Vuonna 1990 Helsingin Sanomat kertoi, että maahanmuuttajat, joita tuolloin oli Norjan väestöstä 3,3%, tekivät 70% Oslon poliisin tietoon tulleista raiskauksista. Suomessa ei vuonna 1990 juuri ollut maahanmuuttajia, eikä näin ollen poliittista korrektiutta tai sensuuriakaan, vaan asiasta raportoitiin varsin järkevästi. Norjassa maahanmuuttajajärjestöt olivat haastamassa kunnianloukkauksesta oikeuteen Norjan pakolaisjärjestön edustajaa Annette Thommesenia, joka oli kehdannut ehdottaa muslimimaahanmuuttajille järjestettäviä, naisen ja miehen asemaa valaisevia kursseja.
Kuten tiedämme, Suomi, jossa laajempi humanitaarinen maahanmuutto on nuori ilmiö, voi ottaa oppia muiden tekemistä virheistä ja välttää ne.
Teemu Lahtinen kiinnittää huomiomme Seura-lehden artikkeliin "Kaikilla kielillä EI". Viime vuonna poliisin tietoon tulleista raiskauksista oli epäiltynä 475 miestä. Heistä joka viides, 20%, oli ulkomaalaistaustainen. Helsingissä ulkomaalaisten osuus oli 50%. Espoossa ulkomaalaisten osuus oli 70%.
"Poliisin raiskaustilastoista pomppaa esiin muutama kansallisuus: Irak, Iran, Turkki, Somalia, Afganistan, Uzbekistan, Pakistan, Nigeria."
Hmm... Maahanmuuttajien osuus Suomen väestöstä on 3,5%. Hmm...
Voidaan todeta, että Suomi on hienosti ottanut oppia muiden virheistä ja välttänyt ne.
Jostakin syystä se, mikä ylitti Hesarin uutiskynnyksen vuonna 1990, ei näytä olevan uutinen vuonna 2008. Ei, vaikka maahanmuuttajien osuus raiskaajista näyttää lyöneen kaikki ällikällä. Espoon poliisin väkivaltarikosyksikön johtaja, rikoskomisario Jukka Kaski:
"En yhtään osaa sanoa, mistä noin suuri luku johtuu. Me emme katso epäiltyjen kansalaisuuksia. Poliisin näkökulmasta rikos ei ole kulttuurikysymys."
Raiskauskriisikeskus Tukinainen keräsi aiemmin tietoa tekijöiden taustoista, mutta ei kerää enää. Kriisityöntekijä Heli Heinjoki ei suostu kertomaan, mistä tilastointitavan muutos johtuu. Heinjoen mukaan:
"...suomalaisten naisten ei tarvitse olla sen tietoisempia vieraista kulttuureista kuin tähänkään asti. [...] Täällä eletään suomalaisessa kulttuurissa, Suomen lakien mukaan. Nuorille pitäisi antaa kasvatuksessa riittävän hyvä itsetunto, jotta he pystyvät sanomaan napakasti ei. Välineet ovat ihan samat, tapaa kenet tahansa."
Onkohan tämä aivan vastuullista? Miten paljon hyvästä itsetunnosta ja "ei":n sanomisesta on apua, jos sitä "ei":tä ei uskota? Olisiko vastuullisempaa nimenomaan lisätä tietoisuutta vieraista kulttuureista ja kertoa nuorille naisille, että vaikka "ei":n sanominen tehoaa suomalaisen miehen kanssa, se ei välttämättä tehoa vieraan kulttuurin edustajan kanssa, ja ettei naisen pidä saattaa itseään vierasta kulttuuria edustavan miehen kanssa tilanteeseen, jossa ainoat itsepuolustusvälineet ovat hyvä itsetunto ja "ei"? Tyhmälle tulee taas sellainen olo, että Heinjoki on valmis syöttämään sisarensa susille, koska naisella-on-oikeus-kulkea-missä-ja-kenen-seurassa-tahansa-tulematta-raiskatuksi.
