23.5.2008

Maahanmuutto koostuu ihmisistä

Kirjoituksen otsikko sisältää viittauksen Mikko Ellilän pahamaineiseen artikkeliin "Yhteiskunta koostuu ihmisistä". Sanotulla tekstillä Ellilä hankki itselleen tänä keväänä tuomion kiihotuksesta kansanryhmää vastaan. Tuomion perusteluissa katsottiin rikolliseksi mm. Ellilän väite, jonka mukaan...

"...afrikkalaisten mielestä ryöstöt, raiskaukset, nepotismi, korruptio, klaanisodat, taikausko ja hetken mielijohteesta huvin vuoksi tehdyt murhat ovat normaalia meininkiä."

Lainattu kohta on tietysti äärimmäisen provokatiivinen, mutta on syytä pohtia vakavasti, miten voidaan määritellä "normaali meininki", ja miten normaalia meiningin on oltava, jotta sitä saisi kutsua normaaliksi meiningiksi. Koska kaikissa yhteiskunnissa on paljon ihmisiä, ja koska ihmiset ovat yksilöitä, on selvää, että mikään meininki ei ole normaalia jokaisen yhteiskunnassa asuvan ihmisen mielestä. Näin ollen minkä hyvänsä toiminnan nimeäminen normaaliksi yhteiskunnassa X on yleistys. Mitkä ovat siis hyväksyttävän yleistyksen kriteerit? Ovatko kriteerit samat kaikille?

Sitä, onko toiminta Y "normaalia" yhteiskunnassa X, ei voida päätellä ainoastaan siitä, miten yleistä Y on. Hesarin Katja Martelius kertoi talvella, että suomalaismiehet hakkaavat ja tappavat "rutiininomaisesti" naisia ja antoi ymmärtää tämän olevan Suomessa normaalia meininkiä. Sanomalehti Kalevan pääkirjoituksessa kommentoitiin hiljattaista, kahden ihmisen kuolemaan päättynyttä ampumavälikohtausta Rovaniemellä seuraavasti:

"Kiistatonta on, että Suomi on Länsi-Euroopan väkivaltaisimpia maita ja että se kytkeytyy erottamattomasti viinankäyttöön. Päissään surmaaminen on kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre."

Ensimmäinen mieleentuleva asia Kalevan ja Marteliuksen näkemyksistä on se, että kriteerit eivät ole kaikille samat. Yleistykset perustuvat pelkkään määrään. Suomessa kiistatta tapetaan paljon naisia (ja miehiä), enimmäkseen humalassa. Yhtä kiistatonta kuitenkin on, että Afrikassa "ryöstöt, raiskaukset, nepotismi, korruptio, klaanisodat, taikausko ja hetken mielijohteesta huvin vuoksi tehdyt murhat" ovat vähintään yhtä tavallisia ilmiöitä kuin humalassa tappaminen Suomessa. Silti niiden pitäminen normaalina meininkinä on todettu rikolliseksi, perusteluna se, että ne eivät ole kaikkien afrikkalaisten mielestä normaalia meininkiä.

Lienee sanomattakin selvää, että yksikään toimittaja ei menisi väittämään selvinpäin tehtyjä raiskauksia afrikkalaisten miesten geneettiseksi erityispiirteeksi, vaikka lukumääräänsä suhteutettuna afrikkalaisperäiset maahanmuuttajat raiskaavat selvinpäin paljon enemmän kuin suomalaismiehet tappavat päissään. Viidennes poliisin tietoon tulevista raiskauksista maassamme on maahanmuuttajien tekemiä, eikä ole varsinaista syytä uskoa, että heidän osuutensa pimentoon jäävistä parisuhderaiskauksista olisi yhtään pienempi.

Mutta takaisin varsinaiseen asiaan: Ylempänä sanoin, että meiningin "normaaliutta" ei pitäisi arvioida vain sen yleisyyden perusteella. Parempi mittatikku on toiminnan sosiaalinen hyväksyttävyys. Otan muutaman esimerkin maailmalta.

