10.11.2015

Uusia numeroita

Maahanmuuttovirasto julkaisi tänään uusimmat turvapaikanhakijoita koskevat tilastonsa. Lokakuun loppuun mennessä turvapaikkaa Suomesta oli tänä vuonna hakenut 24 909 henkilöä. Syyskuussa Ruotsin-vastaisella maarajalla aloitettu "tehostettu valvonta", tai hallituksen päätös jäädyttää Irakista ja Somaliasta, nyttemmin myös Afganistanista, saapuneiden ihmisten turvapaikkahakemusten käsittely, ei siis ole kokonaisuutena hillinnyt tulijavirtaa.

Joitakin muutoksia voidaan kuitenkin nähdä turvapaikkaa hakevien koostumuksessa. Kun irakilaisia oli syyskuussa 9101, määrä oli lokakuussa laskenut 5194:ään. Tosin on muistettava kaiken suhteellisuus; 5194 on paljon enemmän kuin irakilaisten hakijoiden kokonaismäärä tammi-elokuussa ja paljon enemmän kuin kaikkien turvapaikanhakijoiden määrä koko viime vuonna. Kaikkiaan irakilaisia oli lokakuun loppuun mennessä saapunut 17 523.

Myös somalialaisten hakijoiden määrä laski syyskuun 491:stä lokakuun 115:een. Koko vuonna heitä oli tullut 1888.

Syyrialaisten määrä pysyi vakaana ja kokonaisuuteen nähden vähäisenä. Syyskuussa hakijoita oli 193 ja lokakuussa 174. Tammi-lokakuun kokonaismäärä oli 559.

Iranilaisten turvapaikanhakijoiden määrä enemmän kuin kaksinkertaistui, mutta absoluuttiset luvut ovat vaatimattomia. Syyskuussa iranilaisia tuli 96, lokakuussa 180 ja koko vuonna 337.

Merkittävin nousu nähtiin afganistanilaisten kohdalla. Kun heitä saapui syyskuussa 491, määrä oli lokakuussa 1037. Tammi-syyskuussa afgaaneja tuli maahan 1939 henkeä.

Hallituspuolueen edustajana joudun toteamaan, että hallitus on surkealla tavalla epäonnistunut siirtolaiskriisin hoidossa ja Suomen kansallisen edun puolustamisessa. Huomio on kiinnittynyt lähes yksinomaan hakijoiden rekisteröimiseen ja majoitustilojen etsimiseen. Palautussopimuksen neuvotteleminen Irakin kanssa on toki askel oikeaan suuntaan, mutta jos Irak suostuu ottamaan vastaan ainoastaan vapaaehtoiset palaajat, sopimuksella ei luonnollisesti ole mitään merkitystä. Hyvin vähän merkitystä on myös Irakin, Somalian ja Afganistanin turvallisuustilanteen uudelleenarvioinnilla tai linjan kiristämisellä, jos kielteisen päätöksen saaneita ei käytännössä saada poistettua maasta.

Tulevien kuukausien tilastot näyttävät, millaiseksi oleskelulupakäytännöt muotoutuvat uusien turvallisuusarvioiden jälkeen. Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön johtaja Esko Repo kertoi 20.10. harhaanjohtavasti, että ...

"... suurin osa turvapaikanhakijoista on tähän mennessä saanut kielteisen päätöksen."

Migrin julkaisemat tilastot kertovat aivan muuta. Kuluvana vuonna on tehty yhteensä 1393 myönteistä (turvapaikka, toissijainen suojelu, humanitaarinen suojelu tai "muu") ja 989 kielteistä ratkaisua. Repo on laskenut kielteisiin päätöksiin tutkimatta jätetyt (esim. Dublin-tapaukset) sekä rauenneet (eli hakijan itsensä peruuttamat) hakemukset. Nämä eivät kuitenkaan ole mitään kielteisiä päätöksiä, koska niitä ei ole edes tutkittu.

Tärkeimpien kansallisuuksien eli irakilaisten, somalien ja afgaanien kohdalla luvut ovat Suomen kannalta paljon huolestuttavampia. Somalialaisista hakijoista myönteisen päätöksen sai 357 hakijaa ja kielteisen 14. Irakilaisista myönteisen päätöksen sai 407 ja kielteisen 78. Afgaanien hakemuksista hyväksyttiin 111 ja hylättiin 32.

Hyvänä voidaan pitää myös sitä, että turvapaikanhakijoiden ja oleskeluluvan saaneiden sosiaaliturvaa tarkistetaan (alaspäin), mutta tämän lakihankkeen toteutuminen on epävarmaa, ja joka tapauksessa se tulee liian myöhään.

