1.2.2008

Somaleista globaalisti

Kuten tiedämme, Suomen somaleista ei tullut aivan sellaista menestystarinaa, jota heistä 1990-alussa povattiin. Asiat ovat suorastaan huonosti. Kaupungeissa, joihin somalit ovat keskittyneet, lähinnä Helsinki ja Turku, katuväkivalta ja ryöstelyt ovat pitkälti somaliNuorten™ (ikään katsomatta) monopoli, työllisyysaste on alle 10 prosenttia ja vaatimuksia riittää.

Kuten myös tiedämme, somalien epäonnistuminen on omaa syytämme. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen uusimman selvityksen mukaan mm. rikollisuus johtuu maahanmuuttajanuorten rasismikokemuksista. Raportti esittää sellaisenkin, kausaalisesti vähintään omintakeisen ehdotuksen, että karkotukset ja karkotusuhka vaikeuttavat maahanmuuttajanuorten kiinnittymistä suomalaiseen yhteiskuntaan ja siten ovat omiaan synnyttämään rikollisuutta.

Eli se, että rikoksesta voi seurata karkotus, ajaa ihmisiä rikoksen teille. En tiedä, onko vastaavaa ajattelua koskaan sovellettu suomalaisiin: Suomalaiset tekevät rikoksia, koska heitä ahdistaa se, että rikoksesta voi seurata vankilatuomio.

Raportti näkee ristiriitaisuutta siinä, että Suomi yhtäältä pyrkii kotouttamaan maahanmuuttajia ja sitouttamaan heitä osaksi yhteiskuntaa, mutta toisaalta karkottaa rikollisia:

"Karkotus tai sen uhka on henkisesti ja sosiaalisesti raskas kantaa ja se voi murtaa rikoksesta epäillyn tai tuomitun nuoren mahdollisuuksia ja pyrkimyksiä kiinnittyä suomalaiseen yhteiskuntaan."

On kai sanomattakin selvää, että karkotus "murtaa mahdollisuuden kiinnittyä suomalaiseen yhteiskuntaan", mutta oman ymmärrykseni mukaan karkotuksella ei edes pyritä sitouttamaan rikollisia Suomeen vaan pääsemään heistä eroon. En myöskään suoralta kädeltä ymmärrä, miten rikollisten karkottaminen ehkäisee kunniallisten maahanmuuttajien kotoutumista.

Toimiiko esimerkiksi ravintola ristiriitaisesti, kun se yhtäältä houkuttelee asiakkaita sisälle ja pyrkii sitouttamaan näitä kanta-asiakkaikseen, mutta toisaalta uhkaa karkotuksella niitä, jotka pahoinpitelevät henkilökuntaa ja muita asiakkaita tai särkevät ravintolan irtaimistoa?

Osmo Soininvaara kertoi jokin aika sitten blogissaan, että saamme syyttää somalien rikollisuudesta ja syrjäytymisestä omaa rasismiamme. Lahjakkaimmat somalit kuulemma lähtivät nuivasta maastamme ja, Osmon sanoin, "rikastuttavat nyt Britanniaa".

Osmon Britannia-kortti oli eräänlainen hätäkakka. Jos somalien epäonnistuminen Suomessa ei johdu suomalaisista, sen on johduttava somaleista, ja tämä ei tietenkään käy, koska se rikkoisi peräti kahta suvaitsevaisuusdoktriinin opinkappaletta: 1) somali = rikastus, b) suomalainen = rasisti. Somalien menestyminen jossakin muussa maassa on ehdoton edellytys sen osoittamiselle, että mönkäänmeno Suomessa on johtunut paikallisista olosuhteista.

Fiksuna miehenä Osmo tietysti tietää paremmin, mutta hän luottaa siihen, että lukija ei tiedä. Internetin aikakaudella legendojen levittäminen vain on muuttunut lähes mahdottomaksi, koska aktiivinen kansalainen voi itse hankkia tietoja luotettavista lähteistä.

Somaleilla pyyhkii Britanniassa aivan yhtä huonosti kuin kaikkialla muuallakin. Institute for Public Policy Research -laitoksen tietojen mukaan 71% Britannian somaleista, joiden määrä liikkuu 90 000 ja 200 000 välillä, on työmarkkinoiden ulkopuolella. Työikäisistä 19% on työssä, ja 10% etsii työtä. Yllättäen nämä ovat suunnilleen samat prosenttiosuudet kuin Suomessa.

