Ihmiset kysyvät joskus lapsia saaneilta kavereiltaan, mitä lapsen saaminen ihmiselle merkitsee. Jos tarkasteluun ei oteta yhteiskunnallista näkökulmaa, muiden ihmisten näkökulmaa, Hilman omaa näkökulmaa, sitä, miten lapsi vaikuttaa vanhemman ja muiden ihmisten välisiin suhteisiin, eikä Hilman erityispiirteitä henkilönä, vaan keskitytään siihen, miltä lapsen saaminen minusta henkilökohtaisesti tuntuu, osuvinta olisi sanoa, että lapsi on täyttymys. Omassa olemassaolossa ja henkilössä yhdistyy jokin sellainen, jonka ei edes tiennyt olevan hajallaan.
Hilma on jollakin tavalla vaikuttanut siihen, että olen saanut yhteyden omaan lapsuuteeni, jonka olin autuaasti unohtanut. Ensimmäistä kertaa elämässäni minusta tuntuu siltä, että minulla on ote paitsi nykyisyyteeni, myös kaikkeen siihen menneeseen, josta nykyinen minäni koostuu. "Otteella" en tarkoita kontrollia vaan tuntemista ja kontaktia, joista tosin luonnollisesti seuraa jossain määrin myös hallinta.
Ihmiset, joilla on lapsia, yllyttävät kavereitaankin hankkimaan niitä. Lapsettomat luulevat tämän johtuvan siitä, että hermoraunioiset vanhemmat haluavat jakaa kärsimystään muille. Tämä ei pidä paikkaansa. Se, mikä tulee lapsen mukana on totaalista ja hyvää, se kuuluu ihmisyyteen ja on oikein. Kun sen saa kokea, tuntuu traagiselta, että joku vapaaehtoisesti jäisi siitä paitsi.