Jordaniassa kuolee n. 20 naista vuodessa kunniamurhien uhrina. Reilu viikko sitten paikallinen tuomioistuin langetti 23-vuotiaalle miehelle ennätyksellisen 10 vuoden vankeustuomion sisarensa murhasta. Maan tapana on ollut jakaa kunniamurhista alle vuoden pituisia vankeusrangaistuksia.

Tammikuussa muslimi-isä ampui kaksi tytärtään Teksasissa, koska toisella näistä oli poikaystävä.

Joulukuussa torontolainen Muhammed Parvez yhteistyössä poikansa kanssa murhasi 16-vuotiaan tyttärensä tämän kieltäydyttyä pukeutumasta huiviin.

Muutama viikko sitten Abdel-Qader Ali tappoi 17-vuotiaan tyttärensä Irakissa tämän puhuttua brittisotilaan kanssa. Alin mukaan...

"...länsimaalaisten voi olla vaikea ymmärtää, etteivät kunnon irakilaistytöt harrasta seksiä kenen tahansa kanssa vaan kunnioittavat uskontoaan, perheitään ja omia kehojaan."

Tytär oli siis puhunut brittisotilaan kanssa. Ali jatkaa:

"Jos olisin tiennyt, mitä tuleman pitää, olisin tappanut hänet heti syntymän jälkeen. Minulla ei ole enää tytärtä, ja ajattelen mieluummin, ettei koskaan ollutkaan."

Keskeistä tapauksessa oli, että poliisi päästi Alin vapaaksi onnittelujen kera. Ali:

"He ovat miehiä ja tietävät, mitä kunnia merkitsee."

Turun Sanomien Afganistania käsittelevä juttu kertoo, että 70-80 prosentissa naisten ilmoittamista perheväkivaltatapauksista nainen saa itse syytteen kotoa karkaamisesta. Raiskausten uhrit pakotetaan menemään naimisiin raiskaajansa kanssa, tai heitä syytetään aviorikoksesta, sillä raiskausta on lähes mahdotonta näyttää toteen. Viime vuonna pakistanilainen nainen salakuljetettiin Afganistaniin ja luovutettiin paikalliselle miehelle. Tämä raiskasi ja hakkasi naista sekä tappoi tämän pienen lapsen. Mies tuomittiin 20 vuoden vankeuteen, mutta nainen itse sai neljän vuoden kakun aviorikoksesta ja kotoa karkaamisesta. Nangarharin maakunnan syyttäjän Abdul Qayumin mielestä nainen pääsi vähällä:

"Jos oma vaimoni lähtee torille ilman lupaani, tapan hänet. Tämä on meidän kulttuurimme."

Tätä tarkoitan, kun puhun sosiaalisesta hyväksyttävyydestä "normaalin meiningin" kriteerinä. Kun suomalainen mies tappaa (rutiininomaisesti) vaimonsa, hän ei kävele ulos poliisilaitokselta onnittelujen kera. Suomalaisella poliisilaitoksella ei ole miehiä, jotka tietävät, mitä kunnia merkitsee. Tuomiot ovat Suomessa kautta linjan löysiä, mutta vaimontappaja saa täällä vähintään sen saman tuomion kuin kuka tahansa tappaja. Suomalaisen syyttäjän, joka edustaa järjestelmää ja järjestelmän arvoja (eli jaettua käsitystä "normaalista meiningistä"), ei kuulla lausuvan seuraavaa:

"Jos oma vaimoni jäkättää minulle, tapan hänet. Tämä on meidän kulttuurimme."
"Jos olen kännissä kaupungilla, tapan jonkun. Tämä on meidän kulttuurimme/geneettinen imperatiivimme."

Vaikka Suomi on länsieurooppalaisilla mittareilla väkivaltainen maa, väkivalta ei nauti sen enempää viranomaissuojelua kuin kansan syvien rivien hyväksyntääkään, eikä se siksi ole normaalia vaan epänormaalia meininkiä. Tästä huolimatta toimittajan on sallittua kutsua sitä normaaliksi. Muslimimaissa naisiin kohdistuva kunniaväkivalta nauttii paitsi viranomaissuojelua myös kansan syvien rivien hyväksyntää, mutta sen kutsuminen normaaliksi meiningiksi on kiellettyä.