Kaikista Britannian kansallisuusryhmistä somalit tekevät vuosituloissa mitaten pohjanoteerauksen. Vastaavasti heidän tukiriippuvuutensa on kaksi kertaa suurempi kuin seuraavaksi tulevan ryhmän, Turkin kurdien.

Muutoin somaliyhteisöä leimaa rikollisuus ja alisuoriutuminen koulussa. Yllättäen samat asiat ovat tapetilla myös Suomessa. Kolmannes Britannian aikuisista somaleista, siis n. kaksi kolmasosaa miehistä, käyttää aikansa ja rahansa khatin pureskeluun. Yllättäen tämä on juuri sama osuus kuin, viranomaisten mukaan, Norjassa. Onneksi Hesari tietää, että Suomessa khatin käyttäjiä on vain muutama, vaikka maahantuodut huumemäärät ovat mystisesti (väkilukuun suhteutettuna) samat kuin Norjassa.

Suomi ei ole ainoa maa, jossa käytetään "oma vikamme"- ja "jossakin-muualla-on-toisin"-argumentteja. Tämä on odotuksenmukaista, koska a) somalien tilanne on sama kaikissa länsimaissa ja b) sama suvaitsevaisuusdoktriini on voimassa kaikissa länsimaissa. Vastauksena Göteborgs-Postenin kysymykseen, "voivatko somalit itse olla syypäitä (Ruotsin) somalien ongelmiin", integraatioministeri Nyamko Sabuni sanoo:

"Mehän näemme, että muualla maailmassa somalit pärjäävät paremmin. Ne, jotka lähtevät Ruotsista, vaikuttavat selviytyvän hyvin, ja ne, jotka asuvat Yhdysvalloissa, perustavat yrityksiä. Meidän yhteiskunnassamme, järjestelmässämme, on siis jotain, mikä passivoi ihmisiä. Lähetämme vääriä signaaleita."

Sabunin yhteiskuntakritiikissä on varmasti totuuden jyvä, mutta se ei riitä selittämään, miksi passivointisignaalit tehoavat niin erityisen hyvin somaleihin. Se ei myöskään ole riittävä selitys, koska oikeasti somalien ongelmat ovat pitkälti samankaltaisia jopa Yhdysvalloissa, jonka järjestelmää tuskin voidaan luonnehtia passivoivaksi.

Hyvä esimerkki on mainelaisen Lewistonin kaupungin tapaus muutaman vuoden takaa. 1990-luvulla Yhdysvaltoihin lennätettiin kymmeniätuhansia somaleja pakolaisleireiltä Keniasta. Heidät asutettiin lähinnä Atlantan ympäristöön Georgiaan ja Minneapolisiin Minnesotaan. Georgialainen sosiaaliturvakäytäntö kuului kuitenkin maan nuivimpiin, ja lisäksi somalit ajatuivat konfliktiin paikallisen afroamerikkalaisen väestön kanssa. He tekivät huolellista internet-tutkimusta ja lähettivät tiedustelijoita katselemaan, olisiko ruoho jossain muualla vihreämpää. Vaelluksen kohteeksi valittiin Mainen osavaltio, tuo vitivalkoinen Uuden Englannin kolkka, joka on kuin toinen koti meille Stephen Kingin romaaneista pitäville.

Vuonna 2001 Lewistonin kaupungissa, asukasluku 35 000, asui 361 mustaa eikä yhtäkään somalia. Vuotta myöhemmin siellä asui 1000 somalia, ja toinen tuhat valmisteli lähtöä Atlantassa. Syiksi tuloonsa somalit ilmoittivat a) alhaisen rikollisuuden, b) avokätisen sosiaaliturvan, c) etnisten vähemmistöjen olemattoman määrän. Avokätinen sosiaaliturva oli tietenkin seurausta siitä, että sitä ei ollut koskaan tarvittu. Alhainen rikollisuus taas mahdollisesti liittyi juuri siihen etnisten vähemmistöjen puuttumiseen.

