Uutiset Ruotsista ovat selventäneet kertaheitolla, miksi humanitaarinen maahanmuutto on vastaanottavalle yhteiskunnalle niin tavattoman kannattavaa, vaikka siltä ei heti näyttäisikään. Eteläruotsalainen Åstorpin kunta suoritti pakolaistilinpäätöksen, jossa ynnättiin pakolaisten vastaanottamisen tulot ja menot. Aloitteen tilinpäätöksen tekemiselle teki maahanmuuttovastainen Sverigedemokrater-puolue. Tästä syystä tiedostavat tahot pitivät moista tilinpäätöstä ongelmallisena. Sosiaalidemokraattien puoluesihteeri Marita Ulvskog:
"Ihmisarvoa ei voi mitata näin. Emme laske turvapaikkojen tai vanhusten ja kehitysvammaisten hoidon tai muunkaan kustannuksia taloudellisin termein."
Tämä lienee selvää, ja tulokset ovat sen mukaiset. Toisaalta pakolaistilinpäätöksen tarkoituksena ei ollut mitata ihmisarvoa vaan pakolaisten vastaanoton aiheuttamia menoja ja tuloja.
Kunnanneuvos Åke Hammarstedt Åstorpista uskoo kuitenkin, että nyt tehty tilinpäätös lisää pakolaismyönteisyyttä:
"He (ruotsidemokraatit) toivovat tietysti, että tämä maksaa massoittain rahaa ja heittäisimme ulos kaikki pakolaiset. Tämän sijaan uskomme, että kävisi ilmi, etteivät kustannukset kunnalle ole niin kovat."
Toden totta. Pakolaisista on koitunut kunnalle lähes 3,8 miljoonan kruunun voitto. Tosin tämä johtuu siitä, että Ruotsin valtio maksaa kunnille jokaisesta aikuisesta pakolaisesta 19 000 euroa ja jokaisesta lapsesta 11 000 euroa. Valtio maksaa tukensa verorahoista, jotka se on kerännyt ruotsalaisilta, toisin sanoen myös niiltä åstorpilaisilta.
Järjestelmä on nerokas. Sen sijaan, että kuntalaiset maksaisivat vastaanottamistaan pakolaisista suoraan, kunnallisveron muodossa, he luovuttavat rahansa valtiolle, joka myöhemmin antaa osan rahasta takaisin kunnalle. Koska osa rahoista jää byrokratian rattaisiin, kokonaiskustannus on veronmaksajan kannalta korkeampi, mutta oma kunta voittaa! Eikä sosiaalidemokraattisen kunnanvaltuuston tarvitse korottaa kunnallisveroa ja siten vaarantaa vaalimenestystään.
Ruotsista turvapaikkaa hakeneiden määrä tuplaantui viime vuonna suhteessa edeltävään vuoteen. Erityisen rajusti kasvoi irakilaisten ja somalien määrä. Kaikkiaan turvapaikkahakemuksia jätettiin 36 207 kpl. Hakijoista 18 559 oli irakilaisia ja 3349 somalialaisia. Myönnettyjen turvapaikkojen osuus kohosi 50 prosenttiin hakemuksista. Vuosina 2003-2005 vastaava osuus oli 13 prosenttia, vuonna 2006 42 prosenttia.
Turvapaikkaa hakeneista irakilaisista turvapaikan sai ensimmäisessä käsittelyssä 74 prosenttia, somaleista 81 prosenttia. Niistä vajaasta seitsemästä tuhannesta, jotka saivat kielteisen päätöksen, ylivoimainen enemmistö on valittanut päätöksestä.
Mitä tämä kaikki sitten maksaa? Göteborgin kauppakorkeakoulun yritystalouden entinen lehtori Lars Jansson on laskeskellut maahanmuuton mittasuhteita ja taloudellisia vaikutuksia kirjoissaan Mångkultur eller välfärd (2002) ja Sveriges tragedie (2007) (otteita löytyy Spydpigenin blogista).
Vuonna 2006 ulkomaalaistaustaisten henkilöiden osuus Ruotsin väestöstä oli 23 prosenttia, hieman vajaa neljännes. Kasvuvauhti on n. 0,4 prosenttiyksikköä vuodessa. Prosenttiosuudet vaihtelevat kuitenkin suuresti ikäryhmien välillä. Työikäisestä (20-64) väestöstä ulkomaalaistaustaisten osuus oli 25%, absoluuttisena lukuna 1,3 miljoonaa. Näistä ulkomailla syntyneitä oli 824 000. Vertailun vuoksi mainitaan, että toisen maailmansodan päättyessä vastaava osuus oli yksi prosentti. Pohjolan ulkopuolelta muuttaneista yli puolet kuuluu ikäryhmään 20-30 v.
