30.6.2003

Lapsista ja vanhemmista

Olen viimeisen vuoden ajan käräjöinyt skitsofreenikon kanssa, joka on sitä mieltä, että minä olen Venäjän tiedustelupalvelun agentti, ja joka levittää tällaista tietoa internetissä. Hän sai kesäkuun alussa vihdoin tuomion törkeästä kunnianloukkauksesta. Olo on huojentunut, mutta asia on pannut myös ajattelemaan.

Useimpien ihmisten mielestä ei ole moraalisesti väärin vihata pahantekijää. Kun pieni lapsi tekee vääriä asioita, on epäreilua olla hänelle vihainen. Lapsi ei ole vastuussa tekemisistään. Lapsi on viaton, eivätkä hänen tekemisensä ole sen paremmin hyviä kuin pahojakaan. Hänellä ei ole reaalisia mahdollisuuksia vaikuttaa omaan toimintaansa. Milloin tämä viattomuus loppuu? Vai loppuuko se? Onko pahantekijällä todellisia mahdollisuuksia tehdä muutakaan kuin mitä hän tekee?

Pahantekijä on jonkun lapsi, eikä tuo suhde lopu koskaan. Minun mielestäni olisi törkeää, jos joku vihaisi minun lastani mistä tahansa syystä. Ihminen pitää oman lapsensa puolia, vaikka tämä olisi kuinka kilahtanut, koska sellaiseksi on ihminen luotu ja koska lajin selviäminen edellyttää sitä. Onko siis törkeää, että minä tahdon pahaa pahantekijälle, joka niin ikään on jonkun lapsi, ja josta hänen vanhempansa olivat joskus onnellisia?

Älköön kukaan mainitko minua feministiksi, mutta mielestäni ei ole poissuljettua, että jos miehet saisivat nykyistä laajemmin seurata omien lastensa ja muiden ihmisten lasten kasvamista, heidän kynnyksensä väkivaltaan ja vihaamiseen nousisi huomattavasti.


Takaisin