Kunniamurhilla ja muilla vihoviimeisillä mielettömyyksillä on empiirisesti havaittava taipumus klusteroitua muslimiyhteiskunnissa. Tämän vuoksi länsimaisissa oppineissa piireissä käydään vilkasta keskustelua siitä, johtuuko havaittu paha a) islamista, b) paikallisesta kulttuurista, c) siirtomaa-ajasta. Omasta mielestäni sillä ei ole oikeastaan väliä. Tavallisella ihmisellä ei ole kykyä eikä tarvetta viipaloida ja analysoida omia vaikuttimiaan. Minäkään en tiedä, johtuuko jokin mielipiteeni, arvoni tai toimintatapani siitä, että olen a) (elämäntapa)kristitty, b) suomalainen, c) valkoihoinen vai d) eurooppalainen. Minä olen yhdistelmä näistä raaka-aineista.

Jos Abdel-Qader Alilta kysyttäisiin, mikä pani hänet tappamaan tyttärensä (tai oikeastaan pitämään tyttären tappamista välttämättömänä tekona), mitä hän vastaisi? Sanoisiko hän, että islam käski vai että kulttuuri käski vai että menneet siirtomaavääryydet käskivät? Vai vastaisiko hän Lapinlahden Lintujen sanoin: "Koska se tekee gutaa!" Vaikka islam kuinka olisi rauhanuskonto ja arabikulttuuri kuinka rauhankulttuuri ja siirtomaavääryys kuinka huutava, lopputulos kuitenkin on, että Alin (ja häntä ympäröivän yhteisön) mielestä tytär pitää tappaa, jos tämä keskustelee vieraan miehen kanssa. Mitä Ali sanoisi ja ajattelisi, jos kukkahattu Suomesta tulisi kertomaan hänelle, että hei Ali, ei tuo kuulu sinun kulttuuriisi, sinun kulttuurisi on hieno ja maailman tasa-arvoisin?

Entä miksi meidän täällä Euroopassa on syytä pohtia tätä asiaa? Siksi, että Irakista, Afganistanista ja muista muslimien asuttamista paikoista suuntautuu Eurooppaan ennennäkemätön muuttoliike. Kun Abdel-Qader Ali siirtyy Irakista Eurooppaan, hänen edustamansa käsitys siitä, mikä on normaalia meininkiä, siirtyy Irakista Eurooppaan. Jäljet ovat toki jo nähtävissä. Britanniassa kuolee keskimäärin yksi nainen kuukaudessa kunniaväkivallan uhrina, poliisin tietoon tulee vuosittain 400 pakkoavioliittotapausta ja muslimiyhteisöjen tiedetään suojelevan väkivallantekijöitä. Ruotsissa lentää teinityttöjä parvekkeilta. Suomessa joudutaan piilottelemaan maahanmuuttajatyttöjä perheiltään ja suvuiltaan.

Hyviä kysymyksiä ksenofiiliselle suvaitsevaistolle ovatkin seuraavat:

Uskotteko, että muslimi, jonka mielestä luvatta torilla käyvän vaimon saa tappaa, muuttaa maagisesti ajattelutapaansa vaihtaessaan paikkaa? Mikäli ette usko, millaisia toimia kannatatte muslimin ajattelutavan muuttamiseksi?

Suomalaista (ja eurooppalaista) maahanmuutto- ja kotoutusfilosofiaa edustaa tutkija Veronika Honkasalo. Honkasalon mukaan...

