitä, jos olemme täällä ihan hiljaa.
Tämä on jotain sellaista, jota J.R.R. Tolkien on käsittämättömän terävänäköisesti kuvannut novellissaan Aldarion and Erendis, A Mariner's Wife (Unfinished tales, 1980). Númenorin viides kuningas, Tar-Meneldur, saa kuulla liittolaisiltaan, että Sauron on noussut uudestaan. Idän varjo kokoaa voimiaan ja uhkaa Keski-Maan vapaita kansoja. Númenorin saarelta katsoen vaara on etäinen ja vielä hypoteettinen. Tar-Meneldur pohtii, miten reagoisi hänelle lähetettyyn avunpyyntöön:
"To prepare or to let be? To prepare for war, which is yet only guessed: train craftsmen and tillers in the midst of peace for bloodspilling and battle: put iron in the hands of greedy captains who will love only conquest, and count the slain as their glory. Will they say to Eru: At least your enemies were amongst them? Or to fold hands, while friends die unjustly: let men live in blind peace, until the ravisher is at the gate? What then will they do: match naked hands against iron and die in vain, or flee leaving the cries of women behind them? Will they say to Eru: At least I spilled no blood?"
[Eru = Jumala]
Länsimaisen sivilisaation osaksi ei ole tullut tehdä valintaa sodan ja rauhan välillä. Sen on valittava sodan ja tuhoutumisensa välillä. Jumalaa monikultturisteilla ei ole, mutta mitä Rosa Meriläinen, Heidi Hautala ja Mikko Puumalainen sanovat lapsilleen sitten, kun pimeys on laskeutunut? Ainakaan minä en vuodattanut verta? Ainakin minä olin eettinen?