Aksioomalla tarkoitetaan väitettä, jonka totuudellisuus on niin ilmeinen, ettei sitä tarvitse erikseen perustella. Lienee aksiomaattista (pun intended), että myönnettäessä väitteille aksiooman statusta pitäisi olla erityisen varovainen. Väitteen pitäisi mielellään olla sellainen, että sen voidaan todeta olevan ja olleen totta kaikkialla ja aina.
Yksi nykyajan aksioomista on, että kaikilla ihmisillä on ihmisarvo, ja että tuo ihmisarvo on kaikilla ihmisillä samansuuruinen. Pahinkin rasisti ja antiegalitaristi yrittää yleensä mahduttaa ihmisarvoaksiooman omaan teoreettiseen kuvioonsa. Aksiooman kieltäminen on kerta kaikkiaan epäkorrektia.
Jos väitetään, että kaikki ovat samanarvoisia, väitetään samalla, että ihmisen arvo tunnetaan ja se voidaan mitata. Ellei sitä voida mitata, ei voida todentaa, miten paljon kullakin yksilöllä on sitä. Mikään ulkoa (taivaasta) tuleva ominaisuus ihmisarvo ei voi olla, tai ainakaan sitä ei voida sellaiseksi osoittaa, koska sitä ei ole kirjoitettu tähtiin, vesiin eikä kallioihin. Itse asiassa mikään ei viittaa siihen, että ihmisten yhtäläinen arvokkuus (tai ylipäänsä arvokkuus) olisi mitään muuta kuin ajallemme tyypillinen konventio ja julistus, samanlainen kuin menneiden aikojen aksioomat: "aurinko kiertää maata", "paavi on erehtymätön", "naisella ei ole sielua", "itsetyydytys aiheuttaa likinäköisyyttä". Jälkimmäisiin on aikanaan uskottu aivan yhtä sokeasti kuin nykyään samanarvoisuuteen. Niiden tueksi on ollut yhtä vähän mitattavaa evidenssiä kuin on samanarvoisuuden tueksi. Koska niitä ei ole voitu perustella, ne on julistettu aksioomiksi, joita ei tarvitse perustella.
Ainoa mitattava ja siten kiistatta olemassaoleva ihmisarvo on yksilön instrumentaalinen arvo. Yksilöt voidaan perustellusti asettaa arvohierarkiaan sen mukaan, miten paljon heidän kykyjensä tai osaamisensa poistaminen yhteisön käytöstä heikentäisi yhteisöä. Maanviljelijä, syötävien eläinten kasvattaja ja rakennusinsinööri ovat arvokkaampia kuin muut, koska ilman heitä yhteisö kuolisi nälkään ja kylmään. Toisaalta he selviytyisivät hengissä, vaikka kaikki muu osaaminen poistettaisiin. Asetta käyttävä yksilö on seuraavaksi arvokkain, koska hän suojelee ruokalaaria ja asumusta pedoilta ja vihollisilta sekä estää yhteisön jäseniä toteuttamasta primitiivisempiä viettejään ja tuhoamasta toisiaan.
Käsityöläinen (ja hänen modernimmat jatkajansa) on arvokas siinä mielessä, että hänen tuotteensa ja keksintönsä helpottavat kaikkien hierarkiassa ylempänä ja alempana olevien elämää. Luonnontieteilijä (varsinkin fyysikko ja kemisti) ovat arvokkaita, koska he tuottavat tietoa, jota niin käsityöläinen, sotilas, rakennusinsinööri kuin ruuantuottajatkin soveltavat käytäntöön. Ilman perustutkimusta pärjätään, mutta epämukavasti. Lääkäri on arvokas, koska hän pidentää elämää ja parantaa sen laatua. Välttämätön hän toki ei ole, koska huomattava osa ihmisistä selviäisi lisääntymisikäiseksi ilman häntäkin. Lisääntyminen on se kaikille lajeille ominainen primääritoiminta, johon kaikki muu tähtää.