Ketä sellainen oikeus lohduttaa? On kai turistillakin oikeus olla tulematta ryöstetyksi, mutta silti hänelle sanotaan, että älä kulje kännissä äläkä pidä lompakkoa takataskussa.
Sari Näre on vihreä kunnallispoliitikko ja sosiologian dosentti, joka on tutkinut tyttöjen ja nuorten naisten kokemia raiskauksia. Näillä määreillä varustetulta henkilöltä ei yleensä voi odottaa mitään hyvää, mutta Näre yllättää iloisesti:
"Näreen tutkimuksesta selvisi, että ulkomaalaisten tekemissä raiskauksissa rikos noudattaa usein samaa kaavaa: nainen tutustuu ulkomaiseen mieheen ravintolassa, taksijonossa tai vaikka kadulla. Nainen lähtee uuden tuttavuuden mukaan ja joutuu raiskatuksi. Tällaisissa tutustumisraiskauksissa ulkomaalaisten miesten osuus oli jopa 40 prosenttia. [...] Suomalainen seksuaalikulttuuri perustuu luottamukseen. Meillä nainen helposti luottaa siihen, että mies pystyy kontrolloimaan seksuaalisia toimintojaan. Eivät naiset lähtisi niin helposti vieraan mukaan, ellei taustalla olisi tällaista käsikirjoitusta, että nainen saa viime kädessä päättää. [...] Ehkä suomalaisnaiset hakevat sitä tunnetta, että heidät tunnistetaan naisina. Suomalaisessa kulttuurissa sukupuolten välinen ihailu on osittain näivettynyt – pikemminkin ollaan kilpasilla. Meillä voi olla aika välinpitämätöntä toisen huomioonottaminen sukupuolisena olentona. Osalla suomalaisnaisista saattaa olla nälkää kulttuurille, jossa sukupuolet ovat erilaisia."
Mm. Nyt-liitteen toimittajan Katja Marteliuksen ansiosta tiedämme, että Suomi on syvästi naisvihamielinen yhteiskunta. Ehkäpä Katjan asenne heijastelee sitä yleisinhimillistä ilmiötä, että syntymälahjaksi saamiaan asioita oppii arvostamaan vasta, kun ne menettää.
Maahanmuuttajat tekivät 70% Norjan pääkaupungin raiskauksista, kun heidän osuutensa maan väestöstä oli 3,3%. Maahanmuuttajat tekevät 50-70% Suomen pääkaupunkiseudun raiskauksista, kun heidän osuutensa maan väkiluvusta on 3,5%. Minä en ole yhtä hämmästynyt kuin rikoskomisario Kaski.
Suomi ei ehkä ole onnistunut välttämään aivan kaikkia virheitä, joita se on nähnyt naapureidensa tekevän, mutta tulevaisuus näyttää varmasti paremmalta. Ongelma katoaa, kun tulijat voimavaraistuvat ja työllistyvät, kun rasismi ja rakenteellinen syrjintä on nujerrettu, ja varsinkin, kun maahanmuuttajia on paljon, paljon enemmän. Onhan tunnettu tosiasia, että maahanmuuton mukanaan tuomia ongelmia ei vähennä mikään yhtä tehokkaasti kuin maahanmuuton lisääminen.
11 vuotta myöhemmin, vuonna 2001, maahanmuuttajien osuus Oslon väestöstä oli 14,3%. Raiskaukset olivat lisääntyneet edellisvuodesta (2000) parillakymmenellä prosentilla. Vuonna 2000 raiskaukset olivat lisääntyneet edeltävästä vuodesta (1999) 40 prosentilla. Epäillyistä 65% oli ei-länsimaalaisia maahanmuuttajia.
Vuonna 2005 raiskausten määrä oli kaksinkertaistunut vuoteen 2001 nähden. Norjan kaupungeissa puhuttiin jo raiskausepidemiasta.