Maahanmuuttajilla on yliedustus useissa kategorioissa. Tutkimusten mukaan heidän terveydentilansa on huonompi kuin kantaväestöllä, ja esimerkiksi pitkäaikaissairauden riski on 70 prosenttia korkeampi kuin ruotsalaisilla. Varhaiseläkeläisten osuus on tuntuvasti kantaväestöä korkeampi. Julkisen hammashuollon kysyntä on useita kertoja kantaväestöä korkeampi. Suurkaupunkien käräjäoikeuksiin tulevista rikosjutuista ulkomaalaistaustainen henkilö on epäiltynä 50 prosentissa.
Maahanmuutto on Ruotsin valtiontalouden suurin yksittäinen menoerä, mutta kaikista muista yksittäisistä menoeristä poiketen sille ei ole omaa momenttia. Maahanmuuton kulut hukutetaan olemassaoleviin momentteihin, koska maahanmuuttajia ei haluta käsitellä muusta yhteiskunnasta irrallisena elementtinä. Janssonin laskelmien mukaan maahanmuuton aiheuttamat kokonaiskustannukset vuonna 2005 olivat 290 miljardia kruunua. Valtion ja kuntien yhteenlasketut verotulot olivat samana vuonna 1300 miljardia kruunua. Maahanmuuton osuus veroilla rahoitetuista julkisen talouden menoista oli n. 22%. Vastaava osuus Tanskassa oli 7%. Vanhuuseläkkeisiin käytetty summa samana vuonna oli 170 miljardia kruunua.
Valtavat kustannukset johtuvat pääasiassa maahanmuuton suurista volyymeistä ja maahanmuuttajien matalasta työllisyysasteesta. Yli 70 prosenttia ulkomaalaistaustaisista nauttii veroilla rahoitettavia tukia. Vuosina 1990-2004 Ruotsiin ei ole nettona syntynyt lainkaan uusia työpaikkoja, vaikka samaan aikaan maahanmuuttajaväestön nettokasvu on ollut 600 000 henkeä. Maahanmuuttoa ei ole pyritty suunnittelemaan työmarkkinoiden tarpeita silmällä pitäen. Verorasitus on noussut n. viidellä prosenttiyksiköllä yksin maahanmuuton vuoksi.
Janssonin sanoin, "monikulttuurisuus ei ole ilmaista".
"Ruotsista on tullut väkilukuun suhteutettuna yksi läntisen maailman suurimmista muuttomaista. Euroopan maista vain Sveitsissä on maahanmuuttajien osuus väestöstä suurempi kuin Ruotsissa. Maahanmuuttajien määrä yhdistettynä suhteellisen kalliiseen hyvinvointivaltioon ja työpaikkojen puutteeseen on nostanut maahanmuuton kustannukset tuhoisiin mittasuhteisiin. Maahanmuuttajat kotoutetaan alusta lähtien sosiaaliturvaan, työttömyyteen ja ulkopuolisuuteen."
Objektiivisuuden nimissä tarjoan Analys & Kritik -aikakauslehden oikeaoppisen kritiikin Janssonin kirjasta. Siitä löytyy kaikki asiaankuuluva, kuten viittaus maahanmuuton keskeisestä merkityksestä Yhdysvaltain nousulle talousjättiläiseksi, viittaukset Janssonin ulkomaalaisvihamielisiin ja äärioikeistolaisiin kytköksiin sekä sen korostaminen, että maahanmuuttajia ei pidä käsitellä ryhmänä vaan yksilöinä. Lukija arvioikoon itse.
Kaksi vuotta sitten The New York Times julkaisi Christopher Caldwellin pitkän ja lukemisen arvoisen artikkelin ruotsalaisista lähiöistä. Lingvistisesti laiskoille esitän keskeisiä kohtia suomen kielellä. En ole erotellut käännettyjä kohtia omista lisäyksistäni.
Bergsjönin entisessä työläiskaupunginosassa Göteborgissa 70 prosenttia asukkaista on maahanmuuttajia. Koululaisista heidän osuutensa on 93%. 40% perheistä on kokonaan sosiaaliturvan varassa, ja jäljelle jäävistäkin useimmat ovat riippuvaisia erilaisista ja -nimisistä tukiaisista. Reilusti alle puolet väestöstä on työssä. Rikollisjärjestöjen ja islamistiryhmien tiedetään värväävän jäseniä alueella.