"...suomalaisessa maahanmuuttopolitiikassa tulisi keskittyä nimenomaan valtaväestön asenteisiin ja monikulttuurisuuden edistämiseen arkielämässä. [...] Onnistunut monikulttuurisuus edellyttää, että suomalaiseksi koettuja tapoja ja asenteita kyseenalaistetaan. [...] Myös poliittista tahtoa on löydyttävä sen verran, että ikävistä asioista, kuten rasismista ja ennakkoluuloisuudesta uskalletaan puhua niiden oikeilla nimillä. [...] Tulisi miettiä, kenen ehdoilla kotouttaminen tapahtuu ja onko asioita, joihin valtaväestön tulisi kotoutua."

Vastaavat mielipiteet ovat valtavirtaa muuallakin Euroopassa. Viime syksynä Hollannin hallituksen komitea ehdotti, että hollantilaisten tulisi...

"...mukautua maahanmuuttajien arvoihin, esim. seksuaalisuuteen ja uskontoon liittyvissä kysymyksissä. Suvaitsevaisuus islamia kohtaan on liian heikkoa, ja hollantilaisyhteiskunnan seksualisoitumisen kritiikki on oikeutettua."

Maahanmuuttajanaisilla on Suomessa huomattava yliedustus turvakotien asukkaista. Maahanmuuttoministeri Astrid Thors kiinnitti äskettäin heidän kokemaansa väkivaltaan huomiota presidentin monikulttuurisuusfoorumissa. Tosin, erittäin mystisellä tavalla, maahanmuuttajanaisten kokema perheväkivalta johtui Thorsin mukaan rasismista, johon pitäisikin nyt puuttua entistä tiukemmin.

Lukija huomaa varmaan, mistä asioista ei ole suomalaisessa maahanmuuttokeskustelussa tarkoitus puhua niiden oikeilla nimillä ja kenen asenteisiin ei ole tarkoitus keskittyä. Jos emme keskity siihen, mikä tulijan mielestä on normaalia meininkiä, emmekä edes puhu siitä, uskotteko, että lopputulos on kaunista katseltavaa? Uskotteko, että tulijan arvomaailmalla ei ole mitään vaikutusta siihen, miten suomalaiset häneen asennoituvat?

Palatakseni lähemmäs ylempänä mainitun Ellilän artikkelin väitteitä mainitsen vielä muutaman uutisen afrikkalaisesta meiningistä:

Viime joulukuussa The Guardian kirjoitti Nigeriaa riivaavista noitavainoista. Pastorien villitsemät yhteisöt polttavat, myrkyttävät, ruoskivat, hautaavat elävältä tai häätävät kodeistaan pieniä, noidiksi epäiltyjä lapsia. (Maahanmuuton seurauksena lapsiin kohdistuvat manausrituaalit ovat rantautuneet Eurooppaankin.)

Tammikuussa ANC:n puheenjohtaja ja Etelä-Afrikan todennäköinen seuraava presidentti Jacob Zuma otti itselleen neljännen vaimon. Tänä vuonna häntä odottavat syytteet korruptiosta, petoksesta ja rahanpesusta. Tuoreemmissa uutisissa kerrotaan eteläafrikkalaisten hyökkäilevän zimbabwelaisten maahanmuuttajien kimppuun. Muutamia on poltettu kuoliaaksi. Toivotamme Etelä-Afrikalle hyvää tulevaisuutta ja uskomme kaiken johtuvan 14 vuotta sitten päättyneestä apartheidista.

Hieman vakavammalla naamalla mietin kuitenkin sitä, minne eteläafrikkalaiset suuntaavat 20 vuoden kuluttua, kun viimeisetkin valkoisen vallan jäänteet on hävitetty ja maassa vallitsee puhdas afrikkalainen meininki. Zimbabwe, os. Rhodesia, oli Etelä-Afrikan tavoin yksi maanosan talousvetureista 80-luvun alkuun asti. Kuten Ilta-Sanomien hauska pääkirjoitus 24.9.1981 kertoo, Robert Mugabeen ja mustaan valtaan suhtauduttiin tiedostavissa piireissä samalla järkähtämättömällä optimismilla kuin niissä nyt suhtaudutaan Etelä-Afrikkaan ja sen vallanpitäjiin. Erityisesti seuraavilla luonnehdinnoilla on edellytykset nousta kuolemattomien kategoriaan:

"Zimbabwen - entisen Rhodesian - pääministeri Robert Mugabe kuuluu niihin afrikkalaisiin kansanjohtajiin ja valtiomiehiin, joilta monet muunväriset poliitikot voisivat oppia eräitä tärkeitä asioita. [...] Pääministeri Robert Mugabe on epäilemättä realisti, joka pystyy nousemaan poliittisten intohimojen, kostonhalun ja ideologisten tunteenomaisuuksien yläpuolelle paremmin kuin monet valkoisten niin sanottujen kulttuurikansojen johtajat."

