12.6.2009

Mielenterveysresursseista ja "ulkomaalaisvastaisuudesta"

Kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettukollega Päivi Lipponen kirjoittaa blogissaan alaikäisten (eli käytännössä 15-30-vuotiaiden) turvapaikanhakijoiden mielenterveyspalveluista. Lipponen vetoaa ministeri Astrid Thorsiin sen epäkohdan korjaamiseksi, että maahanmuuttajalapset kilpailevat samoista niukoista resursseista kantaväestön edustajien kanssa. "Palvelut on saatava vastaamaan tarvetta."

Viime aikoina on eri tahoilla taivasteltu kovasti Perussuomalaisten kannatuksen nousua, eli poliittisesti korrektissa liturgiassa "ulkomaalaisvastaisuuden lisääntymistä". Poliittisesti korrekteja selityksiä ovat taantuma ja pelko siitä, että maahanmuuttajat vievät suomalaisilta työpaikat. Selitykset ovat tietysti vääriä, minkä voimme todeta jo siitä tosiseikasta, että viime syksyn pahamaineiset kunnallisvaalit käytiin noususuhdanteen oloissa. Lisäksi maahanmuuttokriittisyys kohdistuu pääasiassa humanitaariseen maahanmuuttoon ja turvapaikkajärjestelmän hyväksikäyttöön, millä viittaan esim. diskorahoja havitteleviin partasuisiin ankkurilapsiin. Tämä porukka harvemmin kilpaili suomalaisten kanssa työmarkkinoilla edes nousukauden aikana.

Yksi keskeinen syy "ulkomaalaisvastaisuuden" lisääntymiselle on se, että turvapaikanhakijoiden ympärille muodostunut, kalliiksi käyvä ihmisoikeusteollinen kompleksi ja humanitaaristen tulijoiden kohtelu etuoikeutettuina kunniakansalaisina loukkaavat ihmisten oikeustajua ja panevat heidät kyselemään, mihin heidän verorahojaan käytetään.

Olisi oikein kiva asia, jos maahanmuuttajien mielenterveyspalveluja rahoitettaisiin tarvetta vastaavilla summilla. Mutta, tärkeä mutta, olisi ylipäänsä kivaa, jos mielenterveystyöllä olisi riittävästi rahaa. Kantaväestöön ja tulijoihin kohdistuvien panostuksien allokoinnissa noudatetaan aivan erilaista filosofiaa. Kun kyseessä ovat suomalaiset, eletään suu säkkiä myöten ja tehdään vain se, mihin on varaa. Kun kyseessä ovat ulkomaalaiset, kartoitetaan ensin tarpeet ja sitten revitään tarvittavat varat vaikka kivenkolosta.

Mielestäni on täysin oikeutettua kysyä, miksi vanhainkotien asukkaita raha- ja henkilöstöpulan vuoksi makuutetaan sängyissä ja saatetaan suihkuun kerran kahdessa viikossa, kun samaan aikaan yhteiskunnalla on varaa maksaa 57 tuhannen euron vuotuinen hintalappu yhden turvapaikkaa hakevan ja perheenyhdistämistä odottavan alaikäisen (tai "alaikäisen") ylläpidosta. Julkisuudessa esiintyneistä puheenvuoroista päätellen eräät uskovat ihmisten olevan nyreissään maahanmuuttajien sosiaalietuisuuksista ja todistelevat, etteivät ne ole sen suurempia kuin kantaväestölläkään. Uskoakseni kovinkaan moni ei pidä tätä kysymystä kovin keskeisenä. On selvää, että turvapaikanhakija ei saa kyseistä 57 tuhatta euroa käteensä. Raha kuluu turvapaikanhakijaa huoltavan ja hoitavan henkilöstön palkkakuluihin. Toisin kuin vanhainkodeissa, henkilöstökuluissa ei pihtailla. Turvapaikkajärjestelmä ja sen jatkuva hyväksikäyttö ovat leipäpuu kasvavalle kotouttaja-, konsultti- ja ihmisoikeusjuristiarmeijalle, ja tämän armeijan ylläpito on se, mikä närästää kasvavaa osaa suomalaisista.

Suurin osa ihmisistä lienee samaa mieltä siitä, että kaikkia ja kaikenvärisiä ihmisiä on julkisen vallan taholta kohdeltava samalla tavoin eli yhtä hyvin tai yhtä huonosti. Se, että turvapaikanhakijoiden ylläpitämiseen riittää rahaa mutta kotimaisiin vanhuksiin ei, ei lähetä kansalaisille sellaista viestiä, että kaikki ovat samanarvoisia ja yhtä tärkeitä. Se, että turvapaikanhakijoiden mielenterveyspalvelut mitoitetaan tarpeen mukaan mutta suomalaisten nuorten palvelut käytettävissä olevien varojen mukaan, kertoo karua kieltä siitä, kenen hyvinvointi ja tyytyväisyys ovat etusijalla Suomessa vuonna 2009.

On huomattava, että kun turvapaikanhakija marssii jonojen ohi, se herättää jonossa seisovissa katkeruutta, joka kohdistuu turvapaikanhakijaan, vaikka epäoikeudenmukaisuus ei ole turvapaikanhakijan vika. Järjestelmä on kotimaisen suvaitsevaiston luoma. Mikään ei rapauta ihmisten suvaitsevaisuutta ja hyvää tahtoa yhtä tehokkaasti kuin kokemus siitä, että tulokkaita suositaan heidän kustannuksellaan, oli suosimisen takana kuinka hyviä, kauniita, yleviä ja humanitaarisia ajatuksia tahansa. Ehkä tämä on pitkän tähtäyksen strategiakin: mitä enemmän "suvaitsemattomuus" ja katkeruus lisääntyvät, sitä enemmän on palkattava kallispalkkaisia syrjintävaltuutettuja, monikulttuurikoordinaattoreita ja muita ihmissielun insinöörejä.

Palatakseni kirjoituksen alkuun. Epäkohta ei ole se, että turvapaikkaa hakevien alaikäisten mielenterveyspalvelut ovat retuperällä. Epäkohta on se, että mielenterveyspalvelut ylipäänsä ovat retuperällä. Hoidetaan kuntoon ylipäänsä mielenterveyspalvelut, niin siinä samalla tulevat kuntoonpannuiksi myös turvapaikanhakijoiden mielenterveyspalvelut.


Takaisin