Bergsjönin kaltaiset alueet ympäröivät suurkaupunkeja kaikkialla Ruotsissa. Julkiset paikat ovat siistejä ja asunnot suuria. Pariisin mellakoiden (2005) jälkitunnelmissa ranskalaiset ja saksalaiset journalistit vierailivat ruotsalaislähiöissä, ja jotkut ylistivät niitä esikuvina, joista tulisi ottaa mallia. (Vrt. kirjoitus Yhteiskunta X.) Mutta ruotsalaiset itse ovat alkaneet käyttää sanaa "segregaatio", jota he aiemmin käyttivät ainoastaan luennoidessaan muille maille.
Ruotsista on tullut monietninen, monikulttuurinen ja rodullisesti jakautunut yhteiskunta kahta reittiä: ensin asteittain, sitten äkillisesti. Sodan jälkeen Ruotsi oli niitä harvoja Euroopan maita, joilla oli toimiva teollinen infrastruktuuri. Näistä lähtökohdista räjähdysmäinen, vasta 70-luvun öljykriisiin katkennut talouskasvu oli lähes väistämättömyys. Ruotsilta puuttui ainoastaan väestöä, jolla pyörittää tehtaita. Työvoimaa alettiin hankkia tilapäiseksi tarkoitetulla siirtolaisuudella ensin Italiasta ja Unkarista, vähän myöhemmin Jugoslaviasta ja Turkista sekä kaiken aikaa Suomesta.
Talouskasvun tyrehdyttyä 70-luvulla Ruotsi lopetti työperäisen maahanmuuton ammattiyhdistysliikkeen painostamana. Yksi ovi jätettiin kuitenkin auki: poliittinen turvapaikka. Maahan tuli 60-luvulla kommunismia pakenevia Puolan juutalaisia ja sotilasjunttaa pakenevia kreikkalaisia, 70-luvulla allendelaisia chileläisiä, 80-luvulla kurdinationalisteja, 90-luvulla somaleja ja bosnialaisia. Tämä oli monietnistymisen "äkillinen" vaihe. OECD:n tietojen mukaan puolet kaikista vuoden 1980 jälkeen myönnetyistä oleskeluluvista on käytetty perheiden yhdistämiseen erilaisilta katastrofialueilta. Ruotsin muslimiväestön määrä on 200 000 ja 400 000 välillä. Korkeampi arvio merkitsisi, että Ruotsi on yksi Länsi-Euroopan muslimisoituneimmista maista.
Vuonna 1985 vastuu maahanmuuttajien integroimisesta siirrettiin työvoimaviranomaisilta sosiaaliviranomaisille. Vuosina 1990-1994 Ruotsi koki läntisen Euroopan jyrkimmän taloudellisen romahduksen. Samaan aikaan turvapaikanhakijoiden määrä nousi ennätyslukemiin (84 000 vuonna 1992). Tulijoiden määrästä johtuen resurssit kuluivat pelkkään asuntojen etsimiseen. Ratkaisuksi muodostuivat entiset työläislähiöt, joista ruotsalaiset olivat vaurastuttuaan muuttaneet pois.
Zanyar Adami, 24, on Ruotsiin 6-vuotiaana muuttanut kurdi ja maahanmuuttajille suunnatun Gringo-lehden päätoimittaja. Hän puolustaa ja ylistää uusruotsalaisten kulttuuria, vaikkakin myöntää, ettei hän oikein tiedä, mikä se kulttuuri on. Adamin mukaan Gringon tavoitteena on luoda uusi ruotsalainen kansallisidentiteetti. Gringo mainostaa itseään "Ruotsin ruotsalaisimmaksi lehdeksi". Adami:
"Ruotsalaisen valtavirtamedian antama kuva maasta on 40 vuotta ajasta jäljessä. Tyypillisesti toimittajat ovat keskiluokkaisia ja keski-ikäisiä ja asuvat Södermalmilla."
Toisaalta Adami on itse hiljattain muuttanut Södermalmille.
Nalin Pekgul on myös kurdi. Hän muutti Ruotsiin vanhempiensa kanssa 80-luvulla ja työskenteli 90-luvulla kansanedustajana. Hänen saapuessaan Tenstan (Tukholma) asukkaista 40 prosenttia oli maahanmuuttajia. Nyt luku on 85%. Kuten Bergsjönissä, myös Tenstassa riippuvuus yhteiskunnan tuista on tähtitieteellinen. Esimerkiksi 40 ikävuotta lähestyvistä naisista viidennes on työkyvyttömyyseläkkeellä.
