6.5.2006

Suvaitsematon syrjäytyneistö ja muuta ajankohtaista

Päivän Hesarin mukaan "äärioikeistolainen" ja "muukalaisvastainen" British National Party kaksinkertaisti valtuustopaikkojensa määrän Britannian kunnallisvaaleissa. BNP eteni voimakkaasti varsinkin Itä-Lontoossa, missä siitä tuli yhden paikallisvaltuuston suurin puolue. Britannian apulaistyöministeri Margaret Hodge oli jo huhtikuussa varoittanut "alueen valkoisen työväenluokan olevan kallellaan BNP:n suuntaan." BNP:n menestys synnytti perjantaina "huolestuneita äänenpainoja" Britanniassa.

"Suvaitsevaisen" liturgian keskeisiin opinkappaleisiin kuuluu se, että suvaitsemattomuus on kouluttamattomien ja vähävaraisten juttu. Aksiooman implikaatio on, että suvaitsemattomuus on seurausta a) tietämättömyydestä ja b) monilahjakkaita afrikkalaisia osaajia kohtaan tunnetusta kateudesta. Korrelaatiota en voi kiistää. Primitiivistä (= jäsentelemätöntä, sokeaa) ulkomaalaisvastaisuutta on todellakin helpompaa löytää amisjätkien kansoittamasta lähiöpubista kuin eiralaisesta viiniravintolasta. En vain usko niihin edellä kuvattuihin kausaliteetteihin, joita tämän korrelaation pohjalta ehdotetaan.

Suvaitsemattomuutta on eniten siellä, missä on eniten syrjäytymistä ja vähiten koulutusta, esim. Itä-Helsingissä ja Itä-Lontoossa. Vähiten koulutetut ihmiset ovat tyypillisesti vähävaraisimpia ihmisiä, koska paremmalla koulutuksella saa rahakkaamman työn. Vähävaraisimmat ihmiset sijoittuvat asumaan sinne, missä asunnot ovat halvimpia, kauas keskustoista. Sosioekonominen segregaatio voimistaa itseään, koska mitä enemmän persaukisia johonkin kasaantuu, sitä nopeammin kaikki kynnelle kykenevät muuttavat kyseiseltä alueelta pois. Vähäinen koulutus (ja siitä seuraava vähävaraisuus) on usein seurausta synnynnäisistä asenneongelmista. ("Vähäinen koulutus" on ymmärrettävä oikealla tavalla. Koulutettu putkimies ei ole sen vähäisemmin koulutettu kuin koulutettu hiukkasfyysikkokaan.) Asenneongelmaiset tekevät asenneongelmaisia asioita, mikä puolestaan tekee heidän asuttamistaan alueista epähaluttavia muuttokohteita niille, joilla rahan puolesta on mahdollisuus valita asuinpaikkansa.

Valtaosa reaalisesti olemassa olevista maahanmuuttajista on niinikään (länsimaisen yhteiskuntafilosofian kannalta) asenneongelmaisia ja siten persaukisia, minkä vuoksi he sijoittuvat asumaan pääasiassa samoille alueille kuin kotimaiset vähän koulutetut, esim. Itä-Helsinkiin ja Itä-Lontooseen. Tästä seuraa, että vähän koulutetut ovat se kantaväestön osa, jolla on eniten kosketusta arkipäivän monikulttuurisuuteen. Koska he näkevät omine silminensä, että monikulttuurisuudesta ei ole mitään reaalista hyötyä vaan se ainoastaan kurjistaa elämää entisestään, he omaksuvat katsantokantoja, jotka doktriinin mukaan ovat "suvaitsemattomia". Näin saamme aikaan tilanteen, jossa suvaitsemattomuus ja ulkomaalaisvastaisuus ovat alaluokalle tyypillisiä ilmiöitä.

