22.12.2008

Onhan meillä varaa

Elämme vaikeita aikoja. Maailmantalous on suistumassa taantumaan ja Suomi siinä mukana. On elettävä suu säkkiä myöten ja käytettävä rahat välttämättömimpään. Silti tärkeistäkin asioista on tingittävä. Ymmärtäähän sen kotitaloutta ylläpitävä tavallinenkin kansalainen. Jos rahaa ei ole, sitä ei ole.

Ensi vuonna valtiontalouden ennustetaan kääntyvän alijäämäiseksi ensi kerran tällä vuosikymmenellä. Valtiovarainministeriön suhdannekatsauksen mukaan bruttokansantuote tulee supistumaan, työttömyys kasvamaan ja työllisyys heikkenemään.

Suomi ottaa tänä vuonna kaksi miljardia euroa ulkomaista lainaa, vaikka maamme ei vielä ole virallisesti taantumassa. Valtiovarainministeri Jyrki Kataisen mukaan lainaa joudutaan "maltillisen taantuman" skenaariossa ottamaan vuosina 2008-2012 kaksikymmentä miljardia euroa.

Edellisestä voitaisiin päätellä, että Suomella on tänä vuonna kaksi miljardia euroa vähemmän rahaa kuin se tarvitsisi välttämättömyyksistä selviämiseen. Itse asiassa vaje on ilmeisesti tätäkin suurempi, koska esimerkiksi äitiys- ja lastenneuvoloiden, kouluterveydenhuollon ja terveyskeskusten toteuttaman opiskelijaterveydenhuollon saattaminen edes lain edellyttämälle tasolle edellyttäisi 60 miljoonan euron lisärahoitusta.

Tätä taustaa vasten tuntuu, puhtaan periaatteellisella tasolla, erikoiselta, että Suomi lahjoittaa kehitysyhteistyöhön ensi vuonna 916 miljoonaa euroa. Se on puolet summasta, jonka Suomi ottaa ulkomaista velkaa. Vielä erikoisemmalta tuntuu, että kehitysyhteistyömenot kasvavat kuluvaan vuoteen nähden 85 miljoonalla eurolla. Se on paljon enemmän kuin lasten ja nuorten terveydenhuollosta puuttuva summa.

Kehitysyhteistyörahojen suhteuttaminen bruttokansantuotteeseen kai perustuu siihen ajatukseen, että kukin valtio auttaa köyhempiään kykyjensä ja varallisuutensa mukaan. Voidaan mielestäni kysyä, toteutuuko tämä ajatus parhaalla mahdollisella tavalla, jos valtio lainaa lahjoittamansa rahat ulkomailta. Kykyjen ja varallisuuden mukaan auttaminen tarkoittaisi mielestäni pikemminkin sitä, että apua annetaan siitä rahamäärästä, joka jää, kun välttämättömät asiat on hoidettu.

Puoluetukeen Suomi käyttää ensi vuonna 36 miljoonaa euroa. Puolet summasta, joka tarvittaisiin lasten ja nuorten terveyspalvelujen saattamiseksi lain edellyttämälle vähimmäistasolle.

Miksi budjetissa on momentteja, jotka kasvavat vuosi vuodelta riippumatta valtion yleisestä tulo- ja menokehityksestä? Tulevatko ne rahat taikakirstusta, vai menevätkö puoluetuki ja kehitysapu oikeasti tarvehierarkiassa neuvolapalveluiden ohi? Miksi on tärkeämpää täyttää kansainväliset velvoitteet kuin velvoitteet omia kansalaisia kohtaan?


Takaisin