Sillä, että Pekgul on halunnut pysyä Tenstassa, on ollut suuri symbolinen merkitys. Kun hän ilmoitti hiljattain aikovansa muuttaa pois, asia saavutti valtakunnallista julkisuutta. Syiksi muuttohaluihinsa Pekgul mainitsee lisääntyneen turvattomuuden ja islamilaisen radikalisoitumisen:
"Ihmiset käyttävät islamia eristäytyäkseen ruotsalaisesta yhteiskunnasta. [...] Jos esiinnyn valtakunnallisella televisiokanavalla, vain muutama tenstalainen näkee minut. Kaikki muut katselevat Al Jazeeraa."
Tammikuussa 2006 Pekgul keskusteli ranskalaisen feministin Fadela Amaran kanssa Ranskassa tapahtuneista muutoksista:
"Kun hän kertoi Ranskasta, kuulosti siltä kuin samat muutokset olisivat tapahtumassa meillä, tosin 10 vuoden viiveellä. Silloin ajattelin ensimmäistä kertaa: Minun täytyy lähteä täältä. Tilanne ei muutu paremmaksi."
Mauricio Rojas, Chilestä 70-luvulla muuttanut taloushistorioitsija, kertoo, että ruotsalaisten poismuutto, "white flight", alkaa, kun maahanmuuttajien osuus alueen väestöstä kipuaa 20 prosenttiin. Selitys on, että maahanmuuttajien suuresta lapsimäärästä johtuen puolet koululaisista on tässä vaiheessa maahanmuuttajia. Rinkebyssä ja Tenstassa tämä piste saavutettiin ja ohitettiin kauan sitten.
Rinkebyläisen Bredbyn koulun rehtori Björn Hjalmarsson:
"Segregaatio on tosiasia. Tämä on enklaavi. Bredbyn 400 oppilaasta alle 10 puhuu kotonaan ruotsia. Jotkut kunnianhimoisemmat vanhemmat lähettävät lapsensa keskustan kouluihin, jotta nämä saisivat kontaktia ruotsalaisiin, mutta konservatiivisemmat muslimivanhemmat, joille Ruotsi on moraaliton ja ateistinen maa, käyttävät asuinalueen 'monikulttuurisia' kouluja."
Caldwell kysyy oppilailta, voisiko jotain Ranskan mellakoiden tapaista sattua myös Ruotsissa.
"Tietysti. Täällä palaa autoja koko ajan. Ei siksi, että ihmiset olisivat vihaisia, vaan siksi, että se on kivaa."
Koulun oven vieressä on näkyvillä jäljet autosta, joka edellisenä viikonloppuna ajettiin koulun seinään ja sytytettiin palamaan.
Ruotsalaiset eivät ole tottuneet endeemiseen rikollisuuteen. Kesällä 2005 joukko maahanmuuttajia hyökkäsi poliisilaitokselle Ronnan maahanmuuttajalähiössä Södertäljessä. Väkivaltarikoksia tehdään Södertäljessä 37% enemmän kuin Ruotsissa keskimäärin. Paikallinen Metro-lehti kirjoitti viime elokuussa Södertäljen Nuorison™ poliisia vastaan käymästä ja yhä raaempia muotoja saavasta sodasta. Nuoret ovat havainneet, että jos bussi- ja raitiovaunupysäkkien lasipaneeleja lyö vasaralla, ne hajoavat miellyttäviksi muruiksi. Tällaisia kasoja näkyy useilla pysäkeillä Bergsjönin ja Göteborgin keskustan välillä. Tämä harrastus aiheutti kaupungille 2,7 miljoonan kruunun kulut vuonna 2005. Kesällä 2004 liikennöitsijät lopettivat useaan otteeseen bussiliikenteen Tenstaan matkustajiin kohdistuneiden hyökkäysten vuoksi. Palomiesten ja lääkintähenkilöstön kimppuun on hyökkäilty Malmön lähiöissä.
Viime vuodenvaihteessa Dagens Nyheter kertoi, että bussit lopettivat liikennöimisen Ronnaan sen jälkeen, kun niiden kimppuun oli hyökätty tavanomaisten kivien lisäksi raketeilla ja pommeilla. Anders Arvsin Swebus-yhtiöstä:
"Poliisi tekee parhaansa, mutta poliitikot eivät halua nähdä ongelmaa. Hovsjö alkaa näyttää samalta kuin slummi amerikkalaisessa elokuvassa."
Kansallisen rikoksentorjuntaneuvoston tietojen mukaan 26% Ruotsin vankiloissa istuvista vangeista on ulkomaan kansalaisia. Niistä, jotka istuvat yli viiden vuoden tuomiota (esim. törkeästä huumerikoksesta, raiskauksesta tai murhasta), puolet on ulkomaalaisia. Tähän lukuun eivät sisälly ne ulkomaalaistaustaiset, jotka ovat saaneet Ruotsin kansalaisuuden.