"Suvaitsevainen" eliitti, jolla on koulutusta (muuten se ei olisi eliittiä) ja rahaa (koska se on eliittiä), asuu itse pääsääntöisesti muualla kuin siellä, minne se on kehitysmaalaiset suojattinsa dumpannut. Koulutetut ovat pääsääntöisesti suvaitsevaisia, koska heillä ei ole kokemusta monikulttuurisuudesta. Asui Helsingissä kuinka paljon maahanmuuttajia hyvänsä, Eira ja Ullanlinna eivät ole monikulttuurisia paikkoja. Täällä törmää korkeintaan niihin marginaalisiin maahanmuuttajayksilöihin, jotka ovat integroituneet yhteiskuntaan ja integroitumisensa (kouluttautuminen, työnteko, asiallinen asennoituminen) suomien taloudellisten hedelmien turvin ostaneet, koulutettujen suomalaisten tavoin, itsensä vapaaksi monikulttuurisuudesta, ts. muuttaneet yksikulttuurisille, suomalaisille alueille. Eirassa ja Ullanlinnassa asuva suomalainen luo maahanmuuttajia ja monikulttuurisuutta koskevat stereotypiansa tällaisten yksittäistapausten (ja tietysti joka tuutista tulevan propagandan) pohjalta. Eirassa ja Ullanlinnassa on helppoa olla suvaitsevainen. Näin on saatu aikaan tilanne, jossa suvaitsevaisuus ja maahanmuuttajamyönteisyys näyttäytyvät koulutettujen ihmisten hyveenä. Suvaitsevaisuuden ja koulutuksen väliseen korrelaatioon sisältyvä kausaliteetti vain ei ole se, että koulutus (= fiksuus) on antanut näille ihmisille paremmat eväät ymmärtää monikulttuurisuuden ihanuutta, vaan se, että vakavaraisuudesta seuraava mahdollisuus asua monikulttuurittomalla vyöhykkeellä on antanut heille mahdollisuuden olla lainkaan kohtaamatta monikulttuurisuutta.

Arkipäivän kontakteista seuraava suvaitsemattomuus huonoilla asuinalueilla on, kuten sanottua, useimmiten primitiivistä ja sokeaa. Itäkeskuksessa asuvan amisjätkän kokemus maahanmuuttajista on lähempänä monikulttuurisuuden objektiivista keskiarvotodellisuutta kuin Etelä-Helsingissä asuvan Eva Biaudet'n, sillä amisjätkän otanta on paljon laajempi, mutta hän ei ole yhtään Eva Biaudet'ta parempi ymmärtämään, että hänen kokemuksensa ei ole koko totuus. Koska hänen kohtaamansa maahanmuuttajat ovat pääasiassa sitä mitä ovat, hän pitää kaikkia maahanmuuttajia roskaväkenä ja alkaa huudella hävyttömyyksiä myös Alepan kassalla painavalle somalille. Monikultturismi-ideologia itsessään luo tällaista rasismia, koska monikultturistinen propaganda ei hyväksy sitä, että vaikka monikultturismi olisi marginaali-ilmiönä kiva asia Eirassa, se ei ole sitä massailmiönä jossakin Itä-Keskuksessa. Suvaitsevaisuuskasvatus ei saa amisjätkää uskomaan, että monikulttuurisuus on rikkaus (koska hänen kotikulmillaan se ei ole), mutta se saa hänet uskomaan, että kaikki maahanmuuttajat voidaan kuvata yhdellä määreellä. Sekä Biaudet'lle että amisjätkälle jokainen maahanmuuttaja = X. Vain X:n arvo on amisjätkällä ja Biaudet'lla eri.

Huomaan, että edellisestä kappaleesta tuli vähän vaikeatajuinen. Minulla on siinä pointti. Yrittäkää ymmärtää se.

