Helsingin kaupunginvaltuusto kokoontui 15.-16.11.2012 Hyvinkäällä seminaariin, jossa käsiteltiin vuonna 2009 hyväksytyn, vaalikauden mittaisen valtuustostrategian toteutumista. Strategia koostui erilaisista yleisluontoisista ja hyvistä tavoitteista. Joudun myöntämään, että en uutena ja mistään mitään tietämättömänä valtuutettuna osannut siihen aikanaan kovin voimaperäisesti vaikuttaa.
Seminaarin aineistot ja siellä pidettyjen puheenvuorojen taltioinnit löytyvät täältä.
Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen kertoi omassa alustuspuheenvuorossaan, että merkittävin yksittäinen epäonnistuminen on segregaation voimistuminen. Myös vaalikauden aikana Pajunen on erilaisissa yhteyksissä korostanut, että ghettoutumiskehitys ja nopeasti kasvavan maahanmuuttajaväestön ajautuminen yhteiskunnan marginaaliin ovat Helsingin tulevien vuosien suurimpia uhkia, ja että niihin on pakko löytää toimivia ratkaisuja nopeasti.
Pajusen näkemyksiin on helppo yhtyä sekä tilanneanalyysin että ongelman merkittävyyden osalta.
Maahanmuuttoasioista pitkälti vastaava apulaiskaupunginjohtaja Ritva Viljanen käsitteli aihetta yksityiskohtaisemmin. 80% maahanmuuttajista asuu pääkaupunkiseudulla, Turussa ja Tampereella. Helsingissä he keskittyvät voimakkaasti itäisiin kaupunginosiin. Viljasen mukaan pääkaupungissa ei vielä ole "maahanmuuttajalähiöitä", mutta siellä on jo maahanmuuttajataloja ja maahanmuuttajakortteleita. N. 70% Helsingin väestönkasvusta selittyy maahanmuutolla. Vieraskielisten absoluuttinen määrä on kasvanut vuoden 1985 viidestä tuhannesta ja vuoden 2000 25 tuhannesta vuoden 2011 70 tuhanteen. Kasvuvauhti on eurooppalaisessa vertailussa huikea.
Kolmasosa Helsinkiin tulevista maahanmuuttajista lähtee sieltä pois kymmenen vuoden sisällä. Lähtijät ovat pääasiassa länsimaalaisia, siis niitä, jotka todennäköisimmin ovat tulleet Helsinkiin töihin. Viljasen mukaan maahanmuutto on ...
"... kaiken kaikkiaan hyvä juttu. Helsinki on siis vetovoimainen kotimaassa ja kansainvälisesti, joka tuo tänne innovaatioita, täällä on työvoimaa ja takaa meille selkeästi kasvua."
Ilmeisesti siis riippumatta siitä, työllistyvätkö tulijat vai eivät, ja kuuluvatko he ylipäänsä työvoimaan vai eivät.
Vuoden 2011 yhteishaussa kantaväestöön kuuluvista nuorista 83% sai opiskelupaikan, maahanmuuttajanuorista vain 58%. Pääkaupunkiseudulla on 14400 15-29-vuotiasta nuorta, jotka eivät ole töissä, jotka eivät opiskele ja joilla ei ole koulutusta. Näistä 41% on maahanmuuttajia. Helsingissä vastaavat luvut ovat 9000 ja 44%. Suhteellisesti arvioiden maahanmuuttajanuorilla menee siis Helsingissä vielä huonommin kuin pääkaupunkiseudulla keskimäärin.
Erityisiä ongelmia on somaleilla ja kurdeilla. Heistä syrjäytyy vähintään 30%, kun kantaväestöön kuuluvista nuorista kierteeseen joutuu alle 7%.