Tukholman suurmoskeija hallitsee Medbörgartorgia. Sitä rahoittaa Yhdistyneistä Arabiemiraateista kotoisin oleva sheikki. Paikka sai julkisuutta kesällä 2005, kun Ruotsin radio raportoi moskeijan myymien antisemitististen äänitteiden sisällöstä. Erästä johtavaa imaamia oli moskeijassa syytetty "islamiin kääntyneeksi juutalaiseksi", koska tämä oli vastustanut Lontoon itsemurhaiskuja ja ehdottanut, että muslimit äänestäisivät kristillisdemokraatteja. Yleisesti ottaen Ruotsin muslimit ovat sosiaalidemokraattien uskollisia kannattajia. (Kts. kirjoituksen Keskustelua meillä ja naapurissa, osa 2 jälkiosa.)
Maahanmuuttokeskustelua vaivaa poliittinen korrektius. Vaikeita asioita väistellään, ja ongelmia pyritään ratkaisemaan siten, ettei ketään loukattaisi. Integraation avaimeksi tarjotaan koulutusta, vaikka "ongelma-maahanmuuttajat", jotka ovat tulleet maahan vuoden 1980 jälkeen, ovat keskimäärin paremmin koulutettuja kuin ne, jotka saapuivat ennen heitä ja menestyivät heitä paremmin.
Tuore esimerkki todellisuuden ja korrektivismin kollisiosta löytyy tammikuun alkupuolelta, kun Eskilstunan opetusviranomaisten tilaama raportti totesi Irakista, Afganistanista ja Somaliasta tulleiden lasten olevan "kuin vieraita keskiajalta". Väitehän on sinänsä oiva kuvaus, koska lapset eivät osaa lukea ja koska heidän elämäänsä ja toimintaansa kahlitaan kotoa käsin keskiaikaisilla säännöstöillä koskien esimerkiksi sitä, miten päin saa istua ja seistä tai kenen kanssa saa puhua ja mistä aiheista.
Väitteestä loukkaannuttiin. Kuinkas muutenkaan. Kritiikkiä ilmaisi mm. Servat Barzangi paikallisesta moskeijasta:
"On outoa, että jollakulla voi olla tuollainen näkemys, kun elämme globalisoituneessa maailmassa, jossa melkein jokaisella on internet-yhteys."
Niin, on se minunkin mielestäni outoa, että sadat miljoonat ihmiset elävät keskiaikaa maailmassa, jossa melkein kaikilla on internet-yhteys, mutta minä en olekaan muslimi. Keskiajalla keskiaikaisuus oli olosuhteiden sanelemaa, koska oikeaa tietoa maailmankaikkeudesta oli niukasti saatavilla. Tänä päivänä keskiaikaisuus on valinta. Valittua keskiaikaisuutta ei internet heilauta. Päinvastoin, verkkoahan käytetään tehokkaasti medievalismin levittämiseen ja saarnaamiseen.
Lisäksi Ruotsissa on tabuja, kuten se, että toisen polven uusruotsalaiset hakevat itselleen puolisoja vanhasta kotimaastaan. Naapurimaassa Tanskassa tätä käytäntöä on rajoitettu lainsäädännöllä. Ruotsissa julkinen keskustelu aiheesta on vaiennettu. "Ei siitä voi puhua", sanoo lähiökoulun opettaja. "Halveksimme tanskalaisia, jotka ovat nostaneet asian esille."
Dilsa Demirbag-Sten on Ruotsissa asuva kurdikirjailija ja tv-julkkis. Hänen mukaansa syrjintää painotetaan liikaa:
"Syrjitäänkö maahanmuuttajia? Varmasti, mutta tämä on vain yksi syy heidän ongelmiinsa. Heitä syrjii myös se rasistinen, antisemitistinen kunniakulttuuri, jonka piirissä monet heistä elävät."
Varsin arkipäiväinen uutinen kuluvalta tammikuulta kertoo malmöläisestä isästä, joka nimitti 21-vuotiasta tytärtään huoraksi ja uhkasi tappaa hänet tyttären jäätyä kiinni puhelimessa puhumisesta miehen kanssa:
"Sellaiset kuin sinä eivät ansaitse elää. Ansaitset kuolla ja ruumiisi pitää repiä paloiksi."
Isä oli jo aiemmin suuttunut tyttärelleen tämän kieltäydyttyä hänelle ulkomailta varatusta sulhasesta.
