Olen joissakin yhteyksissä syyttänyt rajattoman maailman kannattajia ns. umpikujadiskurssista; siitä, että valitetaan vallitsevista käytännöistä, mutta ei olla valmiita sanomaan, mitä niiden tilalle, eikä varsinkaan kantamaan vastuuta vaihtoehtojen loogisista seuraamuksista.
Hyvä esimerkki on EU:n ulkorajojen valvonta, esimerkiksi Espanjan erillisalueilla Pohjois-Afrikassa. Rajavartijoita vaaditaan olemaan tekemättä työtään, ts. pysäyttämättä aitojen yli loikkivia afrikkalaisia, ja eurooppalaista virkakoneistoa vaaditaan olemaan tekemättä työtään, ts. käännyttämättä laittomasti sisään livahtaneita. Kuitenkaan ei uskalleta vaatia rajavalvonnan täydellistä lopettamista, tai vastaanottojärjestelmän lakkauttamista ja korvaamista kaikki-sisään-järjestelmällä, koska tiedetään, että tästä seuraisi nopeasti (vihervasemmistolaisen propagandan kannalta liian nopeasti) eurooppalaisten yhteiskuntien romahdus.
Rehellisyyden nimissä on sanottava, että omien vaihtoehtojen esittämistä kaihtava rutina ei koske vain maahanmuuttokeskustelua. Ruikutuskynnys on kaiken kaikkiaan hyvin matala. Tämä tuli mieleeni lukiessani päivän Iltalehdestä, että helsinkiläinen kaksossynnyttäjä oli käännytetty helsinkiläisestä sairaalasta ja lähetetty ambulanssilla Turkuun synnyttämään. Äiti on "järkyttynyt ja pettynyt", samoin kaikesta päätellen Iltalehti.
[Sanottakoon tässä välissä disclaimerina, että minä en tietenkään tiedä, onko IL saanut tietää tapauksesta kyseiseltä perheeltä vaiko omia lähteitään pitkin. Jälkimmäisessä tapauksessa kritiikki ymmärrettäköön koskemaan vain lehteä, ei perhettä.]
Mistä oli kysymys? Kyseessä oli riskiraskaus, koska kaksossikiöt olivat samassa sikiöpussissa. Tällaisia tapauksia on Helsingin Naistenklinikalla vain yksi tai kaksi kappaletta kolmessa vuodessa. Laitteisto- ja muu kapasiteetti on luonnollisesti mitoitettu tämän mukaan. Kävi niin hullusti, että kaksi tapausta sattui päällekkäin. Tiedettiin, että kaksoset tulevat mahdollisesti tarvitsemaan hengityskonetta, joka siis nyt oli varattu. Äiti siirrettiin vuorokausi ennen sovittua keisarinleikkausta Turun yliopistolliseen sairaalaan.
Eivätkä vääryydet tähän loppuneet. Ambulanssi tuli hakemaan naisen "suoraan iltateeltä"! Naistenklinikan resurssit eivät mahdollistaneet kätilön irrottamista vahvuudesta ja lähettämistä mukaan Turkuun! Turussa nainen laitettiin bakteeritartuntojen estämiseksi "peräkammariin" eristyksiin siksi aikaa, kun verikokeita tehtiin!
Mikä tässä nyt oikein meni pieleen? Mikä olisi pitänyt tehdä toisella tavalla? Olisiko Naistenklinikan pitänyt olosuhteista huolimatta ottaa nainen hoitoon, "kun näin kerran oli sovittu", ja vaarantaa syntyvien lasten henki? Olisiko muutenkin nälkärahoituksella pyörivän ja henkilökunnan vähyydestä kärsivän klinikan pitänyt etukäteen tehdä tuplainvestointi hirvittävän kalliisiin laitteisiin siltä varalta, että kaksi äärimmäisen epätodennäköistä tapausta sattuu päällekkäin kuten nyt sattui? Olisiko Naistenklinikan kätilön pitänyt lähteä Turkuun ja jättää kotikenttä pulaan, vaikka mitään akuuttia tarvetta hänelle ei ambulanssissa ollut? Onko erityisen kova kohtalo joutua lähtemään Turkuun suoraan iltateeltä? Onko sinne mukavampi lähteä aamuteeltä? Olisiko turkulaissairaalan pitänyt ottaa riski synnyttäjien ja synnytettävien terveyttä uhkaavan sairaalabakteerin leviämisestä vain siksi, ettei helsinkiläisnainen olisi joutunut "peräkammariin" odottamaan verikokeiden valmistumista?
Välillä on vaikea ymmärtää. Tapausta yhtään tämän paremmin tuntematta sanoisin, että asiat hoidettiin tyylikkäästi ja olosuhteet huomioiden parhaalla mahdollisella tavalla. Lapsetkin syntyivät ja ovat terveitä. Kaikki muut tavat olisivat olleet huonompia tai suorastaan mahdottomia.
Ongelma on kaiketi siinä, että yhteiskunnassa, jossa kaikki toimii melko hyvin ja odotuksenmukaisesti, ja jossa ihmisille harvemmin sattuu mitään, ihmiset menettävät kykynsä tunnistaa ja tunnustaa force majeure -tekijöitä, olosuhteita, sattumaa ja huonoa tuuria. Joskus asiat eivät mene niin kuin on suunniteltu, mutta se ei välttämättä ole kenenkään syytä. Jos se ei ole kenenkään syytä, sille ei voi mitään, eikä siitä näin ollen kannata kauheasti valittaa. Kannattaa olla tyytyväinen, jos Suunnitelma B:lläkin saadaan aikaan hyvä lopputulos.
Mieleen tulee paras näkemäni elämänviisaus. Se roikkuu setäni seinällä:
"Jumala suokoon minulle...
...tyyneyttä hyväksyä asiat, joita ei voi muuttaa,
...rohkeutta vaikuttaa niihin, joita voi muuttaa,
...viisautta erottaa nämä toisistaan."
Ihmiset suunnittelevat häitään ja lapsiaan nykyään niin kauheasti, että heillä on hyvin fiksoitunut käsitys siitä, miten häiden ja synnytysten pitäisi sujua. Sitten tulee kauhea meteli ja angsti, jos kaikki ei menekään piirulleen suunnitelmien mukaan. Olen ollut kahdesti vaimoni kanssa synnyttämässä Kätilöopiston Haikaranpesässä, joka varmasti on perheen kannalta kotoisin mahdollinen synnytysympäristö. Paikkaan sisältyy kuitenkin aina se riski, että on päällekkäisbuukkauksia eikä sinne pääsekään vaan joutuu ns. osastolle. Tämä mahdollisuus ei ole järkyttänyt mielenrauhaani. Jos meille olisi ilmoitettu, että nyt pitääkin lähteä Turkuun, olisin luullakseni käsittänyt, ettei kukaan meitä ole kiusallaan sinne lähettämässä.
Onneksi kaltoinkohdeltu synnyttäjä ei sentään ollut maahanmuuttaja. Muuten uutinen olisi ollut myös Hesarissa. Lisäksi nainen, hänen miehensä ja perheen asianajaja olisivat ilmoittaneet, ettei tätä olisi koskaan tapahtunut, jos he olisivat valkoihoisia suomalaisia.