Edellä luetellulla porukalla tuotetaan materiaalisesti suunnilleen se yhteiskunta, jossa me elämme. Nämä ammattikunnat mahdollistavat vapaa-ajan ja siitä seuraavan eksistentiaalisen fundeeraamisen, johon kuuluu suurelta osin vaikkapa tähtitiede ja vielä suuremmalta osin kaikki humanistiset tieteet. Ne erottavat meidät laadullisesti apinoista, mutta eivät ole mitenkään välttämättömiä. Tosin on myönnettävä, että käyttäytymistieteiden ansiosta emme ehkä ole niin kärkkäitä tappamaan toisiamme. Toisaalta sotiminen lisää koheesiota ryhmien sisällä ja johtaa lähes aina teknologisiin läpimurtoihin.
Taiteilijat, papit ja poliitikot ovat pääsääntöisesti turhia. Yhteisö selviäisi toiminnoistaan mainiosti ilman heitä ja kaikki heidän toimintonsa ovat mahdollisia vain muiden ryhmien toiminnan ansiosta. Varsinkin taiteilijoita vaivaa yleisesti katkeruus tiedettä kohtaan, mutta yhtäkään taulua ei maalattaisi ilman kemianteollisuutta, joka on soveltavaa luonnontiedettä. Näiden ammattikuntien turhuutta muulle yhteisölle ilmentää mm. se, että ne elävät muun yhteisön almujen varassa (kutsutaan valtionavuksi).
Älykkyyden, milloin sitä ei käytetä mihinkään välttämättömään, arvottaminen on subjektiivista, mutta harva kai kiistää, että esimerkiksi hyvän kirjan lukeminen tai järkipuheen kuunteleminen stimuloi ajattelua ja tuottaa hyvää mieltä. Minun mielestäni on aivan outo ja loukkaava ajatus, että Esko Valtaoja ei olisi arvokkaampi kuin joku Juha Valjakkala, Helena Lindgren tai asematunnelissa seinää kannatteleva maahanmuuttaja.
Kunnes joku kertoo minulle, että miten niin kaikki ovat samanarvoisia, olen edellä sanotusta seuraten sitä mieltä, että erilaisuus on eriarvoisuutta ja että kaikki ovat eriarvoisia. Sen sijaan, toisin kuin egalitaristit kuvittelevat, eriarvoisuudesta ei seuraa vähempiarvoisten kaasuttaminen, ellei kaasuttamiselle ole muuta pätevää syytä. Mielestäni olen arvokkaampi kuin metsäpolulla lojuva hiirenraato, mutta en minä sen takia revi raatoa palasiksi. Mielestäni maailma on mukavampi paikka, jos siellä on taidetta (uskonnoista ja eduskunnasta en ole ihan varma) ja kielentutkimusta. Mutta jos vene alkaa vuotaa, pidän selvänä, että yli laidan on heitettävä ensimmäisenä vähäarvoisin lasti, ts. taiteilijat ja kielentutkijat.
Egalitaristinen höpinä johtuu siitä, että meillä on liikaa ihmisiä, joilla on paljon energiaa mutta ei mitään järkevää tekemistä. Mainitaan nyt suomalaisina esimerkkeinä vaikka Karmela Liebkind, Rosa Meriläinen tai Mikko Puumalainen. Kaikkien aikakausien ihmisten tavoin olemme myös sokeita sille, että olemme ajatuksinemme hetkellinen ja kohta katoava väläys ajan loputtomassa virrassa. Tulevat polvet sylkevät haudoillemme ja päästävät itsestäänselvyyksillemme räkänaurun ja kurapierun. Ei ole mitään syytä olla uskomatta, että "tasa-arvo", "suvaitsevaisuus" ynnä muu meille juuri nyt tärkeä päätyy menneen maailman älyttömyyksien pitkään listaan maata kiertävän auringon, paavin erehtymättömyyden, naisen sieluttomuuden ja itsetyydytyksen aiheuttaman likinäköisyyden seuraksi.