Abdullahi Abdullahi, Somaliyhteisön Kehitysjärjestön puheenjohtaja:

"Maine on hullun kylmä, mutta sosiaaliturva on paljon parempi."

Tiedostavat kaupunginisät innostuivat kulttuurin rikastumisesta ja painattivat esitteitä, joissa kerrottiin mm. että somalit ovat "totally against terrorism" sekä että oman perheen elättäminen on somaleille "kunnia-asia".

Renee Bernier, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, omistaa pienen turva-alan yrityksen. Hän päätti näyttää työllistämisen ja kotouttamisen mallia ja tarjoutui palkkaamaan 30 somalia näyttämään "pysäytä"- ja "hidasta"-merkkejä tietyömailla. Paikalle vaivautui kuitenkin vain muutama somali, ja hekin olivat halukkaita työskentelemään vain klo 10:stä klo 14:ään.

Kaupungin viranomaiset arvelevat, että kaupungin 400-500 aikuisesta somalista n. 40 käy työssä. Samaan aikaan vuotuinen sosiaaliturvabudjetti on tuplaantunut 200 000 dollariin, koska useimmat somalit elävät avustuksilla. Liittovaltio on avustanut kaupunkia 200 000 dollarilla, mutta tarkoitus on anoa lisää. Pormestari Laurier Raymond:

"Tulijat herättävät tyytymättömyyttä. En usko, että kyse on rodusta. Luulen, että kyse on dollareista ja senteistä. Kansalaisilla on aito huoli siitä, miten tämä vaikuttaa heidän veroihinsa. Meidän pitäisi kai olla ylpeitä siitä, että somalit valitsivat Lewistonin. Valitettavasti he saapuvat ilman rahaa, eikä heillä ole työtä, ja tämä aiheuttaa tyytymättömyyttä."

Janice Plourde, Lewistonin koulujen opintosuunnitelmajohtaja, pelkää, että tyytymättömyys lisääntyy, jos somalit eivät kanna korttaan kekoon:

"Kyse ei ole ihonväristä. Kyse ei ole diversiteetistä. Kyse on hyvinvoinnista. Mistään muusta ei ole kyse. Kaikkien odotetaan tekevän työtä. Se on pelin henki tässä paikassa."

Ongelmia lisää se, että suuri osa perheistä koostuu yksinhuoltajaäideistä ja lapsista. Fatuma Hussein, kolmen lapsen äiti, jonka mies jäi ajamaan taksia Atlantaan:

"Miehet eivät viihdy täällä. Paikka on liian kylmä, tai liian rauhallinen, tai liian syrjässä."

Somalien näkemys omasta merkityksestään uudelle kotipaikalle muistuttaa suomalaista kokemusta. Abdiaziz Ali, yksi uuslewistonilaisista:

"Tämä oli unelias paikka. Me olemme vähän piristäneet sitä."

Vertaa uushelsinkiläinen Zahra Abdulla:

"Täällä on nyt paljon värikkäämpää. Monikulttuurisuus on rikkautta."

Lewistonin sisällissotamuistomerkin lähettyvillä kaapuihin pukeutuneet naiset työntävät lastenvaunuja, ja somalimiehet pelaavat koripalloa. Lauantaina kaupungissa vietetään somalihäitä. Lewistonilainen somalinainen on järjestänyt Kaliforniassa asuvan veljensä naimisiin, ja morsian, miehen serkku, on juuri saapunut Afrikasta. Häävieraat keskustelevat lapsistaan ja valittavat, että jotkut nuoremmista eivät enää osaa puhua somalia. Selityskin löydetään:

"Se on se televisio ja koulu."

Abdiaziz Ali arvelee, että jos kantaväestön asenteet jyrkkenevät, he voivat lähteä johonkin toiseen kaupunkiin, vaikkapa Augustaan tai Bathiin. Hän ei ole huolissaan:

"Voimme levittäytyä aivan mihin haluamme."

Fox Newsin uutispätkä kertoo somalien integroitumisesta Minnesotassa. Miehet ovat löytäneet töitä taksikuskeina, mutta ongelmia synnyttävät heidän vaatimuksensa saada noudattaa sharia-lain määräyksiä työssään. He eivät halua kuljettaa ihmisiä, joiden matkatavaroissa on alkoholia, kuten eivät myöskään opaskoiran kanssa liikkuvia sokeita. Ruokakauppojen kassalla työskentelevät somalit kieltäytyvät käsittelemästä sianlihaa ja muita haraam-tuotteita. Yhtä yllättäen myös khat-ongelma on läsnä.

