25.4.2009

Marteliuksen murheet

Neidoista kitkerin, Helsingin Sanomien Katja Martelius, jota suomalaiset miehet kollektiivisesti ja rutiininomaisesti runtelevat, kirjoitti keskiviikon lehdessä moniäänisen journalismin ongelmista. Joista suurin on se, että myös väärät äänet pääsevät esille.

Eräistä Katjan pointeista olen kyllä melko tai täysin samaa mieltä. Esim.:

"En voi terveyssyistä katsoa Ajankohtaisen kakkosen teemailtoja. Verenpaineen takia. Se nousee kyseistä ohjelmaa katsellessa. Lähinnä syynä ovat ohjelmassa esitetyt väärät mielipiteet."

Mielestäni tämä pätee melkein kaikkiin asiaohjelmiin. Luovuimme televisiosta digiuudistuksen myötä, koska kaikki, mitä sieltä tuli, oli joko liian tylsää tai liian kiihdyttävää.

Erityisesti Katjaa närästää, taas vaihteeksi, se, että joku on ollut väärää mieltä prostituutiosta:

"En koskaan unohda Ajankohtaisen kakkosen teemailtaa, jossa keskusteltiin prostituutiosta. Koska studioon oli tuotu yksi prostituutiota puolusteleva ammatissa työskentelevä, pian koko Suomi oli sitä mieltä, että seksin myyminen on köyhien baltialaisten naisten ja mielenterveysongelmaisten opiskelijoiden vapaa valinta."

Tässä Katja menee metsähallituksen puolelle. Ajatusvirhe on toimittajille ja muille tiedostajille varsin tavallinen. Ensinnäkin: Jos jossakin yksikin ihminen päästää ilmoille väärän mielipiteen, tämä ikään kuin vie tilan Katja Marteliuksen oikealta mielipiteeltä. Oikeamielisillä ei voi olla mitään oikeuksia, jos väärämielisillä on mitään oikeuksia.

Toiseksi: Katjalla on tyypillinen marksilainen indoktrinaatiokäsitys. Jos väärä mielipide päästään sanomaan ääneen, se tarttuu kaikkiin. Katja olettaa, että a) kaikki suomalaiset pitävät seksin myymistä mielenterveysongelmaisten opiskelijoiden vapaana valintana, ja b) suomalaiset ovat tätä mieltä siksi, että joku on päässyt televisioon ilmaisemaan tällaisen mielipiteen. (Voimme tässä yhteydessä sivuuttaa sen, että televisioon päässyt prostituoitu tod.näk. ei ilmaissut aivan tällaista mielipidettä.)

Edelliseen ajatteluun yhdistyy vahva kokemus kuulumisesta henkiseen, tiukasti rajattuun eliittiin, joka itse on immuuni indoktrinaatiolle. On huomattava, että vaikka koko Suomi on yhden ilmoille päässeen väärän mielipiteen vuoksi ryhtynyt ajattelemaan väärin, tämä ei ole tapahtunut Katjalle itselleen. Katja, samoin kuin oletettavasti aatesiskonsa Reetta Räty ja Anu Silfverberg, on edelleen oikeaa mieltä.

Tämäkin on erittäin marksilaista. Kansan syvät rivit ovat Katjalle itsenäiseen aivotoimintaan kykenemättömiä otuksia, joiden sieluista oikean ja väärän tietoisuuden agitaattorit taistelevat. Jos syvät rivit kuulevat Katjan oikeita mielipiteitä, ne ajattelevat oikein. Jos ne kuulevat vääriä mielipiteitä, ne alkavat ajatella väärin. Sitä mahdollisuutta Katja ei näe, että muillakin kuin hänellä ja hänen kavereillaan mielipiteet ovat tulosta synnynnäisistä ennakkoluuloista, elämänkokemuksista ja sekalaisista ajatusprosesseista. Ja että muutkin kuin Katja ja Katjan kaverit pitävät yleensä hyvin sinnikkäästi kiinni näkemyksistään, propagoitiin heille mitä hyvänsä.

Sama indoktrinaatio-oppi voidaan nähdä myös maahanmuuttokeskustelussa. Katjamarteliukset uskovat, että suvaitsevaisuus lisääntyy, jos maahanmuuttajien ihanuutta hehkutetaan Helsingin Sanomissa joka päivä. Oikeasti hehkutus aiheuttaa tavallisissa ihmisissä pelkkää tympääntymistä, joka lisäksi - ja valitettavasti - usein kohdistuu maahanmuuttajiin, vaikka nämä ovat tietenkin hehkutukseen täysin syyttömiä.