Isä lienee joku äärioikeistolainen, Sven-Göran niminen rasisti, joka on yrittänyt pakkonaittaa Yrsa-Lotta-tyttärensä saksalaiselle uusnatsi-Helmutille. Onneksi Ruotsiin muuttaa niin paljon muslimeja, islamissa kun naisen asema on niin hyvä ja tasa-arvoinen.
Demirbag-Stenin mukaan syrjintää suurempi ongelma ainakin hänen yhteisössään on uudenlainen poliittinen islam, joka osaa käyttää liberaaleja instituutioita hyväkseen. Erityisesti häntä turhauttaa se, että hallituksen uusimmat selonteot, jotka ovat tupaten täynnä postkoloniaalista teoriaa ja Edward Said -sitaatteja, eivät mainitse lainkaan maahanmuuttajien juutalaisvastaisuutta tai maahanmuuttajien naisvastaisuutta.
"Syrjinnän korostaminen on tapa vältellä todellista ongelmaa. Koska jos ongelma ei ole syrjintä, ongelma on ruotsalainen järjestelmä itse."
Useimmat ruotsalaiset ovat ylpeitä siitä, että 40 prosenttia asuntorakentamisesta on julkista, ja että asuntoja jaetaan tarvitseville. Mutta tämä tarkoittaa, että maahanmuuttajat, jotka kasaantuvat kerrostaloihin kauas työpaikoista, voivat entistä helpommin syyttää hallitusta heidän "eristämisestään", vaikka tämä eristäminen olisi vain tulos Ruotsin halusta auttaa maailman epäonnekkaita, riippumatta näiden rodusta tai alkuperästä. Hyvinvointivaltion hyvät teot eivät koskaan jää rankaisematta.
Varsinkin vasemmistossa ja akateemisissa piireissä muodikas argumentti kuuluu, että Ruotsia vaivaa "rakenteellinen syrjintä". Abdirisak Aden, somalialaissyntyinen muslimi ja sosiaalidemokraattisen puolueen aktiivijäsen [kuin myös Ruotsi-Somalia-liiton puheenjohtaja ja yksi niistä, joita Yhdysvallat joitakin vuosia sitten epäili terroristijärjestöjen rahoittamisesta. J.H.], kuuluu tämän näkemyksen kannattajiin. Ajatus korostaa sitä, että etniset ruotsalaiset ja vähemmistöt olisivat epätasa-arvoisia työmarkkinoilla, vaikka työnantajat itse eivät olisi asenteellisia. "Rakenteellisen syrjinnän" koulukunta painottaa eriarvoisuutta, joka seuraa siitä, että maahanmuuttajilla ei ole käytettävissään samanlaista pääomaa ja sosiaalisia verkostoja kuin kantaväestöllä.
OECD:n raportti vuodelta 2004 näki yhden mahdollisen rakenteellisen epätasa-arvon lähteen siinä, että kaksi kolmasosaa Ruotsin työsuhteista solmittiin "epämuodollisia kanavia" pitkin, ts. muutoin kuin julkisen haun kautta. "Epämuodolliset kanavat" eivät ole koskaan aiemmin olleet ongelma.
Hyvinvointivaltio rakentuu konsensukselle, joka taas tarkoittaa suunnilleen samaa kuin kulttuurillisen variaation puute. Mitä voimakkaampi konsensus, sitä enemmän hyvinvointivaltiolla on tilaa kasvaa. Mutta samalla, kun konsensus voimistuu, kasvaa myös tietynlainen naivismi; ihmisen usko siihen, että hänen omat ja omintakeiset tottumuksensa ovat jotain, mitä kaikki muutkin pitävät vastustamattoman houkuttelevana. Ruotsin suurin maahanmuutto-ongelma ei välttämättä liity rikollisuuteen, työttömyyteen tai islamilaiseen radikalismiin, vaan johonkin aivan muuhun: Siihen, että tulokkaat ymmärtävät aivan hyvin, mikä tämä tasa-arvon nimeen pystytetty järjestelmä on, ja ettei se sovi heille erityisen hyvin.
[Lainaus loppuu.]
Tässäpä on taas miettimistä Suomen omaa maahanmuuttopolitiikkaa suunniteltaessa. Mikä on se malli, jota Suomi aikoo noudattaa? Valitsemastamme mallista riippuu, millaisen monikulttuurisuuden saamme. Ranskalaiset ja saksalaiset ovat havainneet oman versionsa epäonnistuneeksi ja katsovat Ruotsiin, mutta näyttääkö Ruotsinkaan todellisuus niin hyvältä, että sitä olisi syytä tavoitella?
