8.3.2011

Segregaatio on maahanmuuttopoliittinen ongelma

Opettaja-lehti julkaisi 25.2.2011 kyselyn, jonka mukaan lähes puolet opettajista rajaisi maahanmuuttajalasten osuuden koulun tai päiväkodin oppilaista 20-30 prosenttiin. Koska ajatus nousee silloin tällöin esille segregaatiokehityksestä kärsivissä kaupungeissa (kuten Helsingissä), on syytä nostaa esiin myös seikkoja, joiden vuoksi ehdotus on ongelmallinen ja jopa toteuttamiskelvoton.

Suomessa lapsella on oikeus päästä "lähikouluunsa" eli siihen kouluun, jonka oppilaaksiottoalueella hän asuu. Ns. toissijaisen oppilaaksioton perusteella vanhemmat voivat hakea lapselleen paikkaa myös muusta kuin lähikoulustaan. Lähikoulujärjestelmä perustuu siihen, että lapsen koulumatkan on oltava kohtuullinen ja turvallinen.

Maahanmuuttajalasten kasautuminen tiettyihin kouluihin johtuu siitä, että maahanmuuttajat kasautuvat tietyille asuinalueille. ("Maahanmuuttaja" rajataan tässä viittaamaan humanitaarisista syistä saapuneisiin sekä heidän perheenjäseniinsä, koska segregaatio-ongelma koskettaa ensisijaisesti heitä.) Maahanmuuttajaoppilaiden osuudelle asetettu katto siis käytännössä merkitsisi oppilaiden siirtämistä pois lähikouluistaan.

Ensimmäinen ongelma on logistinen. Ei voida olettaa, että varsinkaan pienemmät koululaiset kulkisivat itsenäisesti julkisilla liikennevälineillä esimerkiksi itä- tai koillis-Helsingin monikulttuurisilta oppilaaksiottoalueilta länsi- tai etelä-Helsingin vielä toistaiseksi varsin monokulttuurisiin kouluihin. Yhtä mahdoton on ajatus, että vanhemmat velvoitettaisiin kyyditsemään heitä. Maahanmuuttajaoppilaiden "tasajako" siis merkitsisi käytännössä satojen (ja jossakin vaiheessa tuhansien) koululaisten päivittäistä kuljettelua taksilla pitkin kaupunkia, mikä olisi kustannusvaikutuksiltaan sietämätöntä, semminkin, kun väestönkasvu perustuu kokonaan maahanmuuttoon ja maahanmuuttajalasten osuus kaikista koululaisista kasvaa koko ajan.

Toinen ongelma liittyy tasa-arvoon. Jos mamuoppilaiden osuus koulussa X pitäisi saada leikattua esim. 50 prosentista 20 prosenttiin, millä kriteereillä valittaisiin ne lapset, jotka uudelleensijoitetaan vähemmän monikulttuurisiin (ja paremmiksi koettuihin) kouluihin? Kansalaisuuden, kansallisuuden, kielen, uskonnon vai ihonvärinkö perusteella? Suomen perustuslaki kieltää näihin ominaisuuksiin perustuvan erottelun ja syrjinnän.

Entä miten perusteltaisiin se, että monikulttuurisilla oppilaaksiottoalueilla asuvilla, alempiin sosioekonomisiin luokkiin kuuluvilla mutta kantaväestöä edustavilla lapsilla ei olisi vastaavaa oikeutta päästä halutumpiin opinahjoihin? Poliittisesti korrektissa puheessahan meille toisaalta korostetaan jatkuvasti, etteivät lähiökoulujen ongelmat johdu niinkään maahanmuuttajien kuin yleensäkin huono-osaisuuden kasautumisesta.

Kolmas ongelma on väestömatemaattinen. Vieraskielisten lasten osuuden kaikista Helsingin koululaisista arvioidaan nousevan seuraavien 15 vuoden aikana jopa 25 prosenttiin. Toisin sanoen: vaikka mamuoppilaat edellä mainituista logistiikkaan, lakiin ja tasa-arvoon liittyvistä ongelmista huolimatta voitaisiin sijoittaa tasaisesti, 20-30 prosentin kipuraja saavutettaisiin ennen pitkää kaikissa Helsingin kouluissa. Tällöin ylempiin tuloluokkiin kuuluvat perheet eivät enää siirtelisi lapsiaan kaupungin sisällä "huonommista" kouluista "parempiin" vaan muuttaisivat - verorahoineen päivineen - pois kaupungista, naapurikuntiin, joissa maahanmuuttokysymystä ei ole. On muistettava, että parempiosaisilla on myös paremmat mahdollisuudet valita itse asuinpaikkansa. Itse asiassa moni perhe on jo tehnyt tilanteesta omat johtopäätöksensä.