Kääntäen katjamarteliukset uskovat, että suvaitsemattomuus lisääntyy, jos joku pääsee televisioon lausumaan suvaitsemattoman mielipiteen. Siksi sellainen pitää estää.

"Kai sentään voidaan olla yhtä mieltä siitä, että ruumiinsa antaminen muiden käytettäväksi on itsetuhoista käytöstä."

Ei minun mielestäni voida. Jokainen fyysistä työtä tekevä antaa ruumiinsa maksusta muiden käytettäväksi. Ymmärrän, että prostituutioon liittyy rikollisia lieveilmiöitä (kuten ihmiskauppaa, orjuuttamista, huumeita, veronkiertoa) useammin kuin vaikkapa rakennusalaan (vaikkakin ero lienee kiinalaisten keikkatyöläisten myötä kaventumassa), mutta jos tällaiset muuttujat eliminoidaan, en kerta kaikkiaan näe periaatteellista eroa sukuelinten vuokraamisessa ja esimerkiksi käsien tai jalkojen vuokraamisessa.

"Kovin harva asiakkaistakaan kai toivoo moista uraa omille lapsilleen - vai toivotteko, helvetin natkut."

En tiedä, mikä on "natku", mutta Katjan logiikka on ihmeellinen. Kuinka moni niistä, jotka ostavat palveluja paskakaivon tyhjentäjältä, erikseen toivovat, että heidän lapsistaankin tulisi paskakaivon tyhjentäjiä? (Kaikella kunnioituksella paskakaivon tyhjentäjiä kohtaan.) Se, että en erikseen toivo lasteni ryhtyvän paskakaivon tyhjentäjiksi, ei mielestäni millään tavalla tee kyseisestä työstä eettisesti kyseenalaista.

Lopuksi Katja puhuu minusta:

"Pikemminkin tämä on yleisemmin moniäänisen journalismin ongelma: marginaaliset jussihalla-ahot saavat merkitykseensä nähden kohtuuttoman painoarvon, kun poikkeaville näkemyksille halutaan antaa tilaa."

Olen osittain samaa mieltä. Ei ole aivan normaalia, että kaikki tiedotusvälineet jauhavat kuukaudesta toiseen yhdestä kaupunginvaltuutetusta, jonka merkittävin ansio, tai - näkökulmasta riippuen - rikos, on se, että hän on kirjoittanut internet-sivuilleen mielipiteitä. Ei ole normaalia, että tällainen henkilö on Suomen puhutuin poliitikko.

Mutta puhuvatko katjamarteliukset jussihalla-ahoista siksi, että he haluavat antaa näiden näkemyksille tilaa? Oliko esim. legendaarisen Pressiklubi-lähetyksen tekijöillä tällainen motiivi? Uskooko Katja tätä itsekään?

Katjalta jää yksi oivallus oivaltamatta: marginaalisista jussihalla-ahoista tulee merkittäviä siitä nimenomaisesta syystä, että katjamarteliukset puhuvat heistä pienimmänkin tilaisuuden tullen. Katja ei hoksaa, että joka ainoa kerta, kun katjamarteliukset valittavat kolumneissaan jussihalla-ahojen saamaa, ansaitsematonta näkyvyyttä, jussihalla-ahojen näkyvyys ja merkittävyys lisääntyvät entisestään. Samoin lisääntyy entisestään katjamarteliuksien sapetus, joka puolestaan purkautuu uusina, marginaalisten jussihalla-ahojen näkyvyyttä arvostelevina sapekkaina kolumneina.

Katjamarteliuksien, samoin kuin kaikenlaisten rubenstillereiden, sannaukkoloiden ja saskasaarikoskien, olisikin syytä katsoa peiliin ja kysyä itseltään: "Miksi minun on ihan pakko kirjoittaa siitä Halla-ahosta? Miksi en pysty lopettamaan, vaikka minua kauheasti ärsyttää se, että Halla-aho saa kirjoitteluni myötä taas lisää näkyvyyttä? Mitä tämä kaikki kertoo minusta?"


Takaisin