28.9.2008

Suvaitsevainen nuorallatanssi ja B. Obama

Monet ovat varmasti törmänneet erilaisissa painetuissa ja sähköisissä opetusmateriaaleissa tee-se-itse-testeihin, joihin vastaamalla voi "paljastaa" omia ennakkoluulojaan ja piiloasenteitaan, varsinkin etnisiin vähemmistöihin kohdistuvia. Tällaisille "löydä itsestäsi rasisti" -testeille on ominaista, että kysymyksiin ei kertakaikkiaan ole oikeita, ts. "suvaitsevaisia", vastauksia.

Edellä sanottu johtuu siitä, että "suvaitsevaisuudesta" on tullut teollisuudenala sekä toimeentulon lähde ja olemassaolon tarkoitus tässä teollisuudessa työskenteleville. Viittaan erilaisiin asenne- ja vuoropuhelukonsultteihin, vähemmistövaltuutettuihin, akateemisiin rasismitutkijoihin ynnä muihin vastaaviin. Heidän asemansa on riippuvainen jatkuvasta ennakkoluulojen paljastamisesta. Lisäksi heidän asemansa suvaitsevaisuuden ylipappeina edellyttää, että "aito" suvaitseminen on monimutkaista ja vaikeaa salatiedettä, johon tavallinen pulliainen ei maalaisjärjellään kykene. Siksi kysymysten on oltava mahdottomia ja kaikkien vastausten vääriä.

Olen kirjoittanut aiheesta ennenkin, mutta se tuli taas mieleeni Iltalehden viikontakaisesta uutisesta, jossa suuren osan amerikkalaisista kerrottiin paljastuneen rasisteiksi. Kyselytutkimuksen tulokset eivät kuulemma lupaa hyvää Barack Obamalle.

"Yli neljännes valkoisista demokraateista allekirjoitti väittämän 'jos mustat vain yrittäisivät enemmän, he pärjäisivät aivan yhtä hyvin kuin valkoiset'."

Tämä on siis rasistinen vastaus. Mutta jos kysymyksenasettelu on sellainen, että väitteeseen voidaan ainoastaan joko yhtyä tai olla yhtymättä, mikä on vaihtoehto? Se, että mustat eivät pärjäisi yhtä hyvin kuin valkoiset, vaikka he yrittäisivät enemmän. Omasta mielestäni tämä on paljon rasistisempi vastaus. Se kun on kiistaton tosiasia, että tällä hetkellä mustat eivät pärjää yhtä hyvin kuin valkoiset (tai aasialaiset tai hispaanot tai ketkä tahansa).

Tämä on sukua sille "suvaitsevaisuuteen" kuuluvalle kaksoisajattelulle, että on rasismia vastustaa etnisten vähemmistöjen "positiivista syrjintää", ts. erityiskohtelua työ- ja opiskelupaikkoja jaettaessa, mutta on myös rasismia väittää, että etniset vähemmistöt eivät pärjäisi ilman positiivista syrjintää ja erityiskohtelua. Toisin sanoen on ensin suosittava etnisen vähemmistön edustajaa ja sen jälkeen unohdettava, että häntä on suosittu. Kirjoitin vuosi sitten Ahmed Akarista, joka valittiin monikulttuurikeskus Caisan johtajaksi. Akar antoi ymmärtää, että maahanmuuttajan valinta on hyvä askel (= suosiminen hyvä), kun taas haastattelun tehnyt Kirkko&Kaupunki-lehti katsoi valinnan todistavan jotain maahanmuuttajista (= suosimisen unohtaminen). Eduskuntavaalien alla kokoomuksen Arto Satonen oli sitä mieltä, että maahanmuuttajia pitäisi värvätä näkyviin tehtäviin (= suosiminen hyvä), koska se todistaisi, ettei menestys ole Suomessa kiinni ihonväristä (= suosimisen unohtaminen).

Vastaavasti etnistä, sukupuolista tai jotain muuta toiseutta edustavan henkilön seurassa on mahdotonta käyttäytyä (tai ainakaan ajatella) oikealla tavalla. Toisen erilaisuuteen ei saa kiinnittää huomiota, ettei syyllisty erilaistamalla ja ulkopuolistamalla syrjimiseen, mutta toisaalta hänen toiseutensa on huomioitava herkeämättä ja kaiken aikaa, koska muuten syyllistyy samanlaistamisella syrjimiseen ja heteronormatiivis-länsimaalaistavan paradigman uusintamiseen.

Yhdysvalloissa ja varsinkin Yhdysvaltain ulkopuolella on oltu huolissaan siitä, miten moni amerikkalainen jättää äänestämättä Obamaa siksi, että tämä on musta. Kysymykseen on mahdotonta saada faktapohjaista vastausta, mutta varmaa on, että ellei Obamaa valita, siitä tullaan syyttämään rasismia. Mitään muuta syytähän kenelläkään ei ole äänestää McCainia tai olla äänestämättä Obamaa. En ole kuullut kenenkään olevan huolissaan siitä, että moni saattaa kannattaa Obamaa vain siksi, että tämä on musta. Ehkä sitä ei koeta ongelmaksi. Olemmehan nähneet, että sukupuolenkin perusteella äänestäminen voi olla joko edistyksellistä tai taantumuksellista, ehdokkaan sukupuolesta riippuen.