Palataan Ruotsiin. Göteborgs-Postenin laajahko artikkeli kertoo somaliyhteisön kotoutumisesta lahden takana. Tilastojen mukaan...

...joka toinen somaliäiti on yksinhuoltaja. Kolme somalinuorukaista kymmenestä saa yhdeksännen luokan päästötodistuksen. Joka viidettä somalinuorukaista on epäilty väkivaltarikoksesta. Lähes puolella somaleista oli nolla kruunua työtuloja vuonna 2005.

Somalikielen tulkki Abdi näkee pääasiallisena ongelmana isät, jotka eivät kanna vastuutaan:

"Me somalit olemme edelleen kieltämisvaiheessa. Sanomme, että olemme hyviä ihmisiä, että huolehdimme perheistämme, että emme välitä klaanijärjestelmästä. Meidän on kuitenkin uskallettava nähdä todellisuus. Tämä kuulostaa julmalta, mutta ruotsalaisen yhteiskunnan tulisi pitää somalimiehiä ankarammin silmällä. Heidän pitäisi oppia, että jos mies hankkii perheen, siitä on myös pidettävä huolta."

Joka toinen Göteborgissa asuva somaliäiti saa toimeentulotukea sillä perusteella, että perheen isä on virallisesti poissa. Monet somalimiehet harrastavat liikkuvaa elämää ja viettävät osan ajasta perheen seurassa, osan jossakin muualla. Toisinaan taas kyse on puhtaasta tukien huijaamisesta. Abdi kertoo tulkanneensa ihmisiä, joiden hän tietää asuvan yhdessä ja valehtelevan.

Useiden haastateltujen tulkkien mukaan osa somaleista huijaa yksinhuoltajatukiaisia yksinkertaisesti kohentaakseen talouttaan, osa siksi, että nainen voisi lähettää enemmän rahaa sukulaisilleen kotimaahan, ja osa siksi, että miehet tarvitsevat rahaa khatiin, josta on tullut somaliyhteisön vitsaus.

Onneksi Suomessa on toisin.

Kaupungin korkea virkamies vahvistaa, että kun yksinhuoltajaäitien koteihin tehdään yllätyskäyntejä, paikalta löytyy usein lasten isä ja merkkejä siitä, että tämä asuu kiinteästi kotona. Somalikontekstista katsottuna (juridinen) avioero on kannattava teko, koska tällöin huoltovastuu lapsista siirtyy yhteiskunnalle. Uskonnollisessa mielessä pari on kuitenkin edelleen aviossa.

Lehden mukaan syitä miesten poissaololle voi olla esimerkiksi työnhaku toisesta kaupungista, toisesta maasta tai jopa kotimaasta. Jihad-matkoja, joita Somaliassa pidätettyjen "ruotsalaisten" perusteella voidaan olettaa harrastettavan, ei kuitenkaan artikkelissa mainita. Sen sijaan mainitaan, että toisinaan isä katoaa matkoilleen, koska hänellä saattaa olla toinen perhe toisaalla.

Lähes joka toisessa göteborgilais-somalialaisessa lapsiperheessä on neljä tai useampia lapsia. Ruotsalaisperheistä näin suuria on vain yksi 25:stä. Työtön, nelilapsinen äiti saa kuukaudessa vähintään 19 393 kruunua lapsilisinä, "monilapsisuustukena", opintotukena, toimeentulotukena, asumistukena ja elatustukena. Lisäksi hän saa tarpeen mukaan tukea terveydenhoito- ja lääkekuluihin, sähkölaskuihin, hammashoitoon, taloustarvikkeisiin, sisustamiseen ja "muihin hyväksyttäviin kuluihin". Jos lapsiluku nousee kuuteen, automaattiset tuet kohoavat 23 560 kruunuun plus harkinnanvaraiset avustukset.