Gambian presidentti Yahya Jammeh ilmoitti taannoin aikovansa mestata kaikki homot:

"Gambia on uskovaisten maa, eikä täällä suvaita moraalittomia tekoja, kuten homoseksuaalisuutta. Leikkaan pään jokaiselta homolta, joka jää Gambiaan."

Tammikuussa Jammeh ilmoitti keksineensä parannuskeinon aidsiin: yrttejä ja koraaninsäkeitä.

Nämä pikku-uutiset eivät liity toisiinsa muutoin kuin jo aiemmin esittämäni kysymyksen osalta: Miten tavallista meiningin on oltava, ja miten korkeilla tahoilla sitä on harrastettava, jotta olisi sallittua kutsua sitä "normaaliksi"? Lohduttaako meitä tai lapsiamme tieto siitä, että islam on rauhanuskonto, tai että kaikki paha Afrikassa johtuu siirtomaamenneisyydestä, jos tänne muuttaa sadoin tuhansin ihmisiä, joiden mielestä vaikkapa juutalaisviha, homofobia ja kunniaväkivalta ovat normaaleja asioita? Ja jos harrastettu maahanmuuttopolitiikka keskittyy kantaväestön, ei tulijoiden, asenteisiin.

Juttelin tällä viikolla erään Helsingissä vierailulla olleen lukijan kanssa. Tuumiskelimme, että monikultturismi on paljon tuhoisampi ilmiö kuin edeltäjänsä kommunismi aikanaan. Ellei kyse ollut puhtaasta kolonisaatiosta ja väestönsiirroista, kuten Baltian maiden tapauksessa, kommunistisessa vallankumouksessa levisi ainoastaan aate, eivät ihmiset. Vaikka kommunismi tuhosi yhteiskuntia samalla tavoin kuin monikultturismi nyttemmin, siitä oli mahdollista vapautua, kunhan paine valtaapitäviä kohtaan kasvoi (syystä tai toisesta) tarpeeksi suureksi. Järjellisen yhteiskunnan rakentaminen oli mahdollista aloittaa uudelleen.

Monikultturismin vaara on siinä, että sen keskeinen elementti on kolonisaatio, tarkemmin sanottuna Euroopan vapaaehtoinen kolonisoituminen. Monikultturismi olisi vain tympeää, jos tyytyisimme (YYA-ajan kommunisteja jäljitellen) ylistämään afrikkalaisia ja muslimeja esim. pystyttämällä heitä esittäviä toteemipatsaita turuille ja toreille, mutta antaisimme varsinaisten afrikkalaisten ja muslimien pysyä Afrikassa ja Ummassa. Koska monikultturismi kuitenkin koostuu maahanmuutosta, ja maahanmuutto ihmisistä, lopputulos on, että vaikka jossakin vaiheessa heräisimme hulluudesta, ongelma on täällä ja pysyy. Kun Länsi-Euroopan maiden väestöstä puolet on muslimeja ja afrikkalaisia, on aivan yhdentekevää, mitä mieltä me olemme heistä tai heidän arvoistaan. He ovat jo täällä, ja se, mikä on heidän mielestään normaalia meininkiä, on muuttunut normaaliksi eurooppalaiseksi meiningiksi. Sitä meininkiä sitten katselet sinä. Ja lapsesi. Ettekä voi sille yhtään mitään.

Monikultturismin seurauksia ei voi peruuttaa. Tilannetta ei voi nollata.


Takaisin