19.10.2004

Minä ja Venäjä

Pääkirjoitustoimittajat, yhteiskunnalliset vaikuttajat ja viimeksi venäjän kielen ja kirjallisuuden opiskelija Pekka Kaasinen (HS:n yleisönosasto 14.10.2004) ovat kommentoineet närkästyneeseen sävyyn suomalaisten enemmistön kielteistä mielikuvaa Venäjästä.

Samaiset mielipidetiedustelut ovat osoittaneet, että enemmistö suomalaisista, kuten muistakin länsieurooppalaisista, suhtautuu kielteisesti myös Yhdysvaltoihin ja amerikkalaisiin. Näiden asenteiden taustalla lienevät osaksi YYA-ajoilta peritty primitiivinen ja irrationaalinen amerikkalaisvastaisuus, osaksi Yhdysvaltain nykyhallinnon lyhytnäköinen ja aggressiivinen ulkopolitiikka. Joka tapauksessa amerikkalaisvastaista ilmapiiriä on yleisesti pidetty osoituksena suomalaisten korkeasta tiedostamisen tasosta, ei impivaaralaisuudesta, rasismista tai kansallisesta itsetunto-ongelmasta.

Mihin suomalaisten Venäjää koskevat asenteet perustuvat, ja mihin niiden pitäisi perustua? Kaasinen mainitsee ilmeisen vakavissaan Pietarin "monumentaaliset rakennukset, vehreät koristeelliset puistot, jokien halkomat valtakadut, aukiot ja palatsit". Pietarin, tuon italialaisten ja saksalaisten rakentaman metropolin, loistoa en toki ryhdy kiistämään. En kuitenkaan ole varma, pitäisikö Venäjä-näkemykseni perustua Pietarin asemakaavaan. Enemmän minua kiinnostaa se, että Venäjä on totalitarismia kohti kulkeva valtio, joka on läpeensä korruptoitunut, jonka oikeusjärjestelmä on poliittisessa kontrollissa, jonka johtopaikoilla istuu KGB:n teurastajia, joka suorittaa järjestelmällistä kansanmurhaa Kaukasuksella, joka on uusimmalla lainsäädännöllään riistämässä kansallisilta vähemmistöiltään itsehallinnon rippeitäkin, jonka ulkopolitiikka on ailahtelevaa ja ylimielistä, ja jonka perinteisiin kuuluu pöyristyttävä rasismi (vanhastaan "ystävyydeksi" tai "veljeydeksi" kutsuttu) kaikkia ei-venäläisiä kohtaan. Ja jossa nykyhallinnolla ja sen politiikalla on kansan syvien rivien vankka tuki.

Sotien jälkeisenä aikana suomalaiset oppivat olosuhteiden pakosta olemaan sokeita, kuuroja ja mykkiä itäisen roistoimperiumin tekemisten suhteen. Närkästystä herättäneen mielipidetutkimuksen tulos osoittaa ilahduttavasti, että tuon sairaan ajanjakson jälkeenkin enemmistö suomalaisista kykenee näkemään ja tuomitsemaan pahuuden. Venäläisten, kuten amerikkalaistenkin, tulisi kuunnella herkällä korvalla, mitä heistä ulkomailla ajatellaan, ja katsoa syvälle peiliin.

Kaasinen on varmasti oikeassa siinä, että Venäjän ja venäläisyyden tunteminen on rikkaus. Tunteminen ei kuitenkaan voi tarkoittaa kritiikittömyyttä, jota Kaasinen kutsuu "historian painolastista vapaaksi" ja "ongelmattomaksi Venäjä-suhteeksi". 30-luvulla, toisen maailmansodan puhkeamiseen asti, ja vähän sen jälkeenkin, huomattavalla osalla Britannian ja Yhdysvaltojen poliittisesta eliitistä ja väestöstä oli "historian painolastista vapaa" ja "ongelmaton" suhde Aatun Saksaan. Näinä aikoina yleismyönteinen suhtautuminen Venäjään voi perustua vain tietämättömyyteen tai ideologiseen sokeuteen. Kaasisen tapauksessa kyse lienee jälkimmäisestä.

* * *

[Lisäys 8.4.2005: Pietarin asemakaavaa enemmän suomalaisten Venäjä-käsityksiin saattaa vaikuttaa myös se, että Venäjän paikallisen lähetystön omistamia asuntoja käytetään bordellina, tai se, että Venäjän virallisen kannan mukaan Suomi aloitti talvisodan. Uskaltautuisin jopa väittämään, että hyvistä kahdenvälisistä suhteista ovat vastuussa molemmat osapuolet.]


Takaisin