Rasismi (erotettuna monikultturismi-kriittisyydestä) ei kuitenkaan ole ainoa ikävä ilmiö, jota monikulttuurisuus ja monikultturismi-uskonto länsimaisessa yhteiskunnassa lisäävät. Poliittiseen korrektiuteensa läkähtyvä ja omien utopioidensa vangiksi jäänyt eliitti on puolustuskyvytön gettoihinsa eristäytyneitä, aggressiivisia ja vihamielisiä maahanmuuttajayhteisöjä vastaan. Viimeksi mainitut ovat oppineet (esim. Ranskassa ja Britanniassa), että jos he polttavat taloja ja autoja ja tappavat ihmisiä, vastaanottava yhteiskunta ei lähetä kaduille armeijaa panemaan heitä kuriin, vaan antaa lisää vastikkeetonta rahaa, pyytää anteeksi menneitä, nykyisiä, todellisia ja kuviteltuja pahoja tekojaan ja alkaa piehtaroida itsekritiikissä. Osa kotimaisesta joutoväestä, siitä porukasta, joka minun nuoruudessani notkui lähiötalojen rappukäytävissä juomassa kaljaa ja pelkkää ilkeyttään särkemässä ja sotkemassa yhteistä omaisuutta (ja jolle on täysin käsittämätöntä ja anteeksiantamatonta, että niillä, joilla on enemmän älliä ja yritteliäisyyttä kuin heillä, on enemmän rahaa ja muuta hyvää kuin heillä), katsoo tarkasti mallia.

Monikultturismi on luonut toimintakaavan, jossa massojen väkivaltaan ja vandalismiin ei saa puuttua, koska väkivalta on doktriinin mukaan aina seurausta yhteiskunnallisista epäkohdista ja fasistipoliisin harrastamasta pamputuksesta. Kotimainen epäsosiaalinen häviäjäaines ei pysty muuttamaan ihoaan mustaksi, mutta se voi keksiä tekemistensä pyhittäjäksi jonkin yleisesti ottaen hyvältä ja humaanilta kuulostavan ideologian, joka tekee häviäjästä lähes yhtä koskemattoman kuin ihonväri afrosta tai islam muslimista. Häviäjät keksivät olevansa "aktivisteja", jotka taistelevat haamuja kuten "fasismia" vastaan ja suvaitsevaisuuden, humaaniuden, työläisten ja ties minkä puolesta. Jos mellakkapoliisi pamputtaa (tai pamputtaisi) kiviä heittelevää ihmissaastaa, hän näin tehdessään pamputtaa työläistä, vastustaa suvaitsevaisuutta ja kannattaa fasismia.

Media ja poliittinen eliitti ovat niin kauan selitelleet maahanmuuttajien tekemisiä ja monikulttuurisuuden epäonnistumista parhain päin, että ne ovat luultavasti suurelta osin yksinkertaisesti kyvyttömiä tunnistamaan pahaa pahaksi. Kun autot ja talot palavat ja puukot heiluvat, "suvaitsevaisen" tulkintavalikosta ei enää löydy yksinkertaista selitystä: pahat ihmiset tekevät pahaa, ja se on lopetettava. Länsimaisesta yhteiskunnasta on tullut selittely-yhteiskunta. "Yksinkertaistamisesta" on tullut synneistä suurin. Naurettavakin selitys on parempi kuin yksinkertainen selitys. Kun roskaväki hilluu, tiedostava media, trendikäs poliitikko ja afrohuiviin pukeutunut tutkijatäti ryhtyvät analysoimaan yhteiskunnan piilosortorakenteita, jotka ovat aiheuttaneet massojen vihaisen reaktion.

Eurooppalaisessa diskurssissa ollaan huolissaan äärioikeistolaisista liikkeistä ja äärioikeiston väkivallasta. "Äärioikeistolainen uhka" on epäeksistentti olkiukko. Sitä ei ole. Viimeisen kymmenen vuoden ajan eurooppalaisia kaupunkeja ovat polttaneet ja muutoin tärvelleet maahanmuuttajat ja vasemmistoaktivistit, eivät äärioikeistolaiset. Tämä tulee jatkumaan, koska mainitut ryhmät eivät kohtaa vastarintaa, ja koska mahdollisuus tuhota kenenkään estelemättä (ja päästä palkinnoksi A-Talkiin näyttämään naamaansa) houkuttelee niin mustia kuin valkoisia barbaareja hillumaan. Mellakointi Makasiineilla (tai Berliinissä tai Göteborgissa) ei johdu siitä, että nuoriso voisi huonommin kuin ennen, tai siitä, että yhteiskunta olisi epäoikeudenmukaisempi kuin ennen, vaan yksinkertaisesti siitä, että ensimmäistä kertaa historiassa suvullisen lisääntymisen lieveilmiönä syntyviä, määrällisesti marginaalisia painovirheitä (eli panovirheitä) on ryhdytty pitämään kansalaisaktivisteina ja heidän kuuntelemisestaan on tehty hyve.