Näistä asioista oltiin kovin huolissaan valtuustoryhmien puheenvuoroissa jo vuonna 2009. Nytkin niistä oltiin kovin huolissaan. Liimaan tähän väliin oman puheenvuoroni siltä osin kuin se käsitteli maahanmuutto- ja segregaatiokysymystä:
Kaupunginjohtaja Pajunen piti eilisessä alustuksessaan suurimpana epäonnistumisena sitä, että segregaatiokehitys ei ole hidastunut vaan kiihtynyt. Tämä koskee niin asuinalueiden ja koulujen eriytymistä kuin maahanmuuttajanuorten huikeaa syrjäytymisastetta. Myös apulaiskaupunginjohtaja Viljanen käsitteli maahanmuuttajien tilannetta laajasti.
Tämän aiheen käsittelyssä on edelleen vahvasti skitsofreeninen sävy. Yhtäältä hehkutetaan sitä, että tulijat merkitsevät työvoimaa ja innovaatioita, ja sitä, että Helsinki on vetovoimainen ja houkutteleva paikka, ja samaan hengenvetoon ihmetellään, mistä tälle niin sanotulle työvoimalle löydettäisiin työtä, ja miten sen syrjäytyminen, kasautuminen ja ghettoutuminen estettäisiin.
On tietenkin sinänsä erinomaisen hyvä asia, että Helsinki on houkutteleva kohde, mutta mitä houkuttelevampi se on todennäköisille syrjäytyjille ja ghettoutujille, sitä vähemmän se houkuttelee sellaisia tulijoita, joita suomalaiset työmarkkinat tarvitsisivat.
Strategiassa on edellytetty maahanmuuttajien tasaisempaa sijoittumista eri kaupunginosiin ja hallintamuodoltaan erilaisiin asuntoihin. Tämä ei meidän mielestämme ole realismia. Ihmiset, jotka eivät pysty maksamaan asumisestaan, sijoittuvat itsestään sinne, missä kaupungilla on vuokra-asuntoja. Eli lähiöihin. Heidän sijoittamisensa julkisin varoin kalliille asuinalueille on ongelmallista niin ihmisten tasa-arvon kuin julkisen rahankäytönkin kannalta, ja se vain kiihdyttää veronmaksajien muuttoa Espooseen. Se ei myöskään poista syrjäytymisen syitä vaan ainoastaan levittää sen lieveilmiöitä. Syrjäytyminen kyllä periytyy, mutta menestyminen ei valitettavasti tartu.
Segregaatiokehitystä ei ratkaista kikkailulla, kiintiöillä, suojatyöpaikoilla eikä monimuotoisuuden hehkuttamisella. Eikä sillä, että haukutaan espoolaisia rusinoiden noukkimisesta. Tarvitaan muutos esimerkiksi niihin periaatteisiin, joilla Helsinki jakaa omia vuokra-asuntojaan, ja siihen, minkä kokoista "globaalia vastuuta" Helsingillä on taloudellisesti ja sosiaalisesti varaa kantaa.
Jos nykylinjalla jatketaan, me palaamme tähän asiaan neljän vuoden kuluttua entistä huolestuneemmin äänenpainoin.
Meillä on kaupungissa virkamies, joka vastaa siitä, että lumet luodaan kaduilta. Jos lumia ei luoda, kyseinen virkamies saa satinkutia. Vähintään toimintatapoja muutetaan tai pyritään muuttamaan. Samalla tavoin kotouttamisesta vastaavilla virkamiehillä pitäisi olla jonkinlainen tulosvastuu. Jos tulokset pysyvät vuodesta toiseen yhtä surkeina, joko virkamiehet eivät tee työtänsä, tai sitten heillä on aivan väärät työkalut. Ja ne pitää vaihtaa.
Seminaaria seuraamassa ollut Helsingin Sanomien Joonas Laitinen pyysi Viljaselta kommenttia puheenvuorooni. Viljasen vastaus oli omituinen. Vielä omituisempaa oli, ettei Laitinen yrittänytkään haastaa tätä vastausta. Joko hän ei itse nähnyt vastauksessa mitään pöljää, tai sitten hän piti sitä niin ilmeisen pöljänä, että hän arveli sen puhuvan puolestaan ilman kommenttejakin. Viljasen vastaus on syytä käsitellä paloina:
Maahanmuutosta vastaavan apulaiskaupunginjohtajan Ritva Viljasen (sd) mielestä Helsinki on onnistunut kotouttamisessa hyvin.