Sikäli kuin mitään näkemästäni ymmärrän, olemme toistamassa Ruotsin kokeilua sellaisenaan. Myös integraation epäonnistuminen kaikilla osa-alueilla, oli kyse gettoutumisesta, rikollisuudesta, työttömyydestä tahi radikaalin islamismin ja kaikkinaisen takapajuisuuden myötäilystä suvaitsevaisuuden nimissä, noudattelee Ruotsin kokemuksia. Mahdollisimman paljon mahdollisimman ongelmallisia ihmisiä sullottuna lähiöihin, sopeutumisen estämistä kaikenkattavan sosiaaliturvan kuolemansuudelmalla, omakielisiä päiväkotiavustajia, omia uimahallivuoroja, oman kulttuurin vaalimista omissa kerhotiloissa, syyn vierittämistä vastaanottavan yhteiskunnan "rakenteiden" niskaan. Ja sokeaa uskoa siihen, että vaikka kaikki on mennyt päin helvettiä jo nykyisten kehitysmaalaisten kanssa, ongelmat ratkeavat, kun otetaan sisään lisää kehitysmaalaisia.
On myös ymmärrettävä, Ruotsinkin kokemusten nojalla, että järjestelmä romahtaa taloudellisesti, ellei se sitä ennen romahda poliittisesti. Hyvinvointivaltio on ajettava alas, jos sitä kuppaavan väestöosan määrä jatkuvasti kasvaa. Tämä on tietysti yksi ratkaisu, koska hyvinvointivaltion mentyä Ruotsi (tai Suomi) ei enää houkuttele heinäsirkkoja. En vain ymmärrä, miksi hyvinvointivaltio, joka on vuosikymmeniä toiminut tyydyttävällä tavalla, on uhrattava hintana siitä, että voidaan harrastaa maahanmuuttopolitiikkaa, josta ei muutenkaan ole mitään hyötyä. Eikö olisi järkevämpää uhrata avoin maahanmuuttopolitiikka hintana siitä hyvinvointivaltiosta? Avoimet rajat eivät vihervasemmiston ja Helsingin Sanomien liturgiasta huolimatta ole mikään globalisaation tuoma väistämättömyys. Ne ovat poliittinen valinta, jonka me teemme.
Maahanmuuttajat ja heidän jälkeläisensä muodostavat neljänneksen Ruotsin väestöstä. Tämän vuosisadan kuluessa ruotsalaiset jäävät vähemmistöksi maassaan. Maahanmuutto, jonka piti rikastuttaa Ruotsia, syö neljänneksen julkisen talouden resursseista. Silti kukaan ei sano, milloin avoimien ovien politiikka loppuu. Kukaan ei sano, mikä määrä maahanmuuttajia on tarpeeksi. Onko maahanmuuttoa tarkoitus hillitä jossakin vaiheessa? Avoimien ovien kannattajat eivät suostu vastaamaan näihin kysymyksiin. He eivät kerro, millä keinolla ruotsalainen liberaali, sekulaari demokratia aiotaan turvata tilanteessa, jossa väestön enemmistö ei kannata liberaalia, sekulaaria demokratiaa.
Neljännes Ruotsin väestöstä on maahanmuuttajia, mutta ujoinkin vaatimus tahdin hillitsemisestä, ei siis jo tulleiden karkottamisesta vaan tahdin hillitsemisestä, on Ruotsissa rasismia ja äärioikeistolaista.
Samat kysymykset koskevat myös Suomea. Meille kerrotaan, että maahanmuuttopolitiikkamme on ollut liian tiukkaa ja että maahanmuuttajien kahden prosentin osuus väestöstä on liian vähän. Sen sijaan meille ei kerrota, millainen osuus on riittävä, toisin sanoen sitä, millaiseen prosenttiosuuteen avoimella maahanmuuttopolitiikalla pyritään. Ikuisesti ovia ei voi pitää auki, koska talouden lait määräävät, että tiettyä elätettävien määrää kohti on pakko olla vähintään tietty määrä elättäjiä. Tuo suhde, jota huoltosuhteeksi kutsutaan, huononee koko ajan, eikä se voi huonontua tiettyä pistettä pidemmälle, koska sanotun pisteen jälkeen järjestelmä luhistuu.
Hyväksyn sen ajatuksen, että solidaarisesta, humanitaarisesta, kosmisesta tms. näkökulmasta tarkasteltuna kaksi prosenttia on liian vähän, mutta vaadin saada tietää, mikä määrä on riittävä!