Abdi:

"Isä uskoo pääsevänsä helpommalla, jos hän jättää perheensä sosiaaliturvan varaan. Mutta kun hän ei enää huolehdi perheestään, katoaa kunnioitus miehen ja vaimon väliltä. Perhe mätänee sisältäpäin. Mutta miksi ihmiset toimivat näin? Saatavilla olevat työt eivät riitä perheen elättämiseen. Kunniallisista ihmisistä tulee varkaita."

GP:n mukaan se, että miehet siirtävät vastuun perheestään yhteiskunnalle, on looginen seuraus paimentolaiskulttuurin ja perinteisesti suurten perheiden yhdistämisestä vaikeisiin työmarkkinoihin ja ruotsalaiseen tukiaisyhteiskuntaan. Laskun maksavat yhtäältä yhteiskunta ja toisaalta somalilapset.

Koululaitoksen tilastot kertovat, että vuonna 2006 vain joka neljäs somalipoika (sekä ulkomailla että Ruotsissa syntyneistä) sai kokonaisen päästötodistuksen peruskoulusta. Kuudelta pojalta kymmenestä puuttui arvosana kahdesta tai useammasta aineesta. Somalityttöjen arvosanat olivat parempia, mutta heidänkin tuloksensa olivat huomattavasti huonommat kuin ulkomaalaistaustaisten tyttöjen keskiarvo Ruotsissa.

Mikä hyvänsä ruotsalaisen (tai suomalaisen tai englantilaisen) yhteiskunnan rakenteissa sitten onkin vikana, se näyttää iskevän erityisen armottomasti juuri somaleihin.

Abdi toteaa leikillään, että jos kotimaassa olot rauhoittuvat, hänestä saattaa tulla Somalian seuraava presidentti. Maan väliaikaisen hallituksen kolmella apulaisministerillä, kahdella kansanedustajalla, korkeimman oikeuden presidentillä ja yhdellä pääjohtajalla on Ruotsin passi.

Abdi pohtii syitä heikkoon koulumenestykseen:

"Läksyjen tekemisestä ei tule mitään, kun seitsemän lasta riitelee kaukosäätimestä kolmen huoneen asunnossa. Jotta isällä, äidillä ja nuoremmilla lapsilla olisi rauha, teini-ikäiset lähetetään ulos kadulle."

Heikko koulumenestys lisää rikollisuuden riskiä. Viikolla, jona artikkeli julkaistiin, seitsemän Hjällboskolanin poikaoppilasta tuomittiin suuresta määrästä ryöstöjä, joista osa oli erityisen törkeitä. Rikoksiin osallistui vielä suurempi määrä poikia, jotka olivat alle 15-vuotiaita eli liian nuoria joutuakseen oikeuteen. Tekijät olivat pääasiassa somaleja.

Pojista useat olivat tehneet niin paljon rikoksia, etteivät he kyenneet luettelemaan niitä kuulusteluissa. Esiin tuli myös ryöstöjä, joiden uhri ei syystä tai toisesta ollut tehnyt rikosilmoitusta.

Nuorisopoliisi Even Magnusson kertoo kohtaamisistaan somalipoikien vanhempien kanssa:

"Olen kovapintainen poliisi, mutta näiden äitien kertomukset saivat minut itkun partaalle. Miehellä on usein monta vaimoa. Hän ei käy töissä vaan istuu kahvilassa tai jossakin somaliyhdistyksessä, pureskelee khatia, tulee aamulla kotiin ja haluaa tehdä lisää lapsia. Jos vaimo ei ole suostuvainen, hän saa nyrkistä. Kun mies ei ole kotona, teini-ikäiset pojat ottavat miehen roolin. Koska miehet johtavat perhettä, elämä on äideille usein puhdasta helvettiä."

Abdirizak Jama Hjällboskolanista:

"Miesten mielestä lapset ovat äidin ja ruotsalaisen yhteiskunnan vastuulla."