Onneksemme Suomi voi ottaa oppia Norjan tekemistä virheistä ja välttää ne.
Tänä vuonna useat Länsi-Euroopan maat, mukaanlukien Norja, Britannia, Espanja ja Ruotsi, ovat ilmoittaneet tiukentavansa maahanmuuttopolitiikkaansa. Syyksi mainitaan tulijoiden aiheuttamat kulut ja sosiaaliset ongelmat sekä se, ettei maahanmuutolla ole myönteistä vaikutusta talouteen.
Kun Tanska vuonna 2002 tiukensi omaa linjaansa (lähinnä karsimalla taloudellisia houkuttimia), virta suuntautui Ruotsiin. Tanskan osuus kolmen Pohjoismaan yhteenlasketuista turvapaikkahakemuksista putosi 31:stä prosentista yhdeksään. Ruotsin vastaava osuus kohosi 41:stä prosentista 60:een.
Arvaatte varmaan, mihin paine alkaa purkautua Ruotsin tehdessä sen, minkä tanskalaiset ymmärsivät tehdä jo kuusi vuotta sitten. Suomesta tänä vuonna turvapaikkaa hakevien määrä on noussut 70% edellisvuodesta. Eniten ovat lisääntyneet somalialaisten, irakilaisten ja nigerialaisten hakemukset. Ruotsissa hakijamäärä laski tammi-elokuussa kolmanneksella. Turvapaikkaa hakevien alaikäisten, ts. perheenyhdistämistä havittelevien perheiden lähettämien ankkurilasten, määrä on tuplaantumassa viime vuodesta. Irakilaisia, somaleja ja afgaaneja tulee Suomeen jopa Ruotsin kautta. Rikosylikonstaapeli Mika Haatainen Oulun poliisin ulkomaalaisyksiköstä:
"He katsovat että Suomesta on mahdollisuus saada turvapaikka helpommin kuin jostain muualta. Olosuhteet koetaan muutenkin hyviksi. Sana kulkee pakolaisten keskuudessa ilmeisen hyvin."
Kukin määritelköön itse, mitä hän pitää tärkeänä, mutta kaikkien pitäisi ymmärtää se, että ratkaisuilla on seurauksia. Jos haluamme maahanmuuttajia ja monikulttuuria, saamme maahanmuuttajia ja monikulttuuria. Jos emme edellytä heiltä sopeutumista, me sopeudumme. Ja sanomme suomalaisille naisille sen, minkä sosiaaliantropologian professori Unni Wikan vuonna 2001 sanoi norjalaisille:
"Norjalaisnaisten on ymmärrettävä, että elämme monikulttuurisessa yhteiskunnassa, ja sopeuduttava siihen."
Holtittoman pakolaispolitiikan puolustajilta kuulee usein, että samahan se uhrin kannalta on, raiskaako hänet ulkomaalainen vai suomalainen. Ehkä on, ehkä ei, mutta ei tämä ole oleellista. Maahanmuuttajien tekemät raiskaukset lisäävät raiskausten, ja raiskatuksi tulleiden naisten, absoluuttista määrää. Voidaan pohtia, miten paljon suomalainen yhteiskunta tai talouselämä kärsisivät siitä, että tänne ei muutettaisi lainkaan Irakista, Iranista, Turkista, Somaliasta, Afganistanista, Uzbekistanista, Pakistanista tai Nigeriasta. Sen jälkeen voidaan pohtia sitä, että ilman näistä maista Suomeen suuntautuvaa vaellusta pääkaupunkiseudun raiskaukset vähenisivät puoleen tai kolmannekseen. Kymmenestä nyt raiskatuksi tulevasta naisesta 5-7 jäisi raiskaamatta.
Mutta, kuten sanottua, kukin määrittelee kohdallaan, mitä pitää tärkeänä.