Joitakin työpöydällä ajelehtivia pikku-uutisia Ruotsista:
Uutinen Landskronasta kertoo, että paikallinen Gustaf Adolf -koulu on määrännyt kaikki oppilaat käyttämään ruotsia, myös keskenään. Syynä on se, että koulussa, jonka oppilaista puolet on maahanmuuttajia, Nuorukaiset™ ovat uhkailleet ja häirinneet koulutovereitaan äidinkielellään, opettajilta suojassa. Ennen uusinta määräystä kuusi oppilasta erotettiin koulusta kokonaan ja 22 määräajaksi mm. tyttöjen kenkiin virtsaamisesta, koulutovereiden kiusaamisesta ja hakkaamisesta sekä ilotulitteiden räjäyttämisestä koulun tiloissa.
Mistäköhän se johtuu, että kantaväestö alkaa muuttaa asuinalueelta maahanmuuttajalasten osuuden kohotessa viiteenkymmeneen prosenttiin?
Paikallinen edistyneistö on luonnollisesti paheksunut kielirajoituksia ja pelännyt niiden "loukkaavan" Nuorukaisia™. Koulun ei kuulemma pitäisi sanella sääntöjä vaan neuvotella niistä oppilaiden kanssa.
Sen sijaan Karlshamnilainen koulu on viime syksynä osannut puuttua todellisiin ongelmiin kieltämällä oppilaita pitämästä Ruotsin lipulla varustettua maajoukkuepaitaa luokkakuvassa. Rehtori Pär Blondell pelkää, että jotkut kokisivat kansallislipun ksenofobisena, ja kehottaa oppilaita pukeutumaan vähemmän kiihottaviin vaatteisiin. Rehtorin mukaan lippu voitaisiin tulkita poliittiseksi mielenilmaukseksi. Ihmiset saattaisivat ryhtyä spekuloimaan "Karlshamnin rasisteilla".
Kyse on siis Ruotsin lipusta Ruotsissa. Ei Neuvostoliiton lipusta Virossa tai hakaristilipusta Israelissa. Tämä on kai sitä, kun monikulttuurisuuspolitiikkaa rakennetaan asiakkaan ehdoilla.
Göteborgissa sikäläinen somaliyhteisö, jonka keskuudessa (yllättäen) rehottavat rikollisuus, huumeet, tukien väärinkäyttö, huono koulumenestys ja työttömyys, haluaisi perustaa Somalialaisen Talon, jossa somalit voisivat harrastaa somalialaisia aktiviteetteja. Järjestäjät tosin pelkäävät, että nyt, kun hanke on tullut julkisuuteen, osa somaleista saattaa ryhtyä torppaamaan sitä klaaniristiriitojen ja riitelevien islam-tulkintojen vuoksi. Eräillä ei ole helppoa. Rahoitus Somalialaiseen Taloon olisi jättekiva saada kunnalta, samoin kuin itse rakennus. Göteborgin integraatiovastaava Ann Lundgren heittäytyy nuivaksi:
"Emme aio antaa somaleille erityiskohtelua. Monet maahanmuuttajayhdistykset ovat toimineet vuosikausia ilman, että me olisimme voineet nykäistä niille jostakin talon."
Lundgren ei ymmärrä nykyaikaista tasa-arvokäsitystä ja rakenteellisen syrjinnän olemusta, jossa "näennäisesti tasa-arvoiset ja ryhmien erityistarpeita huomioimattomat käytänteet tuottavat tosiasiallista epätasa-arvoa". Mutta vakavasti puhuen minulta jää ymmärtämättä, miten Somalialainen Talo, jossa somalit tekevät keskenään somalialaisia asioita (kuten puuhamies artikkelissa maalailee), edistää somalien integroitumista ruotsalaiseen yhteiskuntaan (minkä puuhamies asettaa Talon tavoitteeksi).
Ai niin, jos luulitte, että suomalaiset ovat rasisteja, joiden pitäisi ottaa mallia suvaitsevaisista ruotsalaisista, kuulkaapa, mitä sanoo Tito Beltran, 42, ruotsalaistunut oopperalaulaja Chilestä. Beltrania syytetään 18-vuotiaan naisen raiskaamisesta. Omasta mielestään Beltran antoi neidolle "selkähierontaa" raiskaussyytteiden ollessa etnistä syrjintää ja selittyessä "entisen sukulaisen", syyttäjän ja erinäisten julkisuuden henkilöiden salaliitolla:
"Ruotsalaiset ovat rasistisempia kuin kukaan. Tämä maa ei suvaitse svartkalleja, jollainen minäkin olen. Kun tämä on ohi, pidän lehdistötilaisuuden niin että koko maailma saa katsoa, kun poltan passini ja kehotan ruotsalaisia heittämään voltteja."
Laitan tähän loppuun masentavan Ruotsi-aiheisen videon: