7.11.2007

Maahanmuuttajien houkuttelemisesta

Maahanmuuttoministeri Astrid Thors puhui omituisia Turun Sanomien haastattelussa 5.11.2007.

Thors haluaisi antaa kaikkien Suomesta työtä saaneiden jäädä maahan:

"Ei pitäisi olla niin suurta väliä sillä, millä perusteilla ihminen on Suomeen tullut. Myös kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneilla, mutta työllistyneillä, tulisi olla mahdollisuus jäädä maahan. Hehän ovat jo osittain integroituneet yhteiskuntaan."

Minulla on nyt aitoja vaikeuksia ymmärtää, mitä Astrid tarkoittaa. Oletan, että maahanmuuttoasioista vastaavana ministerinä hänellä on ainakin perustiedot maahanmuuttoon liittyvistä tosiasioista. Ulkomaalaisviraston tietojen mukaan viime vuonna turvapaikkaa hakeneista hieman alle 1800 henkilöstä yli neljännes, 27%, sai oleskeluluvan, vaikka kielteisen turvapaikkapäätöksen sai 98,5% hakijoista.

Turvapaikkapäätöksen evääminen ei nykyiselläänkään merkitse sitä, että ihminen ei saisi jäädä maahan. Jos hakija ei saa turvapaikkaa, hän saa oleskeluluvan "suojeluntarpeen", "inhimillisen syyn", "Suomeen muodostuneiden pysyvien siteiden" tai vastaavan nojalla. Lisäksi ovat afgaanit, somalit ja irakilaiset, jotka saavat aluksi tilapäisen ja myöhemmin pysyvän oleskeluluvan siitä yksinkertaisesta syystä, että Afganistaniin, Somaliaan ja Irakiin ei haluta palauttaa ketään. On tietysti totta, että kaikki turvapaikkaa hakevat eivät saa oleskelulupaa, mutta eihän koko turvapaikkamenettelyssä olisi mitään mieltä, jos sen tuloksella ei olisi missään tapauksessa mitään merkitystä.

En usko, että työllistyneiden turvapaikanhakijoiden karkotukset ovat kovin mittava ongelma maassamme. En ole kuullut yhdestäkään tapauksesta. Ehkäpä kyse on siitä, että Thors ei haluaisi luopua niistä 73 prosentista turvapaikanhakijoita, joilla ei ole edes liberaalin käytännön oloissa perusteita minkäänlaiseen oleskelulupaan. Koska Romanian ja Bulgarian romaniväestön jälleenasutusta Suomeen suomalaisten veronmaksajien kiusaksi olisi kuitenkin ilmeisen vaikea perustella äänestäjille, Thors puhuu mieluummin "työllistyneistä turvapaikanhakijoista", vaikkei sellaisia ole nytkään mikään uhkaamassa.

Thors jatkaa:

"Ulkomaalaisviraston virkamiehillä on tähän mennessä ollut suuri vastuu yksittäisissä päätöksissä. On olemassa kuitenkin myös poliittinen vastuu. Poliittisten päätöksentekijöiden pitäisi esimerkiksi päättää siitä, mitkä maat ovat turvallisia. Turvapaikkapäätöksiin näet vaikuttaa se, onko hakijan kotimaa luokiteltu turvalliseksi."

Eikö tämä ole aivan erikoinen tulkinta virkamiesten (= asiantuntijoiden) ja poliitikkojen (= arvojohtajien) työnjaosta? Poliitikkojen tehtävä on päättää, millä tavoin - jos millään - tulijan lähtömaan olot vaikuttavat oleskeluluvan myöntämiseen ja ehtoihin. Nämä ovat arvokysymyksiä, jotka kuuluvat poliitikon kompetenssiin. Asiantuntijoiden, siis niiden, joilla on tiedolliset edellytykset arvioida eri maiden oloja, on sitten päätettävä, miten nämä maat asettuvat poliitikkojen määrittelemään sapluunaan.

Eiväthän Somalien, Irakin tai Afganistanin olot miksikään siitä muutu, että suomalaiset poliitikot ottavat niihin poliittisia kantoja.

Turun Sanomat:

"Suomalaisviranomaisten perhetulkinta on tiukka. Ulkomaalaisvirasto ottaa perheenyhdistämistapauksissa huomioon vain ydinperheen. Täti tai veljenpoika ei kelpaa."

Millainen sen tulkinnan pitäisi olla? Muistetaanpa nyt aluksi se, että perheenyhdistämiskysymys koskee vain ja ainoastaan turvapaikanhakijoita. Suomeen töihin tulevat ja itsensä elättävät ihmiset saavat tuoda tänne kaikki haluamansa läheiset. Perheenyhdistämisessä on siis kyse ihmisistä, jotka lankeavat suomalaisen yhteiskunnan elätettäväksi. Empiria meiltä ja muualta osoittaa, että tämä elatussuhde jatkuu hyvin pitkään, jopa toiseen ja kolmanteen sukupolveen. Kyse on siis myös rahasta. Turvapaikanhakijat, joiden perheitä yhdistellään, tulevat pääsääntöisesti maista, joissa perheet ovat hyvin suuria.

Lähdetään siitä, että perheenjäseniksi kelpuutetaan - Turun Sanomien toivomalla tavalla - tädit ja veljenpojat. Tällöin on luonnollisesti hyväksyttävä myös sedät, enot ja veljentyttäret. Suomeen saapuu turvapaikanhakija Hassan Somaliasta. Hassan on käyttänyt turvapaikanhakumatkaan perheensä säästöt, ja kotiin ovat jääneet vaimo ja viisi lasta. Hassanilla on seitsemän sisarusta, joista kullakin on aviopuoliso sekä, niinikään, viisi lasta. Hassanilla on isä ja äiti. Sekä isällä että äidillä on viisi sisarusta, siis Hassanin setiä, enoja ja tätejä. Kullakin sedällä, enolla ja tädillä on puoliso sekä viisi lasta, siis Hassanin serkkuja. Kullakin Hassanin serkulla on puoliso ja viisi lasta.

Hassan ei saa turvapaikkaa, mutta hän saa b-luvan, joka aikanaan muuttuu pysyväksi oleskeluluvaksi. Perhettä ryhdytään yhdistelemään. Suomeen tuodaan, suomalaisen veronmaksajan rahalla, seitsemän Hassanin ydinperheeseen kuuluvaa henkilöä, seitsemän sisarusta, seitsemän lankoa ja kälyä, 35 veljen- ja sisarenlasta, kaksi kappaletta vanhempia, kymmenen setää, enoa ja tätiä, kymmenen kappaletta setien, enojen ja tätien puolisoja, 50 serkkua, 50 serkun puolisoa, 250 serkun lasta.

Yksi kappale turvapaikanhakija Hassania generoi siis Turun Sanomien, ja kaiketi maahanmuuttoministeri Thorsin, kannattamalla perhetulkinnalla 428 maahanmuuttajaa. Joista yhdelläkään ei varsinaisesti ole perusteita maahanmuutolle. Ei edes Hassanilla. Hän saa oleskeluluvan siitä yksinkertaisesta syystä, että Somaliaan ei palauteta ketään.

Yhdistämistä voidaan luonnollisesti jatkaa. On muistettava, että jokaisella Hassanin sisaruksen, sedän, enon, tädin ja serkun puolisolla on oma sukunsa. Itse asiassa koko punavihreä tavoite 10 000 vuotuisesta maahanmuuttajasta voidaan täyttää yhdistelemällä turvapaikanhakija Hassanin perhettä riittävän väljän perhetulkinnan pohjalta.

Kuten ylempänä sanoin, kyse on myös rahasta. Oletetaan, että puolet, 216 kpl, Hassanin yhdistetystä "perheestä" on naisia. Koska he ovat jatkuvasti raskaana tai kulttuurisista syistä estyneitä, he ovat työvoiman ulkopuolella ja siten pysyvästi yhteiskunnan tukitoimien kohteena. Suomessa asuvista, työvoimaan kuuluvista somaleista yli 50 prosenttia on minä tahansa annettuna hetkenä työttömänä. Jos unohdetaan se, että osa tosiasiallisesti työttömistä on siivottu tilastoista työvoimapoliittisilla tempuilla, sekä se, että suurin osa työllistyneistä kolmannen maailman maahanmuuttajista on yhteiskunnan rahoittamissa tehtävissä (esim. tulkkeina tai synergisinä sillanrakentajina), joita ei olisi olemassa ilman kyseisten maahanmuuttajaryhmien olemassaoloa, voidaan todeta, että n. 75 prosenttia Suomen somaleista elää yhteiskunnan piikkiin. Voidaan tehdä induktio, jonka mukaan sama suhde tulee pätemään myös Hassanin "perheenjäseniin". 428:sta maahanmuuttajasta 321 voidaan siis laskea suoraan menopuolelle. Jos esitetään täysin epärealistinen arvio, että yhden tulokkaan elättäminen ja asuttaminen maksaisi 500 euroa kuukaudessa, Hassanin "perheeseen" palaisi 160 500 euroa kuukaudessa, lähes kaksi miljoonaa euroa vuodessa. Siis pysyvästi. Alkuvaiheessahan, ennen niiden tilastollisen 25 prosentin työllistymistä, kaikki 428 kpl olisivat elätettäviä.

Voidaan perustellusti kysyä, miten pitkään Suomen julkisella taloudella olisi varaa tällaiseen maahanmuuttopolitiikkaan.