Se, kuka on Yhdysvaltain seuraava presidentti, ei tietenkään ole minun asiani, mutta kysyttäessä kannattaisin periaatteessa McCainia ja Sarah Palinia. Syy ei ole vastaehdokkaan naaman väri vaan se sama, jonka vuoksi olen kaikissa aiemmissakin vaaleissa kannattanut konservatiivien ehdokkaita. Heidän arvomaailmansa on lähempänä omaa arvomaailmaani.

Tulevien vaalien asetelma on kuitenkin pannut minut ajattelemaan asiaa uudelleen. Kokonaisuutena arvioiden saattaisin pitää Obaman valintaa jopa hyvänä asiana. Kuten sanottua, McCainin voitto käynnistäisi rasismiruikutuksen, jota ei erkkikään jaksa kuunnella. Toisaalta Obama, toisin kuin Hillary Clinton, on kaikesta päätellen älykäs ja maltillinen henkilö eikä varmaankaan mikään katastrofi presidenttinä. Mutta ennen kaikkea hänen valintansa palauttaisi ryminällä maanpinnalle amerikkalaisen ja eurooppalaisen vasemmiston, jolle Obama näyttäytyy maailman uuteen aikakauteen johdattavana messiashahmona.

Eurooppalaisilla on tendenssi nähdä Yhdysvallat vain maailmanpoliittisena toimijana, mutta presidentin pääasialliset tehtävät liittyvät sisäpolitiikkaan, ja sisäpolitiikka on ainoa, mikä kiinnostaa suurinta osaa sikäläisistä äänestäjistä (poislukien kansalliseen itseruoskintaan keskittyvä akateeminen vasemmisto). Toisin kuin Euroopassa, ulkopolitiikkaa ohjaa tiukasti kansallinen etu, miten kukin ehdokas sen sitten hahmottaakin. Lisäksi ulkopoliittiset tempaukset antavat istuvalle presidentille tarvittaessa mahdollisuuden ohjata äänestäjien huomiota pois kiusallisista sisäisistä kysymyksistä. Kun edellinen edistyksellisten suosikkipoika Bill Clinton jäi kiinni imuttelusessioista Monica Lewinskyn kanssa, ulkopoliittinen vätystely loppui siltä istumalta ja risteilyohjukset alkoivat suhista Välimereltä Bagdadiin.

Obaman kannattajien kannattaisi kaataa jäitä hattuunsa. Hän ei presidenttinä ole vapaa toimija vaan monimutkaisten realiteettien ja vaikutusvaltaisten intressiryhmien kahlitsema, eikä hänen omakaan mielenkiintonsa tule lepäämään ennen kaikkea epäitsekkäässä maailmanparantamisessa Yhdysvaltain kansallisten etujen kustannuksella vaan äänestäjien pitämisessä tyytyväisenä. Äänestäjien tyytyväisyys nimittäin on edellytys jatkokaudelle. Keskivertoamerikkalaista kiinnostaa paljon enemmän bensiinin hinta kuin eurooppalaisen vasemmiston miellyttäminen.

Näiden lyhyiden pohdintojen jälkeen huomaan toivovani Obaman valintaa. Sitten ei tarvitse kuunnella amerikkalaiseen äänestäjäkuntaan kohdistuvia rasistisyyttelyjä tai huokailuja siitä, miten mahdottoman hienoa olisi ollut musta johtajuus. Otan mieluummin sen mustan johtajuuden. Samalla tavoin on loppujen lopuksi parempi, että Suomen kansa on nyt kahdeksan vuotta saanut nauttia Tarja Halosen arvojohtajuudesta, kuin että olisimme koko presidentti Esko Ahon kauden ajan joutuneet kuuntelemaan, miten ehdokas Halonen löi päänsä pippelinhajuisen patriarkaatin asettamaan lasikattoon, ja kuinka Jokelaa, Kauhajokea ja teollisuuden ulosliputusta ei olisi koskaan tapahtunut, jos presidenttinä olisi ollut nainen.

Jos Obama valitaan presidentiksi, hän ei todennäköisesti tule olemaan sen parempi tai pahempi kuin kukaan edeltäjistään. Presidentti Obaman Yhdysvallat ajaa edelleen aggressiivisesti etujaan maailman jokaisella kolkalla, mustien ja kaikkien muiden välinen koulutuksellinen, taloudellinen ja sosiaalinen kuilu jatkaa edelleen kasvamistaan, ja maassa on edelleen eniten yksityisomistuksessa olevia tuliaseita maailmassa. Kuten Condoleezza Rice ja Colin Powell osoittavat, pelkkä tummaihoisuus ei Yhdysvaltain politiikassa merkitse sitä eikä tätä. Kuten Washingtonin entinen pormestari, kokaiini- ja marijuanamies, rattijuoppo ja veronkiertäjä Marion Barry, tai Detroitin entinen pormestari, monitoimirikollinen Kwame Kilpatrick puolestaan osoittavat, b-luokan tyyppien valitseminen pelkän ihonvärin vuoksi ei ole hyväksi edes omalle, edistykselliselle agendalle.


Takaisin