4.5.2010

Monikulttuuri

Mikä on se tila, jossa on ...

"... toisilleen vieraita, eri-ikäisiä, eri kulttuureista ja eri sosiaaliluokista tulevia ihmisiä, joilta saattaa puuttua kokonaan myös yhteinen kieli"?

Ensimmäisenä tulee mieleen kukertava havainnekuva, joka esittää Suomen monikulttuurista tulevaisuutta. Sellaista sykkivää ja värähtelevää, jossa kaikenlaiset ihmiset kohtaavat toisiaan ja luopuvat ennakkoluuloistaan. Sitä, jossa vallitsee rauha ja ystävyys ihmisten kesken.

Sillä tiedämmehän, että erilaisten ihmisten sijoittaminen samaan yhteisöön on omiaan ehkäisemään konflikteja. Juuri tästä syystä pidämme tärkeänä mm. kaupunginosien sosiaalista ja etnistä monimuotoisuutta.

Oikeasti sitaatti on uutisesta, jonka mukaan turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksessa on taas vaihteeksi ollut tappelu asukkien kesken.

Tapaus panee jälleen ihmettelemään, miksi yhteiskunta kaikin voimin pyrkii kohti sellaista asiaintilaa, joka toisissa yhteyksissä tunnustetaan ongelmien aiheuttajaksi. Kyse ei ole ainoastaan vastaanottokeskusten kaltaisista mikroyhteisöistä vaan vaikkapa Afrikasta. Jokainen länsimainen lapsi oppii jo koulussa, että Afrikan jatkuvat etniset konfliktit ovat eurooppalaisten syytä, nämä kun vetelivät mantereelle viivottimella rajoja ja synnyttivät keinotekoisia monietnisiä valtioita.

Monikulttuurisuuden autuaaksi tekevään voimaan liittyvä kaksoisajattelu johtuu uskoakseni siitä, että "varsinainen", ts. "aito", monikulttuurisuus koetaan nimenomaan valkoihoisten länsimaalaisten ihmisten juttuna. "Aitoa" monikulttuurisuutta on sellainen monietninen tilanne, jossa muut kuin valkoihoiset länsimaalaiset performoivat oman kulttuurinsa stereotyyppisinä edustajina ja länsimaalaiset, valkoihoiset ihmiset suvaitsevat heidän performanssiaan hampaat irvessä.

Muunlaiset monietniset tilanteet eivät ole "aitoa" monikulttuurisuutta, ne ovat vain monietnisiä tilanteita. Siksi niiden tarkasteluun ei liity samanlaista yletöntä tunnekuohuntaa kuin "aidon" monikulttuurisuuden tarkasteluun. Kun valkoihoinen länsimaalainen ihminen poistetaan kuviosta, toimittajakin pystyy viileästi toteamaan itsestäänselvyyden: jos toisilleen vieraita, eri kulttuureista ja sosiaaliluokista tulevia ja eri kieltä puhuvia ihmisiä pannaan samaan tilaan, siitä tulee tappelu. Näin tapahtuu pienessä mittakaavassa vastaanottokeskuksessa, ja näin tapahtuu suuressa mittakaavassa Afrikassa. Ihmiset ovat sellaisia.

Mutta sitä ei saa sanoa, että näin on tapahtunut, tapahtuu ja tulee enenevässä määrin tapahtumaan myös Euroopassa ja Suomessa. Suuressa mittakaavassa. Niin ei saa sanoa, koska teorian mukaan "aito" monikulttuurisuus (siis se, jossa vähemmistöt performoivat ja valkoinen enemmistö suvaitsee) lisää ymmärrystä ja ehkäisee konflikteja. Muun väittäminen on tuomiopäivän maalailua, vainoharhaisuutta ja vaikka mitä halla-aholaisuutta.

Mutta mistä pohjimmiltaan johtuu valkoihoisen länsimaalaisen ihmisen erityisasema suvaitsevaisessa ajattelussa? Kiiltävän ulkokuorensa alla monikultturismi on tavattoman etnosentrinen ja rasistinen oppi. Se näkee valkoihoisen länsimaalaisen ihmisen maailmankaikkeuden ainoana kokonaan vastuullisena ja vapaana toimijana. Toisin sanoen: vain valkoihoinen länsimaalainen ihminen on kykenevä mukautumaan, joustamaan ja tekemään kompromisseja. Koska vain hän pystyy tähän, vain hänellä on moraalinen velvollisuus siihen.

Muut kuin valkoihoiset länsimaalaiset nähdään oman uskontonsa, kulttuurinsa ja etnisyytensä vankeina, joilla ei ole vapaata tahtoa eikä näin ollen moraalista vastuuta tekemisistään. Kukaan ei hämmästele sitä, että eritaustaiset turvapaikanhakijat tappelevat keskenään vastaanottokeskuksessa, tai sitä, että valtioidensisäiset etniset konfliktit ovat niin tavattoman tavallisia Afrikassa, koska eihän nyt "niiltä" voi vaatia suvaitsevaisuutta toisiaan kohtaan. Suvaitsevaisuus on vain niiden velvollisuus, joilla on siihen kyky.

Tällaisista asenteista käsin valkoihoinen länsimaalainen sallii "alemmille roduille" paljon sellaista, mitä hän ei unissaankaan sallisi itselleen. Vähemmistöille sallitaan jäykkyys, joustamattomuus ja suvaitsemattomuus, ja niiden jopa oletetaan olevan jäykkiä, joustamattomia ja suvaitsemattomia. Suomalainen lakkaa laulamasta suvivirsiään ja viettämästä joulujuhliaan, koska hän olettaa jonkun loukkaantuvan niistä. Samaan aikaan hän julistaa kunnioitusta ja suvaitsevaisuutta muiden uskonnollisuutta kohtaan. Eikä hän varmaankaan muslimimaassa matkustaessaan tai asuessaan alkaisi inistä siitä, että muslimien tapa toteuttaa uskonnollisuuttaan loukkaa hänen tunteitaan.

Suvaitsevainen ajattelu muistuttaa suuresti sitä siirtomaaromanttista ajattelua, jonka "suvaitsevainen" ihminen tietenkin tietoisella tasolla torjuu. Sekä "suvaitsevainen" että siirtomaaherra näkevät etnossa viettiensä ja oikkujensa varassa elävän suuren lapsen, jota ei voida vastuuttaa tekemisistään ja joka tarvitsee viisaan valkoisen isännän/emännän suojelua ja ohjausta.



Takaisin