Nämä laskutoimitukset eivät ole parodiaa. Ne seuraavat automaattisesti siitä, että perheenyhdistämistä laajennetaan piiruakaan suomalaisen "tiukan perhetulkinnan" ulkopuolelle. Hassan itse saa luonnollisesti katsoa perheeseensä kuuluvaksi kenet haluaa, mutta tästä ei voi seurata, että suomalaisella yhteiskunnalla on velvollisuus vastaanottaa ja elättää jokainen Hassanin nimeämä henkilö.

Thorsilla on toki vankka perustelu "perhekäsityksen" laajentamiselle:

"Perheen käsitettä laajentamalla houkuttelemme helpommin uusia maahanmuuttajia."

Kuten aiemmin mainitsin, perheenyhdistäminen on oleellinen kysymys vain turvapaikanhakijoiden kohdalla. Haluamalla houkutella maahanmuuttajia perheen käsitettä laajentamalla Thors siis haluaa houkutella turvapaikanhakijoita. Miksi Thors haluaa houkutella turvapaikanhakijoita?

Maahanmuuttoon liittyy useita, osin keskenään kilpailevia intressejä ja intressiryhmiä, joiden välillä Thorsin on maahanmuutosta vastaavana ministerinä tasapainoiltava. Esille voidaan nostaa ainakin a) Suomen talous, mukaan lukien julkinen talous; b) suomalainen yhteiskunta ja sen edut; c) maahanmuuttajat ja heidän etunsa. Oman poliittisen vakaumukseni näkökulmasta suomalaisen poliitikon ja virkamiehen pitäisi välittää vain kohdista a) ja b), mutta hyväksyn sen, että myös c) voi olla relevantti. Kenen etua palvelee turvapaikanhakijoiden houkutteleminen? Kenen etua Thors ajaa houkutellessaan turvapaikanhakijoita?

Yksityinen sektori hyötyy välillisesti jossakin määrin turvapaikanhakijoista, koska nämä tarjoavat halpatyövoimareservin esim. siivous- ja kuljetusalalle ja siten suovat yrityksille mahdollisuuden parantaa tulostaan teettämällä töitä nälkäpalkalla, joka ei kelpaa suomalaisille. Julkiselle taloudelle turvapaikanhakijoiden houkutteleminen on tietysti katastrofaalista. Työttömien maahanmuuttajien elättämisen lisäksi yhteiskunta käytännössä auttaa yksityistä sektoria kasvattamaan voittojaan maksamalla soviteltua toimeentulo- ja asumistukea niille maahanmuuttajille, jotka vaikkapa ajavat helsinkiläisiä busseja 1700 euron kuukausipalkalla. Suomalaiset eivät ota tällaisia töitä vastaan, koska 1700 euron palkalla ei elä Helsingissä. Maahanmuuttajatkaan eivät elä sillä, koska Helsinki on heille aivan yhtä kallis paikka kuin suomalaisille.

Turvapaikanhakijoiden houkutteleminen ei edistä suomalaisen yhteiskunnankaan etua, koska humanitaarinen maahanmuutto todetusti ja koetusti lisää rikollisuutta, turvattomuutta ja etnisiä jännitteitä. Turvapaikanhakijoiden rikollisuus ja heidän aiheuttamansa kulut lisäävät suvaitsemattomuutta, mihin yhteiskunta puolestaan reagoi lisäämällä rahaa nielevää (ja täydellisen tehotonta) suvaitsevaisuuskasvatukseksi kutsuttua aivopesua.

Turvapaikanhakijoiden houkutteleminen Suomeen ei ole erityisesti hakijoiden itsensäkään edun mukaista, koska esimerkiksi Ruotsi ja Britannia ottavat vastaan kaikki halukkaat ja tarjoavat etuisuuksia vielä avokätisemmin kuin Suomi. Lisäksi, kuten meille alati muistutetaan, suomalaiset ovat harvinaisen umpimielisiä ja suvaitsemattomia ihmisiä. On siis ilman muuta turvapaikanhakijoiden oman edun mukaista, että he menevät Ruotsiin tai Britanniaan eivätkä Suomeen.

Ainoat selkeät edunsaajat turvapaikanhakijoiden houkuttelemisesta Suomeen ovat Ruotsin julkinen talous ja ruotsalainen yhteiskunta. Pakolaisia on vain tietty määrä, ja ne, jotka tulevat Suomeen, ovat pois siitä joukosta, joka menee Ruotsiin. Mutta ei kai Suomen maahanmuuttoministerin tehtävä ole edistää Ruotsin etua, jos se on ristiriidassa Suomen edun kanssa.

Kaipaisin aidosti vastausta tähän visaiseen kysymykseen: Miksi Suomen pitää kilpailla turvapaikanhakijoista?

[Julkaistu 7.11. Uutiskynnyksessä.]


Takaisin