Imaami Sheik Abdi Rahman:

"Ensimmäinen asia, jonka somalivanhemmat kuulevat saapuessaan Ruotsiin, on, että he eivät saa kurittaa lapsiaan. [...] Kun lapset käyttäytyvät kurittomasti, vanhemmat tuntevat kätensä sidotuiksi. He alkavat pelätä lapsiaan ja tuntevat, että nämä kuuluvat yhteiskunnalle. [...] Mitä sitten tapahtuu lapsille, jotka ovat oivaltaneet, että heillä on täydellinen vapaus? Ei vastuullista vapautta vaan täydellinen vapaus, ilman rajoja asettavaa isää. Epäonnistuessaan he eivät näe muuta vaihtoehtoa kuin rikollisuuden tai islamin äärimmäiset tulkinnat, fanatismin."

Göteborgin poliisin mukaan joka viidettä 18-23-vuotiasta somalimiestä oli epäilty rikoksesta vuosien 2005-2007 aikana. Väkivaltarikokset olivat tavallisia myös 12-17-vuotiaiden keskuudessa, mutta nämä rikokset eivät päätyneet tilastoihin. Tarkastaja Maria Wallinin mukaan kyse on "ennenkuulumattoman epämiellyttävästä" väkivallasta, myös nuorimpien tekijöiden kohdalla. Jokaista tekijää epäiltiin keskimäärin kymmenestä ryöstöstä tai pahoinpitelystä.

Yhteensä 66 henkilöstä, joita epäiltiin väkivaltarikoksesta, 31 oli uhannut veitsellä tai käyttänyt sitä. Hjällbon pojat olivat tehneet ryöstöjä täydentääkseen viikkorahojaan, ostaakseen pizzaa ja päästäkseen katsomaan jalkapalloa. Toisinaan ryöstöillä hankitaan rahaa khatiin, jota GP:n mukaan käyttää "huomattava osa" Göteborgin somaleista. Sahlgrenska akademin tekemässä tutkimuksessa haastatellut somalit arvioivat, että paikallisista 20-30-vuotiaista somalimiehistä jopa yli puolet käyttää khatia useita kertoja viikossa.

Onneksi Suomessa on toisin, ainakin Hesarin mielestä.

Abdi:

"Tunnen miehiä, jotka mieluummin purevat khatia kuin ostavat maitoa lapsilleen. Perheitä, joissa vaimo joutuu kerjäämään mieheltä rahaa saadakseen ruokaa lapsille. Khatista on tullut keino paeta työttömyyttä ja sitä tunnetta, että ruotsalainen yhteiskunta pitää heitä tyhminä ja epäpätevinä."

Khatia myydään avoimesti somalien asuttamien kaupunginosien toreilla. Imaami Abdi Rahmanin mukaan khat on yhtä vaarallinen kuin sotaherrat, jotka tuhosivat hänen maansa:

"Khat on sotaherra keskuudessamme, täällä Göteborgissa. Se tuhoaa perheitä ja repii somaliyhteisön hajalle sekä sosiaalisesti että taloudellisesti. Yhteenkään khatinkäyttäjään ei voi luottaa, ne ovat kaikki väärinkäyttäjiä."

Onneksi meillä Suomessa juuri kukaan ei käytä khatia, ja jos käyttääkin, se on mieto mieto huume, tuskin kahvia vaarallisempi.

"Työttömyys johtaa khatin pureskeluun, ja khatin pureskelu johtaa työttömyyteen. Pureskelijat eivät pysty tekemään työtä, hakemaan työtä tai opiskelemaan. Ja kun monet somalit käyttävät khatia, he antavat kelvottoman mallin nuorille, jotka helposti päätyvät samaan harrastukseen."

Vuonna 2005 45% Göteborgin aikuisista somaleista sai palkkatuloina nolla kruunua. Ulkomailla syntyneiden keskiarvo on 27%, syntyperäisten ruotsalaisten 10%. Nykyisen korkeasuhdanteen aikana työllisyystilanne on hieman parantunut, mutta kaikki eivät halua ottaa työtä vastaan.

Vuonna 2006 kymmenelle somalinaiselle tarjottiin hotelli- ja kotitaloustöihin valmistavaa kurssitusta. Kahdeksan naista suoritti loppuun kurssin, joka keväällä 2007 huipentui tapaamiseen potentiaalisen työnantajan kanssa. Ongelma oli, että kahdeksasta naisesta, jotka koulutuksen ajan olivat pukeutuneet normaalisti, kolme saapui tapaamiseen kokopeittävään kaapuun pukeutuneena. Jörgen Larsson Hammarkullenin sosiaalitoimistosta:

"Käsityksemme mukaan naiset ilmaisivat selkeästi, että he eivät halua töitä. Jokainen saa toki uskoa ja pukeutua niin kuin haluaa, mutta jos henkilö asettaa itse työllistymiselleen esteitä, onko hänellä silloin oikeus yhteiskunnan tukiin?"