Koulujen segregaatio-ongelma on osa asuinalueiden segregoitumista, eikä sitä voi käsitellä erillisenä kysymyksenä. Köyhien maahanmuuttajien kasautuminen lähiöihin ei ole asuntopoliittinen valinta vaan taloudellinen väistämättömyys. Ne, jotka asuvat veronmaksajan (eli kunnan tai valtion) piikkiin, joudutaan sijoittamaan sinne, missä asuntoja on edullisimmin tarjolla. Jos kaupunki segregaation ehkäisemiseksi hankkisi varattomille maahanmuuttajille suuria perheasuntoja kantakaupungista, asuntoja riittäisi paljon harvemmille. Puhumattakaan siitä, millaista oikeutettua ärtymystä tämä synnyttäisi niissä, jotka maksavat korkeaa vuokraa tai lyhentävät pitkää pankkilainaa omista vastaavista asunnoistaan.

Ilmiö, jota tämä kirjoitus käsittelee, ei ole suomalainen erillisongelma, mikä olisi syytä pitää mielessä. Voidaan sanoa, että Suomi käy viivytystaistelua, joka on jo hävitty useimmissa Länsi-Euroopan maissa. Koulut ja asuinalueet ghettoutuvat siitä yksinkertaisesta syystä, että niin rikasta ja iloisesti värähtelevää kuin monikulttuurisuus juhlapuheissa onkin, merkittävä osa kantaväestöstä kokee sen heikentävän asuinympäristönsä ja lastensa koulun tasoa ja äänestää lompakollaan ja jaloillaan.

Koska omilla rahoillaan operoivia ihmisiä ei voida estää valitsemasta asuinpaikkaansa (ja siten lastensa koulua), ja koska segregaatiota ei taloudellisista ja tasa-arvoon liittyvistä syistä voida purkaa siirtelemällä ihmisiä pitkin kaupunkia, negatiivinen kehitys voidaan pysäyttää vain hajasijoittamalla verovaroin asutettavat maahanmuuttajat kautta maan ja rajoittamalla näiden oikeutta hakeutua suurimpien kaupunkien kunnallisiin asuntojonoihin, sekä toisaalta tiukentamalla radikaalisti oleskelulupakäytäntöä - rumasti sanoen - todennäköisten ghettoutujien osalta.

Toisin kuin varsinkin vihreiden taholta on väitetty, maahanmuuttajien hajasijoittaminen ei edellytä perustuslaillisen liikkumisvapauden rajoittamista. Minunkaan mallissani ketään ei estetä valitsemasta asuinpaikkaansa vapaasti - omilla rahoillaan. Mallini on kaikessa yksinkertaisuudessaan se, että julkinen valta (eli yhteiskunta) tarjoaa julkisen vallan piikkiin asuvalle maahanmuuttajalle katon pään päälle sieltä, missä se on julkisen vallan kannalta järkevintä, ja jos tämä ei hätää ja vainoa paenneelle tulijalle kelpaa, hänen asumisensa lakkaa olemasta yhteiskunnan ongelma.

Mamukoulut ja -lähiöt eivät ole ensisijaisesti asunto- tai koulu- vaan maahanmuuttopoliittinen ongelma, eikä sitä voida ratkaista paikallisilla vaan kansallisilla toimenpiteillä - siis eduskunnassa. Nykyisen tien päässä ovat lähiöt, joiden kouluissa mamuoppilaiden osuus ei ole 20 tai 50 vaan 100 prosenttia.

Aiheeseen liittyviä viimeaikaisia puheenvuoroja:

  • Kaleva 21.2.2011: Maahanmuuttajat muiden joukkoon
  • Opettaja 18.2.2011: Monikulttuurisuus toimii, jos halutaan
  • Yle 22.1.2011: Maahanmuuttajien kaupunginosista muutetaan nopeasti muualle
  • HS 13.1.2011: Etninen tausta ei määrää kouluvalintaa
  • MTV3 11.1.2011: Pako maahanmuuttajavaltaisista kouluista näkyy jo Helsingissä
  • HS 10.1.2011: Joka kolmas uusmaalainen kannattaa kouluihin maahanmuuttajille kiintiöitä

  • Takaisin