Karu tosiasia on, että ne irakilaiset, somalit ja afgaanit, jotka onnistuvat keplottelemaan itsensä maahan, jäävät tänne hamaan tulevaisuuteen. Millaisia taloudellisia ja sosiaalisia seurauksia tällä sitten on, voi jokainen päätellä viimeisten vuosikymmenten kotoutumiskokemuksista. Siksi keskeiseksi tavoitteeksi tulisi ottaa tulijavirran katkaiseminen tavalla tai toisella. Yksi mahdollisuus olisi keskeyttää tilapäisesti Schengen-sopimuksen soveltaminen, aloittaa rajatarkastukset Ruotsin-vastaisella rajalla, estää maahanpääsy niiltä, joilla ei ole siihen vaadittavia dokumentteja, ja kieltäytyä ottamasta turvapaikkahakemuksia vastaan. Perusteena viimeksimainitulle on se, että tulijat saapuvat turvallisesta maasta (Ruotsi), jossa heillä on tosiasiallisesti ollut mahdollisuus hakea kansainvälistä suojelua.

Oikeus hakea turvapaikkaa on kirjattu Suomea sitoviin kansainvälisiin sopimuksiin, mutta tämä ei tarkoita, että turvapaikanhakijalla olisi oikeus valita, mistä maasta hän kansainvälistä suojelua hakee. Päämiesten kokous eli Eurooppa-neuvosto itse asiassa vahvisti tämän tulkinnan eilen julkaistuissa päätelmissään:

"[I]t should be clearly explained that migrants must register in their first Member State of arrival; that, under EU law, asylum seekers have no right to choose the Member State responsible for examining their application."

Siitä, olisiko turvapaikanhakijoiden käännyttäminen rajalla tiukasti ottaen lakien ja asetusten mukaista, voidaan luonnollisesti keskustella, mutta kysymys on mielestäni melko epäoleellinen tilanteessa, jossa juuri lakien ja asetusten rikkominen muissa jäsenmaissa on mahdollistanut kyseisten henkilöiden pääsyn Suomen rajalle. Tarvittaessa asiasta voitaisiin riidellä jälkikäteen vaikka EU-tuomioistuimessa, mutta sekin olisi parempi vaihtoehto kuin nykyisen tulijavyöryn jatkuminen.

Pohjimmiltaan kyse on poliittisesta päätöksestä ja poliittisesta uskalluksesta. Poikkeuksellisessa tilanteessa on pystyttävä tekemään tilanteen edellyttämiä ratkaisuja. Hallituksella ei tunnu olevan aitoa halua tulijavyöryn pysäyttämiseksi. Jopa Ruotsi pohtii parhaillaan Tanskasta tulevien turvapaikanhakijoiden käännyttämistä.

Jos uskallusta luoviin ratkaisuihin ei ole, paniikkiratkaisuna voitaisiin harkita turvapaikkahakemusten käsittelemistä rajalla ja hakijoiden majoittamista koko prosessin ajaksi rajatulle alueelle, josta ei fyysisesti pääse mihinkään muualle kuin takaisin Ruotsiin. Tämä ratkaisu ei loukkaisi tulijoiden (mielestäni kyseenalaista) oikeutta hakea turvapaikkaa Suomesta, mutta se tekisi Suomesta niin epämieluisan kohteen, että siirtolaiset hakeutuisivat jonnekin muualle. Pitkin syksyä on ollut selviä merkkejä siitä, että Ruotsi aktiivisesti ohjaa ja avustaa siirtolaisia Suomeen. Jos tämä tehtäisiin mahdottomaksi tai ainakin nykyistä vaikeammaksi, Ruotsin olisi pakko sulkea Tanskan-vastainen rajansa, Tanskan oma etelärajansa ja niin edelleen.

Tärkeintä on saada vaellus loppumaan keinolla millä hyvänsä, koska minkään maan julkinen talous tai yhteiskuntarauha eivät kestä tämänkaltaista siirtolaisuutta tällaisissa määrin. Uusista tulijoista tuskin saadaan "vientimyyjiä" tai "arabikauppojen pyörittäjiä", kun tähänastisistakaan ei ole saatu. Vasta, kun akuutti tilanne on otettu haltuun, voidaan ryhtyä keskustelemaan siitä, mikä olisi kokonaisvaltainen ratkaisu Eurooppaan kohdistuvaan ja jatkuvasti yltyvään siirtolaispaineeseen. Ratkaisu ei ole väestön siirtäminen, koska potentiaalisia muuttohalukkaita on satoja miljoonia.


Takaisin