3.10.2011

Rasismin kitkentää Vaasassa

Viimeisten parin vuoden ajan olemme jotakuinkin päivittäin kuulleet sosiaalidemokraattien sekä pääkirjoitustoimittajien suusta, että vihapuhe, muukalaisviha ja rasismi on kitkettävä, juurittava, poistettava ja tuhottava. Nollatoleranssia on vaadittu ihmisvihaajia kohtaan. Korostettu on, ettei vastuuta voi lykätä ainoastaan viranomaisille, vaan tavallisten ihmisten on sanottava, että "nyt riittää".

Vastuulliset kansalaispiirit ovat nyt ottamassa varteen ylhäältä annetusta ohjeistuksesta. Suvaitsevaisen kansanosan terveet vaistot ovat heräämässä. Pohjanmaa on sanonut rasismille jyrkän "ein".

Viime perjantaina Vaasan Varastokadulla joukko nuoria otti haltuun avointa kaupunkitilaa suhaamalla autolla ja virtsaamalla luovasti talon pihamaalle. Talon asukas, 38-vuotias impivaaralainen mieshenkilö, vihapuhui nuorille, että näiden pitäisi mennä muualle riehumaan, koska meteli hänen mielestään esti lapsia nukkumasta.

Kun 38-vuotias myöhemmin lähti ulkoiluttamaan koiraansa, samainen nuorisojoukko kritisoi häntä "rasistiksi" ja uhkasi harjoittaa nollatoleranssia ajamalla autollaan miehen koiran yli.

Vielä myöhemmin miehen koti-ikkunaan alettiin heitellä kiviä. Kun 38-vuotias vihanlietsoja ja ksenofobi kurkisti ikkunastaan, häntä ammuttiin nuorisojoukon auton suunnasta tehokkaalla ilmakiväärillä rintaan. Tämän jälkeen auto kaahasi renkaat ulvoen karkuun.

Lehtitietojen mukaan mies leikattiin viikonloppuna ja hengenlähtö ei ollut kaukana.

Pohjanmaan poliisin rikoskomisario Eero Välimäki:

Sanotaan näin, että autoporukka oli väärässä paikassa väärään aikaan.

Sanotaan vain. Tuleehan sitä uhkailtua ja ihmisiä kohti ammuttua, jos sattuu olemaan väärässä paikassa väärään aikaan. Sanotaanko vielä tähän päälle, että Anders Breivik sattui heinäkuussa olemaan väärässä paikassa väärään aikaan.

Haluaisin tiedustella rasismin juurimista, kitkemistä, tuhoamista ja poistamista ponnekkaimmin vaatineilta päättäjiltämme, kuten ulkoministeri Erkki Tuomiojalta, sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backmanilta, sdp:n puoluesihteeri Mikael Jungnerilta ja europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaarelta, allekirjoittavatko he tavan, jolla kansakunnan parhaat voimat ovat Vaasassa ryhtyneet toteuttamaan heidän vetoomuksiaan.

Mikäli he eivät allekirjoita vaasalaista nollatoleranssia, haluaisin kuulla, kokevatko he olevansa minkäänkokoisessa, edes pikkuriikkisessä, vastuussa siitä, että rasismia on nyt heidän toiveidensa mukaisesti alettu panna halki ja pinoon.

Helsingin Sanomat ei ole uutisoinut Vaasan rasisminvastaisesta iskusta. Toimittaja Jukka Huuskolta haluaisin kysyä, olisiko nyt paikallaan aloittaa "täysin perusteltu journalistinen prosessi, jossa kiveäkään ei jätetä kääntämättä". Olisiko "rohkeasti perattava syitä, pestävä pyykkiä, kysyttävä hankalia kysymyksiä ja etsittävä vastauksia siihen, miksi Vaasassa kävi niin kuin kävi".


Takaisin