Suurin osa ihmisistä ei pidä siitä, että julkisten rakennusten seiniä tai raitiovaunuja, busseja ja junia sotketaan töhryillä. Suurin osa ihmisistä on tyytyväisiä lähiliikenteen kontrollikampanjaan, joka on tehnyt tavallisen ihmisen matkustamisesta vähän turvallisempaa. Suurin osa ihmisistä on sitä mieltä, että työkykyisen ihmisen on tehtävä työtä leipänsä eteen. Suurin osa ihmisistä pitää suomalaista poliisia luotettavana ja reiluna. Suurin osa ihmisistä haluaa pitää huumeet kriminalisoituina. Suurin osa suomalaisista on sitä mieltä, että Suomessa on joko liikaa tai riittävästi maahanmuuttajia. Miten ihmeessä tässä on käynyt niin, että juuri järjestöistä, joiden ohjelmista järjestäen löytyy kaikkinaisen poliisikontrollin vastustaminen, vapaan kannabiksen ja maahanmuuton kannattaminen ja ilmaisen ylläpidon järjestäminen uuninpankolla loikoilijoille, on tullut niitä "kansalaisjärjestöjä", joiden näkemykset on demokratian nimissä otettava huomioon päätöksenteossa? Miksi on käynyt niin, että aines, jonka positiivinen panos yhteiskunnan rakenteiden ylläpitämiselle on pyöreä nolla, järjestää reclaim the streets -nimisiä tempauksia? Olisiko tavallisen ihmisen, niin työmiehen kuin johtajan, aika vaatia vandaaleilta takaisin niitä katuja, toreja, puistoja ja lähijunia, jotka hän verorahoillaan on jo kertaalleen maksanut?

* * *

[Lisäys 9.5.2006]

Ylempänä mainitsin tiedostavan median, trendikkään poliitikon ja tutkijatädin odotettavissa olevista reaktioista vandalismiin. Siteeraan joitakin esimerkkejä.

Kaupunkimaantieteen dosentti Hille Koskela kirjoittaa päivän Hesarissa:

"Vapun jälkeinen päätös aidata purkamista odottavat rakennukset oli symbolisesti merkittävä. Aidan pystyttämisen myötä makasiineilla alkoivat kirjaimellisesti konkretisoitua kontrollisyhteiskunnan toimintatapa, määrittelemättömien tilojen tuomitseminen sekä yleinen nollatoleranssipolitiikka. Ei liene sattumaa, että makasiinin päätyyn oli kirjoitettu spray-maalilla "Fuck nollatole!". [...] "Entäpä jos tuhopoltto olikin uhopoltto: seurausta siitä, että kova kovaa vastaan -linja on viety liian pitkälle? Silloin on tuskin järkevää koventaa asenteita entisestään. Pikemminkin kaivataan sovittelua, moniarvoisuutta sekä erilaisten elämäntapojen hyväksymistä. Sanalla sanoen: toleranssia."

Ymmärtääkseni purkutyömaat on turvallisuussyistä tapana aidata. Tässä tapauksessa aitaamiseen oli lisäksi selkeät erityisperusteet, sillä makasiinit oli yritetty polttaa jo vappuna. Aitaamisella pyrittiin estämään odotettavissa oleva vandalismi, ihmisiin ja omaisuuteen kohdistuva vaaratilanne. Jos Koskela tarkoittaa "kontrolliyhteiskunnalla" yhteiskuntaa, joka pyrkii kontrolloimaan tuhoamista, länsimainen yhteiskunta varmasti on kontrolliyhteiskunta, mutta uskaltaisin luulla, että siinä tapauksessa suurin osa meistä haluaa elää kontrolliyhteiskunnassa.

