14.12.2005

Mielipiteenvapauden teoria ja käytäntö

Europarlamentaarikot ovat perinteisesti pitäneet toistensa puolia. Tovereiden parlamentaariseen syytesuojaan ei ole hevillä kajottu, kun kyse on ollut kavallusten, petosten tai varkauksien kaltaisista pikkurikkeistä. Eilen parlamentti teki poikkeuksen poistamalla ranskalaisen Bruno Gollnischin immuniteetin. Gollnisch joutuu näin ollen oikeuden eteen toukokuussa.

Gollnischin rikos ei ollutkaan mikään vähäinen. Hän on epäillyt, että juutalaisia ei kaasutettu keskitysleireillä. Hän on myös epäillyt, että holokaustin uhreja oli vähemmän kuin ne viralliset kuusi miljoonaa. Sanalla sanoen, hän on ilmaissut, ettei ole henkilökohtaisesti varma kiveen hakatun, virallisen historiankirjoituksen yksityiskohtien kanssa. Gollnisch on eittämättömän vaarallinen ympäristölleen.

Aivan pian varmasti Amnesty International, Human Rights Watch ja muut "poliittisesti ja ideologisesti riippumattomat", "mielipiteen- ja ilmaisunvapautta itseisarvoina" puolustavat järjestöt aloittavat kampanjan Gollnischin puolesta.

Ai eivätkö?

Ihmisoikeusihmisten suhtautuminen Gollnischin tapaukseen panee minut ihmettelemään, miksi turkkilaisen Orhan Pamukin oikeudenkäynnistä on tullut länsimaissa niin suuri numero. Turkin virallinen historiankirjoitus sanoo, että armenialaisia ei ensimmäisen maailmansodan aikana murhattu. Länsi-Euroopan virallinen historiankirjoitus sanoo, että juutalaisia murhattiin kuusi miljoonaa, ei yhtäkään vähempää. Sekä Pamuk että Gollnisch esittävät epäilyjä virallisen totuuden paikkansapitävyydestä ja ovat sen vuoksi oikeuden edessä. Miten nämä tapaukset eroavat?

Joku ehkä vastaa, että tapaukset ovat erilaisia, koska Pamuk on oikeassa (ja Turkin valtio väärässä), kun taas Gollnisch on väärässä (ja virallinen Eurooppa oikeassa). Mahdollisesti, mutta ei tämä ole oleellista. Onhan ihmisellä oikeus epäillä sitäkin, onko maapallo pyöreä, vaikka se hyvin suurella todennäköisyydellä on. Ihmisellä on myös oikeus epäillä evoluutioteoriaa, vaikka tämä loukkaisi luonnontieteilijöitä, ja hänellä on oikeus epäillä Raamatun luomiskertomusta, vaikka tämä loukkaisi kristittyjä. Kukaan ei vaadi käräjille niitä, joiden mielestä venäläisten toimeenpanemat kansanmurhat Kaukasuksella, Krimillä, Ukrainassa ja Karjalassa ovat pelkkää propagandaa. Ei laki kiellä olemasta tyhmä. Mikä ihmeen vimma ihmisillä on saada vankilaan ne, jotka ovat väärässä?

Lisäksi on huomattava, että niin holokaustin kuin armenialaisten kansanmurhan pitäminen objektiivisina tosiasioina on länsimaisen historiankirjoituksen ilmiö. Turkkilaisten mielestä armenialaisia ei tapettu lainkaan. Arabien historiankirjoituksen mielestä koko holokausti on humpuukia. Ovatko arvoisat suvaitsevaiset nyt sitä mieltä, että länsimainen (kristillinen) historiankirjoitus on jotenkin automaattisesti parempaa tai oikeampaa kuin turkkilainen tai arabialainen? Minä toki olen sitä mieltä, mutta se ei ole oleellista, koska minä en ole vaatimassa ketään pölkylle mielipiteiden tai niiden ilmaisemisen vuoksi.

Koska tiedän, että Amnesty ja Human Rights Watch ovat kiinnostuneita vain kommunistien sananvapaudesta, muslimiterroristien ihmisoikeuksista ja Yhdysvaltain kuolemantuomioista, en ole yllättynyt tilanteesta. Sen sijaan niiden, jotka vilpittömin mielin ja hyvässä uskossa kannattavat tällaisia järjestöjä sekä niiden harjoittamaa selektiivistä politiikkaa, toivoisin miettivän, mikä tällaisen sananvapauskäsityksen arvo on. Edesmennyttä Neuvostoliittoa on arvosteltu sananvapauden olemattomuudesta. Kuitenkin siellä sai kaikessa rauhassa olla sitä mieltä, että Neuvostoliitto on rauhan asialla, kommunistinen puolue inhimillisen kehityksen globaali moottori, ja Yhdysvallat ihmiskunnan vihollinen. Siellä sai myös kaikessa rauhassa järjestää näiden näkemysten pohjalta mielenosoituksen. Miten niin siis Neuvostoliitossa ei ollut mielipiteen- tai sananvapautta?

Kenties nykyistä mielipiteenvapauden filosofiaa voisi kutsua "fordilaiseksi". Automies Henry Fordhan sanoi aikanaan, että hänen puolestaan auto voi olla minkä värinen tahansa, kunhan se on musta.


Takaisin