27.4.2005

Nöyryydestä todellisuuden edessä

Tein maanantai-iltana Hilman kanssa hiekkakakkuja Sepänpuiston laatikolla. Ympärillä kuhisi, kun n. 7-10-vuotiaat pojat kävivät ankaraa lähitaistelua. Kepeistä improvisoidut konepistoolit rätisivät ja juuri lukutaitoisen iän saavuttaneiden kloppien suusta pääsi sellaisia viisauksia kuin "holy shit!", "aah, nein!" ja "donnerwetter!".

Luonnolla ja todellisuudella on ihastuttava tapa panna hanttiin kaikenlaisille viisastelijoille ja saivartelijoille. Vaikka aikaansa seuraava kasvatus-, yhteiskunta- ja gendertieteilijä kuinka dekonstruoisi fallosentrisiä paradigmoja, pojat ne vain leikkivät sotaa ja huutavat "donnerwetter!".

Lasten kasvatuksessa ja laajemminkin maailman ymmärtämisessä avainsana on mielestäni nöyryys ihmisen ja luonnon edessä. Vasemmistoälykön kardinaalivirhe on kuvitella, että maailman tosiolemus on sellainen, jollaiseksi hän maailman ideologisista syistä haluaisi, ja että kaikki ristiriitaisuudet kosketeltavan todellisuuden ja tämän tosiessenssin välillä johtuvat pimeyden voimien myyräntyöstä. Koska sukupuoli on vain sosiaalinen konstruktio, poikien ja tyttöjen välillä ei voi olla oikeita psykologisia eroja. Jos heidän välillään olisi oikeita psykologisia eroja, sukupuoli ei olisikaan vain sosiaalinen konstruktio, ja sehän ei "ideologia-ensin-ihminen-sitten"-henkilölle sovi. Koska oikeita eroja ei siis ole, se, että suurin osa pojista leikkii sotaa ja suurin osa tytöistä kotia, johtuu ulkopuolisesta muuttujasta, tässä tapauksessa fallosentrisestä paradigmasta, joka on dekonstruoitava.

Ajallemme on tyypillistä tyhmyyden palvonta. Tyhmyyttä ruokkii paitsi tosi-tv ja Jari Sarasvuo myös yhteiskuntapoliittinen virtaus, joka palkitsee yksiäänisen hymistelyn "oikeiden" asioiden puolesta ja demonisoi (ja sanktioi) "oikeiden" asioiden kyseenalaistamisen. Yhteiskunnallisen keskustelun tuhoamisen moottorina toimii se taho, jonka pitäisi olla vapaan ja epäpoliittisen ajattelun viimeinen linnake, so. akateeminen maailma. Tämä taas parhaan ymmärrykseni mukaan on seurausta suuruudenhullusta koulutuspolitiikasta, jonka myötä yliopistoon pääsee massoittain ihmisiä, jotka eivät sinne kuulu. (Tendenssi alkoi jo sotien jälkeen, ja sen ensimmäisiä hedelmiä poimittiin 60- ja 70-luvuilla.) Heillä ei ole edellytyksiä analyyttiseen ajatteluun, mutta heillä on hirmuinen tarve kuulua "älylliseen eliittiin". Koska he eivät pääse sinne ajatuksensa voimalla, he keksivät kiertotien luomalla dogman ja ryhtymällä sen ylipapeiksi ja -papittariksi. Akateemisissa piireissä käy ankara kilpailu siitä, kuka on edistyksellisin ja suvaitsevaisin ja kuka osaa saada hysteerisimmän kohtauksen taantumuksellisia ajatuksia kohdatessaan. Ihmiskunnan tiedollisen pääoman kasvattaminen tylsällä perustutkimuksella ei tunnu niin tärkeältä.

Periaatteellinen pitäytyminen johdonmukaisessa ajattelussa on rasittavaa kahdesta syystä. 1) Väärien ajatusten laukominen johtaa henkilökohtaisiin seurauksiin ("tässä työpaikassa ei fasisteja katsella"). 2) On surullista katsella vierestä oman sivilisaationsa tuhoutumista, koska - jälleen minun mielestäni - normaali ihminen kokee olevansa linkki loputtomassa diakronisessa jatkumossa, ja häneen on istutettu tarve jättää maailma tuleville polville vähän parempana kuin millaisena hän itse sen sai edellisiltä.

Toisinajattelun etuihin kuuluu se, ettei oikeastaan tarvitse tehdä muuta kuin panna kädet niskan taakse, oikaista jalat pöydälle ja hekotella vahingoniloisesti. Dekonstruistit kuvittelevat, että rasistit lietsovat ksenofobiaa ja fallosentristit tyttöjen ja poikien roolieroja. Tosiasiassa "rasistien" ja "fallosentristien" ei tarvitse vaivautua. Homma hoitaa itse itsensä. Mitä enemmän joukossamme elää väestöä, joka ulosmittaa typerää sinisilmäisyyttämme eikä kunnioita pyhimpiäkään arvojamme, sitä suurempi osa meistä vakuuttuu siitä, minkä esimerkiksi minä jo tiedän. Prognoosiani tukevina esimerkkeinä voin mainita Ranskan, Belgian, Hollannin, Britannian ja Yhdysvallat. (Onkohan se puhdasta sattumaa, että Vlaams Blok, jonka toiminta nyttemmin on suvaitsevaisesti kielletty, keräsi lähes puolet äänistä Antwerpenissä, jonka asukkaista kolmannes on maahanmuuttajia?) Yhtäkään vastaesimerkkiä ei nyt juuri tule mieleen. Ja vaikka kukkahattutädit kuinka pitäisivät seminaaria, pojat ne vain rätisyttävät menemään ja huutavat "donnerwetter".

Vahingoniloa himmentää se, että suuri osa ihmisistä ei tule ymmärtämään ennen kuin on myöhäistä. Ja huomattava osa ei ymmärrä silloinkaan. Kuten joku viisas meren takana sanoi, "there is no underestimating the power of denial". Kun ihmisen mieli on kyllin lujasti kahlittu, hän ei tunnista tosiasioita vaikka ne puraisisivat häntä persauksista.


Takaisin