Muslimiterrorismi selitetään valistuneissa piireissä reaktioksi Yhdysvaltain käymään "terrorisminvastaiseen sotaan". Tämä siitä huolimatta, että syyskuun 11. päivän iskut New Yorkiin tai veriset pommi-iskut Balilla ja lukemattomissa muissa paikoissa tapahtuivat ennen terrorisminvastaisen sodan alkamista. Maahanmuuttajien väkivalta eurooppalaista kantaväestöä kohtaan selitetään samoissa piireissä reaktioksi kantaväestön tuntemaan pelkoon ja epäluuloon maahanmuuttajia kohtaan. Useimmat meistä luultavasti ymmärtävät, että pelko ja epäluulo johtuvat juuri maahanmuuttajien väkivallasta. Nyt "vasemmistoaktivistien" riehuminen on reaktio siihen, että heidän riehumiseensa (vapun mellakka) on reagoitu (purkutyömaan aita). Vandaalien on siis annettava riehua estelemättä, jotta he eivät provosoituisi riehumaan. Onko tässä joku järki, jonka minä onnistun missaamaan?

Tarkoittaako Koskela "erilaisten elämäntapojen hyväksymisellä" sitä, että julkisten tilojen tuhoaminen ja ihmisten hengen vaarantaminen on hyväksyttävä jonkun väestöryhmän elämäntavaksi? Vai mitä hän tarkoittaa? Mitä tarkoittaa "kova kovaa vastaan -linja", ja millä elämänalueella se on viety liian pitkälle? Paljon puhuttu nollatoleranssi ei tarkoita sitä, että poliisi mielivaltaisesti kieltää asioita, jotka ärsyttävät poliisia. Nollatoleranssilinja tarkoittaa sitä, että laissa laittomiksi säädettyihin tekoihin pyritään puuttumaan kaikissa tapauksissa. Nollatoleranssi siis ei tarkoita mitään muuta kuin sitä, että vallitsevia lakeja pannaan toimeen. Nollatoleranssin vastustaminen ja "toleranssin" vaatiminen koskelalaisessa mielessä on yhtä kuin vaatimus siitä, että poliisi ei puutu laittomuuteen sellaisen nähdessään. Mielestäni olisi mukavaa, jos tämä yksinkertainen asia myönnettäisiin. "Fuck nollatole!" tarkoittaa suomeksi, että "poliisi ei saa estää minua tuhoamasta yhteistä omaisuutta". "Fuck nollatole!" kuulostaa kuitenkin paljon edistyksellisemmältä ja kuulimmalta.

Trendikästä mediaa edustaa tällä kertaa Saska Snellman, niinikään päivän Pravdassa:

"[...] esimerkiksi Stop töhryille -kampanja ja liikennevälineiden nollatoleranssi ovat ärsyttäneet monia. Listaan voidaan lisätä ainakin uusi tekijänoikeuslaki, joka kovensi rajusti verkkoimuroinnin rangaistuksia. Ne eivät ole isoja asioita, mutta synnyttävät tilanteita, joissa ihan tavallinen nuori voi löytää itsensä vastatusten poliisin kanssa."

Stop töhryille -kampanjalla ja liikennevälineiden nollatoleranssilla on pyritty vähentämään julkisten paikkojen sotkemista, joka laissa on muutenkin kriminalisoitu, ja väkivaltaa sekä häiriköintiä, joista ovat kärsineet tavalliset matkustajat. Ketä tällaiset tavoitteet häiritsevät? "Ihan tavallisia nuoria"? Ihan tavallinen nuori ei tuhoa yhteistä omaisuutta tai häiritse muita matkustajia yöjunassa. Onko Snellman (tai Koskela) oikeasti sitä mieltä, että rikkomista, sotkemista ja väkivaltaa kohtaan on osoitettava toleranssia? Tai että ne on tunnustettava "toisenlaiseksi tavaksi elää"?


Takaisin