Kotouttaminen on onnistunut hyvin, vaikka vähintään joka kolmas somali- ja kurdinuori syrjäytyy, ja vaikka kyseisten kansallisuusryhmien työllisyysaste on 13%? Viljanen tuskin viittaa "onnistumisella" länsimaista tulleisiin muuttajiin, jotka pääasiassa kotoutuvat omia aikojaan, ja jotka eivät tästä johtuen yleensä ole kotouttamistoimenpiteiden kohteena.
Hyvänä esimerkkinä [kotouttamisen onnistumisesta] hän pitää positiivisen diskriminaation rahaa ja sitä, että Helsinki on nimittänyt asian hoitamiselle erillisen johtajan.
Tämä tarkennus pitkälti selittää, miksi kotouttaminen on Viljasen mielestä onnistunut hyvin, vaikka se hänen omien tunnuslukujensa valossa näyttää epäonnistuneen täysin. Kotouttaminen ei enää ole prosessi, jonka tavoitteena - ja onnistumisen mittarina - on maahanmuuttajan kotoutuminen, viimeksimainitun tarkoittaessa esim. työllistymistä ja tukiriippuvuuden vähenemistä. Kotouttamisesta itsestään on tullut tavoite. Vaikka maahanmuuttajat eivät kotoudu, Helsinki on onnistunut kotouttamisessa, koska se kotouttaa resursseja säästämättä. Ehkä kotouttamisen onnistumisaste voitaisiin tuplata palkkaamalla nykyisen maahanmuuttojohtajan (Annika Forsander) rinnalle toinen maahanmuuttojohtaja.
[Viljasen] mielestä vuokra-asuntojen sijoittelulla on onnistuttu estämään alueiden yksipuolistuminen, vaikka joillain Itä-Helsingin alueilla noin joka neljäs asukas on maahanmuuttajataustainen.
Tämä siis sen jälkeen, kun Viljanen itse on kertonut meille maahanmuuttajien kasautuvan voimakkaasti Itä-Helsingin lähiöihin. Eikä tämän tosiasian kai pitäisi muutenkaan tulla kenellekään uutisena.
Helsingin kaupungilla on edessään taloudellinen ja ennen kaikkea sosiaalinen kriisi maahanmuuton kanssa. Sen sijaan siltä puuttuu strateginen uskallus oppia virheistä ja yrittää uusia keinoja. Segregaation ja syrjäytymisen vastainen työ on sitä, että neljän vuoden välein toistuvissa strategiaseminaareissa ilmaistaan syvä huoli tilanteen pahenemisesta edelleen. Koska muutakaan ei osata, tämä huoli materialisoituu uuden rahan kippaamisena hankkeisiin ja projekteihin, joilla ei ole ollut suuren kuvan kannalta minkäänlaista vaikutusta. Myönteisenä kehityksenä voidaan toki pitää sitä, että nyt - toisin kuin vielä alle kymmenen vuotta sitten - ongelman mittasuhteet myönnetään. Tämä on hyvä alku, mutta se ei riitä, ja siitä on päästävä eteenpäin.
Eteenpäin ei kuitenkaan päästä, jos keskustelu pyörii nykyisenkaltaisessa luupissa:
Kotouttamisesta vastaava isopalkkainen virkamies: - Antakaa lisää rahaa! Kaupunki segregoituu! Maahanmuuttajat syrjäytyvät!
Nuiva kansalaismielipide: - Olet siis epäonnistunut tehtävässä, josta sinulle maksetaan?
K.v.i.v: - Miten niin? Kotouttaminenhan on onnistunut hyvin. [reboot] Antakaa lisää rahaa! Kaupunki segregoituu! Maahanmuuttajat syrjäytyvät!