Tulkki Abdulahi Mohammedilla on selkeä selitys maanmiestensä työhaluttomuuteen:

"Kun sataa ja on vihreää ja kamelit lypsävät maitoa, paimentolaisten ei tarvitse rehkiä. He keskustelevat ja rupattelevat ja pelaavat öisin pelejä. Mutta kun kuivuus koittaa, paimentolaiset työskentelevät ankarammin kuin yksikään ruotsalaisviljelijä varmistaakseen, että kamelit, lehmät ja vuohet selviytyvät aavikolla. Kun nämä ihmiset tulevat Ruotsiin, täällä sataa koko ajan - sosiaalitukia, lapsilisiä, asumistukia ja kaikkia muita tukia. Niinpä he käyttäytyvät kuten paimentolaiset silloin, kun sataa ja on vihreää: istuvat ja ottavat rennosti. Ja täällä Ruotsissa voi ottaa rennosti ympäri vuoden, istua kahvilassa ja rupatella. Kun asiat ovat näin hyvin, miksi mennä töihin?"

Muna Elmi, 29, kuuluu menestyjiin, mutta hän tulikin Ruotsiin jo vuonna 1982 merimies-isänsä mukana. Hän väittelee tohtoriksi vuonna 2008:

"Onko ratkaisua olemassa? Olen hyvin huolissani. Toisen polven ruotsinsomalit voidaan menettää kokonaan. Tukiriippuvuudesta ja tukihuijauksista on tullut elämäntapa, ja se tekee minut surulliseksi ja pettyneeksi. [...] Näen aivan liian vähän niitä, jotka yrittävät ponnistella. Ja pahinta on, että nämä samat ihmiset ovat opastamassa uusia tulokkaita ruotsalaiseen yhteiskuntaan. Asiat menevät pieleen alusta alkaen."

Omia tulevaisuudensuunnitelmiaan koskevaan kysymykseen Muna vastaa:

"Ehdottomasti ulkomaille. Todennäköisesti Englantiin tai Yhdysvaltoihin. [...] Hyvin monelle somalille Ruotsi on välipysäkki. Olemme sielultamme paimentolaisia, ja ne, joilla on koulutusta tai kunnianhimoa, muuttavat Englantiin. Tai ehkä Yhdysvaltoihin tai kotimaahan."

Niinpä. Ja ne loput jäävät puremaan khatia Ruotsiin. Ja Suomeen.

Sheik Rashid, imaami ja opettaja göteborgilaisessa islamilaisessa koulussa, ei näe, että ongelmat olisivat somalialaisia ongelmia. Pikemminkin kyse on yhteiskunnan puutteista:

"Emme halua erityiskohtelua, ainoastaan tasa-arvoa. [...] Ruotsalaisen yhteiskunnan pitäisi tunnustaa somalit vähemmistöksi, jolla on erityistarpeet ja -oikeudet."

Hölmömpi luulisi, että ensimmäinen ja toinen lause ovat keskenään ristiriidassa.

Näistä vertailukohdista arvioikaamme oman somaliprojektimme nykyisiä ja tulevia näkymiä. Nyt tiedämme ainakin, mitä saadaan aikaiseksi avokätisellä tukien jakamisella ja kritiikittömällä toiseuden ymmärtämisellä. Onneksi me suomalaiset osaamme ottaa oppia toisten tekemistä virheistä ja integroimme omaa, kasvavaa somaliväestöämme ... ööö ... avokätisellä tukien jakamisella ja kritiikittömällä toiseuden ymmärtämisellä.

Kastemadolla ei ole aivoja vaan yksinkertainen tikapuuhermosto. Silti kastomadonkin on labyrinttikokeissa havaittu oppivan välttämään niitä käytäviä, joissa saa aina sähköiskun. Jos kastemato kykenee tähän, länsimaisen ihmisenkin voisi olettaa kykenevän samaan.


Takaisin